tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kaulaliinaa pukkaa

(punainen sohva ei ole paras tausta kuville, mutta...)

Täällä putkahtelee puikoilta vaan kaulaliinoja, vaikka sukkasatoa pitäisi kerätä.

Neuloin Snyltä saamani Puro-langat Novita-lehden (3/2009) ohjeiden mukaan kaulaliinaksi. Tämä menee lahjaksi, sillä Jäätyneen karpalon värisuora ei sittenkään ollut minun. Vaikka kuinka yritän avartaa katsantokantaani, niin tuo rusehtavan vihertävä raita ei vaan miellytä silmää. Mutta lähipiirissä on onneksi vähemmän rajoittuneita yksilöitä ja kohta on joulu. Huivi oli mukava neuloa ja lanka tuntui pehmeältä. Purosta tuskin tulee suurta suosikkiani, mutta asusteisiin se on ihan kiva lanka.


Tykkäsin lehtimallista ja sitä oli helppo neuloa, joten tein itselleni kaulaliinan fufo-projekissa viimeistellyn baskerin kaveriksi. Lankana on lankakorin pohjalta kaivettu turkoosi Jenga. Olen tehnyt siitä ponchon pari vuotta sitten ja tavoilleni uskollisena olen ostanut lankaa varmuuden vuoksi riittävästi. Jenga on paksumpaa kuin Puro, joten tein vain kaksi mallikertaa (27 s.). Vähän tuo lanka nitisi ja natisi neuloessa, eikä sekään pääse suosikkilistalle. Koska halusin eroon koko lankasatsista, neuloin vielä lopuista pojalle kaulaliinan. Pitäisi vaan keksiä jokin jippo tuohon ihan perusliinan piristykseksi.

(tämä meni purkuun)

Vihdoin ja viimein keksin, miten saan tuhottua jo luvattoman kauan seisseen kaulaliinaloimeni. Ensimmäinen kokeilu ei innostanut, mutta värien karsiminen kahteen auttoi tilannetta. Samalla saan tuhottua mys nurkkiin kertyneitä Tango ja Tango-fani keriä. Näistä enemmän, kun saan ne pois puista.

Ekosilkkilanka potkii yhä vastaan. Yritin neuloa sitä tänään, mutta sekään ei onnistunut. Kohta laitan tuon kerän takaisin vyyhdille ja laitan lasiastiaan ja olohuoneen koristukseksi. Lanka on yhä kauneinta vyyhdillä.

Nyt pitäisi keksiä joku sopivan helppo ja yksinkertainen työ huomisen koulutuspäivän piristykseksi. Jos vaikka niitä sukkia sitten.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Kool!


Tänään sain viimein aikaiseksi kokeilla koolausta. Aluksi tietysti luin kaikki mahdolliset asiaa koskevat sivustot netistä ja sitten sovelsin oman version :-) Senkin sain tietää, että kurt Cobain ja Pink ovat käyttäneet Kool Aidia hiusten värjäämiseen.

Ensimmäinen hämmentävä seikka on se, että pussin väri ei aina suoraan vastaa sisällön väriä. Onneksi löysin yhden ja toisenkin hyvän värimallikartan, jonka avulla tulos oli edes jokseenkin arvattavissa. Väreiksi valitsin Black Cherryn ja Ice Blue Raspberry Lemonaden (pitkälti sen takia, että niitä oli molempia kaksi pussia).


Värjättävänä lankana oli 104 grammaa luonnonvalkoista SeiskaVeikkaa (kun se sattui olemaan näkyvillä inspiraation iskiessä). Aluksi vyyhtesin sen kahden tuolin avulla. Olisi pitänyt olla huolellisempi pasmalankojen kanssa, mutta en onneksi saanut lankaa ihan mahdottomaan solmuun ainakaan vielä.


En halunnut sähläillä kuumien kattiloiden kanssa, kun apuna pyöri viisivuotias vipeltäjä. Päädyin siis mikrovärjäykseen. Aika kiltisti noudatin Käspaikan ohjetta. Värjäyksen ajaksi levitin vyyhtini teräksiselle tiskipöydälle, jotta sain värit pysymään toisistaan erillään. Ruiskuttamalla väri imeytyi suoraan lankaan, eikä tiskipöydälle jäänyt muuta kuin vettä (tää oli oikeesti aika uskomatonta). Kiinnitysvaiheessa nostin vyyhdin varovaisesti piirakkavuokaan ja sen mikroon. Vuokaankaan ei jäänyt mitään värijälkiä. Eikä väriä myöskään irronnut huuhteluveteen. Ainoa paikka langan lisäksi, missä väriä on, ovat käteni: kynnet ovat "kauniin" vaaleanpunaiset.

Olisi pitänyt uskoa Ilua, ettei ihan mitä vaan kannata sotkea keskenään (tosin vielä tässä vaiheessa lanka on kuivumassa ja lopullinen tulos on arvoitus). En siltikään ole ollenkaan epätoivoinen värien suhteen. Ja turkoosi ja punainen ovat lempivärejäni.

Poika kävi välillä tutkimassa touhujani. Tuoksu oli hänen mielestään eriskummallinen, mutta jotenkin tuttu. "Olen joskus syönyt jotain, joka haisee tältä". Värjätty lanka oli kuulemma niin kaunista, että siitä pitää ottaa kuva.

Seuraavat värjäykset pitää suunnitella vähän paremmin. Toisaalta, pitääkö tämän olla niin vakavaa?

maanantai 5. lokakuuta 2009

Sukkia sukkia


Sukkasatoon vielä putkahtelee sukkia. Kyllästyin neulomaan ihan perussukkia, joten täytyy tehdä jotain muuta.

En ottanut uutta mallia heti kokeiluun vaan uuden langan. Tämä on M&K:n Clown (45% puuvilla, 40% villa, 15% nylon). En oikein pitänyt langan tuntumasta. Sitä ei saanut pidettyä riittävän tiukasti näpeissä. Se tuntui välillä karkaavan omille teilleen ja osa silmukoista jäi löysiksi. Olin myös pettynyt värien kulkuun sukassa. Olisin toivonut, että kirkkaamman sinistä olisi ollut enemmän. Onneksi satuin löytämään saman aloituskohdan helposti kahdesta kerästä. Kolmas oli ihan omassa maailmassaan. Koska en muutenkaan pidä "eriparisista" sukista, olisi tämän langan väritys vielä korostanut eriparisuutta. Lanka tuntui myös aika karhealta neuloessa, mutta jalassa tuntuu ihan mukavalta. Pitää tarkkailla käytössä sopiiko tämä lanka paremmin kuin villalanka tällaiselle hikikoivelle. Mallina oma Aaltopahvisukka, tällä kertaa nauhakärkikavennuksella.

Lankaa jäi jäljelle kokonaisen kerän lisäksi kaksi nöttöstä, joiden arvelin riittävän vauvan sukkiin. Koska olen päättänyt kokeilla uusia malleja, päätin neuloa kuuluisat Tuulan junasukat ja hauskathan noista tuli. Kokemus olisi varmaan ollut mukavampi jostakin toisesta langasta, mutta nuokin varmasti täyttävät tarkoituksensa jonkun pienen jaloissa. Varsi vaan näyttää suhteettoman pitkältä terään verrattuna. Olenkohan jossain kohtaa lukenut ohjetta väärin?

Aaltopahvisukat tosin ovat olleet valmiina jo pari viikkoa, mutta olen päättänyt, että mitään päättelemätöntä ei hyväksytä valmistuneiden listalle (muuten jäävät kaikki päättelemättä ikuisiskai ajoiksi). Olenkin täällä välillä neulonut kaulaliinoja, mutta kuvat ovat vielä ottamatta.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Talvi saapuu eteläänkin

Miehen sukat, koko 42 - 43.
Lanka Hjertegarn Bamboo Strömpegarn, 60% villaa, 25% bambua, 15% polyamidia
Pyöröpuikot nro 3, 72 silmukkaa

Tänä aamuna oli ensimmäsitä kertaa sellainen olo, että pipo ja kaulaliina ovat kohta tarpeen. Vähän kipristeli myös sormenpäitä.

Viime aikoina en ole saanut aikaan kuin ison kasan keskeneräisiä töitä. Työvoittona voin pitää miehelle Hjertegarnin Bamboo-langasta nelottuja sukkia. Aloitin ne Sukkasadon alkaessa ja olen tikuttanut niitä hitaasti, mutta varmasti lyhyillä työmatkoilla, harvoissa kokouksissa ja muissa sopivissa (tai sopimattomissa) tilanteissa. Tämä on ollut minun Hesarissakin mainittu matkakäsityöni. Lanka itsessään on ihanan pehmeää ja mukavaa neuloa. Mutta koska olen jo neulonut yhdet samanlaiset sukat samasta langasta, oli neulominen vähän tylsää. Ensimmäiset sukat päätyivät kesällä lahjaksi, joten piti tehdä uudet tilalle. Täytyy seuraavaksi valita joku haastavampi malli. Mutta mies on tyytyväinen ja sukat ovat kuulemma juuri sopivat.

Olen täysin hurahtanut sukkien neulomiseen rinnakkain pyöröpuikoilla. Välillä menevät langat solmuun (varsinkin, kun pyörivät kassin pohjalla), Mutta etuja on enemmän kuin haittoja:
  1. Molemmat sukat valmistuvat samaan aikaan
  2. Molempiin sukkiin tulee lisäykset/kavennukset samaan kohtaan, vaikka kohta olisikin väärä
  3. Ei tarvitse etsiä kadonnutta puikkoa sohvan alta, bussin lattialta jne...


Kaksi aivan loistotyyppiä viettää huomenna syntymäpäiväänsä ja savat tällaiset lahjakortit. Kukat on virkattu pellavalangasta, tärkätty sokeriliemessä ja varustettu hakaneulalla. ONNEA KAMUT!

perjantai 18. syyskuuta 2009

Paketti saapui!


Eilen saapui odotettu paketti Snyltä. Olin saanut blogiini jo varoituksen paketin tulosta ja olinkin valmistautunut hakemaan sen postista. Mutta se olikin iloisesti odottamassa olohuoneen pöydällä, kun ehdin kotiin.

Sieltä löytyi neljä kerää Puro-lankaa värinä Jäätynyt karpalo, bambupuikot nro 3,5, kerroslaskuri (jollaista minulla ei ole koskaan ollut), puikon pidikkeet, suklaalevy ja ihana kortti. Kuvan värit ovat vähän pielessä, mutta en ehtinyt ottaa uutta, kun halusin postausken tälle päivälle (ja juna lähtee kohta).

Olenkin täällä arponut Puron väriä Jäätyneen karpalon ja Tundran välillä. Nyt snyni teki päätöksen puolestani :-)

KIITOS SNY!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Viivästynyt messuraportti

"Jokaine tietää jotakii, mut mie tiiän kaikest kaiken."

Viime viikon lauantaina kävin Vanhan Sataman käsityömessuilla.
Näytteilleasettajia tuntui olevan vähemmän kuin aiemmin tai sitten sekoitan Naisten Joulumessuihin. Mitään en varsinaisesti olisi tarvinnut, mutta iso kasa tavaraa tarttui mukaan.

Olen pitkään ihastellut Virkkuukoukkusen ihanan iloisia laukkuja, mutta en ole aikaisemmin raaskinut ostaa. Tämän laukun teksti kuitenkin sain aikaan röhönaurahduksen, joten päätin ottaa sen mukaan. Se sopii myös täydellisesti värimaailmaani. Voisin hyvinkin kuvitella liihottavani ympäriinsä tuollaisessa kuosissa.


Järkyttävin ahaa-elämys olivat Kool-Aidit. Olen monesta blogista lukenut niillä värjäämisestä ja koolauksesta, mutta en ole aiemmin tajunnut, että kyseessä ovat lapsille tarkoitetut mehupulverit. Tulevaisuuden kannalta lienee parasta käyttää nuo aineet visusti värjäämiseen. Ostin lajitelman värejä (makuja) ja pitää lähitulevaisuudessa kokeilla värjäämistä. Mutta vieläkin puistattaa ajatus pienistä ihmisistä juomassa tuota litkua.


Ei liene myöskään suuri yllätys, että mukaan tarttui taas pari nappia. Hieman lohdutan itseäni sillä, että suurin osa napeista menee Äitille nukenvaatteisiin. Mutta on niitä aina vaan niin kiva penkoa. Ostin myös muutaman kukkarolukon, magneettilukon ja helmipussin.

Löysin pari joululahjaakin, mutta niistä en viitsi laittaa kuvaa, kun saajat kyllä tunnistaisivat omansa :-).

tiistai 8. syyskuuta 2009

Kertut ja Kerttulit


Ensimmäiset potut vierähtävät laariin. Minäkin ihastuin Uhoavan Gnun Kerttu-sukkiin ja päätin kokeilla niitä. Oli ihanaa vaihteeksi neuloa paksummasta langasta (7 veljestä) ja tavallisislla sukkapuikoilla. Sain myös tuhottua yhden lankakoriin pesiytyneen lankakerän ( sukkiin meni 89 grammaa). Kerttuja oli kiva neuloa ja ensimmäisen sukan kantapään jälkeen kuvio alkoi jo pysyä mielessä, eikä tarvinnut koko ajan tarkistaa kaaviosta. Kiitokset hyvästä ohjeesta. Tein pienemmän koon mukaan ja sukat ovat mulle hieman liian pienet. Menevät varmaan jollekulle joululahjaksi.



Lankaa jäi vielä jonkin verran ja Kertuista inspiroituneena neuloin pienet Kerttulit. Koko on 22 - 23.
Luo 31 silmukkaa, jaa puikoille 7-8-8-8.
Neulo 1. ja 4. puikolla varren ajan 1 o kiertäen, 1 n.
Kuvio neulotaan 2. ja 3. puikolla kärkikavennuksiin asti.
1. krs (2. puikon alusta) 3 n, 3 o, 2 n (3. puikko) 2 n, 3 o, 3 n
2. krs 3 n, lk, nosta silmukka neulomatta, neulo kaksi seuraavaa silmukkaa yhteen ja vedä nostettu silmukka näiden yli, lk, 2 n, (3. puikko) 2 n, lk , nosta s, neulo 2 yhteen, vedä nostetu silmukka yli, lk, 3 n.
3. krs - 4. krs samoin kuin 1. krs.
Eli kuvio on sama kuin Kerttujen reunakuvio (pieneen sukkaa ei mahtunut koko kuviota. Yllätys.).
Tein seitsemän mallikertaa ennen kantapäätä. Kantapää on ihan tavallinen vahvistettu kantapää. Kiilakavennukset tein joka toinen kerros. Tein seitsemän mallikerrosta ennen terää (n. 13 cm) ja sädekavennuksen 3 o, 2 yhteen ja sen jälkeen 3 välikerrosta, jne. Valmiin sukan pituus on 16 cm.
Lankaa näihin meni 43 grammaa.

Olen töissä ja työmatkoilla yrittänyt tikuttaa miehelle uusia sukkia villa-bambulangasta, mutta se tuntuu niin kovin ohuelta (ja hitaalta) tuo Seiska Veikan jälkeen. Mutta niissäkin on jo kantapään kavennukset meneillään.

Muiden blogeja lukiessa ja kuvia katsellessa tulee uusia tarpeita, joidenolemassaolosta ei ollut mitään tietoa. Nyt pitäisi sitten saada SockBlockerit. Sen verran laihialainen olen, että aion ensin kokeilla, minkälaiset saan itse aikaiseksi. Onneksi netistä löytyi myös TSI-ohjeita.

maanantai 31. elokuuta 2009

Keltainen nuttu ja silkkilankaongelma


Löytyihän se nappipussi vihdoinkin. Oli piiloutunut lankakorien taakse mokoma. Nuttu on neulottu Suuren Käsityölehden 5/2009 mallia mukaillen. Lankana on Novitan Luxus Cotton, joka oli tarjouksessa lähi-Prismassa. Lanka on pehmeää, mutta löyhäkierteisenä oli jokseenkin hankalaa neuloa. Ohuita säikeitä jäi helposti höröttämään. Ei siis mikään täysin aivoton telkkarineule. Kuvio muodostuu yksittäisitä nurjista silmukoista oikeiden keskellä. Malli on erittäin helppo, mutta elävöittää pintaa kummasti (ja vähän peittää epätasaista käsialaa). Koko on reilu 80 cm ja lankaa meni nuttuun ja myssyyn yhteensä aika tarkalleen 200 g.

Kävin koeponnistamassa toistamiseen ekosilkkikaulaliinaani, eikä vieläkään oikein napannut. Nyt oli kamerakin mukana ja alla vaihtoehdot. Voit auttaa, kertomalla mielipiteesi. Mitä mä teen?


1. Kuteena vain ekosilkkilankaa. Tulee aika tiivistä ja lopputulos räsymattomainen.



2. Kuteena ekosilkkilangan lisäksi loimen puuvillalankaa. Vaikutelma on yhä aika mattomainen.



3. Tässä näkyy sukkulalla ekosilkin upeus. Pitäisikö sittenkin neuloa?

Jätäthän kommentin!

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Suunnitelmia


Olen viikonlopun viettänyt tutkaillen ihania blogeja ja virittäytyen Sukkasatoon. Pääsen keräämään satoa Perunalaarissa. Ensimmäisenä puikoille pääsevät miehelle tulevat bambu-villasukat. Neuloin jo yhdet, mutta tarvitsin ne kesällä pikatuliaisiksi, joten pitää neuloa tilalle uudet. Samaa lankaa on myös sinisenä (jossain). Aika pian puikoille pääsee myös M&K:n Clown-lanka, josta ajattelin neuloa itselleni jotain pitsistä. Sitten löytyykin korillinen Nallea ja Seiska Veikkaa, josta voisi yrittää päästä eroon.


Sain tänään neulottua valmiiksi ystävän pikkuiselle menevän nutun ja siihen sopivan myssyn. Askarteluhuoneen kaaoksesta en kuitenkaan löytänyt viime viikolla ostettua nappipussia, joten kuvaa saatte odottaa vielä tovin. Kertoilen sitten tarkemmin mitä ja mistä. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni: nuttu ja myssy tuli pääteltyä samoin tein ja luovutustilaisuuskin on vielä sopimatta (vrt. Yhden yön nuttu ja toinenkin).

Olen myös viritellyt itselleni kaulaliinaloimen. Päätin kutoa ekosilkkilangasta huivin. ajattelin, että siten saisin langan ihanuuden parhaiten esille. Koeponnistus ei kuitenkaan ollut ihan sellainen kuin ajattelin, joten täytyy vielä miettiä. Mutta eipä tullut siitäkään kuvaa otettua.


Kävin perjantaina Lankamaailmassa etsiskelemässä Snylle sopivia lankoja. Ensimmäiseen pakettiin menee yksi suosikeistani ja sitä ostin muutaman kerän. Muitakin kivoja lankoja oli, mutta piti tulla vielä kotiin tarkistelemaan Snyn toiveet ja erityisesti inhokit. Onneksi Lankamaailma on sen verran lähellä, ettei tarvitse kaikkea ostaa hulluna kerralla. Vaikka ei ollut tarkoitus itselle ostaa mitään, niin mukaan tarttui 12 kerää M&K:n Bomull lankaa (50% villaa, 50% puuvillaa). Siitä olisi tarkoitus neuloa itselle jonkinlainen villatakki, mutta varmaan tarvitsen lisää lankaa (nuo kerät olivat matkalaukuissa edulliseen hintaan).

Että suunnitelmia taas piisaa.

torstai 27. elokuuta 2009

Jotain valmistakin välillä

Kaikkien keskeneräisten töiden sekasorrosta putkahtaa välillä jotain valmistakin.

Tällainen pussukka tuli epätoivoisesta akvarellityöstä. Pussukan malli on siitä mukava, että sen voi tehdä minkäkokoisesta palasta tahansa. (Täytyy yrittää kaivaa ohje jostain. Oma pää ei saa aikaiseksi ymmärrettävää ohjetta ainakaan tällä hetkellä.)

Himmakot innostaneet työkavereitakin ja yhden pariskunnan olen jo tehnytkin. Täytyy jossain välissä yrittää ommella ne valmiiksi asetellut raadot valmiiksi.

Työn alla on vauvan nuttu ja läppärin suojus, mutta niistä enemmän kuin valmistuvat. Muista keskeneräisyyksistä ei kannata edes puhua.

Salaisen neuleystävän ensimmäinen paketti alkaa olla suunniteltuna, mutta siitähän ei voi täällä sen enempää kertoilla.

Eli kovin on salaista tämä touhu tällä hetkellä.