Mökille

Jossain vaiheessa viime keväänä sain istuttua kangaspuidenkin ääreen. Asukastalolla oli kaunis kaitaliinaloimi ja kotoa löytyi yllättäen sopivaa pellavalankaa siihen. Tai ei se ihan suoraan ollut sopivaa, mutta kaksinkertaisena oikein passelia. Kaksinkertaisella langalla kutominen on kuitenkin vähän tylsää, kun eivät ne langat koskaan tulee samaan tahtiin sukkulalta. Päätin sitten pyörräyttää langat rukin kautta kaksisäikeiseksi ja sain aikaan aivan loimen paksuista lankaa. Vihreää pellavalankaa oli 300 grammaa ja liinasta tuli aikalailla 180 cm pitkä. Eli juuri sopiva mökin ruokapöytään.

Tarkoitus oli blogata tästä kaitaliinasta jo sen valmistuttua. Sillä tapahtuipa kerrankin sellainen ihme, että tein sen valmiiksi siltä istumalta, kun löysin sen puista irrotettuna asukastalolta. Harvoinpa pääsee tällaista tapahtumaan. Siinä vaiheessa kevättä ilta hämärtyi kuitenkin sen verran aikaisin, että en saanut kuvia otettua. Kuvat antoivat odottaa itseään monta kuukautta, mutta loppukesästä viimein tuli sekin homma hoidettua.

Isä rakensi jo viime kesänä mökille uuden huussin ja äiti pyysi virkkaamaan verhon huussin ikkunaan. Tarkoitus olikin virkata se KYHinä, mutta syystä tai toisesta jäi tekemättä. Tartuin asiaan uudestaan tänä kesänä ja tällä kertaa sain verhon valmiiksikin. Ostin alkukesän Espanjan reissulta paikallisen reunapitsilehden (Muestras y Motivos) ja sieltä löytyi tämä kukkamalli. Kukan olisi voinut kääntää toisin päin, niin olisivat kasvaneet alhaalta ylös, mutta kun asia tuli mieleen vasta verhon valmistuttua, saavat nyt tällä kertaa olla roikkuvia kukkia. Lankana on lankalaatikosta löytynyt virkkauslanka, jota kului n. 70 grammaa.

Huussissa kuvaaminen oli myöskin haasteellista, kun ulkona oli valoisaa ja sisällä pimeää. Valokuvaaminen onkin yksi käsityöharrastuksen haasteellisimmista osioista. Siihenkin sain onneksi apuaja viime viikonlopun valokuvauskurssilta. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Kolme sisarta

Tämä Tsehovin näytelmän nimi on pyörinyt mielessäni näitä ryppyhuiveja kutoessani. Täytyy tosin tunnustaa, että en ole kyseistä näytelmää koskaan nähnyt tai lukenut. Nimi on vain tarttunut jossain koulutuksen vaiheessa mieleen.

Sisariahan nämä huivit ovat, kun ovat kerran samaan loimeen kudotut. Kuten sisarukset yleensäkin, ovat nämä kaikki erilaisia samasta pohjasta huolimatta. On aina mielenkiintoista huomata, miten suuri merkitys kuteen värillä on lopulliseen tuotteeseen. Loimi, vaikka olisi kuinka värikäs, jää taustalle ja sävyttää kokonaisuutta (ellei ole loimivaltaisesta sidoksesta kyse, mutta ei siitä sen enempää tässä yhteydessä).

Loimessa on pinkkiä ja violettia vuorotellen ja keskimmäinen huivi on kudottu loimen pinkillä. Lopptulos on tasainen ja  rypyttyi kauniisti. Väri on kirkkaan pinkki, jota loimessa oleva violetti hieman rauhoittaa. Tätä kutoessa ei tarvinnut jännittää lopputulosta, sillä kude oli juuri ohjeen mukainen.

Violetilta näyttävä huivi on kudottu petrollin värisellä langalla. Langan tarkkaa koostumusta en tiedä, mutta oletettavasti se on ainakin suurelta osin ellei täysin villaa. Kude oli hieman loimilankaa ohuempaa, mutta se ei haitannut menoa. Helpotuksekseni huivi rypyttyi toidella hyvin ja lopputuloksesta tuli kaunis. Lopullinen väri on yhdistelmä loimen ja kuteen väreistä. Äiti on jossain vaiheessa siirtänyt koneneulontalankavarastonsa minun ristikseni ja sieltä löytyi tämäkin lanka, jota kului huiviin reilu vyyhdillinen eli n. 120 grammaa.

Alimmaisen huivin tarina onkin sitten vähän monimutkaisempi. Huivilointa katsellessani sain päähäni, etttä haluan kutoa siihen vaaleanturkoosilla kuteella. Tilasin netistä kuvasssa vaaleanturkoosilta näyttävää lankaa, joka osoittautui liian vihreäksi. Ostin huhtikuiselta Tallinnan reissulta pari vyyhdillistä vironvillaa, jotka osoittautuivat liian sinisiksi. Kristiina yställisesti toi minulle seuraavalta Tallinnan reissulta lisää vironvillaa, joka oli taas liian vihreää. Värjäsin netistä ostamani langan ja siitä tuli liian tummaa.

Meinasin jo luopua toivosta, kunnes kurkistin uudestaan äitin koneneulontalankalaatikkoon. Eikös sieltä löytynytkin aivan täydellisen värinen lanka (tässä vaiheessa hieman nolotti muille aihauttamani vaiva). Ainoa ongelma oli se, että kaikki langat ovat vyötteettömiä eikä äitikään voinut varmaksi luvat, että lanka olisi villaa. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla, miten kävisi. Turkoosi lanka oli huomattavasti ohuempaa kuin loimilanka, joten kudoin sen kaksinkertaisena kaksoissukkulaa käyttäen. Miten nautinkaan kutomisesta. Välillä piti oikein pysähtyä silittelemään ja tarkastelemaan kauniisti toisiinsa sointuvia värejä. Ei olisi sen kudontasession jälkeen yhtään harmittanut vaikka rypytys ei olisikaan onnistunut. Lankaa kului ehkä hieman yllättäenkin suunnilleen saman verran kuin edelliseen huiviin eli n. 120 grammaa.

Odottavin mielin höyrytin huivin ja laitoin sen kuivumaan. Ilokseni se rypyttyi myös (ehkei yhtä hyvin kuin edelliset) ja rypyt pysyivät myös kuivassa huivissa. Huivista tuli myös ohuempi ja kapeampi kuin kahdesta muusta eikä se tunnu yhtä kuumalta kaulalla, mikä on minunlaiselleni kuumakallelle oikein hyvä juttu. Ja väriyhdistelmä on aivan täydellinen. Nyt voin laittaa poistoon mustan talvitakin kanssa käyttämäni kaupan huivin ja kietoa tämän kaunottaren ylpeänä kaulaani.

Olen kutonut yhden huivin jo aikaisemmin tähän loimeen. Tammikuisessa postauksessani kerron tarkemmin, miten huivi on kudottu ja käsitelty.  Siellä näkyy myös yksi väriversio samasta loimesta.

Nämä huivit menevät Hulluun HuiviVuoteen, mutta numeroista en osaa sanoa. Yritän saada huivilistani ajantasalle mahdollisimman pian :-)

Kanin ruokaa

Olen siis kutonut kaikille kolmelle veljentytölleni maton. Malli on rippunut siitä, mitä loimia meillä on sattunut olemaan kesken ja veljenvaimo on valinnut kuteet. Tämän maton olen kutonut toiseksi vanhimmalle tytölle viitisen vuotta sitten. Sillä hetkellä asukastalolla oli meneillään 120 cm levelä kuvikas-matto, jolla tuli reilun kokoisia ruutuja. Hetken aikaa pyörittelin kirkkaan punaisia, mintunvihreitä ja vaaleanpunaisia kudekeriä ja mietin, miten ne saa järjestettyä harmooniseksi kokonaisuudeksi. Lopulta päätin ja mielestäni onnistuin aika hyvin. Kudoin maton alkuun ja loppuun käännösvarat, kun en halunnut hapsuja ja irrallisen kantin ompeleminen on usein yhtä tuskaa. Tyttö sai mattonsa ja olimme kaikki tyytyväisiä.

Jossain vaiheessa veljeni perheeseen hankittiin kani, Pertsa. Koska ei ole kanin mukavaa olla kaikkia päiviä teljettynä pieneen häkkiinsä, sai se välillä olla vapaana siinä huoneessa, jossa oli myös tuo kutomani matto. Pitkän aikaa meni hyvin ja kaikki olivat tyytyväisiä. Jonkun ajan kuluttua talon väki huomasi, että pahainen pupu oli tekemisen puutteessaan jyrsinyt sängyn alla olleen maton reunan kuteet ihan poikki. Meni varmaan jonkin aikaa ennen kuin he uskalsivat asiasta minulle kertoa :-)

Tässä tapauksessa ei auttanut muu kuin leikata matosta irti jyrsityt kohdat ja solmia päihin hapsut. Matto lyheni reilusti, mutta koska oli alunperin liiankin pitkä, on se vielä ihan sopiva pieniin huoneisiin (en muistanut ottaa kuvaa enää korjatusta matosta). Kaikki ovat nyt tyytyväisiä. Pertsakin on saanut hyvän kodin toisaalta, joten ei tarvitse jännittää, miten matolle nyt käy.

Innostun lyhentämään mattoa eräänä iltana kymmeneltä. Lempeä tuuli hyväili ihoa, oli sopivan lämmintä, eikä aurinko helottanut täydeltä taivalta. Hyttysetkin olivat jossain muualla. Läheltä ja kaukaa kantautui lintujen laulua, tuulen huminaa puiden lehdissä ja taisi jokunen vesiskootterikin pöristä järvellä. Ihana Suomen kesä!

Jäätelökesä

En tiedä, miksi, mutta kudonnaiseni saavat yleensä aina nimen. Johtuukohan siitä, että kangaspuiden ääressä istuessa keskittyy siihen kutomiseen ja ehkä kuuntelee radiota tai juttelee samalla. Ei ole tuhat ja yksi asiaa pyörimässä ympärillä tai viihdyttämässä; kuten on kotisohvalla neuloessa televisiota katsellen ja Pojan touhuja seuraten. Olen vielä niin laiska lähtemään liikkeelle, että vietän asukastalolla kerralla pidemmän tovin, kun kutomisinto (tai -pakko) iskee.

Tämä matto on siis Jäätelökesä. Kudoin sen jossain vaiheessa keväällä nuorimmalle veljentytölleni. Olen kutonut hänen molemmille isosiskoilleen matot aikaisemmin. Kälyni kävi ostamassa kuteet ja minulle on aina yllätys, mitä sieltä tulee :-).  Tosin kahdessa jälkimmäisessä matossa on molemmissa ollut sekä vaaleanpunaista että mintunvihreätä. Kaikki kolme väriä tuovat mieleeni jäätelön: mintunvihreä on tietysti minttu, lila on mustikka ja vaaleanpunainen saa tällä ertaa olla vadelma. Sävytkin ovat kylmähköjä ja lisäävät jäätelön tuntua entisestään.

Maton sidos on siitä mukava, että poljentaa muuttamalla saa erilaista pintaa ja maton puolet ovat erilaiset. En lähtenyt kuitenkaan leikittelemään erilaisilla poljennoilla, vaan tein koko maton samalla ja ajatuksena, että kukkakuviot tulevat päälle päin. Sopii sekin tähän kesäiseen ja tyttömäiseen tunnelmaan.

Nyt mietinkin, saisinko itsestäni irti kutoa uuden maton myös Pojan huoneeseen. Edellisen kudoin juuri ennen hänen syntymäänsä ja siitä on jo seitsemän vuotta...

Kaapon uudet vaatteet

Yksi Suden tekemistä ihanista apinoista on iloksemme asustellut meillä noin vuoden. Välillä se on ollut unohduksissa muiden pehmolelujen seassa, mutta viimeisten parin kuukauden ajan on taas ollut Pojan lempilelu. Minäkin olen monet suukot ja halukset siltä saanut. (Äiti, näkeekö se täti, joka Kaapon on tehnyt nyt nää kuvat? Kaapo lähettää terveisiä!)

Tässä KYHäillessni Poika katseli lankakeriä ja keskeneräisiä töitä ja ilmoitti, että Kaapo tarvitsee housut. Väriksi hän toivoi kirkkaan keltaista, jota ei varastoista löytynytkään, joten lähdimme yhdessä lankakauppaan. Sikäli se oli hyvä, juttu, että samalla reissulla törmäsin kenkäkauppiaaseen ja ostin ne ihanat turkoosit kengät (ja punaisetkin, vähän erilaiset taisin ostaa).

Kaapon vartalonmuto on hieman haasteellinen, mutta sain housut virkattua. Muistin jopa jättää hännälle reiän. Kun olin päässyt vauhtiin ja lankaakin oli vielä reilusti, virkkasin saman tien liivinkin. Onneksi ostin kaksi kerää Gjestalin Baby Bomull -lankaa, sillä yksi kerä ei ihan riittänyt (virkkasin laiskuuksissani kaksinkertaisella langalla ja sitä kului reilu kerä eli 54 g). Kaapon hartialinja on myös haasteellinen ja nyt voi sanoa, että sillä on ihan mittatilaustyönä tehty liivi päällä. Purin pari kertaa, että sain oikean muodon aikaiseksi, eikä nyt lökötä.

Olen kuullut sanottavan, että laiskuus lisää luovuutta (tosin Kari Uusikylä taisi sanoa, että luovuus vaatii riittävässä määrin joutilaisuutta). Koska inhoan langanpäiden päättelyä, mietin, miten saan liivin kädentiet toteutettua, niin, ettei tarvitse virkata erikseen molempia etukappaleita ja takakappaletta. Päädyn tälläiseen ratkaisuun:

Ensimmäiselllä kerroksella jätin viisi pylvästä väliin ja virkkasin siihen kohtaan yhdeksän ketjusilmukkaa.

Toisella kerroksella virkkasi pylväitä kunnes tulin ketjusilmukoiden kohdalle. Ketjusilmukkaketjuun virkkasin viisi kiinteää silmukkaa ja sain aikaan kahden kerroksen korkuisen reiän. Eikä tullut yhtään ylimääräistä laganpäätä pääteltäväksi tai saumaa ommeltavaksi :-) Tämä on nyt KYH#19.

Olen kutonut Kaapon taustalla näkyvän keinutuolin maton jokunen vuosi sitten. Sidoksena oli ontelosidos, jossa kudotaan kaksinkertaista kangasta. Kerrosten väliin jää tyhjä kolonen, jonka voi halutessaan täyttää esim. vanulevyllä. Täyttökerrokset olivat hitaita, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen. Samaan loimeen tein Äitille tabletit, ilman täyttöä toki. Malli oli jossain kudonta-lehdessä. En nyt just muista, oliko Lomien lomassa vai Mallikerta kyseessä. Kiva tekniikka, jota olisi kiva päästä tekemään uudestaan.

Ainiin... Upean laulujoutsenen on Poika tehnyt eskarissa maitopurkista, talouspaperirullasta  ja vessapaperirullasta. Oli komea parvi joutsenia koululla keväällä ja muutama kyhmyjoutsenkin oli eksynyt joukkoon. Poika varmasti erottaa jatkossa laulujoutsenen ja kyhmyjoutsenen toisistaan (ja ehkä äiti myös).

Kesäpeitto

Kangaspuilla tulee välilä jotain tehtyä. Näissäkin tuppaa se viimeistely viemään aina eniten aikaa. Laitoin kaverin kanssa tämän peittoloimen viime kesänä ja kudoinkin oman osuuteni aika nopeasti. Hapsujen pyörittely onkin sitten vienyt muutaman kuukauden, kun olen niitä pyöritellyt silloin, kun ei ole ollut asukastalolla muuta tekemistä. Intouduin tekemään aika ohuita hapsuja ja sittenhän niitä riitti.

Loimi on puuvillaa, tummansinistä, tummaa ja vaaleaa harmaata ja pieni ripaus limenvihreää. Näistä tummansininen lanka löytyi omista varastoistani, loput olivat kaverin. Kuteeksi valikoitui lajitelma myöskin varaston uumenista löytyviä sinisävyisiä samettilankoja. Naapurilta sain vielä pienen puolallisen vihreää samettilankaa, joista sain ohuet raidat myös toiseen suuntaan. Sidos on aaltotoimikas ja poljenta oli helppo vaikka varsia ja polkusia oli kahdeksan.

Oli taas mukavaa leikitellä noilla väreillä, joita vaihtelin fiilispohjalta. Vihreä kude oli ainoa, jota hieman yritin osuttaa tasaisin välein. Kuva valehtelee hieman vihreän väriä keltaisemmaksi kuin se on. Tämä menee pojalle touhupeitoksi (minun on turha unelmoida, että se olisi kahta minuuttia kauempaa nätisti sängyn päällä).

Materiaalivarastokin laihtui kilon verran tämän projektin myötä ja peitosta tuli kauniimpi kuin osasin ajatellakaan. Arvontapostauksen kuvassa olen tämän työn äärellä. Vielä ehdit osallistua :-).

Ryppyilyä

Onneksi ihan tarkoituksella ja hyvässä hengessä.

Asukastalollamme on syksystä lähtien kokoontunut kudontaryhmä ja päätimme yhteistoimin laittaa ryppyhuivi-loimen. Ohje on Kauhavan Kangasaitan sivuilta. Loimi-lankana on Esiton kampavilla, väreinä aniliinin ja syklaamin punainen. Kudoin kaulaliinani kaapista löytyneellä marjapuuronvärisellä villalangalla (saattaa jopa olla samaista kampalankaa vyyhdillä kartion sijasta). Huivi painaa 240 g ja arvioisin kuuteen osuudeksi n. 100 g (en hoksannut punnita vyyhtiäni ennen kutomista). Sidoksena on palttina, johon neljän senttimetrin välein kudottaan rypytyslanka kalalangalla.

Kutominen itsessään oli nopeaa, jännitystä matkaan toi vain tuo rypytyslangan paikan mittaileminen ja laskeminen (yritin saada kuteen tiheyden samaksi kuin loimen eli 24 lankaa 4 cm:llä). Hapsujen pyörittelyynkin taisi mennä enemmän aikaa kuin kutomiseen.

Sitten pääsinkin hauskimpaan vaiheeseen. Kuroin rypytysnarut yhteen ja solmin ne mahdollisimman tiukasti. Upotin huivin kuumaan veteen vettymään kunnolla, käärin sen lakanakankaaseen ja laitoin mehumaijaan (sinne mihin marjatkin). Huivin sai höyrystyä tunnin verran ja jäi kattilaan jäähtymään. Huuhteluainekylvyn jälkeen leikkasin rypytyslangat pois ja levitin huivin n. 17 cm levyiseksi kylpyhuoneen lattialle. Kuivuminen kesti melkein vuorokauden.

Lointa on vielä jäljellä ja ajattelin tehdä itsellenikin huvin eri värillä. Tämä huivi menee äitylille myöhästyneenä syntymäpäivälahjana.

Isäinpäivänä

Aloitin päivän kunnon käsityöllä ja leivoin miehelleni hänen toivomiaan korvapuusteja. Niitä sitten mussutettiin kylmän maidon kera aamupalaksi.

Alkuillasta kuulin saunan oven aukeavan ja sulkeutuvan nopeasti. Kysyin, josko mies haluaisi juhlan kunniaksi päästä saunaan (joka on viime aikoina toiminut erinäisten käsityötarvikkeitteni lisävarastona). Siinä siten pakattiin tavaroita isoihin ruotsalaisen huonekaluliikkeen kasseihin (ajatuksella, että niissä ne on helppo nostaa takaisin saunan lauteille, kun löylyt on otettu) ja kysyin, missä vaiheessa hänellä menee hermo kaikkien mun tarvikkeitteni kanssa. Kuulemma muutettaessa. Onneksi meillä ei ole muuttosuunnitelmia, eikä siihen tarvettakaan, jos ei ihan jonnekin muualle lähdetä.

Mutta saunan lauteilta löytyi sitten tämä vessan matto, jonka olen kutonut jo aikaa sitten (ainakin puolitoista vuotta) ja siitä puuttui vain hapsujen solmiminen. Tää on jo noloa. Hapsujen solmimiseen, leikkaamiseen ja maton prässäämiseen meni 43 minuuttia. Tää on jo tosi noloa.
Mutta nyt se on vessan lattialla :-) (eikä tarvitse pitää sanomalehteä jalkojen alla pytyllä istuessa).

Hopeasavi

Eilen pääsin ilokseni kokeilemaan hopeasavea ensimmäistä kertaa. Aluksi vähän jännitti, sillä en ole koskaan ollut kovinkaan taitava savenpyörittelijä (ne vähäiset työt, joita olen tehnyt ovat olleet jokseenkin kömpelöitä). Hopeasaven perusideanahan on muovata sitä samoin kuin savea ja sitten polttaa uunissa sideaineet pois ja jäljelle jää vain hopea. Lisätietoja hopeasavesta ja sen käytöstä saa Hopeasavi-sivuilta. Hopeasaven käsittelystä ehkä parhaiten jäi mieleen se, että joka vaiheessa pitää muistaa käsitellä kädet ja tarvittavat välineet Badgerillä eli vaseliinilla.

Puolivahingossa sain mielestäni ihan tyylikkään lätkän aikaiseksi. Mietin pitkään tuleeko siihen reikää vai ei, mutta päädyin pitämään sen ehjänä. Pitää vielä hankkia hopeinen rintaneulapohja ja liimata tuo siihen. Korun fiilis on aika seitkytlukulainen ja siksi niin nostalgisen ihana. Mukava materiaalihan hopeasavi on, mutta on aika tyyristä. Pitäisi saada joku kimppatilaus aikaan, niin hintakin tulisi edullisemmaksi.

Kamerakin oli matkassa mukana, mutta, kun työn touhuun päästiin, se unohtui sivupöydälle moneksi tunniksi. Kuvaaminen on muutenkin tällä hetkellä tämän blogaamisen haasteellisin osuus. En koskaan muista ottaa kuvia lyhyenä valoisana aikana ja illalla lamppujen valossa väreistä tulee vähän mitä sattuu.

Sain tänään myös selätettyä kaulaliinaloimeni. Sinnillä meni loppuun, mutta ihan kivoja kaulaliinoja niistä tuli. Sain samalla tuhottua muutaman nurkissa pyörineen lankakeränkin (tosin piti vähän käydä ostamassa välikudetta). Tarkemmat yksityiskohdat kertoilen sitten, kun saan liinat irit toisistaan ja viimeisteltyä.

Keltainen nuttu ja silkkilankaongelma

Löytyihän se nappipussi vihdoinkin. Oli piiloutunut lankakorien taakse mokoma. Nuttu on neulottu Suuren Käsityölehden 5/2009 mallia mukaillen. Lankana on Novitan Luxus Cotton, joka oli tarjouksessa lähi-Prismassa. Lanka on pehmeää, mutta löyhäkierteisenä oli jokseenkin hankalaa neuloa. Ohuita säikeitä jäi helposti höröttämään. Ei siis mikään täysin aivoton telkkarineule. Kuvio muodostuu yksittäisitä nurjista silmukoista oikeiden keskellä. Malli on erittäin helppo, mutta elävöittää pintaa kummasti (ja vähän peittää epätasaista käsialaa). Koko on reilu 80 cm ja lankaa meni nuttuun ja myssyyn yhteensä aika tarkalleen 200 g.

Kävin koeponnistamassa toistamiseen ekosilkkikaulaliinaani, eikä vieläkään oikein napannut. Nyt oli kamerakin mukana ja alla vaihtoehdot. Voit auttaa, kertomalla mielipiteesi. Mitä mä teen?

1. Kuteena vain ekosilkkilankaa. Tulee aika tiivistä ja lopputulos räsymattomainen.

2. Kuteena ekosilkkilangan lisäksi loimen puuvillalankaa. Vaikutelma on yhä aika mattomainen.

3. Tässä näkyy sukkulalla ekosilkin upeus. Pitäisikö sittenkin neuloa?

Jätäthän kommentin!

Uudet ufot uuvutettu

On tämä fufo-tempaus vain niin hyvä!

Viime viikolla sai huutia Linie Solo -langasta neulottu huivi. Tein sen valmiiksi ihan vain silkalla sisulla. Muistin heti jatkaessani, miksi se oli jäänyt kesken. Nauhalanka meni koko ajan kippuralle, enkä saanut neulomista sujuvaksi, vaan koko ajan piti asetella ja järjestellä. Eihän siinä sitten lopulta kauaa mennyt, mutta viimeistely antoi taas odottaa itseään. Väri on kiva ja huvi tuntuu mukavalta kaulalla. Ja onhan tuo ihan hauska. Laitan kaappiin odottamaan syksyä.Vaikka ompelutyöt eivät varsinaisesti kuulukaan fufo-tempaukseen, niin olen kuitenkin saanut vihdoin ommeltua viime kesänä kudottujen pyyhkeiden päät. Loimi on monivärinen ja puuvillaa, kude on 1/4-osa valkaistua pellavaa. Sidoksena on vohveli. Kudoin kolme isoa pyyhettä ja kaksi pientä (joista toisen viimeistelin jo aikoja sitten ja olen jemmannut niin hyvin, ettei löytynyt tähän hätään).

Pellavaista valmiiksi

Fufo-projektin myötä olen kaivellut esille myös keskeneräisiä ompelutöitä.
Ensimmäisenä valmistuivat pellavaiset pyyhkeet, jotka olen kutonut parisen vuotta sitten ja jotka ovat siitä lähtien odottaneet viimeistelyä. Työn alla ovat myös viime kesänä kudotut vohvelipyyhkeet, mutta ne ovat vielä hieman kesken.
Malli on Mallikerta-lehdestä muutaman vuoden takaa.
Sekä loimi että kude ovat pellavaa. Loimi on 1/4-valkaistua märkäkehrättyä pellavaa Kauhavan Kangasaitasta. Kuteet ovat sekalaisia pellavalankoja, jotka ostin joskus Käsityönystävien poistomyynnistä.
Kankaan leveys n. 90 cm ja pyyhkeen pituus n. 180 cm. Saas nähdä, miten paljon kutistuvat ensimmäisessä pesussa.

Väriterapian jatko-osat

Taloyhtiön nettikaapeli on poikki, mikä hieman vaikeuttaa tätä blogin pitämistä.

Väriterapiaosuus jatkuu nyt sinisellä, punamustalla, punaisella ja kauan kaivatulla keltaisella.

Väriterapiaa: vihreää ja violettia

Vihreä näyttää kuvassa vähän liian siniseltä. Oikea väri on aika keväinen.


Seuraavan osan piti olla punainen, mutta värit eivät sointuneetkaan yhteen haluamallani tavalla, joten pitää kaivella varastoista muita vaihtoehtoja.

Sielu janoaa keltaista, joten täytyy tässä joku päivä lähteä kudeostoksille.

Väriterapiaa turkoosilla

Nyt, kun olen villasaalit saanut kudottua, hyppäsin poppanapuihin. Väriterapia jatkuu yhä. Tällä kertaa oli vuorossa yksi ehdottomista lemppariväreistäni eli turkoosi. Kuteet kannoin puiden viereen jo alkuviikosta, mutta tänään vasta sain aikaiseksi aloittaa kutomisen. Edellisestä poppanakutomisesta on sen verran aikaa, että minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten paljon kudetta menee. Suureksi pettymyksekseni huomasin, että kudetta menee paljon oletettua vähemmän. Tämä olisi yleensä kaiketi iloinen asia, mutta kun tavoitteenani on yrittää päästä varastoista eroon, niin se ei ollutkaan.

Kudoin n. metrin pituisen pätkän 40 cm leveään mustaan kalalankaloimeen. Kudetta meni n. 300 g (täytyy laskea tarkemmin huomenna). Ajattelin ommella tästä itselleni jonkinlaisen kassin. Useampi kaveri kävi katsomassa työtäni tänään ja kaikkien kommentti oli "Onpas se sun värinen". Huomenna voisi tehdä jotain vähemmän mun väristä.

Loppuihan se viimein

Villasaaliloimi on vihdoin kudottu. Vaikka lopussa alkoi into hiipua, lopputulokset ovat oikein onnistuneet. Kudoin kaikkinensa neljä täysimittaista saalia ja yhden lyhyen pätkän, joka sopii vauvan vaunupeitoksi. Yhtään enempää loimesta ei olisi tullutkaan, kuten kuvasta näkyy.

Täytyy tunnustaa, että olen usempana päivänä levittänyt saalit pöydälle ja vain ihaillut niitä. Onnistuivat paremmin kuin osasin odottaa.
Nyt on vielä edessä hapsujen pyörittely. Hoksasin vasta Harmoniaa viimeistellessäni, että tilkkuleikkuri on mitä mainioin väline hapsujen tasoittamiseen. Nopeasti ja näppärästi saa samanmittaiset langanpäät, jotka on helppo pyöritellä. Toimii ainakin alkusolmujen ja tutkainten tasoittamiseen. Saalien väliin olen kutonut muutaman heiton saalin vaihtumiskohtaan ja sen avulla saa leikattua ihan suorat hapsut.

Lankavarastot tosin eivät tuntuneet hupenevan juuri ollenkaan. Mutta en ihan heti näin mittavaan urakkaan aio ryhtyä ;-)

Laitan saaleista vielä lisää kuvia, jahka ovat aivan valmiita.

Kukkia kummitytölle

Kummityttö täytti vuosia ja sai lahjaksi kukkaisen kevätpipon.

Olen virkannut pipon jo joululomalla, kun kädet eivät suostuneet olemaan tekemättä mitään.
Fiksuna ihmisenä aloitin virkkamisen alareunasta ja sen vuoksi koon kanssa oli hiukan hankaluuksia. Alunperin ajattelin, että pipo voisi olla itselleni, mutta totesin sen valmistuttua, että se on minulle aivan liian tiukka. Tälläinen päätä myötäilevä malli ei muutenkaan sovi tällaiselle pienipäiselle ihmiselle.

Mutta söpön kummitytön päässä pipo näytti oikein somalta ja tyttökin oli ilmeisen tyytyväinen lahjaansa. Onnea on kummityttö, joka arvostaa kummitädin käsitöitä. Ja taas on yksi keskeneräinen työ saatu valmiiksi ja maailmalle. Lanka on kaapista löytynyttä Seitsemän veljestä -lankaa punaraitaisena.

Viimeinen villasaalikin on vihdoin valmis. Lointa on vielä hieman jäljellä ja ajattelin siihen vielä kutoa niin pitkälti kuin pystyn. Ensi viikonloppuna olisi viimeistään tarkoitus ottaa työt pois puista ja silloin näkee, mitä niistä tuli. Nyt alkaa vähän jännittää. Tajuntaan kiirii myös tietoisuus siitä, että kierrettäviä lankoja on ihan hillitön määrä... Pitää yrittää tsempata itsensä pyörittelemään ne nyt saman tien.

Onkohan se sittenkin rakkaus?

Punasävyinen saali on hyvällä alulla eli melkein puolessa välissä. Lankoja pyöritellessäni nimesin saalin Karpaloksi, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että se onkin Rakkaus. Osasyynä saattaa olla se, että tämä saali menee mahdollisesti häälahjaksi. Tosin tämä saali on kaikkein eniten minua (vaikka siinä onkin yllättävän paljon pinkkiä) ja voi olla, etten raaski siitä luopua. Kutominen on ollut aika hidasta, kun langanpätkät ovat todellakin omista ja muiden varastoista kerättyjä nyssyköitä ja raidoista tulee sitten hyvin kapeita. Toisaalta tässä on ehtinyt nautiskella ja makustella värejä ja miettiä, mikä raita tuleekaan seuraavaksi.

Loimen ilkimys ei vain osoita loppumisen merkkejä. Eli alan henkisesti valmistautua siihen, että ainakin joku pätkä pitäisi vielä siitä rykäistä. Sopisikohan vauvalla tyylikkään harmaa sävy? Pieni vauvanpeitto siitä saattaisi tulla ja kun ei nyt ole näköpiirissä vauvoja, niin en oikein haluaisi tehdä siitä selkeästi sinistä tai punaista. Mutta jos ensin tämä Karpalo-Rakkaus loppuun.


Pojan toivomuslista kasvaa ja muuttuu päivittäin, enkä tahdo oikein perässä pysyä. Pehmometeoriitti on nyt kuitenkin valmistunut. Aloitin toisesta navasta 12 silmukalla ja tein lisäyksiä säteittäin (käänteinen sukan sädekavennus) kuusi kertaa. Väliin neuloin kymmenen kerrosta ja sitten sädekavennus toiseen napaan. Täytin pallon kavennusten loppuvaiheessa ja päättelin kiinni. Aloitukseen jäi myös reikä, joka piti kuroa umpeen. Sitten palloon ommeltiin muutama kovera nappi ja monta kuoppaa pelkällä langalla. Poika oli ensi sitä mieltä, että meteoriitti oli liian suuri tai liian pieni. Mutta hetken päästä se olikin juuri sopiva. Tänään oli mukana hoidossa ja tälläkin hetkellä on unikaverina (piti käydä ryöstämässä se, jotta sain kerrokset laskettua). Lähikuva on Pojan ottama.

Viimeistä viedään

Viimeinen villa saali on nyt aluillaan. Tämän työnimenä on Karpalo. Jos laskelmani pitävät paikkansa, pitäisi loimen loppua tähän. Jos ei, niin siitä ehkä tulee lyhyempi vauvan vaunupeitto. Tai erittäin lyhyt kaulaliina. Onneksi jätin tämän saalin viimeiseksi, sillä värit inspiroivat ja antavat voimia. Varastojen tyhjennyskampanja on sujunut kohtuullisesti. Olen tosin ahkerasti kolunnut myös kavereiden varastoja. Siniseen saalin ostin neljä 50 g:n kerää kahta erisävyistä vaaleansinistä tehosteväriksi. Niistäkin taisi jäädä puolet käyttämättä. Lankoja olisi vielä ainakin kahteen tai kolmeen saaliin. Mutta ne saavat odottaa aikaa tulevaa. Vähän epätoivoiselta silti vaikuttaa tämä varastojen loppuun käyttäminen.

Eilen tuli taas todistettua, etteivät lapset tarvitse mitään erityisiä leluja. Saumurilankojen puolista sai Poika aikaan kaksi valomiekkaa, sinisen ja vihreän. Hän sai naapurinsedältä vielä pienen led-avaimenperän mukaan ja sen kun kiilasi korkilla puolan sisään, valo loisti kuin aidossa valomiekassa konsanaan. Samainen setä jaksoi antaa Pojan auttaa linnunpönttöjen rakentamisessa ja siinä samalla valmistui laiva ja törmäilyautoaitaus. Taisi naulojen hakkaaaminen olla kaikkein hauskin leikki aikoihin. Samalla saattoi äiti rauhassa keskittyä kutomiseen. Kiitokset Sedälle!

Mutkalta mutkalle

Längelmäveden aallot ovat jo puolessa välissä ulappaa. Sain tänään mukavan seurustelun lomassa kudottua saalia yli puolen välin. Tämän jälkeen lointa on onneksi enää yhteen saaliin. Neljä saalia putkeen oli ehkä ylimitoitettu urakka.

Välillä miettii, onko näissä touhuissa mitään järkeä. Jostain oli kaappiin pesiytynyt epämääräinen ja sotkuinen kuparilanka "vyyhti". Nappasin sen mukaani perjantaina töihin enkä saanut mielenrauhaa ennen kuin lanka oli siististi kerittynä vessapaperirullan päälle. Neuroottisena ihmisenä jatkoin selvitystyötä myös yhteisessä illanvietossa. Homma oli ilmeisen hauskaa, sillä sain illaan mittaan useita apureita projektiini. Kiitos kamut!
Seuraavana päivänä siisti kerä piti sitten laittaa uudelleen mutkalle. Malli on jokseenkin sama kuin edellisessä kruunussakin. Ja taas on muutama gramma epämääräistä materiaalia muuttunut joksikin. Käyttökelpoisuudesta ei ole niin väliksi. Materiaali on siis jotain kuparilankaa ja muovisia fasettihelmiä. Olen pujottanut helmet valmiiksi kuparilankaan ja poiminut ne tasaisin välein kiinteiden silmukoiden lomaan. Metallilangasta virkkaaminen on aika hauskaa, kun pääsee alkukankeudesta eroon.


Kaapista pulpahti esiin myös laatikollinen tietokoneen prosessorin jäähdytysripoja. Ovat joskus tarttuneet matkaan, kun olivat mielestäni niin kauniin värisiä ja muotoisia. Muutaman vuoden ovat odottaneet neuloja, mutta tänä aamuna sekin ihme koettiin. Jokunen näitä vielä on ja niihin liimailen neulat heti kun Poika suostuu luopumaan niistä. Koko eilisen päivän höpötteli jotain resoreista ja ihmettelin, mistä se puhuu. Näistä.

Pojasta puheen ollen. Pisti äidillensä aikamoisen haasteen. "Äiti tee mulle pehmometeoriitti. Tai yksi iso ja yksi pieni. Langan pitää olla harmaata. Ja sitten vielä pehmomusta-aukko." Ei pääse aivot rapistumaan, kun yrittää miettiä, miten lapsen toiveet toteutetaan.

Lopuksi vielä pistetään hyvä kiertämään (vaikka onkin pienellä pränttättyä):

Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka kommentoivat (ja sitä haluavat), saavat jotain tekemääni. Minun valintani. Sinulle. Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia: Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni, tekemäni juttu on vain sinua varten, se tehdään tämän vuoden aikana. Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä! Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvin omituista. Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain.

Ei ole pakko osallistua, jos ei halua. Saa jättää pelkkiä kommenttejakin.

Tämä tarttui mukaan täältä.