tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Peruskauraa


Toisilla on aina sukkapari kesken ja he neulovat sitä, kun on saatava neuloa jotain mahdollisimman helppoa automaattiohjauksella. Itse en niin kovasti sukkien neulomisesta välitä. Suurin syy lienee kuitenkin se, että en tahdo oikein löytää niille sopivaa loppusijoituspaikka (tiedä, tiedän, meneillään on useampia sukkakeräyksiä, mitä erilaisimmin syin ja kohtein).

Yhä useammin huomaan tarttuvani virkkuukoukkuun ja palaavani lippamyssyyn, kun pitää vain saada käsille jotain tekemistä. Niinpä olen tässä huomaamattani virkannut myssyiksi ne hetki sitten ostamani keltaiset Punto-langat. Keltaista toukokuuta odotellessani olen täyttänyt mieleni keltaisella. Hyvää on tehnyt. Viidestä 50 g:n kerästä tuli neljä myssyä. Kolme niistä tein ihan perusohjeella ja neljänteen tein yhden lisäyskerroksen vähemmän.(Yhä edelleen sydäntä särkee ajatus siitä, että tällekin pienelle sytomyssylle löytyy käyttäjä). Aika hyvin sain langat tuhottua, eikä keristä jäänyt kuin muutama metri kustakin.


Olen minä sukatkin neulonut. Nämä ovat tosin olleet valmiina jo pari viikkoa, mutta en ole ehtinyt niistä vielä kertoa, kun on ollut olevinaan tärkeämpiäkin asioita. Aloitin sukat vauhdilla, kun Poika hukkasi toisen villasukkansa kouluun. Sitten iski rannekipu, loppui hamsterikuu, kadonnut sukkakin löytyi kuin ihmeen kaupalla ja kiire loppui siihen. Nämä kulkivat käsilaukussa mukana ja useammassa paikassa sain näyttää, miten ihmeessä neulotaan kahta sukkaa yhtäaikaa pyöröpuikoilla. Varret neuloin kahdella erivärisellä raitalangalla ja terä tuli kokonaan toisella. Lankaa ei jäänyt kovinkaan paljon, kun tein sukista sen verran reilut, että mahtuvat vielä ensi talvenakin. Lanka on Hjertegarnin Bamboo Strömpegarn, 60% villaa, 25% bambua, 15% polyamidia. Sukat painavat 48 grammaa.

Yllättävän hyvin on tämä lanka kestänyt käyttöä. Hieman epäilin sen kestävyyttä, kun siinä on tuota pehmoista bambua. Tutkailin koko talven käytössä olleita sukkia ja tokihan niissä on nyppyjä ja nukkaa, mutta rei'istä ei ole tietoakaan. Aika hyvin rankassa päivittäisessä käytössä olleilta sukilta. 

Nyt on hyvä mieli, kun ensi talven pakkasiinkin on tullut varauduttua hyvissä ajoin. Pitää vain pitää huoli siitä, ettei laita näitä sukkia liian hyvään talteen. Niinkin on joskus päässyt käymään, että Poika on kasvanut ulos jemmassa olevista vaatteista, ennen kuin olen muistanut ottaa ne käyttöön.

11 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

IHanan aurinkoisia myssyjä!

Anonyymi kirjoitti...

oletpahan taas ehtinyt ahkeroimaan!
totesi äitimuori

Mari kirjoitti...

Myssyt on tosi kivoja ja ne tuovat varmasti mukanaan käyttäjilleen aurinkoisia ajatuksia.

Auli kirjoitti...

Kivat sukat. Olen tehnyt myös parit sukat samasta langasta, mutten tiedä yhtään kenelle ne annoin. Eli en tiedä miten ovat kestäneet käyttöä.Siinä on kyllä vaara, että kun pistää töitä jonnekin piiloon, ei löydä enää. Minulle on joskus käynyt niin joululahjojen kanssa...

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavat myssyt: sekä väri että malli. Varmasti tuollainen lohduttaa ja piristää pientä sytopotilasta.
Minullakin on tapana "hillota" lastenneuleita kaappeihin.. mutta kyllä niille aina sopiva käyttäjä jostain löytyy! :)

Zzz kirjoitti...

Hienon keväisiä myssyjä.

Tanja kirjoitti...

Kauniita ja ihanan keväisiä lippiksiä. :)

Sude kirjoitti...

Hyvän mallisia vähän erilaisia myssyjä. Pelkästään väri jo tuo ilonpilkahduksen käyttäjälleen.

PikkuUnelmia kirjoitti...

Hienoja sytomyssyjä! Kiva että välillä on jokin toisenlainenkin malli, ettei kaikki ole niitä "peruspipoja"! Ja sukat on myös komeat, ja hyvä tietää, että tuo lanka kestää sukkana hyvin, täytyy pistää nimi muistiin!

sirimi kirjoitti...

Ihanan keväisiä myssyjä!
Sinulle on jotain blogissani.

tia kirjoitti...

Piristävän pirtsakoita lippiksiä ja tomerat sukat ;-)