Halaus

Olen tänä vuonna iloinnut entistäkin enemmän kaikista niistä ihanista ystävistä, joita olen elämääni saanut. Minulle helpoin tapa osoittaa arvostusta, kiitollisuutta ja rakkautta on neulomalla. Kaikkein parasta on neuloa neulovalle ystävälle, kun tietää, että hän osaa lahjaansa arvostaa.

Perin jokunen vuosi sitten äitini koneneulontalangat. Nämä langat ovat hyvin marinoituneita, sillä äiti luopui neulekoneestaan jo parikymmentä vuotta sitten. Tämä lämpimän viininpunainen lanka alkoi jossain vaiheessa huhuilla, että on odottanut jo riittävän kauan ja haluaa päästä maailmalle. Samalla hän kertoi haluavansa Marian hartioita lämmittämään. Kyselin vähän vihjeitä, minkälaista huivia hän haluaisi ja toiveena oli saada suuri kietoutumishuivi, johon voi kunnolla kääriytyä.

Koneneulontalanka oli aika ohutta ja kertasinkin kaksi lankaa yhteen, jotta neulominen sujuisi sutjakammin. En laittanut kovinkaan paljon kierrettä, mutta hyvä moli kerrattua lnakaa neuloa. Malliksi valikoitui Ravelryn uutuuslistalta Embrace (ravel-link). Ohjeen lanka oli ohuempaa kuin omani, mutta en malttanut alkaa laskemaan uusia silmukkamääriä, vaikka siihenkin oli ohjeistus. Innoissani aloin neuloa, vaikken oikein edes tiennyt, minkälainen huivin malli onkaan. Huivi levisi vauhdilla ja suureni suurenemistaan. Loppuvaiheessa meinasi tulla uskon puute ja alkoi tuntua siltä, että työn alla on puolijoukkueteltta. Jouduin kaivamaan vielä viimeisenkin lankavyyhdin laatikosta (sitä en viitsinyt edes kerrata, vaan neuloin vain kaksinkertaisena).

Valmis huivi on todella suuri. Siipiväli lähentelee kolmea metriä. Huivi herätti aikamoista hilpeyttä läsnäolijoissa, kun sen Marialle annoin. Mutta se osoittautui sittenkin juuri sopivan kokoiseksi eli riittävän suureksi. Siihen on kuulemma mukava kääriytyä katselemaan saksalaisia dekkareita. Eikä ainakaan tule kylmä!

Painoa huivilla on 452 grammaa ja lykkäsin loppunöttösen samaan pakettiin eli varastoista väheni 500 grammaa lankaa. Ikävä kyllä langan ostaminen käy paljon nopeammin kuin sen tuhoaminen. Viime viikollakin onnistuin kotiuttamaan 600 grammaa. Enkä ostanut edes kaikkea sitä, mitä mieli olisi tehnyt.

Ruusa

Olen täällä blogissakin useaan kertaan todennut, että suurin osa pipoista ja päähineistä on vallan sopimattomia. Ainakin minun päähäni. Joulun jälkeen aloin pyöritellä ihanaa vyyhtiä Hopeasäikeen Aadaa ja aloin taas etsiä sopivaa päähineohjetta. Ei lieni suurikaan yllätys, ettei sellaista löytynyt. Ohjeita selatessani alkoi kuitenkin jossain aivojen perukoilla hahmottua kuva täydellisestä päähineestä. Ei auttanut muu kuin ottaa puikot ja lanka käteen ja ryhtyä hommiin.

Syksyllä jo pohdiskelin pipoa, jossa olisi kaksinkertainen reuna. Se jäi toteuttamatta, muuta ajatus palasi mieleeni. Ohjeita selatessani syntyi ajatus lierihatusta, jossa on kaksinkertainen lieri. Sitä sitten lähdin neulomaan. Ensimmäisestä lieristä tuli liian pieni, mutta toisella yrittämällä näytti jo paremmalta. Vähän lisäyksiä ja kavennuksia ja minulla oli hattu valmiina. Innoissani virkkasin loppulangasta kukkasen ja ompelin siihen rakastamiani nappeja.

Epätoivo meinasi iskeä, kun aloin mallailla hattua päähäni. Lieri oli liian pieni ja muutenkin hattu näytti tyhmältä. Onneksi en ole kovin nopea liikkeissäni, muuten olisin purkanut koko hökötyksen. Äiti tuli seuraavana päivänä kylään ja jatkoimme yhdessä mallailua. Sitten yhtäkkiä ja yllättäen sain lierin käännettyä juuri sopivaan asentoon ja hattu sujahti päähäni oikein päin.

Olin niin innoissani aikaansaannoksestani, että kirjoitin tästäkin ohjeen uusimpaan Ullaan. Hattuni ohje löytyy sieltä nimellä Ruusa. Nimeen ei liity sen kummempaa tarinaa, kunhan piti keksiä r-kirjaimella alkava nimi. Aakkoshaaste lähenee loppuaan ja ohjeiden löytäminen on koko ajan haasteellisempaa.

Nyt odottelen, innostuuko kukaan Ruusastani ja saako sitä ohjeellani edes neulottua.

Mutta mulla on ihana ja lämmin itseneulottu hattu. Vihdoinkin!

Omia polkuja

 

Ensimmäinen rukkikehruuni alkoi jo viime syksyllä huudella haluavansa huiviksi ystävälleni. Ensin hän kieltäytyi vastaanottamasta sitä, sillä minun pitäisi laittaa ensikehruu vain vitriiniin ihailtavaksi. Lanka ei kuitenkaan lopettanut huuteluaan, joten otin vuoden vaihteessa asian uudelleen puheeksi. Kysyin, millaisen huivin hän haluaisi (olin valmistautunut neulomaan jonkun ihanan pitsihuivin). "Joku lenkkihuivi tai yksinkertainen kaulaliina", oli vastaus. Voihan pöh!

Aloin etsiä sopivaa ohjetta, enkä oikein löytänyt. Halusin saada koko langan käytettyä niin, ettei jäisi mitään jäljelle. Koska lanka oli käsinkehrättyä, piti mallin kestää myös langan epätasaisuutta. Olen suuri symmetrian ystävä ja ohjeita tutkiessani alkoi ahistaa se, että joku mallikerta jäisi vajaaksi tai toisesta reunasta tulisi leveämpi, tai...

Päätin sitten lähteä kulkemaan omia polkujani ja neulomaan sellaista huivia, jossa ei ole mitään mallikertoja tai tarkkoja sääntöjä. Huivissa vuorottelevat ainaoikeinneule ja erilaiset reikärivit. Niitä voi sitten yhdistellä fiiliksen mukaan erilaisiksi yhdistelmiksi ja tehdä huividta niin leveän kuin huvittaa tai mihin lanka riittää.

Lopputulos oli sen verran kiva, että päätin kirjoittaa siitä ohjeen ja se löytyykin uusimmasta Ullasta nimellä Omia polkuja. Työn nimeämiseen ei mitenkään vaikuttanut se, etten löytänyt aakkoshaasteeseen sopivaa o-ohjetta.  Ullasta löytyy kaikkea muutakin kivaa, joten kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.

Retriitin viime hetkillä sain kanssaneulojalle täysin puhuttelemattoman, hänen mielestään kamalan ruman värisen vyyhdin lankaa. Turha teille on kertoa, etten nähnyt langassa mitään rumaa ja se kaukaa jo huuteli minulle. Kun sain tämän pehmeän alpakka/merino- ihanuuden käsiini, se kertoi heti haluavansa kauluriksi minulle. Kauluri valmistuikin reissuneuleena alle viikossa ja on lämmittänyt kaulaani siitä lähtien. Lanka on siis The Thylacinen Heemskirko sock, jota ei valitettavasti enää valmisteta.

On se vaan jännää, miten langat välillä ihan itse kertovat, mihin haluavat päästä. Valitettavasti nekin ovat ailahtelevaisia ja kaupassa kovaan ääneen huutanut vyyhti meneekin kotona ihan mykäksi. Toiset taas mekkaloivat niin kovasti, että pääsevät heti puikoille, vaikka laatikossa olisikin aiemmin hankittuja lankoja. Ne vaan ovat ujoja ja hiljaisia ja saavat odottaa vuoroaan pitkään. Viime aikoina olen tosin päätynyt siihen lopputulokseen, että itselle puhumattomat langat kannatta pistää kiertoon. Ne yllättäen juttelevat jollekulle muulle ja pääsevät ehkä niin nopeammin käyttöön.

Kai langat juttelevat teille muillekin?

Kukkakukka-ro

Hulluilla on halvat huvit, vai miten se nyt menikään?

Olin viime viikonloppuna kaveriporukalla Tallinnassa. Löysin laivalta ihanat pikkulaukut (kyllä, niitä oli kaksi) ja ostin ne. Kaveri näki siinä samassa parhaat päivänsä jo nähneen Marimekon kukkaroni ja totesi, että meidän pitää löytää jostain minulle uusi kukkaro. Vanhaa ei voi uuteen söpöön laukkuun kuulemma laittaa.

Kävin pienemmällä joukolla pikaisesti pyörähtämässä Karnaluksissa. Mukaan sattuneiden miespuolisten henkilöiden ilme oli näkemisen arvoinen, kun törmäsivät bussilastilliseen Marttoja ja Karnan laajaan vetoketjuvalikoimaan. Hyvin nopeasti he hakeutuivat alakerran biljardibaariin odottamaan. Sisäänkäynti sinne on muuten viereisestä rapusta, jos jonkun joskus tarvitsee sinne päästä.

Kaikkea pientä enemmän ja vähemmän suunniteltua tarttui mukaan. Yhtenä joukossa oli pieni ommeltava kukkaronkehys. Enkä ostanut yhtään lankaa!

Hotellille takaisin päin kävellessä sitten se hulluuskohtaus iski. Yhtäkkiä keksin, että voisin ihan itse virkata uuden kukkaron. Ongelmana vaan oli se, että lanka jäi ostamatta. Onneksi Liann Löngad sattui vielä matkan varrelle ja sieltä ostin kerän Katian Sevillaa, kun se vaikutti riittävän nopeasti virkattavalta.

Huonekaveri oli liuennut omille teilleen, enkä jaksanut lähteä muiden perään Vanhaan kaupunkiin ostoksille. Sen sijaan aloin virkata kukkaroa tavoitteena saada se illaksi valmiiksi. Aikaa oli siinä vaiheessa kolmisen tuntia ja päätin haastaa itseni.

Aloitin virkkaamisen pohjasta ja työn edetessä pohdin kuumeisesti, miten saan yläreunan tehtyä. Päädyin kokeilemaan puolikaaren virkkaamista ja se osoittautui ihan toimivaksi ratkaisuksi. Toisella yrittämällä osui silmukkamääräkin kohdilleen.

Hankalimmaksi osoittautui kehyksen ompelu. Virkkauslanka oli liian paksua ompelemiseen, mutta onneksi mukana oli ihan tavallista ompelulankaa. Väri ei tokikaan ole paras mahdollinen, mutta sain kuin sainkin kehyksen kiinnitettyä. Aikaa jäi vielä kukkasen virkkaamiseen ja ompelurasiasta löytyi sopiva nappikin koristeeksi.

Vähän oli pöljän ylpeä olo, kun esittelin muille uutta kukkaroani.

Pöhkö, mikä pöhkö.

Minkäs tälle tekee?

Sekalaista satoa

Kaikenlaista pientä on jäänyt esittelemättä. Nyt pitää yrittää saada tuo lankatase näyttämään vähän paremmalta, joten tulee monta pientä työtä samaan postaukseen.

Tämän vauvan nutun oli tarkoitus olla yllärilahja lapsuudenystävän vauvalle, mutta jäi kesken ja vauva ehti kasvaa siitä ohi. Anu onneksi kelpuutti tämän omalle lahjottavalleen ja se pääsi hyvään kotiin. Malli on Seamless yoked baby sweater. En pitänyt ohjeesta, kun sen mitat perustuivat täysin kerrosten ja silmukoiden määriin, eikä missään ollut edes tiheyttä mainittuna. Onneksi sain kanssaneulojan avulla kaivettua jonkinlaisia mittoja ja luulisin, että nuttu on ihan sopusuhtainen. Tähän meni 111g Maijaa.

Matleena ehdotti sytomyssyjen neulomista, jos en mitään muuta keksi. Siinä vaiheessa olin jo neulonut nämä kaksi myssyä juuri siihen tarkoitukseen. Sinisen myssyn viimeistely vain antoi odottaa itseään.

Malli on Quest for a man ja sekin valikoitui lähinnä nimen alkukirjaimen perusteella. Kiva nopea malli neuloa. Lanka on Lankamaailman alelaarista joskus kokeilumielessä ostettu Flox magic. Molempiin myssyihin meni koko 50 gramman kerä ja sininen jäi jopa pari kerrosta lyhyemmäksi, vaikka molemmat kerät olivat täysiä.

Olen saanut sukatkin neulottua. Näiden haasteena oli neuloa sukat itselle vieraan paksuisesta langasta. Näihin valikoitui lankalaatikossa pyörinyt kertaalleen jo värjätty vyyhti, joka on paksuudeltaan Isoveli-langan luokkaa. Paksusta langasta oli nopea neuloa, vaikka jouduinkin kertaalleen aloittamaan alusta. En kuitenkaan itse tarvitse useampaa paria näin paksuja sukkia, joten täytyy taas harkita niitä lankalaatikon ohuempia vaihtoehtoja.

Esittelenpä vielä nämäkin sukat, vaikka menivät ihan ajallaan pukinkonttiin. Käly jossain vaiheessa heitti puolitosissaan, että haluaisi itselleen junasukat. Pitihän sellaiset sitten neuloa koossa 37 (onneksi vain). Langaksi valikoitui Nalle Colori ja silmukoita sukassa on muistaakseni 52. Varteen tein yhden makkararyhmän enemmän ja jalkapöydän päälle pelkkää joustinneuletta. Enpä ole tullut kysyneeksi ovatko olleet käytössä ja hyvät. Lankaa näihin kului 108 grammaa.

Tällaista sillisalaattia tällä kertaa.

Sitä ei saa, mitä tilaa

  

Työkaverini pyysi minua neulomaan itselleen lapaset. Siitä on jo yli puolitoista vuotta. Hövelisti toki lupasin ja vähän väliä olen lupaukseni jopa muistanutkin. Viime syksynä sain langatkin ostettua. Mutta ei, ei vaan synny lapasia tästä tehtaasta. Kaikkea muuta sitten putkahtelee. Pääasiassa huiveja ja pipoja.

Työkaveri ei siis saanut lapasia, mutta kelpuutti kyllä tämän setin. Huivi on Veera Välimäen Simple Sprinkle (ravel-link). Varastoista löytyi kudotusta huovasta yli jäänyttä Esiton huopalankaa valkoisena ja harmaana. Huiviin meni 154 grammaa.

Kun olin kerran päässyt raitojen makuun ja lankaakin oli vielä, niin neuloin kaupan päälle piponkin. Malliksi valitsin ihan vain nimen perusteella (tarvitsin aakkoshaasteeseen t-kirjaimen) Tychus-pipon (ravel-link). Pidän kovasti tästä mallista ja sen pystyraidoista. Se on myös todella nopea neuloa. Lankaa meni huimat 39 grammaa.

Pipo ja kauluri kelpasivat hyvin ja olemme yhä puheväleissä, vaikka työkaveri on yhä tumputon. Ehkä ensi talveksi.

Alkuvuoden hyvin sujunut langanhallinta hieman horjui viime viikolla, kun retriitin mainingeissa tulin kotiuttaneeksi 400 g kashmir-sukkista, 100 g blingbling-sukkista, 1000 g ColourMartin silkki-villaa, 100 g muuten vaan ihanaa sukkalankaa ja kaupan päälle lykättiin vielä 700 g puuvillalankaa ja 110 g kashmir-merino kuitua. Eikä kyllä harmita yhtään.

Sain onneksi poistojakin tehtyä ja talosta pois on muuttanut 1250 grammaa lankaa ja keskeneräinen neule. Huh helpotusta.

Blogi on yhä jäljessä neulottujen osalta. Päivitin tabletin selaimen toiseksi ja näyttää siltä, että tällä blogaaminen onnistuu joten kuten. Toivossa on hyvä elää!

Pinkki pilvi

Alkuvuoden kokous- ja miittineuleena on kulkenut Nuvem (ravel-link). Mallia enemmän ihastuin nimeen, joka on portugalia ja tarkoittaa pilveä. Malli itsessään on aika yksinkertainen ja alun kahdella pyöröpuikolla sohimisen jälkeen jopa hieman tylsä. Siksi se onkin mitä mainioin reissuneule, kun sen voi jättää kesken ihan milloin vain eikä tarvitse pelätä, ettei osaisi jatkaa oikeasta kohdasta. Huivi alkaa keskeltä ja kasvaa kasvamistaan.

Malli on suunniteltu Wollmeisen lace - langalle ja tähän meni kokonaan viime syksyn Päivölän reissulta mukaan tarttunut vyyhti. Itseasiassa ostin kyseisen vyyhdin tämä huivi mielessä ja onkin yllättävää, että se valmistui näinkin pian ja siitä tuli sitä, mitä pitikin.

Ajatuksenani oli neuloa heti perään toinen samanlainen, mutta viimeisten kerrosten miljoonat silmukat saivat luopumaan ajtuksesta. Neulon välillä jotain muuta ja palaan sitten ehkä tämän pariin. Uusia kivoja ohjeita tosin pulpahtelee päivittäin, joten voi olla, että ne vievät mukanaan.

Kävin viikonloppuna käsityömessuilla ja TikkiTäkki-markkinoilla. Aika maltillisin ostoksin selvisin ja lankaakin ostin vain 100 grammaa Ilun kashmirsukkista. Saisinkohan siitä itselleni sukat neulottua?

Tänään ei tosin ole neulotuttanut yhtään eikä trukkikaan ole surissut. Mutta eikös urheilijoidenkin käsketä pitää lepopäiviä välillä, etteivät ylikuntoon joudu. Jospa se sama sääntö pätee meihin käsityöläisiinkin.

Surrurrur

Olen saanut myös rukin polkaistua liikkeelle. Ensimmäisenä valmistui TipuTipusen värjäämästä Superwash merinosta navajokerrattu lanka. Navajokertauksen juju on siinä, että raidalliseksi värjätty kuitu myös pysyy raidallisena. Olen vielä hieman arka kokeilemaan sellaisia kehruutapoja, joissa värit sekoittuvat enemmän keskenään. Tämä vyyhti on alkanut huudella, että haluaisi päästä kauluriksi ystävälle. katsotaan, miten kauan tämän suunnitelman toteutumiseen menee. Metrenä on 275 m / 96 g.

Seuraavaksi rukille kiertyi Louhittaren luolan Cheviot. Cheviot on kuituna karkeampaa kuin aiemmin kehräämäni kuidut (kuka käski aloittaa silkkisekoitteilla...) ja langastakin tuli karkeampaa. Tämäkin lanka on navajokerrattu, mutta koska värialueet olivat pienempiä ja epämääräisempiä kuin edellisessä sekoittuivat värit keskenään paljon enemmän. En olisi mitenkään voinut kuvitella, että alemman kuvan letistä olisi tullut ylemmän kuvan kaltaista lankaa. Letissä ollut valkoinen meleerasi koko langan pastellisemmaksi ja siniset ja vihreät alueet korostuivat punaisia ja keltaisia enemmän. Langan valmistuttua oli hieman plääh-olo, kun siitä ei tullutkaan sellaista kuin ajattelin. Vähitellen lanka on alkanut näyttää ihan kivalta ja luulen, että neulon siitä itselleni sukat. Metrejä tähän lankaan tuli 208 m / 96 g.

Näin ihanan langan sain Ultimecialta lahjaksi. Tämänkin kohdalla letti näytti tyystin erilaiselta kuin valmis lanka, mutta tässä tapauksessa lanka on paljon kivempaa. Vaikka lettikin oli todella kaunis ei sen puolen.

Väriharjoitukset siis jatkuvat. Olen myös päättänyt kirjata taloon tulleet kuidut heti niiden tullessa, niin ei tarvitse erikseen miettiä, missä vaiheessa itsekehrätyt langat lisätään varastoon. Trukkikin on päässyt jo ulkoilemaan ja se vilahtaa muutaman ystävän blogeissa (Kristiina, Katju, Lea, Anitta, Kio). Vaikka tuo omani ei olekaan mikään matkamalli, saa sen hvyin kulkemaan paikasta toiseen, kun autolla on liikkeellä. Viikon päästä se pääsee maakuntamatkalle Päivölään.

Kävin lisäämässä lankojen metrimääriä juuri julkaisemisen jälkeen ja täytyy kyllä sanoa, ettei tuo tabletti ole blogaamista varten suunniteltu. Sen vuoksi näitä päivityksiä tulee tällä hetkellä aika harvakseltaan. Mutta nyt ovat kuvat ja metrit paikallaan.

Purkkalankaa

Vähän ovat jääneet työt täällä blogissa esittelemättä. Sain joulun aikaan viimein puikot taas käsiini ja intouduin neulomaan Äitin varastoista löytyineistä langoista hänelle erilaisia asusteita. Olen tuonut tämän ihanan merinolangan (Lane Cervinia Le Fibre Nobili Merino Superfine) joltain Karnaluksin reissulta. Siitä oli alunperin tarkoitus tulla jotain muuta, mutta se suunnitelma jäi toteutumatta. Tällä kertaa tosin Äitiltä, ei minulta. Lankaa oli 200 grammaa, joten siitä varmasti saisi aikaan jotain kivaa.

Ensimmmäisenä neuloin äidille baskerin. Ravelrystä löytyi kaunis Ume hat (ravel-link), jonka  kuviot vaativat juuri sopivasti keskittymistä. Baskeri valmistui ihan parissa päivässä, kun lanka oli niin mukavaa neuloa. Lankaa jäi vielä, joten päätin seuraavaksi neuloa kaulurin. Malliksi valikoitui Eleanor cowl (ravel-link). Sekin tuli neulotuksi aika nopeasti, mutta jäi odottelemaan viimeistelyä hieman pidemmäksi ajaksi. Tässä vaiheessa alkoi tuntua, että neulon jotain purkkalankaa, kun lankaa oli vieläkin reilusti jäljellä. Baskeriin oli mennyt reilu kerä ja kauluriin kerän verran. Melkein kaksi täyttä kerää oli vielä jäljellä.

Päätin sitten neuloa vielä kämmekkäät kaupan päälle. Äiti tykkää käyttää nahkahanskoja ja kaipaili jotain kaunistusta mustien nahkahansikkaidensa päälle. Yksi neuleystävä oli neulonut useammat kämmekkäät Veyla-mallilla (ravel-link) ja ne ovat mielestäni kauniit. Sellaiset siis. Tämä malli aloitetaan neulomalla ranneke poikittain ja poimimalla sen jälkeen silmukat kämmenosaa varten. seuraavista kämmekkäistä jätän tosin kämmenosa pitsikoristeen pois, kun se oli jotenkin hassussa paikassa. Ja purkkalanka sen kuin venyi ja venyi, kun sitä oli kämmekkäiden jälkeenkin melkein kerä jäljellä. Siinä vaiheessa onneksi Anu tuli hätiin ja vei loput 39 grammaa mennessään.

Mutta ihana lanka oli neuloa ja Äitikin vaikuttaa tyytyväiseltä uusiin asusteisiinsa. Nyt niitä kuitenkin on kuulemma tarpeeksi ja minulla on kohta ongelma siitä, kenelle saan ainakin huomattavan osan neulomuksistani lykättyä :-)

Raggegarnin tuho osa 2

Kuten olette ehkä huomanneet, olen ostanut aika paljon lankaa menneiden vuosien aikana. Eräässä lankakaupassa saa vielä kaupan päälle lisää lankaa, kun ostaa riittävästi lankaa. Joku sitten tuli hamstranneeksi näitä kylkiäislankoja ihan olan takaa ja kaveritkin ystävällisesti luopuivat omistaan. Sanovat tätä sukkalangaksi ja yritinkin neuloa sukkia. Muutaman kerroksen sain tehtyä ennen kuin oli pakko lopettaa. Mutta aina vaan tuli sitä kaupanpäälliskoria verotettua.

Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten viimein keksin, että lanka sopisi hyvin pieneksi peitoksi. Yksi neuleystävä kaipaili pohjoiseen mummoille lämmikettä pyörätuolissa istumiseen. Ajattelin, että vaatteitten läpi lanka ei tuntuisi niin kovin ikävältä ja vain lämmittäisi mukavasti. Raggegarnin tuho osa 1 lähti lämmittämään mummoja pohjoiseen. Mutta, kun sitä lankaa oli tullut hamstrattua enemmänkin. Päätin jo puolitoista vuotta sitten tehdä toisenkin peiton tästä ihanasta langasta. En vain saanut itseäni oikein ryhtymään hommaan. Just ja just sain aloitettua ja sitten peiton tekele hautautui kaappiin.

Vuodenvaihteessa taas kaivelin kaappejani ja törmäsin keskeneräiseen peittoon ja päätin neuloa sen valmiiksi ja lähettää taas pohjoiseen. Nimesin peiton kärsimyspeitoksi ja neuloin sitä sisukkaasti, vaikka useampi neuleystävä oli sitä mieltä, että se oli sulaa hulluutta. Olin jo melkein saanut neulottua kaikki lankani, kun tein kaapista kammottavan löydön. Lankaa oli lisää. En siis päässytkään helpolla.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Ystäväni Anu alkoi katsella peiton tekelettäni sillä silmällä ja sai viimein sanottua, että se sopisi oikein hyvin heidän olohuoneeseensa. Hetken aika piti tutkailla, heittikö hän vitsiä, mutta ei. Anu totta tosiaan halusi peiton itselleen. Kävi välillä tarkistamassa työn edistymistä ja mittailemassa peittoa. Minä neuloin sormet ja käsivarret melkein verillä ja viimein se tuli valmiiksi.(Jotkut neuleystävät pitivät Anua minuakin hullumpana ja kehottivat antamaan piikkimaton peiton kaveriksi. Tyydyin kuitenkin antamaan pelkän peiton.)

Tässä Anu sitten on tyytyväisenä peittonsa alla. Yön pimeinä tunteita peitto kuulemma muuttaa toiselle sohvalle lämmittämään Anun miestä, mutta palaa aamuksi omalle paikalleen. Anu heitti peiton pesukoneeseen ja kuivausrumpuun ja se pehmeni huomattavasti. Pitääkin huolehtia siitä, että peitto joutuu pesuun vielä pari kertaa, sillä minun herkälle hipiälleni se on vieläkin liian karhea.

Peitto on neulottu dominotekniikalla (vastaava Kaaospeitto löytyy Ullasta). Lankaa peittoon meni vajaa kilo. Kolme ehjää kerää ja 70 grammaa jämiä peitosta jäi. Päätin kuitenkin, ettei minun tarvitse niitä neuloa. Raggegarnia ei kuitenkaan ole enää saatavilla, joten se on noussut arvoon arvaamattomaan ja ylimääräiset langat löysivät uuden kodin alta aikayksikön (ovat tosin vielä toimittamatta perille, mutta olen itse päässyt niistä henkisesti irti).

Nyt katselen lankavarastoani sillä silmällä. Jospa sieltä löytyisi sopivia lankoja seuraavaan Domino-peittoon.