tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kirjoneuleen kimpussa



Kuten olette ehkä huomanneet, en juurikaan tee kirjoneuleita. Aina silloin tällöin on tullut jotain pientä kokeiltua ja yritettyä, mutta mitään suurta innostusta en ole koskaan kokenut.

Kun kuulin, että Villavyyhdissä järjestetään kirjoneulekurssi, päätin tarttua härkää sarvista. Olen peruskoulussa kuudennella ja seitsemännellä luokalla oppinut neulonnan perusjutut. Sen jälkeen olen vain opetellut itsekseni ja välillä päätä seinään hakatenkin. Ajattelin, että voisi olla jotain iloa siitä, että joku kirjoneuleisiin perehtynyt henkilö kertoisi, miten homma kannattaa tehdä.

Tärkein oppi oli varmaankin se, että langat täytyy pitää koko ajan samoin päin sormen päällä ja ottaa aina samalla tavalla. Opin myös, miten pitkät langanjuoksut saa kiinnitettyä huomaamattomasti. Suurin ongelmani eli lankajuoksujen kireys ei vielä ratkennut. Siihen ei ole kuulemma kuin yksi lääke: harjoitusta, lisää hajoitusta ja vielä lisää harjotusta. Eikä saa puristaa liikaa

Illan jännittävin hetki tuli tosin ihan viimeisillä minuuteilla. Kolme tuntia olin äheltänyt pienen rannekkeeni kanssa ja sitten se piti leikata auki. Ihan noin vaan, ilman mitään varmistelua. Kädet vapisten leikkasin työni halki. Eikä se hajonnut atomeiksi heti välittömästi. Eipä tarvitse enää pelätä neuleen leikkaamista. Ei se purkaudu. (Ompelin kuitenkin varmuuden vuoksi luotospistot reunaan ennen kuin lähdin kotiin höyryttelemään mallitilkkuani).

Nyt pitäisi aloittaa tuo harjoittelu.

10 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Tuolla kuviolla olen aikoinanai kutonut monet parit sormikkaita ja tumppuja, myös villapaidan etusessasitä olen käyttänyt,. Nyt ne on jääneet pois ohjelmasta jo.
Kivaa pöäösiöistä sinulle!

TiiQ kirjoitti...

Mun pitäisi myös ottaa kirjoneule harjoituksen alle. Pelkkä ajatus saa hien otsalle, tuommoinen kurssi voisi auttaa alkupelkoon :-D.

Pitsisukka kirjoitti...

Kirjoneule on aina aluksi vähän hankalaa, tulee jätettyä langanjuoksut liian kireiksi tai löysiksi mutta harjoitus tekee mestarin siinäkin, ainakin tuo sinun työsi näyttää niin kivalta.
Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle!

Neulisti kirjoitti...

Tsemppiä uuteen aluevaltaukseen. Ja voi kauhia, minua ei kyllä saisi ikinä maaniteltua leikkaamaan neuletta halki! En nimittäin usko, ettei se räjähtäisi käsiin samantien! :D

tia kirjoitti...

Hienoa, aina kannattaa uskaltaa.

Smirgeline kirjoitti...

Kaunis kirjoneulekuvio.
Aivan ihastuttavia nuo hyvikset ja pahikset.
Hyvää pääsiäistä!

Milukka kirjoitti...

Kaunis kuvio.
Miulla on pari pientä kirjoneuletta kesken, lapasia molemmat. Laatikon pohjalla oottavat että millon saisin jatkettua...

Lea P kirjoitti...

Hieno mallitilkku, pistä kehyksiin muistoksi. Suljettuna neulottu kirjoneule on paljon helpompaa kuin edestakainen pelkkä ajatuskin siitä hirvittää.
Mainioita nuo hyvikset ja pahikset. Mukavaa pääsiäisen loppupuolta.

Sude kirjoitti...

Sinä uskalsit sen mihin minusta ei vielä ole :) Ei ole minusta kirjoneuleen tekijäksi,ei. Ne langanviennit takana on yhtä tuskaa ja painajaista.

Mari kirjoitti...

Kirjoneuleessa on kanssa se juttu, että se koukuttaa... :)
Mukava tarinasi sai minut miettimään, josko taas innostuisin jonkun kirjoneuleen kimppuun. Mukavaa pääsiäisaikaa!