tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Löpöt


Ei mennyt hyvin tämä sukkasato. Tosin ilmoittatuessani jo asetin tavoitteeksi neuloa edes yhden sukkaparin. Tuplasin tavoitteeni, kun neuloin kaksi paria sukkia. Mutta ei tullut helpolla tämä saavutus. Pienet junasukat valmistuivat aika nopsasti, mutta näitä toisia onkin sitten tikutettu uskollisesti melkein koko satokausi. Välillä on toki tullut tehtyä yhtä ja toista muuta.


Pakotin itseni tekemään sukat valmiiksi viimeisenä iltana, sillä muuten olisivat lentäneet ufokoriin ja jääneet sinne ikuisiksi ajoiksi. Onnistuin valitsemaan huonon mallin ja neulominen oli tuskallisen hidasta, vaikka mallikuvio ei monimutkainen olekaan. Päätin kerrankin myös kastella ja muotoilla sukat ennen kuvaamista ja pettymykseni oli todella suurin, kun huomasin niiden löpsähätneen tämän käsittelyn seurauksena. Meinasin lennättää sukat saman tien parvekkeelta alas. Mokomat.



Tulipahan onneksi opittua jotain uuttakin. Nämä sukat on neulottu kärjestä aloittaen ja tällaista kantapäätä en ole aikaisemmin tehnyt. Ohjeessa ei kuitenkaan ollut tälle katapäälle nimeä, joten en tiedä, mitä olen oppinut. Kuten kaikissa kärjestä aloitetuissa sukissa, oli nytkin kantapään saaminen oikeaan paikkaan vaikeeta. Niin vaikeeta, että sukista tuli minulle aivan liian suuret. Englanninkielinen ohjekaan ei kaikilta osin ollut yksiselitteinen, joten jouduin ensimmäisen kantapään tekemään kolmeen kertaan ennen kuin siitä tuli kantapään näköinen. Mut ihan kivat kantapäämalli ja lopulta aika helpot tehdä.

Lanka (Regia Silk Colour) oli liukasta, malli (Summer socks 2008) oli tylsä tehdä, väri ei ollutkaan niin kiva kuin kerällä näytti ja löpsähtänyt lopputulos - siinä projekti pähkinänkuoressa. Tulipahan nämäkin sitten kokeiltua ja lankaa kulutettua 86 grammaa. Olen ostanut nämä kerät ensimmäiseltä Kanranlauksin käynniltä ja olikin jo korkea aika saada ne käytettyä. Onneksi ei ole pakko kutoa sukkia.

Ja tämä marraskuu voisi loppua jo!

8 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Mutta sukkia silti tarvitsee aina, joten hyvä vaan, että tuli tehtyä loppuun saakka!

Sude kirjoitti...

Jaahas. Kun tämän luin, niin tulin siihen tulokseen, etten alakkaan opettelemaan noita kärjistä aloitettuja. Taitaa olla turvallisinta pysytellä siinä tutussa ja turvallisessa tavassa, niin ei ainakaan mene lankaa haaskoon, eikä hermot kireälle :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kerrassaan upeat sukat ja ihanan väriset.

Unknown kirjoitti...

Ihanat sukat ja lämpöiset noiden pitkien varsien ansiosta :)

Edelleen ihailen noita nappejasi !!!

TiiQ kirjoitti...

No, aina ei voi onnistua. Sitä enemmän se onnistuminen sitten ilahduttaa, kun välissä on ollut sutta ja sekundaa ;-).

Ingi kirjoitti...

Kauniinväriset sukat! Minullakin ne venähtävät helposti kastelun jälkeen enkä muutenkaan ole kovin innokas aloittamaan neulomista kärjestä.

Susanna kirjoitti...

Tykkään kovasti tekemistäsi sukista, ovat mukavan väriset. :)

Anonyymi kirjoitti...

Sukkien uusi omistaja on kuitenkin onnellinen tästä sattuneesta mitoitusvirheestä. Sukat löysivät Tuhkimonsa :-). Ihana väri ja malli...

Kiitos Tintti

t. Anu