Onneksi ihan tarkoituksella ja hyvässä hengessä.Asukastalollamme on syksystä lähtien kokoontunut kudontaryhmä ja päätimme yhteistoimin laittaa ryppyhuivi-loimen. Ohje on Kauhavan Kangasaitan sivuilta. Loimi-lankana on Esiton kampavilla, väreinä aniliinin ja syklaamin punainen. Kudoin kaulaliinani kaapista löytyneellä marjapuuronvärisellä villalangalla (saattaa jopa olla samaista kampalankaa vyyhdillä kartion sijasta). Huivi painaa 240 g ja arvioisin kuuteen osuudeksi n. 100 g (en hoksannut punnita vyyhtiäni ennen kutomista). Sidoksena on palttina, johon neljän senttimetrin välein kudottaan rypytyslanka kalalangalla.
Kutominen itsessään oli nopeaa, jännitystä matkaan toi vain tuo rypytyslangan paikan mittaileminen ja laskeminen (yritin saada kuteen tiheyden samaksi kuin loimen eli 24 lankaa 4 cm:llä). Hapsujen pyörittelyynkin taisi mennä enemmän aikaa kuin kutomiseen.
Sitten pääsinkin hauskimpaan vaiheeseen. Kuroin rypytysnarut yhteen ja solmin ne mahdollisimman tiukasti. Upotin huivin kuumaan veteen vettymään kunnolla, käärin sen lakanakankaaseen ja laitoin mehumaijaan (sinne mihin marjatkin). Huivin sai höyrystyä tunnin verran ja jäi kattilaan jäähtymään. Huuhteluainekylvyn jälkeen leikkasin rypytyslangat pois ja levitin huivin n. 17 cm levyiseksi kylpyhuoneen lattialle. Kuivuminen kesti melkein vuorokauden.Lointa on vielä jäljellä ja ajattelin tehdä itsellenikin huvin eri värillä. Tämä huivi menee äitylille myöhästyneenä syntymäpäivälahjana.






