tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Hamsterikrapula


Olen koko kuluneen viikon kärsinyt onnistuneen Lankahamsterikuun aiheuttamasta neulomiskrapulasta. Rannetta kolottaa, lapaluun alta kiristää ja päätäkin on särkenyt useampana päivänä. Mikään käsityö ei oikein innosta.

Olen jatkanut lankakorien kaivelua ja päätin hankkiutua neulomalla eroon myös pari vuotta sitten kirpparilta mukaan tarttuneista langoista. Tummansininen on puuvilla-viskoosia, kirkkaansininen on jotain (pussissa ei olut yhtään vyötettä). Se tuntuu kuitenkin mukavan pehmeältä ja olettaisin sen olevan puuvillaa tai puuvillasekoitetta. Malli on Kevään 2010 Novita-lehdestä. Hyvin alkaneen alun jälkeen on tämäkin työ jäänyt nurkkiin pyörimään.

Olen saanut virkattua pari sytomyssyä lähinnä työmatkoilla. Kokeilin myös neulottua Kierreraitamyssyä. Vaikka lankani on vyötteen mukaan saman paksuista kuin mallin Tennessee, niin myssystä tuli hyvin pieni. Se sopii just ja just meidän kohta kuusivuotiaalle. Laitan myssyn kuitenkin keräykseen. Pieniäkin myssyjä varmasti tarvitaan, vaikkei se kovin mieluisa ajatus olekaan. Puuvillalangat löytyivtä lankakorin pohjilta ja sitä kului yhteensä 139 g.


Olen luvannut neuloa ystävän tyttärelle raidallisen villatakin Nagano-langasta. Täytyy vielä yhdessä suunnitella raidoitus, jotta hän saa sellaisen kuin haluaa. Ajattelin kokeilla I-cord- aloitusta ja vetoketjureunan huolittelua. Neulon takin joka tapauksessa pyörönä, jotta viimeistelyä olisi mahdollisimman vähän.

Eilen kävin Lankamaailma Nordiassa, kun lupasin lähettää JossuP:lle Soft touch virkkuukoukun. Ostin yhden koukun myös itselleni, jos vaikka helpottaisi tuota rannesärkyä. Olisin ostanut lisää lankaa raidallista villatakkia varten, mutta kirkkaat värit olivat kokonaan loppuneet. Ostin 300 g tummanharmaata, jolla voi varmistaa lankojen riittävyyden. Lisäksi ostin harkitusti 100g kirkkaan vihreää virkkauslankaa (Gjestal Maxi) ja 50 g violettia puuvillalankaa (Hjertegarn Diamond cotton 8/2) tulevia projekteja varten. Ainoa heräteostos oli kerä ihanan turkoosia Viking Baby ull 100% merinolankaa, josta ajattelin neuloa sytomyssyn. Koska kaupasta on joskus aikaisemmin tullut ostettua yhtä ja toista, sain kanta-asiakaskortillani vielä 5 kerää (250 g) Raggegarnia. Eikä mulla ole aavistustakaan siitä mitä niistä teen.

Kaupassa oli toki monen monta ihanaa lankaa, mutta sain onneksi pysyttyä päätöksessäni ostaa vain sellaista lankaa, jolle on malli valmiiksi katsottuna. Ja joka päätyy hetimiten puikoille ja tuotantoon :-) Saas nähdä, kuinka pitkään pysyn päätöksessäni.

3 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Nättejä myssyjä - ja onpa kyllä ihanan värisiä lankakeriä sulla tuossa odottamassa. :)

Eila kirjoitti...

Kauniit myssyt ja sama mieltä olen Marin kanssa: ihanan värisiä keriä! Eipä lopu hommat kesken!;)

-maria- kirjoitti...

Kierreraitamyssyä munkin tekisi mieli kokeilla, olisi yksi Tennessee-keräkin joutilaana.

Joo, neulotaan vaan yhdessä näitä jumiprojekteja - mä ens viikolla otan yhteyttä!