tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

torstai 29. joulukuuta 2011

Äidille


Äiti osti viimeksi Helsingissä käydessään Villavyyhdistä vyyhdin KnitLob´s Lairin Väinamöistä.Väri on kaunis semisolidi Vadelma. Hän ilmoitti jo silloin, ettei tarvitse jouluksi ottaa omia käsitöitä mukaan, sillä saisin neuloa hänelle huivin kyseisestä langasta. Omat työkalut piti kuitenkin ottaa mukaan.

Jouluaamuna sitten asetuimme Ravelryn loppumattoman mallirunsauden ääreen ja ryhdyimme etsimään sopivaa ohjetta. Itse katselin sillä silmällä erityisesti c-kirjaimella alkavia ohjeita, sillä Ravelryn aakkooshaasteessa oli cee vielä tekemättä. Aikamme katseltuamme päädyimme Chandra-huiviin (ravel-link).


Ohjeessa oli käytetty paksumpaa lankaa, kuin mitä minulla oli, mutta metrimäärä näytti riittävän. Valittavana oli kolme kokoa ja valitsin kaikkein suurimmaan, jotta huivista tulisi riittävän iso ohuemmallakin langalla. Pidän hyvin paljon tällaisista huiveista, joisssa suurin työ tehdää heti alussa ja loppumatka onkin vain pelkkää laskettelua. Ensimmäisä kertaa neuloin sellaisen mallikuvion, jossa tapahtuu myös nurjalla puolella. Yllättäen huomasin, että kirjoitetun ohjeen seuraaminen oli helpompaa kuin kaavion.

Sain pitsireunan valmiiksi joulupäivänä. Onneksi, sillä tapananinpäivän aamuna, kun jatkoin neulomista, sähköt katkesivat. yllättäen. Vaikka oli jo päivä, niin hämärää oli joka tapauksessa. Suoran osuuden tekeminen onnistui hyvin ilman valoakin ja huivi valmistui vauhdilla, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Sähkökatko kesti vain reilun tunnin, joten pitkään emme joutuneet siitä kärsimään. Toisin on ollut muualla. Sain huivin valmiiksi ja pingotukseen tapaninpäivän iltana. Lankaa kului 85 grammaa, joten se riitti vallaan mainiosti, eikä tarvinnut missään välissä jännittää langan riittävyyttä.


Yritin valokuvata huivia tiistaina, mutta tuuli oli vielä niin kovaa, ettei huivi pysynyt paikallaan. Seuraavana päivänä sain huivin paikoilleen äidin harteille ja valokuvattua kunnolla. Tämä on Hullun HuiviVuoden 21. huivi. En asettanut itselleni mitään tiukkoja tavoitteita huivimäärästä, mutta aikamoinen läjä niitä on tässä vuoden aikana syntynyt. Jos laskisin hihattimetkin lukuun mukaan, olisin saanut aikaan melkein huivin kahdessa viikossa. Ja huivihulluus jatkuu vaan, kun koko ajan löytyy uusia ihania malleja.

Rauhallista Rauhan-päivää!

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset kauniista huivista!
totesi äitimuori

Katju kirjoitti...

Kaunis ja varmasti mieluinen huivi.

Katjuksa kirjoitti...

Kumpa minunkin tyttäreni joskus...

Kaunis huivi, malli meni korvan taakse :)

mustakissa kirjoitti...

Kyllä äitisi totisesti kelpaa, kaunis huivi;)

Jaana kirjoitti...

Kaunis!

Maikki kirjoitti...

Ihana huivi, kerrassaan!

-maria- kirjoitti...

Onhan melkoinen määrä huiveja, 21!!! Kaunis on tämäkin.

Marika kirjoitti...

Kylläpä vanhempiesi kelpaa,kun on noin näppärä tyttö!Käsistäsi syntyy niin kauniita yksilöitä <3
Mukavaa loppu vuotta!

Zzz kirjoitti...

Nätti huivi ja onpas ollutkin kova vauhti :)

Unknown kirjoitti...

Todella kaunis huivi !
Äitisi näyttää niin tyytyväiseltä uuteen huiviinsa !

TeSa kirjoitti...

Kaunis huivi ja upea väri.

Kardemumma kirjoitti...

Kaunis huivi ja väri näyttää olevan äitisi suosiossa (käsineet sävy sävyyn).

Kardemumma kirjoitti...

Kiitos Tintti, kahvipussit olisivat todella kova sana äitini varastoihin. Sähköpostini on piikupikkuinen(at)gmail.com

Pusseja yhteen koriin menee aivan tajuttomasti, joten kaikki ystävät ja tuttavat ovat tervetulleita kerääjiä.

Kardemumma kirjoitti...

Kiitos Tintti, kahvipussit olisivat todella kova sana äitini varastoihin. Sähköpostini on piikupikkuinen(at)gmail.com

Pusseja yhteen koriin menee aivan tajuttomasti, joten kaikki ystävät ja tuttavat ovat tervetulleita kerääjiä.

Kisa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kisa kirjoitti...

Kaunis huivi ja ihanan värinen :)

Mari kirjoitti...

Kaunis huivi ja saaja näyttää hyvin tyytyväiseltä :)
Loistavaa tulevaa vuotta Sinulle!