tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. lokakuuta 2011

Tunnustuksia


Whiteandblue antoi minulle tämän tunnustuksen jo jokunen aika sitten. Kiitos! Tunnustukset lämmittävät aina mieltä. Haasteeseen kuuluu kertoa kymmenen asiaa itsestään. Tuntuu kuitenkin, että olen jo yhtä ja toista itsestäni kertonut, eikä juuri nyt tule mieleen mitään kovinkaan mielenkiintoista. Samaisessa omassa postauksessaan hän haastoi kaikki esittelemään omat keskeneräiset työnsä ja päätin tarttua siihen haasteeseen. Esittelen teille nyt kymmenen keskeneräistä työtäni.

  1. February Lady Sweater marjapuuronpunaisesta BomUllista on ollut kesken jo maaliskuusta. Vain toinen hiha puuttuu.
  2. Kaksi virkkuukoukkukoteloa odottaa valmistumistaan. Toisen aloitin jo toukokuussa ja toinen onneton oli se ainoa työ, joka jäi KYHeistä kesken.
  3. Käsilaukussa on kulkenut reilun kuukauden sukantekele Regia Silk colourista.
  4. KyJyjä on kesken useampia, mutta vain vähän kesken olisi valkoinen Just Soya -langasta neulottu Illyria-hihatin.
  5. Figurehead shawl odottaa nappia ja sen kaveriksi neulomani kämmekkäät ompelua ja reunan viimeistelyä (KyJy tämäkin).
  6. Kesken on myös Ilun ihanasta alpakka-silkki-langasta aloittamni huivi. Alkaa epäilyttää, toimiiko oma ajatukseni vai ei...
  7. Shallot-jakku Rowanin Purevivesta. Mallikuvio ei ollutkaan niin kiva kuin, miltä kuvissa näytti (KyJy).
  8. Villatakki kaverin tyttärelle on ollut sen verran pitkään kesken, että epäilen joutuvani tekemään hänelle uuden. Onneksi lähipiirissä on vielä pienempiäkin tyttöjä.
  9. Afrikan Flower -paloista virkattu kassi ei ole päässyt vielä alkua pidemmälle (KyJy)
  10. Kuten ei myöskään huussin virkattu ikkunaverhokaan (KyJy tämäkin)
Sitten olisi vielä lyhythihainen jakku itselle, virkattu kassi Pojan kummitädille, Dominopeitto, virkattu peitto... Puhumattakaan kaikista niistä projekteista, jotka ovat vielä aloittamatta. Yritän vain pitää startiittini hallinnassa, kunnes on tuolla keskeneräiseten korissa enemmän tilaa.


Tarkoitus oli ottaa kuva keskeneräisistä töistä, mutta ne ovat kaikki niin sikinsokin sekaisin, etten saanut kivaa kuvaa helposti otettua. Päätinpä sitten esitellä teille uuden käsilaukkuni. Eikös olekin ihana? Haaveeni on DesIgualin takki, mutta sopivan kokoista ei ole vielä tullut vastaan. Tämä käsilaukku on juuri oikein kokoinen ja aivan minun väriseni, vaikkei olekaan turkoosi (on siinä päädyissä turkooseja kukkia mustallla pohjalla). Onneksi ostin tämän, kun reissussa tuli vastaan ja vielä alennusmyynnissä. Olisi harmittanut, jos laihialiaisuus olisi sillä hetkellä puskenut pintaan.

Haaste tulisi laittaa eteen päin kymmenelle blogille. Tunnustan, että olen viime aikoina ehtinyt viettää niin vähän aikaa Blogistaniassa, etten ole yhtään perillä kuinka moni on tämän tunnustuksen jo saanut. Jos sinulla ei sitä vielä ole, ota mukaasi ja kerro itsestäsi. Haastan kuitenkin teidät kaikki esittelemään lempikäsilaukkunne!

Menenpähän tästä sitten neulomaan ja virkkaamaan....

Hauskaa viikonloppua kaikille!

lauantai 17. syyskuuta 2011

Ruusuja



Onneksi ei risuja :-)

Sain tämän ihanan tunnustuksen Eevamummolta. Kiitos! Nämä lämmittävät aina.

1. Lempiruoka: lihapullat

2. Lempimakeiseni: lakritsi

3. Lempiluettavani: dekkarit

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: fiiliksen mukaan sitä ja tätä ihan missä vain.

5. Lempielokuva: M. Night Shyamalanin elokuvat (Kuudes aisti, Unbreakable, The Village)

Annan tämän tunnustuksen kaikille blogini seuraajille ja satunnaisille matkailijoille. Ota mukaasi, jos sinulla ei tätä vielä ole.

Lisäänpä tähän vielä yhden paljastuksen: Heräsin aamulla ihan paniikissa, että olin  unohtanut mennä tämän päivän neuletapaamiseen. Kovasti ihmetelin, Kun Anukaan ei ollut hätyytellyt, vaikka yhdessä yleensä mennään. Onneksi se oli vain unta ja vielä on koko päivä edessä.

Valmistakin on täällä tullut ja päivä näyttää suosiolliselta valokuvaamiselle. Luvassa siis sellaisiakin postauksia,  jossa on uusia käsitöitä :-)

Aurinkoista viikonloppua!

maanantai 15. elokuuta 2011

Auringonpaistetta


Sain tämän mieltä piristävän tunnustuksen Neferiltä. Hänen bloginsa on aivan ihana ja kannattaa käydä kurkkaamassa, jos et ole vielä käynyt. Kiitos sinulle!

Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa ko. blogeja asiasta. Tässä kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Suosikkiväri:Turkoosi
2. Suosikkieläin: Elefantti
3. Suosikkinumero: 4
4. Suosikki alkoholiton juoma: kahvi
5. Facebook vai Twitter? Facebook
6. Intohimosi: Käsityöt, ihmiset, parhaimmillaan yhdessä
7. Saada vai antaa lahja? Sekä että :-)
8. Suosikkikuvio: Kukka
9. Suosikkiviikonpäivä: Perjantai
10. Suosikkikukka: Ruiskaunokki

Tunnustusten haasteellisin homma on päättää, mille ihanille blogeille sen pistää eteen päin. Yritän tällä kertaa valita sellaisia blogeja, joita en ole aiemmin "lahjonut":
Moni muukin blogi olisi tämän ansainnut.

Haelsingissä on ollut tänään hyvin syksyistä - sateista ja koleaa. Kaipa se on hyväksyttävä, että kesä ja aurinko antavat taas hetken odottaa itseään. Paistakoon sisäinen aurinkonne läpi pimeän syksyn ja talven!

torstai 11. elokuuta 2011

Tunnustus

Sain tämän ihanan tunnustuksen Pirjolta ja Marilta. Kiitos heille! Tunnustuksen mukana kulkee kolme mukavaa kysymystä.

1. Lempiväri
Turkoosi. Se on kulkenut mukana lapsuudesta asti. Pidän myös punaisesta, vadelmanpunaisesta, viininpunaisesta. Kunhan ei ole liian lilaa tai oranssia. Nämä siis itselläni vaatteina yms. Väreinä pidän kaikista kirkkaista ja voimakkaista väreistä, mutta en osaa käyttää niitä.

2. Lempiruoka
Brasilialainen churrasco. Churrascossa tarjotaan erilaisia vartaassa kypsennettyjä lihoja riisin, ruskeiden papujen ja farofan (paistettua maniokkijauhoa) kera. Kotoisemmista vaihtoehdoista lemppariania on oman kullan tekemä poropasta.

3. Minne haluaisin matkustaa
Olen aina haaveillut venematkasta Amazonilla. Islanti on myös keikkunut matkatoivelistan kärjessä pitkään.

Sitten seuraakin se vaikein vaihe, eli tunnustus pitää laittaa eteen päin kolmelle blogille. Aika moni on tämän tunnustuksen jo saanut ja kaikki sen ansaitsevat. Valitsen kuitenkin seuraavat:
Kiitos kaikille ihanista kommenteista, joita käytte tänne jättämässä. Ilman niitä koko touhu ei olisi niin mukavaa. Olen vähitellen saanut taas oman seurattavien listani ajantasalle ja ehtinyt itsekin jättää kommentteja sinne ja tänne. Käsityöntäyteistä syksyä toivotellen!

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kiitos!


Sain tämä ihanan tunnustuksen Aulilta Virveriikka-blogista. Kiitokset vielä kerraan! Auli ehdottomasti ansaitsee tämän takaisin, kun hänellä on niin ihana blogi.

Tämä on siitä kiva tunnustus, ettei tarvitse kaivaa olemattomia kuvia varastoista, tai miettiä jotain fiksua kerrottavaa itsestään :-). 

Ihanien blogien listaaminen on aina niin vaikeaa , kun mukavia, ajatuksia herättäviä, inspiraatiota ruokkivia ja muuten vaan hymyn huulille saavia blogeja on niin paljon.Olen viime aikoina löytänyt monia uusia ihania blogeja ja saanut uusia ihania blogiystäviä, vanhempia ihania blogiystäviä unohtamatta. Kiitos teille kaikille!

Päätin tällä kertaa valita listalle sellaisia blogeja, joille en ole ainakaan muistaakseni tunnustusta koskaan antanut.

Toukokuu mennä jolkotttaa ja ihan kohta on kesä. Hiirenkorvavaihekin meni melkein huomaamatta ohi ja nyt on puissa jo lehdet. Mihin tämä aika oikein menee?

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tunnustus

Sain tämän tunnustuksen sekä Marilta että Sirimiltä. Kiitos ja kumarrus!

Milloin aloitit blogisi?
Blogini vietti juuri kaksivuotispäiväänsä. Alkusysäyksen se kuitenkin sai jo edellisen kesän lopulla eli elokuussa 2008.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Kirjoittelen käsitöistäni ja epätoivoisista yritelmistäni päästä eroon kaikesta keräämästäni materiaalista. Välillä kirjoittelen perheeni suhtautumisesta käsityöharrastukseeni ja muista mieleeni pälkähtävistä asioista.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Juhlapäivän arvonnan yhteydessä kyselin lukijoiltani, mistä he pitävät ja vastaukseksi sain mm. monipuolisuus, värikkyys, kirjoitustyyli, kauniit kuvat. Tunnustan, että käyn aina välillä lukemassa näitä ihania kommentteja, kun tulen niin hyvälle mielelle. Omalta osaltani tämän homman tekee erityiseksi se, että juuri sinä luet blogiani. Kiitos siitä!

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Kun kavereillakin oli. Innoituksen sain tosin ruokablogien puolelta, mutta kun en niin hirvittävän usein laita ruokaa, niin tuntui tämä käsityöblogi paremmalta vaihtoehdolta. Käykääpä kurkkaamassa Ketun Keittiössä ja Äijäruokaa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Haluaisin muuttaa blogini kolmipalstaiseksi ja ehkä ulkoasuakin voisi välillä uudistaa. Tosin pidän tästä tummasta taustasta, kun se mielestäni tuo kuvat hyvin esille. Kaikkinensa olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tämän hertkiseen tilanteeseen (kun olen jaksanut postaillakin aika ahkerasti). Ilmeisesti joku muukin on tykännyt :-)

Kiitokset kaikille ihanille blogini lukijoille!



Nappaa tunnustus mukaasi, jos haluat paljastaa itsdestäsi nämä asiat. Just nyt en osaa valita vain viittä blogia, kun ihania on niin paljon ja niin moni blogi on tämän tunnustuksen jo saanut.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Tunnustuksia



Sain sekä Aavalta etää PikkuUnelmilta nämä tunnustukset. Kiitos ja kumarrus, nämä lämmittävät mieltä kovasti.

Seitsemän faktaa itsestäni:
  1. Innostun helposti uusista asoista, mutta niiden loppuunsaattaminen on vähän niin ja näin
  2. Minulla on ihan liikaa kaikkea materiaalia, josta joskus vielä voisi/pitäisi tulla jotain
  3. Elämän painopiste on kotona, vaikka käynkin töissä ja olen työhöni tyytyväinen
  4. Ilmoitin ainokaiseni kouluun eilen
  5. Minulla on kohta syntymäpäivä
  6. Osaan portugalia sujuvasti
  7. En erityisemmin pidä kiertokirjeistä ja ne jäävät lähettämättä eteen päin (saan ehkä just ja just aikaiseksi lähettää se mitä piti sille jolle piti)
Tämä pitää pistää eteenpäin viidelletoista blogille. Monet seuraamani blogit ovat tämän tunnustuksen juuri saaneet, joten yritän poimia sellaisia, joilla ei sitä tietääkseni vielä ole. Tässä siis listani perusteluineen (ja haluan palauttaa tunnustuksen kiitosten kera Aavalle PikkuUnelmille).
Tunnustus pitäisi tosin antaa kaikille käsityöbloggaajille yhteisesti. On ihanaa, miten paljon tietoja ja taitoja eri blogeissa on saatavilla ja vieläpä hyvässä hengessä. Kiitos kaikille!

torstai 27. toukokuuta 2010

Ensimmäinen tunnustus


Sain Kissaemolta ensimmäisen tunnustukseni. Kiitos siitä :-)

Haluan antaa sen Lankatarinoiden Marialle, joka sai minut alunperin innostumaan blogin pitämisestä ja jolta saan aina hyviä ja asiantuntevia neuvoja sekä neulontaan että blogaamiseen liittyen.

Jokkemaa saa minut aina hymyilemään, joten haluan antaa tunnustuksen myös Jokelle.

Jämälankatyöt edistyvät, mutta mitään valmista ei ole tullut. No yksi sytomyssy, mutta siitäkään ei ole vielä kuvaa. Tässä on kuitenkin vielä muutama päivä aikaa ja mä olen parhaimmillani deadlinen uhatessa :-)