Treffipaita

Nyt saatte sitten lueskella niitä kirjoittamattomia juttuja ja ihailla esittelemättömiä töitä :-)
Osallistuin ensimmäistä kertaa Olympianeulontaan. Kilpailutöiden piti alkaa ja päättyä olympiakisojen aikana. Olin pitkään katsellut tätä Cascaden Ultra Pimaa sillä silmällä ja heinäkuussa ostaa päräytin sitä riittävästi pitkähihaiseen paitaan. Tämä Date night -malli (ravel-link) oli jo jonossa odottamassa ja päätin yhdistää langan ja mallin.

Paita neulotaan ylhäältä alas ja kaikki koot alkavat samalla silmukkamäärällä. Tämä on mielestäni tosi nerokasta sillä pääntie ei suurene samassa suhteessa esim. rinnanympäryksen kanssa (tähänkin olen joissakin ohjeissa törmännyt). Sopiva lisäysten määrä löytyi puseroa sovittamalla. Tein kaikkein suurimman koon mukaan, sillä ajatus liian kittanasta puserosta tuntui ahdistavammalta kuin ajatus hieman liian löysästä.

Suuren neulontainnon vallassa, en lukenut ohjetta ensin kokonaan läpi, vaan luin sitä neuloessani. Mallikerran vaihduttua toisen kerran ihmettelin, kun mallikerrat eivät kohdanneetkaan paidan keskellä. Purin sitten kerroksen, laskin ja sovitin silmukat paikoilleen. Itsekseni jupisin ja mutisin, että lähetän palautetta suunnittelijalle pahasta virheestä. Luettuani ohjeen loppuun löysin maininnan siitä, että kaikissa koissa mallikerta ei täsmää. Jotain muutakin hassua ohjeessa oli, mutta en muista sitä enää.

Olen pitänyt paitaa todella paljon ja valitettavast täytyy todeta, että lanka nyppyyntyy jonkin verran. Se nyppyyntyi jo neuloessa, vaikka pinta onkin ihanan kiiltävä. Pesin puseron pesukoneessa muun pyykin joukossa eikä se siitä mennyt miksikään. Ryhdistyi vain hieman.

Ja näin hienon mitalin sain palkinnoksi :-)

Itikoita

Mikäköhän siinä on, että lankakorista löytyvät langat eivät innosta yhtään? Uusista onkin sitten mukava aloittaa neulominen heti saman tien. Neuloin tästä langasta itselleni myssyn viime talvena ja minulle olikin suuri pettymys, kun samaa pinkkiä ei enää keväämmällä saanutkaan. Ihastuin tähän Elsbeth Lavoldin Silky wooliin ikihyviksi. Olin itsekseni  päättänyt, että ostan heinäkuun alussa paidallisen tätä lankaa kirkkaan sinisenä. Eipä tarvinnut ostaa, kun joku muu oli ehtinyt ensin. Ja niin se kaipuu jäi polttelemaan mieltä.

Ostin itselleni viime talvena takin, jossa on useita mukavuusalueeni reunamilla olevia värejä. Violetti on yksi niistä. Monta kertaa hipelöityäni lankahyllyn hupenevaa tarjontaa uskaltauduin viimein ostamaan kaksi vyyhtiä violettia lankaa. En muista, että olisin itselleni koskaan neulonut mitään tämän väristä. Sitä on saattanut olla vähän  muiden värien joukossa, mutta pelkältään ei. Satuinpa ostamaan itselleni pinkin syystakin ja tämä violetti huivi sopii sen kanssa oikein hyvin. Vanhuus ei tule yksin :-)
 

Aikani huivimalleja selailtuani löysin tämän My version of Summer flies (ravel-link). Alkuperäisessä mallissa on ohuehko röyhelöreuna, eikä se innostanut minua. Tämä pitsireunainen malli puolestaan näytti hyvältä. Neulominen sujuikin vauhdikkaasti vitosen puikoilla ja mallikerrat olivat riittävän yksinkertaisia, mutta silti vaihtelevia. Lanka uhkasi jälleen kerran loppua kesken, mutta maltoin onneksi lopettaa ajoissa. Jäljelle jäi muutama kymmenen senttiä. Huivi on ihanan tuntuinen kaulaa vasten ja sopii hyvin takkini kanssa. Pitäisiköhän neuloa vielä violetti pipokin? Jos ei ole joku taas käynyt ostamassa loppuja lankoja...

Palanen lohtua

Kanssaneulojaa kohtasi sanomattoman suuri suru.  Niin suuri, ettei sitä voi käsittää. Tuntui, ettei lohdun sanoja oikein löydy. Monet olivat hämilllään oman avuttomuutensa kanssa. Sitten yksi keksi, miten lohtua voisi jakaa, sekä itselle että surun kokeneelle. Saimme tehdä sitä, mikä on meille kaikille niin luontaista - käsitöitä.

Yksi pieni palanen ei paljoa lohduta, mutta kun paloja on kymmeniä, niin saada aikaan suuri halaus. Moni sellainenkin, joka ei yleensä virkkaa, päätti tarttua koukkuun ja yrittää parhaansa. Monet olisivat halunneet osallistua, mutta aika ja taidot eivät riittäneet. Heidän puolestaan muutama innokas virkkasi useamman palan. Kaikki niin erilaisia, mutta yhtälailla lämmöllä ja ajatuksella tehtyjä.

Yksi lupautui kokoamaan peittoa. Tiesin, että urakka on suuri, joten tarjouduin kaveriksi ja kolmaskin lähti kokoamistalkoisiin mukaan. Neljäs tuli hätiin siinä vaiheessa, kun peitto piti saada kuljetettua saajalleen. Olen kovin kiitollinen siitä, että sain olla mukana tässä projektissa. Siinä yhdessä ystävien kanssa peittoa kootessa tuli samalla käytyä läpi ainakin ajatuksissa omia pelkojaan ja surujaan. Ihan hirvittävästi ei tarvinnut ääneen sanoa.

Intoa lohduttamiseen ja palojen virkkaamiseen oli niin paljon, että saimme aikaan myös pienemmän peiton perheen pienokaiselle. Näihin tilkkuihin on varastoitu paljon lämpöä ja kannattelevia ajatuksia. Toivottavasti saapuivat perille.

Enemmän kuvia peitosta ja paloista löytyy Ravelrysta, Viimattaren lohtupeitto ja Karpalon lohtupeitto. Nämä linkit aukeavat vaikket olisi Ravelryyn vielä kirjautunutkaan (tosin suosittelen lämpimästi).

Aaaaaltoja

Vuoden verran olen haaveillut Wollmeisen Suzannesta neulotusta Lintilla-huivista (ravel-link). En ole onnistunut kyseistä väriä itselleni haalimaan, mutta onnistuin ostamaan kanssaneulojalta Versuchskaninchen-vyyhdin (en olisi osannut moista edes toivoa, kun nimikin on lausumaton). Vaikka värit eivät turkoosia lukuun ottamatta olekaan samoja kuin Suzannessa, niin ajattelin niiden sopivan hyvin tähän projektiin.

Huomaa kyllä, että Martina Behmin huivit on suunniteltu juuri näille langoille. Pidän siitä, miten kauniisti värit vaihtuvat ainaoikein-neuleessa. Malli ei varsinaisesti ollut monimutkainen, mutta koko ajan piti laskea ja pysyä kärryillä kerroksista. Pidemmän päälle neulominen kävi vähän tylsäksi ja päättelykerrokset tuntuivat kestävän ikuisuuden. Loputulos on kuitenkin  kaunis ja uskon huiville tulevan käyttöä nyt ilmojen viiletessä.

Olen kovin ihastunut Wollmeisen neuletuntumaan. Lanka on villalangaksi melkeinpä puuvillaisen tuntuista ja minä kuulun siihen vähemmistöön, joka pitää puuvillan neulomisesta. Jos kaapeissasi siis lymyilee projektittomia Suzanne-vyyhtejä, olen hyvin kiinnostunut vapauttamaan sinut niistä. Harmikseni en koskaan ehdi apajille päivitysten koittaessa ja yleensä jään nuolemaan näppejäni. Onnistuin sentään ostamaan yhden Taste of Wollmeise -paketin, jossa on kaksitoista 30 gramman kerää satunnaisia värejä. Värikartalta löytyy myös monen monta kaunista punaista ja pinkkiä, joista tulisi aivan ihana villatakki, jos sellaisen määrän jostain sattuisi saamaan...

Pienille tytöille

Ei niin kauniina kesäpäivänä vietimme sukujuhlia mökillä ja siellä olikin paikalla koko suku. Yksi serkuistani oli nähnyt alkukesästä virkkaamani Änkyrä-lippiksen ja pyysi samanlaista tyttärelleen, joka on kuulemma armoton Änkyrä-fani. Sukujuhlien alkaessa myssy oli tietysti vielä kesken ja muutkin suvun pienet tytöt halusivat myssyä kokeilla. Kun kerran yhdelle pienelle tuli myssy tehtyä, niin tuntui hassulta jättää muut ilman. Isommat tytöt ja pojat tosin jäivät tällä kertaa myssyä vaille.

Vanhin pienten tyttöjen sarjassa sai omakseen KYHäilyihin virkkaamani kukkahatun. Sen ohje on venäläiseltä keskustelupalstalta. Hatun peruskuvion malli oli kaaviokuvana ja loput sovelsin valokuvan ja Google translatorin avulla. Kukkasen virkkasin oman mallin mukaan, kun en jaksanut alkaa selvitellä, miten ohjeen kukka oli tehty. Lanka on varastosta löytynyttää Tennesseetä, jota kului melkein koko kerä (92 g).

Eikä voinut edellisen pikkusiskoakaan jättää myssyä vaille. Änkyräpiposta jäi jäljelle punaista lankaa, mutta en ollut ihan varma riittääkö pelkällään Lippamyssyyn, joten päätin virkata valkoisia raitoja. Niihinkin löytyi lanka jämäpussukasta ja kukkasen virkkasin koristeeksi (kun nyt kerran tytölle menee). Lankavarasto hupeni 45 grammalla.

Punaraidallista myssyä viimeistellessäni nuorin veljentytöistäni oli koko ajan laittamassa sitä päähänsä. Suuttui, kun kerroin, ettei ole tulossa hänelle. Eikä siinä sitten auttanut muu kuin virkata hänellekin vielä omansa. Mummon lankavarastoista kävimme valitsemassa yhdessä värit. Hetken mietin, ymmärtääkö juuri kaksi vuotta täyttänyt, mitä ollaan tekemässä, mutta värivalinnan nähtyäni tiesin, että tyttö on ihan kartalla. Tähän Lippamyssyyn kului n. 50 g Novitan virkkauslankaa.

Kuvien ottaminen näistä pienistä vahtihirmuista oli aika haasteellista :-)

Olen virkannut monen monta Lippamyssyä ja muutakin myssyä sytomyssyiksi. Niiden virkkaaminen on helppoa, kun  ei tarvitse yhtään murehtia saajan päänympärystä. Oli aika vaikeaa saada tilausmyssyistä sopivan kokoisia. Välillä jouduin purkamaan melkein valmiin myssyn, kun se mahtui omaan päähäni ja myssyn oli tarkoitus tulla kaksivuotiaalle. Seuraavat myssyt virkkaan kyllä ilman tarkkoja kokovaatimuksia :-)

Eilinen sää antoi jo ymmärtää, että kesä on ohi. Hyvää syksyn alkua siis kaikille!

Äidille

Äiti ihastui omaan February Lady Sweateriini (linkki ohjeeseen) ja lupasin neuloa hänelle oman. Aikamme tutkailimme lankavaihtoehtoja ja päädyimme viimein Gjestalin Tindeen. Varsinkiin tämä viininpunainen sävy on houkutellut minua jo pitkään.

Aloitin projektin jo helmikuussa ja neuloin sitä vähitellen pitkin kevättä. Äiti asuu sen verran kaukana, että sovittaminen ei ollut joka välissä mahdollista. Kun hän viimein pääsi sitä sovittamaan, totesimme, että hihoissa saisi olla hieman enemmän mitaa. Samalla sitten päätimme, että helmakin saisi olla pitempi. Toukokuun kiireissä en saanut ryhdyttyä pidennyshommiin ja neule jäi odottamaan kesää.

Työ kulki koko kesän mukana ja vain odotti ryhtymistä. Olympialaisten aikaan järjestettyjen Ravellenic games -tempauksen aikana yhtäkkiä totesin, että FLS täyttää Wips wrestling -lajin ehdot ja päätin selättää sen. Viimeistely vaan jäi taas siltä istumalta tekemättä. Onneksi kisat jatkuivat yhä.

Päätin kuitenkin, ettei Äiti lähde Pojan synttäreiltä ilman neulettaan ja suurimman vierasjoukon lähdettyä päättelin langanpäät ja ompelin napit. Sitten vielä saatoin vanhempani autolle ja matkalla räpsin muutamia kuvia. Lankaa kului aika tarkalleen 600 g.

Nämä ihanat napit ovat ystäväni Anun käsialaa. Hän oli aiemmin tehnyt kukkapötkön, jonka värit sopivat täydellisesti Äitin FLS:ään. Onneksi pötkylästä oli vielä pää jäljellä ja siitä saatiin muutama nappi.

Saatte vielä tovin lueskella näitä "vanhoja" juttuja. Työt ovat taas alkaneet ja vievät ainakin näin alussa kaiken liikenevän energian. Suurin osa kuvistakin on tällä hetkellä miehen koneella ja en koskaan muista kirjoitella silloin, kun se olisi auki. Selityksiä, selityksiä...

Tällaisen hienon "Olympia"mitalin sain :-)

Ystävyyttä ja avunantoa

Ovikello soi tamperelaisessa lähiössä.
"Moi! Mä oon Tintti. Olinko tänne tulossa?"
"Joo, Kiva tavata. Mä oon K. Käy peremmälle."
"Kiitos."
"Mun mieheni on kerinyt sulle kerän jo valmiiksi. Ajateltiin, että tuo nojatuoli voisi olla sopiva paikka."
"Joo. Kiitos. Hei!"
Istun nojatuoliin ja ryhdyn neulomaan. Siinä sitten jutellaan niitä näitä enimmäkseen neulomisesta ja lankavaraston koosta, vähän kesälomasta ja elämästä. Puolen tunnin kuluttua homma on valmis, kiitän ja lähden jatkamaan matkaani.

Mitä tapahtui?

Neulojamme Tintti (jossa on 12,5 % laihialaista) yritti neuloa oman vyyhdillisensä Lai-la-lai Yarnzin lankaa ihan loppuun asti. "Saan tästä vielä yhden mallikerran", ajattelin ja pistelin menemään. Päättelykerroksen langankulutus vaan pääsi yllättäämään Enkä millään viitisnyt purkaakaan, joten lähdin selvittämään, löytyisikö samaa lankaa keneltäkään.

Lanka oli kerholankaa eikä sitä ollut värjätty kuin kolme vyyhtiä. Yksi löytyisi Oulusta ja toinen Tampereelta. Parhaaksi onneksi olin juuri mökkeilemässä Tampereen lähistöllä, joten otin reippaasti yhteyttä vyyhdin omistajaan.

Ja kyllähän neuloja neulojaa ymmärtää. Onneksi auttaa myös hädässä. Koska en mitenkään osannut arvioida tarvitsemaani lankamäärää, ehdotin, että tapaisimme ja neuloisin hänen vyyhdistään huivin loppuun. Monia mutkien ja mietintöjen jälkeen, neulojaystävä kutsui minut kotiinsa neulomaan. eikä edes halunnut mitään korvausta käyttämästäni langasta. Jäin vain palveluksen velkaa. Nyt vain odotan, milloin pääsen tekemään vastapalveluksen.

Huivi on siis Holden shawlette (ravel-link) ja lanka Lai-la-lai yarnzin  SuperSock. Kahdeksan grammaa käytin kaverin vyyhdistä eli huivilla on painoa 108 grammaa. Päättelykserrosta lukuun ottamatta huivi on nopea tehdä. Tämä on KYH#13 ja sekin urakka alkaa olla voiton puolella.

Huivin sai syntymäpäivälahjaksi ystäväni tytär, joka on Pojan kanssa saman ikäinen (joskus puhun tyttöystävästä, mutta en Pojan kuullen. Muuten saan kestää pahimmanlaatuisen kiukkukohtauksen). Hän on kovasti ihaillut äidillensä tekemiäni huiveja ja kämmekkäitä. Joskus on jotain salaa käyttänytkin.

Kaikki tämä vaiva kannatti ehdottomasti nähdä, kun katseli, miten tyttö istui koko illan huivi tiukasti harteillaan, huokaili ja silitteli. Värikin oli täydellisen ihana.

Kiitos K Tampereelta!

Pala kakkua

Eli Peace of cake, eli ihan helppo homma piti tämän olla. Kyselin kummitytön äidiltä, mitä voisin syntymäpäivälahjaksi laittaa ja hän ehdotti leikkiruokien tekemistä, kun "sä kuitenkin haluat tehdä jotain itse".

Rohkeana tartuin haasteeseen ja ryhdyin virkkaamaan. Katselin tietysti Ravelryn leikkiruokaohjeet läpi ideoita ja ohjeita tutkaillen. Appelsiinin ja sitruunan puolikkaat tein ohjeen mukaan. Muut tein enemmän ja vähemmän soveltaen. Ensimmäiset kuppikakut tosin muistuttivat Pojan mielestä hillopurkkeja, kananmunista loppui keltuiaislanka kesken ja sitruunasta tuli liian väritön. Moneen kertaan mietin, että samassa ajassa olisin ehtinyt neuloa vaikka minkälaisen neuletakin.


Sain kuin sainkin korillisen leikkiruokia valmiiksi määräaikaan mennessä. Kori on virkattu hupparinnarusta ja se onkin todella hyvä ja tukeva materiaali virkattuihin koreihin. On vaan aika raskasta vääntää. Suurin osa materiaaleista on äidin ja tädin varastoista. En kuitenkaan ihan heti ole lisää tekemässä. Vaikka nuo prinssinakit ovatkin aika söpöjä. Tässä kuitenkin ovat KYH#17 ja KYH#23. Yli puolet on siitäkin projektista jo valmiina!

Näin velmun ilmeen päivänsankari meille soi. Isosiskonsa keksi vielä velmumpia käyttötapoja korin sisällölle, mutta tarkemmat yksityiskohdat jääköön kertomatta...

Änkyrä lippis

Eipä lopu täällä tekeminen. Siitä pitävät ystävät huolen ja esittävät toiveita ja ideoita toteutettavaksi. Työkaveri ilmeisesti totesi, että olin virkannut jo riittävän monta patalappua ja ehdotti kesähattujen virkkaamista kummilapsilleen. Tai ehdotti ensin yhden hatun virkkaamista ja sen nähtyään halusi niitä lisää.

Tämä Vihainen lintu -Lippamyssy on itseasiassa viimeisin tästä sarjasta. Poika on kuulemma todellinen pelin fani ja haluaa kaiken mahdollisen lintukrääsän, mitä näköpiirissä on. En ollut ihan hirvittävän innostunut tästä toiveesta ja taisin ensin jopa kieltäytyä. Haaste jäi kuitenkin muhimaan päähän ja päätin siihen tarttua. Aluksi suunnittelin virkkaavani ihan suoran perusmyssyn, mutta työn  edetessä hoksasin, että lippa olisi kiva ja siitä tulikin Lippamyssy. Lankana tässä on Muskat, joka oli vähän tylsää virkattavaa, kun säikeistyy niin helposti. Lippamyssy täytyy vieläpä virkata hieman liian pienellä koukulla, että siitä tulee riittävän napakka ja lippa pysyy kuosissa.

Myssyn virkkaaminen oli helppo nakki. Varsinainen pohtiminen alkoi, kun mietin, miten saan kuvan toteutettua. Jämälankapussista löytyi sopivia jämälankoja palasten virkkaamiseen ja mallia piti katsoa vähän väliä. Ei siitä ihan täydellinen tullut (tästä kertoo myös se, että Poika ei alkanut vaatia itselleen samalaista). Saajansa on kuitenkin hyvin tyytyväinen ja pitää lippiksestänsä todella paljon. Tavoite saavutettu!

Kaikki kuitenkin alkoi tästä valkoisesta myssystä. Pienelle tytölle piti saada klassinen kesähattu ja tämä Shell Brimmed Cloche täyttää vaatimukset. Tähän löytyi lanka ja sopiva koristenauhakin omista varastoista. Hattuun meni kerä Tallinnasta ostettua Cotton-lankaa. Kuvaustaustaksi sain Aranda-tutkimusaluksen, johon kävimme kesäkuun alussa tutustumassa Pojan ja hatun tilanneen ystäväni kanssa.

Koska valkoinen hattu oli niin soma, pyysi ystäväni virkkaamaan toisenkin. Tämän saaja on jo sen verran iso, että haluaa ihan itse päättää, mitä päällensä laittaa. Toiveena oli vaaleanpinnki hattu tummansinisellä nauhalla. Ainoa lankavaihtoehto, mikä tähän hätään löytyi oli Cotton Bamboo, joka oli tällaiseen hattuun vähän turhan löperöä lankaa. Tämäkin säikeistyi helposti, mutta soma hattu tästä kuitenkin tuli. Nyt voi neitokainen hienostella kesäreissuillansa.

Nyt alkaa ranne vähitellen huutaa apua, kun olen virkannut niin paljon. Nämäkin hatut ovat KYHäilyjä #3, #9 ja #12. Laskin, että yli puolet kyhäilyistäni on virkkauksia. Vielä saa ranne hetken kestää. Kunhan saan nää KYHit pois, niin sitten neulon ihan rauhassa jotain isompaa.

Kesäkukkia

Osallistun nyt jo kolmatta kertaa KYHäilyihin ja vuosien saatossa olen oppinut, että joukkoon täytyy laittaa muutamia pienen pieniä töitä. Muuten voi tulla tuska ja ahdistus kaikkien aloitettujen loppuun saattamisessa. Kun ei kuitenkaan mitään ihan turhanaikaista viitsi kuitenkaan tehdä, niin pitää miettiä sellaisia töitä, joille löytyy loppusijoituskohde melko varmasti.

Päätin siis virkata tänäkin vuonna setin Lasikukkia. Äiti on jo pitkään toivonut itselleen settiä, mutta on toistaiseksi jäänyt ilman. Lupasin tämänvuotisen KYHäilyni jo hänelle (tarjosin toista vielä keskeneräistä työtä, mutta sille hän ei ainakaan vielä lämmennyt).

Mutta meinasi äiti taas jäädä näppejään nuolemaan, kun sain sovittua tapaamisen mökkipaikkakunnalla asuvan hyvän ystävän kanssa. En ehtinyt tehdä hänelle mitään muuta tuliaista valmiiksi, joten nappasin viinilasimerkkisatsin ja sidoin sen kukkakimpuksi. En ihan heti kertonut hänelle, mitä ne ovat. Viisaana naisena hän kuitenkin aika pian keksi, mikä on kukkien käyttötarkoitus ja sen lisäksi muutaman muunkin. Kukkasetistä löytyy jokaiseen asuun sopivan värinen kukka sormukseksi.

Eikä äitiäkään voinut osattomaksi jättää, joten virkkasin hänellekin oman satsin. Muutama pitää vielä virkata, että saan täyteen kaksi tusinaa kukkia. Sopivat eriväriset langat vain loppuivat kesken. Painoakin yritin arvioida, mutta se tuntuu aika mahdottomalta. Pitää varmaan ottaa merkit kauppareissulle mukaan ja punnita hedelmävaa'alla. Tämä on n yt KYH#18 ja tilanne on tällä hetkellä 23 aloitettua ja 9 valmista. Muutama työ on viittä vaille valmis ja muutamalle on deadline. Jospa tänä vuonna saisin urakan loppuun kunnialla.

Rentouttavaa kesää kaikille!

Kukkis

Tämä malli syntyi vähän vahingossa. Taisi olla viime vuoden jämistely, johon virkkasin ikivanhasta villasekoitteesta baskerin (yhä vain se epätoivoinen yritys saada omaan päähäni sopiva päähine). Baskeri ei kuitenkaan näyttänyt omassa päässäni kauhean kivalta, joten se hautautui käsityökorin pohjalle.

Viime vuoden lopulla baskeri pulpahti esille ja ompelin siihen muutaman kukkasen koristeeksi. Kaverini kokeili myssyä kerran köydessään ja se sopi hänelle todella hyvin. Hän lähti kotiin myssyn kanssa.

Seuraavan kerran tavatessamme hän kertoi, että moni oli kysynyt höneltä ohjetta. Oli jopa tiedusteltu, saisiko siitä ohjeen Ullaan. Pitihän se ohje sitten kirjoittaa ja Ullasta sen löytää. Lankana on Ricon Creative cotton ja sitä kului 100 g. Kukat virkkasin Fiamond cotyomista ja sitä kului n. 10 g.

Toivottavasti joku muulin intoutuu virkkaamaan itselleen Kukkiksen eli Kukkahattutädin kesäbaskerin :-).

Kesän juhlavaatteet

Neuloin viime vuoden lopulla kummitytölle mekon ja ystäväni Anu pyysi neulomaan omalle tyttärelleen samanlaisen. Lykkäsi kassillisen lankojakin käteen. Tämä projekti ei mennytkään yhtä jouhevasti kuin tuo edellinen.

Malli on samainen Litlle Sister's Dress (ravel-link). Lankakassista löytyi sekalainen valikoima yksivärisiä puuvillalankoja, joista tein yläosan ja kirjavaa turkkilaista puuvillalankaa, josta tuli mekon helma (tätä lankaa löytyi onneksi omistakin varastoista). Ohjeesta poiketen tein helmaan käänteen enkä makkaroita. Mekosta tuli aika reilun kokoinen ja ensimmäisen sovituskerran jälkeen päätin tehdä helmaa vielä pidemmäksi, jotta mekko olisi käyttökelpoinen myös vuoden päästä. Saattaa mennä senkin jälkeen tunikana.

Ainoa pienoinen miinus tulee siitä, että kädentiet ovat aika reilun kokoiset. Pienellä tytöllä ei onneksi ole paljoakaan vilauteltavaa, mutta silti ne ovat vähän hassun näköiset. Omistajaansa eivät tuntuneet hihat häiritsevän ja vauhdissa oli todella vaikeaa kameran kanssa pysyä.

Seurakseen mekko sai boleron hieman vahingossa. Olen luvannut neuloa myös toisen ystävän tyttärelle boleron samaisesta turkkilaisesta langasta (en oikein osannut nähdä itseäni näin pastellisissa sävyissä). Aloitinkin taikaboleron neulomista yksissä illanistujaisissa. Hetken neulottuani alkoi aloitus näyttää liian isolta. Purin sen ja aloitin uudelleen pienemmällä silmukkamäärällä. Käsiala taas tiukentui jossain vaiheessa ja bolero olikin liian pieni. Onneksi sattui olemaan samaa lankaa kuin mekossa, joten käyttäjä löytyi eikä tarvinnut toistamiseen purkaa.

Piti sitten neuloa toinen täsmälleen samanlainen bolero ja tämä onkin tämän vuoden KYH#1. Valitettavasti en saanut kaikkea kirjavaa lankaa käytettyä, joten siitä täytyy vielä jotain keksiä. Tällä hetkellä suunnitelmissa on neuloa siitä tiskirättejä, mutta ei ihan nyt heti. Mekko painaa 286 g, pieni bolero 114 g ja isompi bolero 148 g.

Kiitokset kommenteistanne Ree-vitamiiniini. En ole vieläkään saanut pöljää ilmettä pois kasvoiltani.

Ree-vitamiini

Ystävällinen kanssaneuloja tilasi minulle viime syksynä paidallisen verran ihanan turkoosia Wollmeisea. Olin kuullut langan ihanuudesta, mutta koska en ole milloinkaan päivysten aikaan koneella, on se jäänyt tilaamatta. Puolisen vuotta etsin sille sopivaa mallia Ravelryn tietokannasta. Vähän väliä törmäsin D-Vitaminin ja joka kerta sen näkeminen ihastutti.

Päätin siis uskaltaa käyttää aarteeni tähän malliin. Hieman epäilin, miten etukappaleiden lärpäkkeet asettuisivat, kun muotoa ja ulottuvuutta löytyy reilusti omastakin takaa. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi tein jopa mallitilkun ja aloitin neulomisen. Hyvin pian totesin mallitilkun valehdelleen minulle. Varsinainen käsialani oli tiukempaa kuin mallitilkussa ja jouduinkin vaihtamaan puikot suurempiin (3,5 mm -> 4,0 mm). Vaihdos kannatti eikä yläosaan tarvinnut tehdä muutoksia. Ylhäältä aloitettavat puserot ja neuletakit ovat siitä hyviä, että niitä voi koko ajan sovittaa ja varmistella, että koko on oikea.

Lanka on Wollmeisen 100% merinoa ja sitä oli todella mukava neuloa. Tuntuma oli puuvillamainen, mutta minähän pidän puuvillasta ja sen neulomisesta. Hihojen erottamisen jälkeen mallissa on lyhennettyjä kerroksia, joiden sijoittumista jouduin hieman miettimään. Onneksi lähipiiristä löytyi mallin hetkeä aiemmin neulonut ystävä, joka neuvoi pahimpien karikoiden yli.

Välillä neuloin hihat täysimittaisiksi, kun villatakissa pitää mielestäni olla täysimittaiset hihat. Olen sen verran kuumaverinen, että en ymmärrä lyhythihaisten villavaatteiden käyttötarkoitusta. Langan riittävyys mietitytti myös kovasti, mutta se olikin hyvin riittoisaa. Tässä vaiheessa jo tiesin, että saan neuloa takista sen pituisen kuin haluan.

Tässä mallissa  silmukat lisääntyvät hurjasti helmaa kohti ja sovittaminen alkoi olla aika haasteellista. Kun olin saanut ohjeen mukaisen kerrosmäärän täyteen, siirsin silmukat apulangalle, jotta pääsin sovittamaan paremmin. Tässä vaiheessa lipareet jäivät töröttämään tissien päälle ja paikalla ollut raati antoi tuomionsa: 20 cm lisää pituutta. Jatkoin siis helmaa ja tein lisäyksiä saman kaavan mukaan. Viimeiset kerrokset olivat pitkiä kun nälkävuosi ja välillä meinasi into loppua kesken. Neuloin kuitenkin sinnikkäästi yhteensä kymmenen reikäriviä, mallissa taisi olla vain neljä. Sitten siirsin taas kaikki silmukat apulangalle ja totesin, että mitta on hyvä. Lanka olisi riittänyt vieläkin pidemmälle ja sitä kului kaikkinensa 547 grammaa.

Vielä tässä vaiheessa etukappaleiden reiluus tuntui vielä aika hurjalta. Mutta tämänkin työn kohdalla sain todeta, että pingotus tekee ihmeitä. Käytin pingottamiseen ensimmäistä kertaa tammikuussa hankkimiani pingotusrautoja ja ne olivat todella hyvät. Rautojen avulla takkia pystyi siirtelemään ja venyttelemään tasaisesti alustalleen ennen nuppineulojan kiinnittämistä. Hihat vaikuttivat ensiksi liian pitkiltä, mutta asettuivat käytössä juuri sopivalle korkeudelle. Neuletakki pääsi pingotuksesta suoraan kevätjuhlaan ja olen pitänyt sitä todella paljon kuluneen parin viikon aikana.

Tästä tuli kertaheitolla uusi lempivaatteeni. Villa on juuri sopiva materiaali alkukesän epävakaisille keleille. Se lämmitään, muttei kuitenkaan hiosta. Jos ohitsesi kävelee maireasti hymyilevä rouvashenkilö, nokka hieman ylpeydestä pystyssä ja turkoosit helmat liehuen, voit nykäsitä hihasta ja moikata. Se olen varmastikin minä :-)

Kadonneet viikot

Huomasin juuri, että on melkein kolme viikkoa edellisestä postauksesta. Elämä on ollut kovin kiireistä viime aikoina, eikä aikaa ja energiaa ole tänne asti riittänyt. Nyt on kuitenkin alkanut loma ja aikaakin toivottavasti riittää käsitöiden tekemiseen ja niistä kertomiseen.

Kaikesta kiireestä huolimatta tai ehkä siitä johtuen, olen kuitenkin saanut yhtä ja toista tehtyä ja osan jopa valmiiksi. Jokunen aika sitten esittelemäni vauvan koristossut herättivät lähipiirissä ihastusta ja niitä piti sitten tehdä lisää. Pinkit tossut menivät työkaverin sukulaisvauvalle. Hän kysyi, virkkaisinko sellaiset ja lupasin, jos hän ostaisi langat. Seuraavana päivänä tuli lankojen kanssa töihin ja toi tullessaan pari ylimääräistä kerää vaivanpalkaksi. Olipas mukavaa, kun ei tarvinnut käydä ainaista keskustelua sopivasta korvauksesta. Tossut olivat kuulemma ihastuttaneet saajansa lähipiiriä, mikä ilahduttaa kaikkein eniten.

Jämäkuu meni omalta osaltani aika harakoille, kun en saanut juuri mitään valmiiksi. Pari keskeneräistä työtä jäi laatikon pohjalle pyörimään. Pelastavana enkelinä toimi kuitenkin äitini, joka vei mennessään 900 grammaa jämälankoja. Pelottavaa kuitenkin on se, että siinä eivät ole likimainkaan kaikki jämälankani.

Tänäkin vuonna olen ilmoittautunut mukaan KesäYönHullutukseen. Turkoosit tennarit ovat KYH#4. Niiden kanssa otin aikaa, kuinka kauna yhden parin tekemiseen menee. Siihen menee vähän yli kolme tuntia (viimeistely vie yllättävän kauan), ainakin keskellä yötä. Taas touhotin kaikkea epäoleellista, kun tossuilla oli deadline. Lankana molemmissa tossuissa on Catania ja yhdestä valkoisesta kerästä saa kahdet tossut. Värillistä lankaa kului yhteen pariin 20 grammaa (ohje).

Tänään alkoi maailmanlaajuinen Knit In Public -viikko, joka päätty ensi viikon sunnuntaina.  Itse otin varaslähdön eilen ja virkkailin Linnanmäellä. Mikä on erikoisin paikka, jossa sinä olet neulonut tai virkannut?

Kylppärin kaunistus

Löysin joskus talvella pari isoa kerää moppilankaa matonkudearkustani. Taisin suunnitella virkkaavani niistä koreja. Tapani mukaan kerät jäivät lojumaan, tällä kertaa olohuoneen kirjahyllyn reunalle. Ystäväni Anu kävi kylässä ja tuumasi. "Olet sitten löytänyt ne mattolangat?" Olen muutamaan kertaan pyöritellyt paksua turkoosia puuvillalankaa lankakaupassa, mutta silloin, kun olisi ollut ostoinspiraatio, ei hyllyssä ollut kuin yksi kerä. Seuraavalla kerralla, kun lankaa olisi taas ollut, ei se puhutellut yhtään. Suunniteltu kylppärinmatto antoi odotuttaa itseään.

Mutta Anulta idean saatuani pistin ensin netin hommiin ja etsin sopivaa ohjetta. Kylpyhuoneemme on pitkä ja kapea, joten pyöreä matto on siellä vähän hankala. Halusin tehdä soikean maton. Niitä ohjeita ei sitten ollutkaan ihan kovin monta tai en ainakaan löytänyt. Käännyin taas Ravelryn mallipankin puoleen ja sieltähän se löytyi. Malli on alunperin tarkoitettu tabletiksi pöydälle, mutta toimi oikein hyvin paksustakin langasta tehtynä.

Alkuinnostuksessa sain maton hyvälle mallille, mutta sitten iski kyllästyminen ja ranne alkoi vastustella moista puuhaa. Helatorstain kunniaksi päätin selättää tämän ufon ja sinnittelin sen valmiiksi. Yhtään suurempaa mattoa en olisi langastani saanut, mutta tällä kertaa kerien jumalat olivat suosiollisia ja lankaa jäi se 20 cm. Yleensä se jää saman verran vajaaksi. Valmiin maton koko on 95 cm x 70 cm ja se on kylpyhuoneeseemme juuri sopiva. Painoa matolla on 1114 grammaa.Virkkuukoukku oli 7,0 mm. Ja matto on juuri sopivan kokoinen, värinen ja tuntuinen meidän kylppäriin.

Toukokuukin on kohta ohi. Mihin tämä aika oikein menee?