tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

perjantai 4. helmikuuta 2011

Juhlapäivä ja arvonta sen kunniaksi


Viime päivinä en ole ehtinyt käsitöitä tehdä muuta kuin keittiön puolella. Alkaa jo melkein olla vieroitusoireita :-)

Blogin perustin elokuussa 1998, edith korjaa: eiku 2008, mutta aktiivisen blogaamisen aloitin aika tarkalleen kaksi vuotta sitten. Tästä voikin sitten laskea, että blogiäidin kantoaika on noin puoli vuotta.

Olen tavannut kertakaikkisen ihania ihmisiä Blogistaniassa ja osaa heistä myös todellisessa elämässä. Innostavia, kauniita, inspiroivia, ihania blogeja on netti pullollaan ja olen onnekseni saanut nauttia monien annista. Blogiini jätetyt kommentit ovat ilahduttaneet ja innostaneet todella paljon näiden parin vuoden aikana.

Juhlan kunniaksi pistetään pystyyn arpajaiset. Palkinto on yllätys (itsellenikin vielä), mutta pitänee sisällään jotain neulontaan/virkkaukseen liittyvää ja jotain itse tekemääni.

Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän viestiin. Olisi myös mukava kuulla, mistä olet blogissani pitänyt. Tämä ei tokikaan ole edellytys arvontaa osallistumiselle. Ja kun Sude kuitenkin voittaa, niin lupaan arpoa toisenkin palkinnon kaikkien muiden osallistuneiden kesken :-)

Onni arpoo voittajan Onnin päivänä eli 28.2.2011.

Aurinkoista viikonloppua kaikille ja KIITOS!

64 kommenttia:

Altocumulus kirjoitti...

Onnea blogille! Hetkinen piti tapailla tuota vuosilukua, että ootko tosiaan noin hurjan kauan ehtinyt jo blogata, mutta tais siinä olla pieni ajatusvirhe, 2008 eikä 1998?
Oon tainnut lukea blogiasi jo aika kauan, en osaa nostaa mitään erityistä juttua, tuntuu että olet tosi monipuolinen käsillä tekijä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hihii, onnea tintura ja riemullista juhlapäivää! minä haluan olla arvonnan onnentyttö! ps. ostin tänään prismasta kaks lankakerää. aion kutoa kaulurin :) t. lennart

Tintti kirjoitti...

Altocumulus: Joo ajatusvirhe tuli :-) Meinasin ensin kirjoittaa 1988 ja sen sain korjattua itse... Ei tle vanhuus yksin.

Hyvä Lennart! Mä olen susta ylpeä :-D

Kangaskasa kirjoitti...

Paljon onnea juhlan johdosta! Täältä löytyy elämäniloa, kauniita kuvia, monenlaista virkistävää tekemisen makua ja ihania juttuja & kädentaitoja!

PikkuUnelmia kirjoitti...

Onnea taaperoikäiselle blogille! Ja blogissasi on parasta kaikki! Että jatka samalla linjalla!

Zzz kirjoitti...

Onnea :). Kyllä se oli ehottomasti ne turkoosit kynnet, mitkä koukuttivat :D.

TiiQ kirjoitti...

Onnea juhla-aikana! Minä taisin ihan ensimmäisenä ihastella virkattuja juttuja, mutta nykyään tykkään lueskella blogiasi ihan siksi, että se on yleisesti ottaen niin mukava :-D.

Peikkotyttö kirjoitti...

osallistun ehdottomasti ^^
Blogisi on monipuolinen :)

Leena kirjoitti...

Vuoronperäänhän me toistemme blogeissa vieraillaan, joten eiks niin, että jatketaan samaan malliin.
Onnea!!!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut plokivuosipäivästä. :)

Minähän tungen ehdottomasti kaikkiin arvontoihin mukaan, vaikken koskaan mitään voitakaan. :D

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogillesi ja pitkää ikää! On nimittäin niin mukava aina piipahtaa täällä lukemassa ja ihastelemassa, mitä kaikkea oletkaan saanut aikaan. Kaiken lisäksi osaat kirjoittaa niin rennonletkeästi, että aina tulee hyvä mieli. Haleja!- aune

Mammutti kirjoitti...

Paljon onnea minäkin toivottelen!
Täällä on kiva käydä, mut mä tunnustan olevani laiska kommentoija ja kokoajan yritän parantaa kyllä tapojani...
Kaunis tuo ed. bloggauksen helmikuun pala.

villasukka kirjoitti...

Onnea blogillesi. Ihastuttavia käsitöittä pullollaan. Osallistun arvontaan.

mintsu kirjoitti...

onnea blogille :) ja mielellään osallistun arvontaan

kirjoitti...

Tintin, sua língua é muito difícil!! Ainda bem que entende português!
O que consegui entender (com tradutor!!)é que está em festa devido aos 2 anos do seu blog, certo?

Quero lhe falar que o blog é uma graça, recheado de peças lindas e bem feitas... você é uma pessoa pra lá de legal:))

bjinhos

Sude kirjoitti...

Ahaa, minäkö muka kahmin kaikki blogivoitot. Vaan jos nyt en voita, niin tulee tosi tosi paha mieli. Niin että koitappas olla tarkkana, kun suoritat arvontaa. :D :D :D

Sude kirjoitti...

Hitsi kun naurattaa vieläkin tuo sun juttus.

jannie kirjoitti...

Onnittelut blogin pitkälle uralle! On ollut mukava seurata tekemisiä hienoja käsitöitä :)

- H - kirjoitti...

Onnea blogillesi.
Minä katselen täällä käsitöitä kaikissa muodoissaan.

hanhan kirjoitti...

Onnittelut blogillesi, jota olen puolen vuoden ajan lukenut. En muista, miten tänne eksyin, mutta käsitöitäsi on mukava seurailla

Sulotar kirjoitti...

Onnea blogillesi. Vierailen täällä usein, täällä on tosi kiva käydä.

Anonyymi kirjoitti...

onnittelun merkkipäivänäsi.
Minäkin satuin olemaan paikalla 40-v. sitten! totesi äitimuori

Susi kirjoitti...

Onnittelut blogin vuosipäivän johdosta :) Sulla on kauniita käsitöitä ja blogisi inspiroi mua kovasti :) Monipuolisia käsitöitä laidasta laitaan :D Ja mikä ihaninta...löysin täältä ohjeen virkattuun lippikseen! JEEE! Lapseni mummi tilasi just multa sellaisen ens kesäksi ja mietin miten sen osaan tehdä, kiitos sulle hirmu paljon ohjeesta :D

Matleena kirjoitti...

Onnittelut minultakin! :) Tykkään kirjoitustyylistäsi ja ohjeistasi. Tiskikukkaset minut johdattivatkin luoksesi! ;)

mustakissa kirjoitti...

Onnea blogillesi! olen aina silloin tällöin täällä katselemassa ihanuuksia joita olet saanut aikaan. Kun nyt kerran lupasit, että mahdollisuus on voittaa, vaikka Sude osallistuukin, olen mukana arvonnassa! Sudella on tunnetusti hirmuinen arpaonni:)

Marleena kirjoitti...

Hei!
Löysin tänne Suden blogin kautta, ja eikö heti arvontaan.
Kivan näköinen blogi sinulla! Tulen toistekin. :-D

Aava kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Aava kirjoitti...

Paljon onnea blogillesi ja itse bloginpitäjälle! =) Täällä on kiva vierailla ja saada ideoita. Heijastinkukkasi ovat ihania!

ullapulla kirjoitti...

ensimmäistä kertaa vierailen blogissasi, muttei jää todellakaan viimeiseksi! lisään ehdottomasti blogisi seurattavien listalle! Suden silmukoiden kautta tänne eksyin, ja näin nopeasti katsastettuna, sinulla näyttäisi olevan hyvin monipuolisia käsitöitä, ja tykkään myös tavastasi kirjoittaa. :)

KristiinaS kirjoitti...

ONNITTELUT blogille ja minkäliejuhlan johdosta myös. Mitähän tuossa kuvassa on tekeillä?
Blogisi on tosi kiva ja paljon erilaisia luomuksia mitä muualla näkee.
Hitsi, blogilista näytti päivitystä vasta tänään..
Voih ei, mä en haluu voittaa mitään lankaa tms.

Oranssi kirjoitti...

Löysin ilokseni blogisi Lankahamstereiden kautta. Taas tuli aktiivista, uutta luettavaa.

Heleena kirjoitti...

Onnea blogillesi! Meitä 2 vuotiaita onkin useampia:-)
Olen aloittanut 2 päivää ennemmin ja suunnitteluvaihe kesti ainakin sen puoli vuotta. Tänne löysin kuinkas muuten kuin Suden kautta.
Kaikkea kiinnostavaa ja kaunista ensi silmäyksellä löysin. Varmasti poikkeen toistekin.

Lila kirjoitti...

Onnittelut blogille:)
Sinulla on kauniit sivut, näillä on ilo käydä sekä ihania ideoita!

Kissaemo kirjoitti...

Ilman muuta haluan osallistua arvontaan!

Tiina kirjoitti...

Tupsahdin tänne virkkausjuttujen perusteella. Ja kaikkea kivaa löytyy ...
Onnea blogille!

Marika kirjoitti...

Päädyinpä blogiisi, kun olit käynyt omassani kommentoimassa :) Pitääkin alkaa heti tutkimaan mitä kaikkia ihanuuksia täältä löytyy. Ainakin nuo laseihin tekemäsi kukkaset olivat aivan ihanat ja loistava idea! Varmaan se on niin että kun on hieman kiirettä ja painetta niin aivotkin käy ylikierroksilla ja siitä ne hienot ideat sitten pulpahtelevat juuri silloin, kun olisi paljon muutakin tekemistä ;)

nennaemilia kirjoitti...

Onnea ihanalle blogille! Tykkään kun blogistasi löytyy kauniita kuvia, ihania ideoita ja erilaisia tekniikoita!

Villikissa kirjoitti...

Onnea blogillesi.

Suden blogin kautta tänne löysin ja löysinkin mielenkiintoisen blogin. Nuo virkatut lasimerkit ovat mainio idea, täytyypä laittaa mieleen jos sattuisi joskus tarvimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut blogille ja sinulle :)
Kivannäköiset sivut, joihin tuli tutustuttua vasta nyt. Mutta aion kyllä jatkossakin tämän projektin jälkeen myös seurailla blogiasi.
Mukavaa jatkoa, t. SNY:si kevät 2011

Anonyymi kirjoitti...

Taidankin olla eka visiitillä blogissasi. Kauniita töitä täälä. Tulen varmasti toisekkin. Onnea kivalle blogillesi.

Megi kirjoitti...

Suden kautta tällä kertaa tänne löysin. Tutun oloista kuitenkin, joten olen varmankin vieraillut aikaisemminkin, vaikka vakinaisesti seuraamiani blogeja olekkaan. Onnittelut "blogilapsen" synttäreiden johdosta

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onnea blogillesi ja tietenkin minäkin haluan osallistua.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogille. Suden blogista tänne tieni löysin ja arvontaan osallistun.
T. LV

Willenmiina kirjoitti...

Blogisi on ihanan monipuolinen, niin kuin omakin käsityöharrastukseni: kaikkea maan ja taivaan väliltä. Aina pitää kokeilla jotain uutta!

Heidi kirjoitti...

Oikein Paljon Onnea! <3
Sinun tekstiä on oikein mukava lukea & kauniita töitä olet tehnyt.

Kati kirjoitti...

Säännöllisen epäsäännöllisesti olen täällä vieraillut oman blogini perustamisen jälkeen. Nyt minut toi tänne tiskikukkanen, että saisin lankoja kulutettua hamstereiden kunniaksi. Tiskikukkaseen törmäsin aiemmin Matleenan blogissa, nyt en heti muistanut mikä se olikaan nimeltään ja Googlasin "tiskirättinen", mutta silti löysin kuin löysinkin tänne ja pääsen vielä osallistumaan arvontaankin. Huikeasti Onnea Blogisi merkkipäivän johdosta!

-maria- kirjoitti...

ONNEA vielä näin vähän jälkijunassa! Minua kiinnostavat kaikkein eniten kudontajutut, kun itsekin haluaisin oppia kutomaan (no, koulukäsitöissä pari räsymattoa aikoinaan kudoin, mutta lisääkin tahtoisin oppia). Muutenkin tietysti sisältö kiinnostaa jo irl-ystävyyden takia :)

Auli kirjoitti...

Onnea blogillesi! Olen niin aloitteleva blogisti, että tuntuu uskomattomalta ajatella eteenpäin, onko minullakin joskus blogi, jota olisin pitänyt yhtä kauan kuin sinä nyt. Sinulla on niin paljon kaikkea kivaa katseltavaa, että huh!!

Vilijaana kirjoitti...

Onnea blogille! Tykkään blogissasi eniten monipuolisista neuletöistä, joihin mahtuu kaikkea upeiden ja hauskojen käsitöiden väliltä. Myös värivalintasi miellyttävät silmääni kovasti. Kiva kun "löysin" tämän blogisi nyt uudestaan! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut blogillesi sekä itsellesi!?!
Kiva, valoisa elämänmyönteinen blogi sinulla on. Kirjoituksiasi on hauska lukea ja värimaailmasi on tyylikästä.
Mukavaa talven jatkoa ja kaikkea hyvää elämääsi! :)
-Ritva-

Inkeri kirjoitti...

Paljon Onnea vaan! Blogisi on ihanan värikäs ja teet kivoja käsitöitä.

Jokke kirjoitti...

Onnittelut! ja monipuolisuus vetoaa magneetin lailla :) Mukana arvonnassa innoissaan.

heini kirjoitti...

Hei, tulin kuikuilemaan, kun olit jättänyt blogiini kommentin (kiitos siitä!). Onnea blogille!

Anitta kirjoitti...

Onnea blogille vuosipäivän johdosta.
Aina välillä tällä kuikuilen ihania käsitöitä.

Eija kirjoitti...

Oikein kiva ja monipuolinen blogi sinulla, Onnittelut. Marlen blogin kautta eksyin tänne ja jäin lusekelemaan. Samalla kokeilen arpaonneani ;D

Pirena kirjoitti...

Onnea bloginpitäjälle, tämä on ihana. Täytyykin tutkailla paremmalla ajalla. Aina löytyy uusia, joita seurata.

Kisa kirjoitti...

Onnea blogille!Kauniita käsitöitäsi käyn täällä ihailemassa :)

Tuula kirjoitti...

Tiskikukkasiasi olen ihaillut pitkään ja Pekka on aivan söpö. Mielenkiinnolla seuraan lankojesi vähenemistä.

Sukka-Mari kirjoitti...

Onnea!
Olen tehnyt todella monta Tiskikukkaa sinun ohjeellasi, eli ehkä se on ollut minulle se sinun blogisi "hitti". Pidän muutenkin blogistasi. Laitan linkin blogiini tästä arvonnasta :)

miukuli kirjoitti...

Onnea:)
Käyn täällä ensimmäistä kertaa ja päädyin tänne tuon Suden blogin kautta.
Kivan näköisiä töitä kaikki tyynni :)
Osallistun tietysti arvontaan, kun sellainen on meneillään :D

Anni409 kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)
anni409

R kirjoitti...

Onnea blogille! Voin kertoa, että blogiasi on mainostettu eräässä OKL:ssä kudonnan kurssilla. :)

Misu kirjoitti...

Rakastan yllätyksiä. Joten ehdottomasti arvonnassa mukana. :)
Niin ja blogi onnittelut!

ArjenIloja kirjoitti...

Ehdottomasti arvontaan mukaan! =) Blogistasi löytyy paljon katsottavaa ja luettavaa eli hyvin koukuttava blogi!