Tää vei mun sydämein :-DTässä siis oma Reissunaiseni - Traveling woman. Lankana Malabrigo Sock yarn ja puikkoina pitsiAddit 4 mm. Tein A-kaavion neljä kertaa (ohjeessa vain kaksi kertaa). Lankaa meni 80 grammaa eli siitä olisi ehkä riittänyt viidenteenkin toistoon. Malli oli ihanan looginen ja sopi siis hyvin jalkapallo-ottelua katsellessa neulottavaksi. Pidän tästä todella paljon. Tämä on KYH#10.
Toissailtana kaivoin myös metallilangat esille ja tuli virkattua tällaiset pienet kukkakorvakorut. Mallina on omasta päästä tempaistu yksinkertainen peruskukka ja lankana Tiimarin punainen metallilanka. Koko työn haasteellisin osuus oli korviskoukkujen kiinnittäminen. Olisin halunnut tehdä näistä nappikorvakorut, mutta ei ole vielä tullut sopivaa korvakoruaihiota vastaan. Pitääpä tutkia korunosahylly tarkasti seurravan kerran, kun käyn askartelukaupassa. Nämä ovat KYH #20.
Etsin pitkään silmukkamerkkejäni, kun tarvitsin niitä kolmiohuiviin. Mutta sitten muistinkin, että ne ovat kiinni keskeneräisessä puseron tekeleessä (tää olis jo melkein ufo). Tuli sitten väännettyä muutama merkki lisää. Näiden luulisi riittävän KYH-töihin :-). Valokuva on Pojan ottama (rajasin tiukemmaksi).
Kesäyön Hullutus kokonaistilanne:
Aloitetut 21/26 - Valmiit 12/26
KYH#21 - Norwegian Babycap, Malabrigo sock yarn
KYH#20 - Metallilankakorvikset - Valmis!
KYH#19 - Metallilankakruunu - Valmis!
KYH#18 - Sukat, Any sukkalanka
KYH#17 - Virkatut korvikset, helmilanka
KYH#16 - Virkattu kaulakoru, helmilanka
KYH#15 - Kaya Triangle Shawl - Panda
KYH#14 - Virkattu myssykkä - Micro Bamboo spray
KYH#13 - Virakattu pussukka - Punto color
KYH#12 - Kukkapampulat, jämäjotain - Valmis!
KYH#11 - Junasukat, jämäFame
KYH#10 - Travelling woman, Malabrigo sock yarn - Valmis!
KYH#9 - Sukat Utsjoen mummoille, jämäSeiskaVeikkaa - Valmis!
KYH#8 - Tiskikukka, Järbo Soft cotton - Valmis!
KYH#7 - Tiskikukka, Järbo Soft cotton - Valmis!
KYH#6 - Kaulahuivi, Mellanraggi + jämälankoja - Valmis!
KYH#5 - Kaulahuivi, Sandnes Smart + jämälankoja - Valmis!
KYH#4 - Kaulahuivi, Fame + jämälankoja - Valmis!
KYH#3 - Kaulahuivi, Kotiväki + Gedifra Rubens
KYH#2 - Lepakon pipo ja kaulaliina, SeiskaVeikka jämiä - Valmis!
KYH#1 - Sytomyssy, Micro Bamboo Spray- Valmis!


