tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Huivihullutus

Kesäkuun ensimmäisen viikon työkiiret ja väliaikainen yksinhuoltajuus hieman haittasivat Kesäyön hullutusta. Tällä viikolla olen ottanut aikataulua kiinni ja melkein päässyt tavoiteltavaan aloitusmäärään.

Kuten niin usein aikaisemminkin, sain hyvän idean Pojan hoitotätien lahjoihin vasta maanantaina. Pojan ehdotus oli: "Tee pipo, tai sukat, tai huivi, tai pusero." Annetuista vaihtoehdoista valitsin huivin. Melkein jo sorruin marketin Novitoihin, mutta en kertakaikkiaan löytänyt haluamaani väriä eivätkä langat mitenkään puhutelleet. Piti siis mennä seuraavana päivänä tarkastamaan Lankamaailman valikoima.

En ole vieläkään kyllästynyt skotlantilaisiin huiveihin, joten sellaiset tein. Pojalla oli hyvin selkeä näkemys huivien väreistä: yksi hoitotäti pitää harmaasta, toinen punaisesta ja sinisestä ja kolmas kaikista väreistä. Yritin tarjota valmista violettia huivia, mutta kenelläkään ei ole kuulemma ollut sellaisia värejä pitkään aikaan, joten se ei kelvannut tähän lähtöön.

Harmaassa huivissa on pohjalankana harmaasävyinen Fame-sukkalanka. Se on ihanan pehmeää, mutta tähän käyttötarkoitukseen liian ohutta. Ruutuja on 21 ja kerroksia en edes uskaltanut laskea. Virkkasin koko kerän ja pujottelin siihen jämälankalaatikon aarteita. Painoa huivilla on 132 grammaa, joten jämälankoja ei kovin paljoa mennyt. Huivi on ihanan ohut ja laskeutuva, tyylikkään arvokas.

Punaiseen huiviin ostin myös punakirjavaa Fame-lankaa, mutta harmaata virkatessani totesin, että aika ei kertakaikkiaan riitä toisen yhtä ohesta langasta virkattuun huiviin. Silloin muistin viime syksyn SNY-vaihdossa saamani punaisen Sandnes Smart -langan. Se olikin mukavan paksua ja pohjaverkko valmistui hyvää vauhtia. Lanka tuntui virkatessa aika karhealta ja heitinkin valmiin verkon huuhteluaineveteen pehmenemään. Tämä kannatti, sillä lanka muuttui paljon mukavammaksi. Pujottelin punaisten lankojen sekaan muutamia vähän kirkkaampia säikeitä. Painoa huivilla on yhteensä 141 grammaa, josta 100g pohjaverkossa.


Kolmas huivi on tädille, joka pitää kaikista väreistä. Pohjana on Järbon Mellanraggi musta-vihreä-kelta-puna-kirjavana. Lanka oli tähän käyttötarkoitukseen sopivan paksuista ja huivista tuli lämmin ja kuitenkin laskeutuva. Tämän huivin värimaailma epäilytti minua kaikkein eniten. Pujottelin siihen omaan makuuni hyvinkin räikeitä ja "sopimattomia" lankoja. Hain tarkoituksellisesta harmoniaa disharmonian kautta. Aluksi lopputulos hirvitti, mutta näytti jokaisella vilkaisulla paremmalta ja paremmalta. Painoa huivilla on 150 grammaa.

Mikä näistä huiveista miellyttää sinun silmääsi eniten?

9 kommenttia:

miumu kirjoitti...

Voi että noi on hienoja! Onnekkaita ovat hoitotädit :)

Mammutti kirjoitti...

Kauniita huiveja kaikki, mutta harmaa se hurmaa!

Kissaemo kirjoitti...

Upeita huiveja kaikki kolme! Harmaa on tyylikkäin, punasävyinen sopisi vaikka joululahjaksikin, kirjava huivi miellyttää varmasti monen silmää - ja olet ihan oikeassa siinä, että ensivaikutelmaltaan yhteensopimattomat värit sointuvat lopputuloksessa hienosti yhteen. Mahdotonta päättää, mikä noista olisi kaikkein kaunein, ihania ovat kaikki! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Harmaa on todella hienostunut, mutta punaista ei voita mikään!
totesi äitimuori

tia kirjoitti...

Hienoja huivia kaikki, punainen on suosikkini, harmaa tyylikäs ja värikäs mieltä piristämään.

MariL kirjoitti...

Kivoja huiveja! :) Punainen on ehkä kivoin.

Sude kirjoitti...

Huivit on kaikki hienoja, mutta kyllä punainen on ehdottomasti minun suosikkini.

Eija kirjoitti...

Ihailin minä kans noita kaikkia!!
Punaisen ehkä itse ottaisin itselleni ja harmaan lahjaksi.

alarwyn kirjoitti...

Mun ehdoton suosikki on se harmaa, on ne muutkin ihania! Onko sulla muuten joku ohjekin tähän, vai tuleeko tämä ns. omasta päästä? :D Mietin vaan että näyttää aika kivalta pinnalta, voisin vaikka itsekin kokeilla... ;)

Oot kyllä aika siis, kun kesäyön hulluttelet lähinnä huiveilla. :D