tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kultainen


Kultainen on tämä Ultimecia, joten ansaitsi jotain ihanan kultaista itselleen. Olin jo jonkin aikaa sulkenut korvani kauniin oranssin Kimallesukkiksen seireenilaululta. Se kuitenkin vain jatkoi laulamistaan ja viimein keksin, kenelle se sopisi paremmin kuin hyvin. Eikä Ultimeciakaan vastustellut, kun kysyin, haluaisiko hän siitä jotain itsellen.


Yhdessä valitsimme malliksi Kristel Nybergin Less is more -kaulurin (ravel-link). Kauluri oli mukavan nopea ja helppo neuloa, mutta samalla sopivan mielenkiintoinen. Kimallesukkiksen bling bling tuntui vähän karhealta käteen, mutta kauluri on kuulemma ihan mukavan tuntuinen kaulalla. Tämä lanka ei edes lankakoriin asti ehtinyt, sillä se oli hallussani muutamaa tuntia vaille viikon. Vaihteeksi hieman nopeampaa toimintaa siis.


Oikeasti tämä oli ikään kuin vaihtari, kun Ultimecia oli juuri neulonut minulle tällaisen vaatimattoman ja pienen neuletakin. Ostin viime vuoden lopulla langat uuteen turvatakkiin, mutta mustan langan neulominen ei oikein innostanut. Satuin juuri sopivalla hetkellä ottamaan asian puheeksi ja suureksi yllätyksekseni Ultimecia tarjoutui neulomaan minulle villatakin. Voitteko kuvitella?


Ja näin hieno siitä tuli! Lankana on Geilskin Bomull und ull ja reilun pituiseen ja levyiseen takkiin meni vain 370 grammaa lankaa (kyllä mun on vähitellen uskottava, että en tarvitse kiloa lankaa neuletakkiin). Malli on Walpole (ravel-link). Tämä on niin paras turvatakki ikinä ja olen pitänyt sitä liki päivittäin. Koska lanka on puuvilla-villasekoitetta, siinä on molempien kuitujen hyvät puolet. Sen lisäksi takki on ihanan kevyt.


Olenhan muistanut jo kertoa teille, että minulla on maailman parhaat ystävät!

11 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Tuo huivimalli ihana, saa vetäistyä päänkin suojaksi. On sinulla komea takki! Ja jos musta lanka ei olekkaan kivaa kutoa, valmis työ on sitten sitäkin upeampi.
Mitä elämä olisikaan ilman hyviä ystäviä.

Altocumulus kirjoitti...

Tämmöiset vaihdot on niin parhautta, molemmilla on ihanat neuleet!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja ovat molemmat!
totesi äitimuori

KristiinaS kirjoitti...

Kaunis kauluri ja taas kirjoitan: hyvä kiertää.
Toi villis on niin sulle sopiva ettei parempi vois olla (livenä nähty).
*Vilkutus" Ultimecialle.
Hyvät ystävät on elämän parhautta.

Sude kirjoitti...

Siellähän loistetaan kilpaa auringon kanssa :) Kauniita neuleita molemmat, mutta kyllä sinä taisit pikkuisen voittaa vaihdossa ainakin työn määrässä =) Minäkin tahtoisin löytää tuommoisia ystäviä ♥

kirjoitti...

Uau! adorei esse modelito, a cor é linda!

bjinhos

Katju kirjoitti...

Ihanat ystävät!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tuli, hyvä Tintti!

M

Hepsi kirjoitti...

Ihanalla ystävällä on ihania ystäviä! =)

Marle kirjoitti...

Kaunis kauluri ja monipuolinenkin, kun voi laittaa huppumaisesti päähän. Tyylikkään villatakin ystäväsi on tehnyt.

Lea P kirjoitti...

Voi kuinka kiva postaus viimeiseen lauseeseen asti. Eikä noissa neuleissakaan mitään vikaa ole ;)
Totta, ystävät ovat parhainta mitä on!