Kaunissaari

Olen monta vuotta käynyt ahkerasti tilkkutyökurssilla, mutta valmistuneita töitä ei kovinkan tiheään synny. Helsingin suomenkielisellä työväenopistolla on meneillään Itämeri-projekti, johon toivotaan mahdollisimman paljon minitekstiilejä (20cm X 20cm).

Itselleni meri on Atlantti ja mökkimaisema on järven rannalla, joten aihe ei ihan heti napannut. Viime viiikolla menin kuitenkin tilkkukurssille kahta kättä heiluttaen suoraan töistä ja jotain piti tehdä. Sain inspiraation omaan työhöni Marlen upeista Itämeri-töistä. Ryhdyin siis penkomaan tilkkulaarista aarteita.

Yllättävän paljon ihania kankaita oli joku laittanut pois ja niistä alkoi tämä maisema muodostua. Sain kotonakin kaivettua ompekukoneen esille ja tikattua vapaalla tikkauksella kaitaleita kiinni. Eilen illalla sitten pontevaasti viimeistelin työni ja sain kuin sainkin sen valmiiksi.

Pahin paikka tuli siinä, kun työlle piti keksiä nimi. Ensimmäinen ja ainoa asia, mikä tuli mieleeni oli Kaunissaari ja siellä viime kesänä viettämäni päivä (kiitokset Marialle ja Kristiinalle). Näin jälkikäteen, kun katson kesällä otettuja kuvia, näen yhteyden työni ja maiseman välillä. Tiedostamattani palasin siis noihin ihaniin maisemiin ja aurinkoiseen kesäpäivään.

Kirpun peitto

Tänään oli nuorimman veljentyttöni kastepäivä. Tästä kolmannesta tuli myös kummityttöni aivan yllättäen (toki olen sen jo muutaman kuukauden tiennyt ja iloinen yllätyshän tuo oli).
Olen molemmille isosiskoille tenyt tilkkupeitot, eikä nuorimmaistakaan voinut jättää ilman. Onneksi raivasin askarteluhuoneeni Pojan syntymäpäiviä varten ja samalla sain kaivettua myös ompelukoneeni esille kaiken rojun alta. Askarteluhuoneen ideahan tietysti olisi se, että pääsisi ompelemaan ja väkertämään aina, kun siltä tunttuu, mutta käytännössä se on toiminut seilaavan tavaran varastona. Satunnainen ompeluinnostus on laantunut huonetta raivatessa.

Päätin yrittää pärjätä kaapista löytyvillä materiaaleilla mahdollisimman pitkälle. Tilkkuilua harrastava naapurissa asuva ystävä tuli auttamaan kankaiden valinnassa ja pääsin pikaisesti työn alkuun. Leikkasin 12 eri kankaasta 30cm x 30cm neliöitä, jotka leikkasin yhdekssän osaan (kannatti vaihtaa leikkuriin uusi terä). Sekoitin tilkut ja ompelin ne yhteen neliöiksi (tässä vaiheessa yleensä joku ymmärtämätön tulee pyörittelemään päätään ja ihmettelemään, onko tässä mitään järkeä :-) ). Peittoon tuli osin samoja kankaita kuin on isosiskojen peitoissa, mutta kaikki ovat ihan erilaisia. Pojan mielestä peitossa oli liikaa kankaan sävyjä ja häntä ilmiselvästi häiritsi tuon lapsikuvioisen kankaan silppuaminen.

Tilkkupinnan kokoaminen on hauskaa puuhaa, mutta minulla tuppaa homma aina jäämään tikkausvaiheeseen. En ole vielä harjoitellut riittävästi käsintikkausta, vapaakonetikkaus ei onnistunut näin suurelle työlle (ainakaan tällä aikataululla). Minulla on tapana tikata suoria viivoja ompeleiden mukaan. Nyt se tuntui kuitenkin liian kulmikkaalta. Onneksi löysin ompelukoneestani loivaa aaltoa tekevän koristetikkauksen ja sillä sain hakemaani vaikutelmaa. Kaikki materiaalit löytyivät lopulta omista varastoista, mikä on oikein iloinen asia. Kankaita on kuitenkin vielä moneen tilkkupeittoon...

Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Ylitin itseni myös pakkaamalla kaikkien tyttöjen lahjat (isommilla oli synttärit samaan syssyyn) kauniisiin paketteihin ja kaikille oli jopa kortitkin... Oli mukavaa ommella pitkästä aikaa ja nyt täytyykin yrittää pitää ompeluinnostus vireillä. Ideoita on vaikka kuinka ja paljon.

Jotain valmistakin välillä

Kaikkien keskeneräisten töiden sekasorrosta putkahtaa välillä jotain valmistakin.

Tällainen pussukka tuli epätoivoisesta akvarellityöstä. Pussukan malli on siitä mukava, että sen voi tehdä minkäkokoisesta palasta tahansa. (Täytyy yrittää kaivaa ohje jostain. Oma pää ei saa aikaiseksi ymmärrettävää ohjetta ainakaan tällä hetkellä.)

Himmakot innostaneet työkavereitakin ja yhden pariskunnan olen jo tehnytkin. Täytyy jossain välissä yrittää ommella ne valmiiksi asetellut raadot valmiiksi.

Työn alla on vauvan nuttu ja läppärin suojus, mutta niistä enemmän kuin valmistuvat. Muista keskeneräisyyksistä ei kannata edes puhua.

Salaisen neuleystävän ensimmäinen paketti alkaa olla suunniteltuna, mutta siitähän ei voi täällä sen enempää kertoilla.

Eli kovin on salaista tämä touhu tällä hetkellä.

Ompelemisen ihana rentous

Taas lähdin tilkkukurssille ryytyneenä, myöhässä ja sillä asenteella, ettei mikään huvita. Muutaman keskeneräisen työn otin kuitenkin mukaan, jos vaikka saisi joskus jotain valmiiksikin. Opettaja oli kuitenkin varannut materiaaleja kortteja varten. Aikaisemmin oli jo ollut puhetta vapaasta konekirjonnasta ja silkkikukkien terälehdistä ja silloin ajattelin, että ei ole minun juttuni. Mutta koska kassissa lymyävät keskeneräiset työt eivät houkuttaneet senkään vertaa, päätin kuitenkin kokeilla tätäkin hirvitystä.

Mutta se olikin hauskaa ja innostavaa. Pitäisi useammin harrastaa vapaata konekirjontaa, kun se ei ole niin tarkkaa hommaa, Voi antaa mennä vaan fiiliksen mukaan. Joskus joku kiekura ei mene ihan siihen , mihin sen oli ajatellut, mutta ei se mitään. Viereen voi tehdä toisen. Ja kolmannen, ja... Olin itse hyvin tyytyväinen lopputulokseen (kuva tosin on aika huono, kun keskellä yötä oli vaikea löytää riittävän valoisaa kuvauspaikkaa). Ja aivan erityisen iloinen olin siitä, että jalka nousi kotimatkalla huomattavasti paljon keveämmin kuin kurssille mennessä.


Matkakäsityönä kulkeneet sukat Fame-langasta ovat nyt valmiit. Tavoilleni epäuskollisena, otin taas neulan käteen heti puikkojen irrottua ja päättelin sukat samoin tein. Tämä on poikkeuksellinen raitalanka, kun siinä ei ole yhtään sellaista väriä, josta en pitäisi. Kaikissa pätkävärjätyissä langoissa on yleensä vähintään yksi väri, joka tökkii. Ajattelin, että tästä voisi vaikka kutoa itselleen huivin. Lankaa jäi sen verran, että siitä saa Pojun sukkiin ainakin varret.

Kahtakymmentäviittä vaille valmis

Rantakivikko alkaa olla valmis. Nyt pitäisi saada inspiraatio lopuista langoista, sillä lointa on vielä kahteen peittoon. Auringonpaisteessa kauniin vaaleanhaarmaan langan vieressä viininpunainen lankakin alkoi näyttää ihan houkuttelevalta. Jaksan yhä edelleen yllättyä siitä, miten nopeaa saalin kutominen on. Kutominen on myös erittäin rentouttavaa, kun on päässyt siihen pisteeseen, ettei tarvitse enää miettiä ja suunnitella vaan voi vain kutoa. Väsymys kaikkosi ja mielenrauha palasi hetken puiden ääressä istuttuani.


Kudontasession reipastuttamana nappasin yhden ikuisuusufoista (joka on niin ufo, että on unohtunut listalta) mukaani tilkkukurssille ja ompelin sen seuraavaan vaiheeseen. Työ oli jo ehtinyt muuttua sisustuselementiksi ja ilmoitustaulun alaosa huusi tyhjyyttään, kun otin sen sieltä pois. Tämä akvarellityö on aloitettu kolmisen vuotta sitten. Ei oikein ollut mun juttuni ja monet työssä olevat kankaat ällöttävät tällä hetkellä. Ajattelin, että tästä olis saanut tehtyä tilkkukansion päällisen, mutta pala on siihen aivan väärän muotoinen. Nyt odotellaan seuraavat kolme vuotta, että keksin mikä tästä tulee. Ideoita saa heittää (tosin tyyny ja seinävaate on jo poissuljettu).