tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

maanantai 4. toukokuuta 2009

Ufoja näkyvissä


Minäkin päätin lähteä mukaan Fufoiluun.
Ufoja näkyy tässäkin taloudessa ihan riittävästi, joten ajattelin, että jonkun niistä voisi yrittää selättää.

Aamulla kaivelin epämääräisistä koreista ja pusseista esille ensimmäiset tapettavat ufot. Ne eivät ole mitenkään erityisiä saati sitten kovin innostavia, mutta vievät keskeneräisinä ihan liikaa energiaa.

  1. Löysin ison kasantöitä, joiden valmistumisesta puuttuu vain lankojen päättely: pipo, baskeri, kaksi kaulaliinaa, kahdet kämmekkäät, kahdet sukat, kahdet tumput ja lasten tumput, joista puuttuu myös toinen peukku.
  2. Olen joskus vuonna yks ja kaks aloittanut virkkaamaan itselleni puseroa isoäidin neilöistä. Olen jo aikoja sitten luopunut ajatuksesta tehdä niistä puseroa, mutta ajatuksena on ollut tehdä niistä vauvan peitto. Viimeistelykeiju (aka Äiti) oli jossain vaiheessa tehnyt jo ihmeitä, eikä pussista löytynytkään irrallisia ruutuja, kuten odotin, vaan valmiiksi yhdistettyjä kaitaleita. Voi olla, että muutama ruutu täytyy vielä virkata, että peitosta saa tasapainoisen muotoisen. Perusväreinä on vaaleanharmaa ja vihreä, jotka ovat vähän lällyjä. Reunoihin ajattelin laittaa jotain vähän pirteämpää väriä.
  3. Punaisesta Kid Mohairista on ollut työn alla reilun vuoden Juliette-huivi. Siitä puuttu muutama sentti pituudesta ja viimeistely.
  4. Innostuin pari vuotta sitten kokeilemaan kaulaliinaa Linie Solo -langasta. Syystä tai toisesta jäi kesken, vaikka työ etenikin aika nopeasti.
  5. Reilun vuoden on pariaan odottanut tossu, joka on tarkoitus huovuttaa pesukoneessa. Lankana on Naturgarn no1.
  6. Kesken on myös huivi ohuesta pehmeästä langasta (ei ollut minkäänlaista vyötettä, joten en tiedä, mitä se on). Väri ei oikein ole innostava, lanka muuten kyllä. Se on hieman ohutta ja kaipaisin ehkä uutta mallia. Hakusessa olisi telkkarimalli, joka ei siis ole kovin monimutkainen.
  7. Edellisessä väriterapiavaiheessa ostin Priimasta virolaista pätkävärjättyä villalankaa sateenkaaren väreissä. Ryhdyin neulomaan siitä spiraalipuseroa (ensin kudotaan piiitkä kaitale, joka kootaan spiraalimaisesti puseroksi). Lanka on ko. malliin aivan väärä, joten purkuun taitaa mennä. Kaipaan siis ideoita, mitä tästä langasta voisi tehdä.
  8. Miniryijy on ollut kesken pari vuotta ja sen ajattelin ottaa mökkikäsityöksi, kun on kuitenkin suht helppo kuljettaa mukana.
Viimeistelykeijun lisäksi kylässä oli käynyt myös purkukeiju. Kuvittelin löytäväni yhdestä pussukasta entisen naapurin lahjoittaman keskeneräisen puseron. Jossakin tarmonpuuskassa olen ilmeisesti päättänyt aloittaa alusta. Eli yksi ufo on muutunut jo langaksi ja palannut alkuruutuun.

Pahoin pelkään, että nurkkiin on pesiytynyt lisää ufoja, jotka pulpahtavat vähitelleen esille.
Tässä listauksessa tosin ovat mukna vain lankatekniikoilla toteutettavat työt. En edes uskalla katsoa ompelu- ja tilkkulaatikoihin. Sieltäkin löytyy muutama megaufo.

3 kommenttia:

äitimuari kirjoitti...

Kylläpä onkin iso kasa töitä, joista puuttuu vain pieni linkki vaiko paremminkin lenkki!
Ei muuta kuin viimeistelemään!

Eliisa kirjoitti...

Ihana lista :) Tätä futoilua vosi listata näihin kotitöihinkin :) Hmmn...Jos kääntäisin minäkin nämä tekemättömät käsityöt haasteeksi... No, se on varma, että kun yhden toisensa jälkeen saa valmiiksi, olo on uskomaton! Mukavaa matkaa ufojen kanssa!

MysteryKnitter kirjoitti...

Voi järkky! Hienoja värejä! Nuo siniset ja keltaiset...tulee niin meri mieleen niistä! Meri ja aurinko.