Pääkallokeli

Ainakin täällä etelässä on tällä hetkellä hyvin liukasta. On todellinen pääkallokeli. Ulkona saa liikkua todella varovaisesti, ettei käy huonosti.

Sain viimein valmiiksi myös Pojan pipon ja kaulurin. Kaulaliinaa tuo ei ole koskaan suostunut pitämään. Huitelisi vain takki auki ja kaula paljaana koko talven. Pakkasilla olen pakottanut pukemaan päähän kypärämyssyn, kun siinä tulee kauluri samassa. Kun alkuvuodesta neuloin Miehelle kaulurin, alkoi Poikakin lämmetä sille ajatukselle. Toiveissa oli saada musta kauluri, jossa on paljon pääkalloja.

Sain kaulurin neulottua ja siihen yhden pääkallonkin kirjottua. Pipokin valmistui aika nopeasti odottelemaan pääkalloaan. Yritin tarjota pojalle yksikalloista kauluria, mutta ei se kelvannut. Olisi pitänyt olla monta erikokoista kalloa pitkin ja poikin. Kauluri ja pipo hautautuivat käsityökorin pohjalle.

Jossain vaiheessa sain neuvoteltua pääkallojen lukumäärän minimiin, mutta silti projektin loppuun saattaminen antoi odottaa itseään. Tänä aamuna heräsin auringonpaisteeseen. Kevät tulee ja kohta ei enää tarvita pipoa ja kauluria. Ensi talvena saattavat jo olla liian pienet. Auringonpaisteessa onnistui myös pipon pääkallon silmukoiminen. Oli meinaan aika tuskaa nähdä mustia silmukoita talvivalossa.

Kauluri on miehelle neulomani Hugon pienoismalli ja pipon aloitin päälaelta, kun optimistina ajattelin lankani riittävän. Malli pääkalloihin löytyi kuvahausta hakusanalla knitted skulls. Kaikkea muutakin kivaa meni tästä hausta odottamaan inspiraatiota. Lankana on Dropsin Merino Extra Fine, joka on oikein mukavaa ja pehmeää lankaa. Sain kanssaneulojalta kaksi kerää kauluria varten ja yhden kerän ostin lisää, kun pipoinspiraatio iski. Viimeisen kerän jämät (n. puolet) lykkäsin Anulle raitalangaksi, kun hän on paljon neulonut tuota lankaa.

Huomenaamulla nähdää, lähtevätkö kallot kouluun vai jäävätkö kotiin häpeämään. Pitäkää peukkuja, etteivät hautaudu eteisen lipaston laatikkoon, kuten niin monet muut Pojalle neulomani jutut.