Ja kun niitä sukkia tulee kuitenkin neulottua...

Päätin lähteä keräämään myös Sukkasatoa.

Salainen neuleystävä

Tuli sitten lähdettyä tällaiseenkin mukaan.
Jännityksellä odotan, mitä postiluukusta kolahtaa.
Ja vielä jännittävämpää on kuulla, mitä oma sny pitää paketeistaan.
Harmi vaan, ettei niiden sisällöstä voi raportoida täällä.

Kesäistä hiljaiseloa

Kesä tuli ja meni. Valmista ei ole juurikaan tullut eikä muutenkaan ole ollut aikaa ja energiaa käsitöiden tekemiselle. Jonkun verran on tullut matkustettua ja otettua ideakuvia. Tämä auringonkukka on yksi kesän suosikeistani.


Jotain pientä on tullut välillä väkerrettyä. Olen taas innostunut virkkaamaan koreja matonkuteesta. Veljentyttö sai synttärilahjaksi tussikorin ja työkaveri tuliaisiksi vaaleasta matonkuteesta virkatun korin, joka ilmeisesti päätyi saunaosatolle harjakoriksi (siitä en ehtinyt kuvaa ottaa, kun valmistui viime tipassa eli perillä).

(Malli on iankaikkisen vanhasta Askarrellaan kankaasta -kirjasta)

Kaappeja penkoessani löysin muutaman Himmakon raadon. Näitä on jossain vaiheessa elämää tullut tehtyä useampia ja vasta sadannen jälkeen keksin (vai oliko se sittenkin äiti), ettei kannata yrittää sovittaa kahta hankalanmuotoista pientä palaa yhteen. Kun toinen puolisko on isompi kangaspala ei tarvitse olla niin tarkkana ommellessa ja homma sujuu nopeammin ja helpommin. Ompelun jälkeen voi sitten leikata palat muotoonsa. Mutta tämäkin ahaa-elämäys vaati monen monta tuskan hetkeä kirkastuakseen. Mutta nyt on pitkästä aikaa syntynyt kaksi uutta himmakkoa ja ne pääsevät työmaalle lapsukaisten iloksi.

Olen innoissani taas aloittanut muutaman uuden projektin vaikka kaapit pursuilee keskeneräisyyksiä ja toteutumattomia suunnitelmia. Neulontaosastolla taas on puutetta keskeneräisistä töistä kiitos Fufoilun. Kädet kyllä tekisivät telkkaria katsellessa, mutta pää ei jaksa miettiä ja suunnitella uusia töitä. Ja mä en just nyt jaksa neuloa sukkia, vaikka se käykin aika aivottomasti.

Aurinkoisia päiviä torilla

(Myyntipöytä perjantaina)

Olemme äitini kanssa jo pitkään miettineet, että pitäisi joskus kokeilla käsitöiden myymistä torilla. Päätimme aloittaa Kauppatorista. Haimme keväällä torikortit Tilakeskuksen Ulko- ja hallimyyntitoimistosta. Sinne pitää ottaa mukaan näytteet myytävistä tuotteista ja todistaa, että ne on itse tehty. Korttiin merkitään hyvin yksityiskohtaisesti myyntiartikkelit. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa. Tarvittaessa korttiin voi lisätä uusia tuotteita (mikä on tällaiselle spontaanille sekatyöläiselle erittäin hyvä asia).

(Myyntipöytä torstaina)

Kiireinen kesäaikataulu vaikeutti sopivan toripäivän löytämistä. Mutta onneksi löytyi molemmille sopiva päivä miehen viimeisellä lomaviikolla.

Keskiviikkona Äiti ajeli Helsinkiin ja minä väänsin hikihatussa keskeneräisiä kukkaroita valmiiksi. Pakkasimme tavaramme autoon ja mietimme, pitääkö paikalla olla jo aamulla anivarhain. Onneksi hoksasin soittaa torivalvojalle, joka ystävällisesti kertoi, että pöytiä on ollut vapaana vielä myöhemminkin päivällä, joten mitään kiirettä ei ole.

Olimme torilla kahdeksan maissa ja soitin uudestaan torivalvojalle, joka tuli neuvomaan, mistä pöydät otetaan ja vähän antoi vinkkiä siitä, mihin ne laitetaan. Torille oli jo saapunut muitakin myyjiä, jotka myös ystävällisesti neuvoivat, mihin pöytä laitetaan (tosin en tiedä oliko neuvottu paikka hyvä vai huono ;-).


Emme oikein tienneet, mitä odottaa, mutta kyllä meillä jonkinlaisia toiveita myyntituloista oli. Ensimmäiset tunnit hihittelimme keskenämme ja nautimme tunnelmasta. Jututimme tuttuja ja tuntemattomia ja niitä, jotka kuvittelivat olevansa tuttuja. Teimme tuttavuutta myös muiden torimummojen kanssa. Kaikki olivat mukavia ja ystävällisiä ja auliisti neuvoivat meitä ensikertalaisia.

Ihmisiä kulki ohi tasaisena virtana, mutta hyvin harva jäi edes katsomaan pöytäämme ja vielä harvemmat ostivat yhtään mitään. Onneksi pöytäpaikka oli kohtuuhintainen ( 5 euroa per nenä), joten senkään takia ei tarvinnut stressata. Välillä joimme termarista kahvia ja kuvittelimme olevamme terassikahveilla ja nautimme ihmisten katselemisesta ja auringonpaisteesta.

(Äitin nukenvaatteita)

Päivä oli mukava, vaikka ainoa mikä karttui oli kokemus. Muut myyjät lohduttivat, että päivät ovat erilaisia, eikä kannata heti lannistua, vaikkei kauppa kävisikään. Lohduttavaa oli se, ettei näyttänyt muilla menevän yhtään sen paremmin. Päätimme tulla perjantaina uudestaan.

(Äitin kirjotut puserot)

Tänään lähdimme hieman pienemmällä tavaramäärällä liikkeelle ja julkisilla liikennevälineillä. Päivä oli jokseenkin samanlainen kuin edellinen. Juuri ja juuri saimme pöytävuokran tienattua. Mutta torilla oli taas mukavaa. Saatan joku päivä uskaltautua pienen kassin kanssa yksinkin jonkun pöydänpuolikkalle. Lähinnä seurustelemaan ja nauttimaan tunnelmasta.

Kiitokset kaikille muille torimyyjille, jotka ottivat ensikertalaiset hyvin vastaan ja joukkoonsa. Vaikutuksen tekivät myös torivalvojat, jotka olivat ystävällisiä ja auttavaisia. Erityisesti torimaksuja perinyt nuori mies oli aivan hurmaavan huumorintajuinen (äänestän sinua varmasti, kun asetut ehdolle pressanvaaleissa).

Anopin Meripäiväkassi

Tämä kassi tuli valmiiksi jo keväällä, mutta unohdin ottaa siitä kuvan ennen kuin se lähti anopin matkaan. Ilokseni huomasin kassin olevan käytössä ja anoppi naureskelikin, että se on aina hänellä mukana, kun hän käy Kotkassa. Sanoi sen olevan hänen Meripäiväkassinsa.

Viikonloppureissulla on ollut mukana helmilaatikon lisäksi tiskirättilankoja ja tiskirättejä onkin syntynyt juttelun lomassa jo useampi. Osa räteistä taitaakin jäädä matkan varrelle, mutta kaksi niistä päätyy omaan keittiöömme miehen vastusteluista huolimatta. Kassista löytyy vielä musta pikkulaukku, jonka olkahihna on vielä liian lyhyt. Se on tosin tähän mennessä saanut olla ihan rauhassa.

Tälle reissulle lähdimme vuokra-autolla, joten en ole voinut käyttää matka-aikoja hyväkseni, kun en vielä ole oppinut neulomaan ajaessani. Ehkä se on sellainen taito, jota en aio edes opetellakaan. Löytyi taas yksi syy suosia julkista liikennettä. Lyhyilläkin matkoilla saa aina mutaman rivin tehtyä ja työt valmistuvat kuin varkain.

Söpöä Söpöliinille

Pitäisi jossain vaiheessa toteuttaa pitkäaikainen suunnitelmani pitää varastossa vähintään yksi tytölle ja yksi pojalle sopiva nuttu yllätysvierailuja silmällä pitäen.

Tämän nutun aikataulu ei ollut ihan yhtä kiireinen, kuin Yhden yön nutun, mutta tiukille meni kuitenkin. Takakappale ja toisen etukappaleen alkukerrokset tulivat tehdyiksi autossa matkalla Porvooseen ja takaisin. Lopun tikuttelin illalla ja yöllä. Viimeiset päättelyt jouduin taas tekemään kahvipöydässä. Ja kuten kuvasta näkyy, nuttu oli päättelyrajoittuneen painajainen (kotiin tultuani laskin langanpäät ja niitä oli 42 kappaletta). Mutta tähän täytyy taas todeta, että deadlinet ovat iloinen asia.Nuttu on neulottu luonnonvalkoisesta ja lilasävyisestä pätkävärjätystä Nallesta puikoilla 3,5. Ohje on aika suoraan Suuren Käsityölehden huhtikuun numerosta. Koko on n. 62 cm (tähtäsin 68:iin, mutta käsialani oli taas mallitilkkua tiukempaa). Reunoihin virkkasin nirkkoja lehmuksenvihreällä Nallella.

Nuttu on tällä hetkellä juuri sopiva omistajalleen. Toivottavasti on sitä vielä syksyllä ilmojen viilettyä.
Kaikilla töilläni on viime aikoina ollut nimi. Se vaan jotenkin pulpahtaa jostain tehdessäni. Tämä on Minttu-mustikkajäätelö.

Ufontorjunnan lopputuloksia

Nyt on kaiketi aika tehdä yhteenveto FUFOilun tuloksista.

Hävitettävät ufot löytyvät täältä.

1. Langanpäät on päätelty ja pienet tumput purettu.
2. Isoäidin neliöistä tuli soma vauvanpeitto. Tähän olen erittäin tyytyväinen.
3. Juliette-huivi on vielä ihan vähän kesken, mutta sen ajattelin tehdä sinnillä loppuun tässä ihan lähipäivinä. Ei innosta sitten yhtään.
4. Sinnillä tuli neulottua röyhelöhuivi valmiiksi. Tulihan siitä ihan söpö, mutta ei koskaan enää.
5. Tossut ovat muuten valmiina, mutta kaipaavat vielä kierrosta pesukoneessa.
6. Huivi on edelleen kesken, mutta ei myöskään purkutuomion alla. Jää odottamaan inspiraatiota olohuoneen nurkkaan.
7. Olen päättänyt purkaa sateenkaarilangan, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi.
8. Miniryijy on edistynyt hieman, mutta ei innosta tällä hetkellä. Taidan tehdä siitä makoilualusta/tyynyn kaverin kissoille.

Näiden lisäksi löysin nurkista vielä kaksi ufoa. Molemmat ovat edistyneet, mutta eivät ole ihan vielä valmiita. Kukkahuivista puuttu pari kukkaa, kun ne loppuivat mökillä kesken. Pikkupussukkakin on edistynyt huimasti. Olen eilen harrastanut virkkausta melkein kaikissa mahdollisissa julkisissa liikennevälineissä: bussissa ja pysäkillä, metrossa ja ratikassa. Ja myöskin kaverin sohvalla ja pihakeinussa. Tämä työ on niin pieni, että se kulkee helposti mukana.

Olen päättänyt jatkaa fufoiluaikaani hieman ja tehdä valmiiksi nämä kaksi viimeistä ufoa ja Juliette-huivin.

Kiitos kaikille kannustuksesta!

Makoilua laiskana laiturilla

Mökkiviikko on sujunut lämpimissä merkeissä. Suurin osa ajasta on mennyt laiturilla istuskellessa ja luonnon ihmeitä tarkkaillen. Huolella mukaan pakatut ufot ja muut projektit ovat siirtyneet mökin olohuoneen nurkkaan muovilaatikkoon, mutta niille ei ole tapahtunut juuri mitään.

Ryijyä olen yrittänyt tehdä, mutta se ei motivoi sitten yhtään. Se on liian iso, enkä tiedä mihin se on tulossa ja väritkin tuntuvat tyhmiltä. Olen useaan otteeseen miettinyt, onko se oikeesti pakko tehdä valmiiksi. Onko se kaiken vaivan ja ajan arvoinen vai olisiko parempi tehdä jotain muuta. Vaikka maata laiturilla vaihteeksi selällän ja katsella pilviä.

Tiskirättejä on valmistunut muutama ja sattuipa sopivasti olemaan Kaikki puikoissa kuukauden aiheena. Lankoja olisi ollut useampaankin.

Kirpparilta tarttui mukaan pari pussilllista ja yksi laatikollinen lankoja. Osa niistä meni Äitille, mutta aika huomattava osa tulee seuraavassa kyydissä mulle kotiin. Pusseissa oli tummansinistä ja valkoista puuvillalankaa, jotka riittävät pojalle puseroksi. Laatikosta löytyi sekalaisia villa/sekoitelankoja, joista tulee jos ei muuta tilkkuja Vaaka-peittoihin. Löytämisen ilo taitaa kuitenkin olla se suurin palkinto. Lankojen lisäksi tarttui mukaan askartelumassoja sisältävä paketti ja reilun kokeinen pala vaaleanpunasävyistä kukkakangasta (en saanut mökillä aikaiseksi ottaa valokuvaa, ja tavarat jäivät vielä sinne, kun eivät mahtuneet kasseihin).

Tämä oli viikon suurin saavutus. Jos et heti huomannut se on pieni pehmokalmari (myöhemmin seepia), jolla pelastettiin yksi ilta, kun Poika alkoi yhtäkkiä ikävöidä kotiin jäänyttä lötkökalmariaan. Tämän nyytin viereen nukahti ja sen ensimmäisenä esiin kaivoi tyynyjen alta herätessään. Pieneen on lapsi onneksi tyytyväinen.

Nurkista löytyi lisää ufoja

Kuten uumoilinkin: askarteluhuonetta järjestellessäni löytyi vielä muutama ufo. Nekin pääsivät mukaan torjuntatalkoisiin mökille.

Mulla on lasipurkillinen virkattuja kukkia odottamassa käyttöä. Jossain vaiheessa neulontainnostuksen iskiessä tuhosin nurkista löytyneen harmaan lankakerän (todennäköisesti Trendiä) neulomalla siitä huivin. Yhdestä kerästä ei tullut riittävän pitkää huivia, joten päätin siihen ommella jatkoksi kukkia. Kukat on valittu, mutta ompelu- ja päättelytyöt eivät tunnetusti ole lempipuuhiani, joten odottavat vielä irrallisina huivin kanssa samassa pussissa.


Varmaan viitisen vuotta sitten keksin tarvitsevani pientä käsilaukkua töissä käytettäväksi (siihen pitäisi mahtua kännykkä, avaimet ja ehkä lopakko). Pussiosuus oli jo melkein valmis, kun tuli taas uusia ideoita ja innostuksen kohteita. Eipä tuota raaski purkaakaan, joten liitetään ufo-listalle, jos vaikka tulisi valmiiksi.

Virkisty ja vaikuta väreillä

Tällaiselle kurrssille tuli sitten ilmoittauduttua heti loman alkajaisiksi.
Kurssin alun jutut värien vaikutuksista ihmisiin eivät tuonee varsinaisesti uutta tietoa.

Beige ei kuulemma ärsytä ketään (paitsi mua) ja punainen on hyökkäävä ja levoton väri (ja silti nukun erittäin hyvin punaisella sohvallani).

(tässä vielä saalit yhteiskuvassa)

Väriharmoniaharjoitukset olivat mielenkiintoisia ja niistä opin uutta. Monissa töissäni on ollut liian harmoninen värimaailma ja ne ovat siksi tylsiä. Erityisen avartavaa oli disharmonian käsite. Sitä olen tietämättäni toteuttanut villasaaleissani, kun olen laittanut sekaisin saman värin ei niin keskenään sopivia värejä. Punaisen saalin kirkkaanpunainen riitasointuraita on siis se, joka antaa harmonian koko työlle. Muistan myös työkaverin kommentin, ettei piristykseksi suunnittelemani taivaansininen sopinut siniharmaiden kanssa. Ilman sitä saali olisi ollut ihan platku.Varsinaisena työnä oli miniminiryijy ja yllättäen mun ryijystäni tuli tällainen. Nyt on värien nälkä ja kaikki sateenkaaren väriset langat tarttuvat väkisinkin mukaan. Ryijyn nimi on Räiskyvä tasapaino. samat värit löytyivät myös elämäni värikartasta, vaikkei se osuus mua niin kovin innostanutkaan.
Nurjakin puoli on aika hauska ja siinä näkee paremmin nukkien eri värisävyt.

Innossani ostin vielä langat ja pohjaan toiseenkin miniryijyyn ja se on tietysti yhä edelleen tekemättä.