tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Tallinnassa taas


Piipahdinpa eilen taas Tallinnassa. Vaarallista touhua tällaiselle lanka-addiktille, mutta olimme suunnitelleet tätä matkaa entisen työkaverin kanssa jo monta vuotta.

Ensimmäisenä hurautimme taksilla Karnaluksiin, sillä matkaseuralaiseni on myös ahkera käsityöläinen eikä ollut koskaan tässä ihmemaassa käynyt. Hänellä oli ihan samat tuntemukset kun minullakin ensimmäisellä kerralla. Tavaramäärä on niin huima, ettei sitä pieni ihminen tajua. Seuraavilla kerroilla osaa varustautua ostoslistan kanssa. Itse olen käynyt Karnaluksissa sen verran usein, että selvisin aika vähillä ostoksilla. Aikani pyörittelin Rowanin Summer tweediä, mutta jätin sen kuitenkin odottamaan seuraavaa käyntiä. Eikä mukaan tarttunut tällä kertaa mitään muutakaan lankaa. Vähän nappeja ja helmiä.


Toisella puolella Tartu maantietä on avattu uusi lankakauppa Wool & Woollen. Siellä oli myynnissä Dropsin lankoja ja Noroa kartiolta. Näiden lisäksi he tuovat maahan erilaisia lankoja Italista ja Ranskasta ja kerivät ne oman tuotemerkkinsä alle. Enhän mä voinut jättää omaa nimikkolankaa ostamatta :-). Varsinkin, kun se on täyttä puuvillaa. Joy-lanka on puuvilla-akryyliä ja tuntui niin ihanan pehmeältä, että siitä täyty tehdä jotain jollekin pikkuiselle tai sitten sytomyssyjä. Langat maksoivat yhteensä alta kuusi euroa. Uusia Noron lankoja on tulossa syksyllä.


Poikkesimme myös Abakhan-kangaskaupassa siinä vieressä. En ollut koskaan käynyt, kun en ole aikoihin saanut ommeltua mitään. Tarjolla oli ihan kivoja flanellikankaita, joita on Suomesta vaikea löytää. Muuten ei ollut mitään sykähdyttävää. Paitsi, kun pääsin lankahyllyn kohdalle. Siellä mulle huutelin ihana siniturkoosi lankakerä. Hyllystä löytyi vielä kaksi kerää lisää ja mietin, mitä niistä saisi tehtyä. Kassalla sitten kysyin, olisiko lankaa lisää ja täti kävi hakemassa varastosta pussillisen, josta sitten löytyikin vielä seitsemän kerää. Eli sainpahan ne paitalangat sitten ostettua. Matkaseuralainen vaan ihmetteli, kun en ostanut puikkoja ja ryhtynyt samoin tein hommiin (täytyy tunnustaa, että mallitilkut on jo neulottuna ja aion me heittää pesukoneeseen ihan kohta). Kangaskauppa muuttaa loppukuusta kadun toiselle puolelle samaan taloon Karnaluksin kanssa.


Esittelin ystävälleni vielä Liann Löngad -kaupan, mutta sieltä ei tarttunut mitään mukaan. Eikä tarttunut mitään mukaan Pronksistakaan, mutta samassa kellarissa olevasta käsityötuotteiden myymälästä ostin itselleni Mari Mirtin turkoosin tunikan. Väri ei ole täydellinen (on hieman liian vihreä, kuvassa näyttää sinisemmältä), mutta malli ja materiaali ovat. Ostin viime keväänä itselleni samaisen tunikan punaisena ja olen pitänyt sitä ja siitä todella paljon.


Sitten alkoikin ostoskiintiö olla täynnä ja kävimme nauttimassa rauhallisen lounaan hyvässä ravintolassa. Voin lämpimästi suositella Oliver´sia Vanhassa kaupungissa. Onneksemme päivän ainoa sadekuuro osui kohdalle juuri, kun olimme istahtaneet pöytään. Kun olimme syöneet, aurinko paistoi taas täydeltä taivaalta. Sitten olikin jo aika lähteä kohti satamaa.

Aamun taksimatkaa lukuun ottamatta kävelimme koko päivän paikasta toiseen eli tuli samalla tehtyä ihan mukava lenkkikin :-). Hauska päivä oli! Lankavarasto tosin kasvoi 1200 grammalla, mutta olen kuitenkin tyytyväinen ostoksiini.

Huomenna alkavatkin sitten työt. Suurin ongelma siihen liittyen on se, että pitää saada mukaan joku helppo, mutta aikaavievä neule, kun tulee pari päivää istuttua erilaisissa kokouksissa ja suunnittelupalavereissa.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Ihan Kaheli reissu


Kävinpä taas Tallinnassa. Tällä kertaa matkan kohokohta ei ollutkaan lanka-, väline- ja materiaalivarastojen kartuttaminen, vaan ihan kaheli matkaseura. Olin matkalla 26 ihanan neulojan kanssa. Osa heistä oli tuttuja neuletapaamisista ja osa Ravelryn Kahelit ryhmästä. Alkumatkasta vähän katselimme toisiamme ja yhdistelimme ravelrynicejä, avataria ja oikeita nimiä toisiinsa. Loppumatkasta höpöttelimme vapautuneesti kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.



Ihan tyhjin käsin en kuitenkaan reissusta palannut. Itselleni ostin tiskikukkalankoja. Olisin halunnut ostaa puuvilla-bambu-sekoitetta, mutta sellaista ei ollut sopivaan hintaan tarjolla. Päädyin sitten Nomotta Schachenmayr Denim lankaan, joka on 100% puuvillaa. Sitä tuli 500g kolmessa eri värissä. Äiti pyysi patalappulankoja ja ostin hänelle viime kesästä tuttua Cotton-lankaa, jonka valmistaja pysyy mysteerinä. Äitille ostin 500g ja itselleni 150 g. Näiden lisäksi Karnaluksista tarttui mukaan 100 g Maxi-virkkauslankaa, jonka ostin puhtaasti värin takia :-) Tällä kertaa tarvikehyllystä ei tarttunut muuta mukaan kuin kaksi ompelukoneneulapakkausta. Olen ilmeisesti käynyt Karnassa jo riittävän usein.


Liann Lõngadista ostin Katian Pima Cottonia 250 g pinkkiä ja 250 g mustaa. Tarjoitus olisi näistä neuloa veljentytöille synttärilahjaksi bolerot tms. Synttäreihin on reilut kaksi viikkoa aikaa... Toinen tytöistä on herkkä kutiamaan ja toinen on kuumakalle, joten ajattelin, että puuvilla on hyvä vaihtoehto. Lanka on kuitenkin villaisen pehmeää eikä onneksi kauhean ohutta.


Vanhan kaupungin portilla oli iso matkamuistomyymälä, jossa oli paljon ihania käsityöjuttuja. Sieltä tarttui mukaan Etnolandin kansallispukukankaalla koristeltu pieni pussi, joka pääsee projektipussukaksi. Ihastuin tuohon Äksin kankaaseen, kun siinä on niin ihanan raikkaat värit.

Matkaneuleena minulla oli taas virkkuutyö. Aloittelin patalappuparin maanantain neulemiitissä ja sain sen melkein valmiiksi matkan aikana. Onneksi ostin lisää tuota luonnonvalkoista lankaa, olisi muuten jäänyt työ vielä pahemmin kesken. Nyt patalaput (KyJy#8) ovat valmiit ja lankaa kului melkein kaksi kerää eli 94 g. Minulla on usein joku pieni ja helppo virkkuutyö mukana tapaamisissa ja matkoilla. Eipä tarvitse kauheasti ajatella ja voikin keskittyä sitten tärkeämpiin asioihin eli höpöttämiseen.

Kiitokset kaikille ihanille matkaseurasta!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Tallinnasta tarttunutta


Onneksi ei ole kuitenkaan kyse mistään ikävästä taudista tai loisesta :-)

En ole Tallinnassa käynytkään sitten viime kesän, joten muutamia tarpeita oli jo ehtinyt tulla mieleen. Ostokset olivat pääsääntöisesti suunniteltuja ja heräteostoksetkin olivat hyvin perusteltuja. Muutamia juttuja tuli ostettua ihan sen takia, kun kaveritkin osti. Aika maltillinen olin kuitenkin tällä kertaa ja jätin esimierkiksi Karnaluksin nappiputkilot ja nauharullat ihan rauhaan.
 

Lankojakin toki ostin, vaikka niitä kotona pursuilee joka nurkasta. Turkoosista Brilliantista on tulossa neuletakki ihan itselleni (sitä on enemmän kuin tuo kuvan neljä kerää). Aloitin jo kertaalleen BomUllista Joustineuletakkia (Suuri Käsityö), mutta jouduin purkamaan sen, kun lanka olisi todennäköisesti loppunut kesken ja oli muutenkin ko. malliin liian painavaa. Voi olla, että malli ei sovi tällekään langalle, mutta jotain sen tyylistä ajattelin kuitenkin tehdä. Vaaleanpunaisesta Katian Candysta olisi tarkoitus neuloa ystävälle kesähuivi. Turkoosi versio samasta langasta huuteli niin kovasti, että oli pakko ottaa sekin mukaan. Mukaan tarttui myös kaksi pötkylää Latvian villaa. Ryppyhuivilangaksi ajattelin, mutta ulkona väri ei ollutkaan ihan sellainen kuin miltä sisällä näytti. Eiköhän niillekin joku suunnitelma löydy.

Minulla oli matkaneuleena mukana edellä mainitusta BomUllista kesken oleva Lady February sweater. Oli hyvä tilaisuus sovittaa tekelettä, kun oli useampi asiantunteva silmä tarkistamassa, että koko on oikea. Harmi vaan, että olin lukenut ohjetta huonosti. Nyt joudun purkamaan taas muutaman kerroksen ja aloittamaan pitsineuleen alusta. Onkohan tässä langassa jokin kirous, kun ei ainakaan helposti suostu muotoutumaan miksikään käyttökelpoiseksi.


Parasta koko reissussa oli hauka seura. Kiitokset Kristiina, Maria ja Anu! Eivätpä loppuneet puheenaiheet kesken ja taisipa jokainen meistä oppia jotain uuttakin. Ihana Kristiina vielä kaiken muun hyvän lisäksi lahjoi meitä näillä ihanilla pääsiäiskukoilla. Äiti-kukot oli hän tehnyt jokaiselle ihan ajatuksella, mutta loppuperheen saimme itse valita *. Kiitos, kiitos, kiitos!

* Kuten huomaatte värivalintani on hyvin yllätyksetön. Tosin ajattelin, että näiden avulla voisi lapselle opettaa genetiikkaa. "Kun äiti-kukko on turkoosi ja isi-kukko on valkoinen, tulee lapsi-kukoista turkoosi-valkoraidallisia..."

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Tallinnassa - taas

Vietin tämän päivän ystäväni kanssa Tallinnassa. Ensimmäisenä kohteenamme oli yllättäen Karnaluks. Ystäväni oli siellä ensimmäistä kertaa ja aivan yhtä äimistynyt kuin me äitinkin kanssa muutama viikko sitten olimme. Ilmeisesti siellä on käynyt muitakin, kun tietyt tuotteet olivat aivan kokonaan loppu, esim. Cloverin virkkuukoukkuja ei ollut kuin suuren suuria ja pienen pieniä. Myös ruusupuiset sukkapuikot olivat lopussa. En tiedä kuuluukokaan valikoimiin 4mm suurempia pitsiAddeja, niitä olisi kaivannut.

Tällä kertaa keskityin nappi- ja neppiosastoon, joka viimeksi jäi perusteellisesti tutkimatta. Sieltä sitten tarttui muutama hupsutuskin mukaan, mm. rautalanganvääntöpohja (voisikohan sen vähentää verotuksesssa, kun työssäni usein väännän rautalangasta yhtä ja toista). Kavereillekin tuli ostettua kaikkea pientä.

Lankaosastolla kulutin pitkän tovin etsiessäni äitin pyytämiä lankoja. On kiva, kun saa shoppailla ja joku muu maksaa. Todellisuudessa on vaikea ostaa toiselle, vaikka kuinka saisi vapaat kädet tehdä valintoja. Äiti saa merinoa ja merseroitua puuvillaa. Pääsee sitten myös nauttimaan luksuksesta virkatessaa sitä merinoa.
Itselleni ostin helmilankoja, jos vaikka saisi tehtyä lisää koruja, sekä peruspuuvillalankoja, jotka käyvät patalappuihin, tiskirätteihin tai sytomyssyihin. Aika näyttää, mitä niistä tulee. Viininpunainen Kata-lanka halusi väkisin mys mukaan ja siitä sitten alkoi myssy muotoutua kotimatkalla (tämä päivän KYH).

Tänään löysimme myös aikalailla vahingossa Liann Lõngad -kaupan, joka viime reissulla jäi löytymättä. Sieltä tarttui mukaan kaksi kerää sateenkaaren väristä katia Bombayta ja kaksi erilaista kerää iloisen kirjavaa Katian Mareaa. Kaupassa saatui vielä olemaan juhannusalennusmyynti ja kaikista langoista oli - 25%. Tarttuipa muuten mukaan muutama pikkukerä ohutta virkkauslankaakin... Oli oikein mukava lankakauppa ja suosittelen sitä kaikille.

Mun lankavarastoni ei vaan tällä menolla kauheasti pienene. Toisaalta, vaikka langan määrä ei ole oleellisella tavalla vähentynty on lankalaatikon sisältö muuttunut parempaan suuntaan. Toki korin pohjalta löytyy vielä jotain hirvityksiä, mutta suurin osa on ihania lankoja ihanissa väreissä. Josko saisin tässä jossain vaiheessa sisäisen hamsteri hiljennettä siksi aikaa, että kerään ne itselle puhumattomimmat ja lahjoitan jonnekin.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Tallinnan terveisiä

Heräsimme Äitimuorin kanssa perjantaiaamuna anivarhain ja suuntasimme Länsisatamaa ja Tallinnaa kohti. Vaikka laivan aamupala oli jokseeenkin kaoottinen pääsimme ajoissa ja hyvin ravittuina perille.

Ensimmäinen ja ensisijainen kohteemme oli Karnaluks. Olen kuullut siitä niin paljon, että oli pakko päästä itsekin paikan päälle. Mitkään kertomukset eivät tosin vedä vertoja aidolle kokemukselle. Niin hulppeaa varastoa ja valikoimaa ei vaan pieni ihminen pysty kuvittelemaan.

Laivalla tein listaa niistä tarvikkeista, joita olen vailla ja aika hyvin pysyin suunnitelmissani. Muutama heräteostos toki tuli mukaan, mutta ei mitään suurta. Cloverin Soft Touch -koukut olivat listalla ja niitä löytyikin kaikkia muita kokoja paitsi 2 mm. Ostin kokeiltavaksi myös valopääkoukun, mutta se ei ollut ihan yhtä mukavan tuntuinen kädessä kuin soft touch. Nyt voin kuitenkin elvistellä Pojalle, että äitilläkin on ihan ikioma valomiekka (ja jos tuo vaikka innostaisi Poikaa virkkaamaan jossain vaiheessa). Addin pitsipyöröjä olisin ostanut useammat, mutta isoja kokoja ei ollut ja en ole suunnitellut pienillä puikoilla pitseilyä. Ostin myös kaipaamani tavalliset 4 mm, 100 cm pyöröpuikot. Ja kaikkea muuta pientä sälää.

Olen pitkään haaveillut konekirjontalangoista, mutta en ole niitä raaskinut ostaa. Nyt tuli kertaheitolla ostettua kunnon valikoima ja yllättäen sateenkaaren väreissä. Edellisenä päivänä ostoksilla käynyt Hyvä Ystävä laittoi tekstiviestinä ostamansa lankojen värikoodit. Kaksi ensimmäiseksi käteen osunutta väriä löytyi hänekin listaltaan ja jätinkin ne sitten hyllyyn. Yhdessä rullassa on 3000 m, joten eiköhän niistä kaksi naista saa kirjoa ihan sydämensä kyllyydestä, vaikka käyttäsimmekin samoja lankoja. Mitä useampaa väriä sen parempi.

Lankoja en ollut ajatellut ostaa, mutta valikoiman ja hinnat nähtyäni oli pakko jotain pientä koriin heittää. Mielestäni olin kuitenkin aika maltillinen :-). Ensimmäisenä mukaan tarttui kaksi kerää Creativ Filz -lankaa. Minulla on kotona yksi kerä ja pyörittelinkin sitä Hamsterikuussa ajatuksella neuloa siitä jotain, mutta en löytänyt sellaista ohjetta, johon yksi kerä olisi varmuudella riittänyt. Kaksi kerää tuli ostettua sekä Regian Bamboo color että Silk color -lankoja. Gedifra Rubens -langat Äitimuori valitsi huiviinsa. Micro Bamboo spray -lanka tuntui ihanan pehmeältä ja siitä on tulossa Sytomyssyjä (ensimäinen on jo valmis!).

Hyvä Ystävä oli edellisenä päivänä tuhlannut kaikki rahansa ja hän pyysi minua tuomaan paketillisen Novitan Cloudia ja kolme kerää mustaa helmilankaa (helmilangat unohtuivat Karnaluksissa, mutta sain ne myöhemmin Kangas ja Nööp -kaupasta).

Loppusumma veroineen päivineen oli vähemmän kuin odotin, joten olin hyvin tyytyväinen ostoksiini. Seuraavalla kerralla pitää mukana olla suunnitelma jos toinenkin lankojen varalle, niin voi harkitummin hankkia tarpeeseen.

Karnaluksin jälkeen iski jonkinasteinen käsityöähky ja hidastimme hieman tahtia. Poikkesimme Pronksi Löngapoodissa ja sieltä ostin kokeiltavaksi kaksi kerää Any-sukkalankaa. Pöyhin tarjolla olevia vironvilloja, mutta mikään niitä ei puhutellut riittävän vahvasti, joten saivat jäädä kauppaan.

Päätimme käyttää aikaamme myös hyvin syömiseen. Hyvin valmistetut ja maukkaat Entrecote-pihvit saimme Oliver-ravintolasta. Ruoan jälkeen tutkailimme valmiita tuotteita ja Äitimuori osti itselleen pellavaisen lierihatun ja minä itselleni nahkaisen kännykotelon. Jokunen puunappikin tietysti oli pakko ostaa.

Kävelimme hiljakseen takaisin terminaaliin ja poikkesimme matkalla Forumissa ja Norde Centrumissa, mutta kummastakaan emme ostaneet mitään (paitsi ne helmilangat).

Suurkiitokset Kristiina S:lle hyvistä ohjeista ja neuvoista. Niiden avulla oli helppo suunnistaa ja löytää etsimänsä.

Aurinko ja lämpö heliivät meitä koko päivän ja onnellisen väsyneitä pääsimme hyvissä ajoin kotiin. Hauska päivä ja uudestaan pitää lähteä pian.