tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Aivojumppaa


Kuten olen jo moneen kertaan todennut, Ravelryn mallipankista löytyy kaikkea mahdollista. Jos et ole vielä käynyt tutustumassa, tee se. Varoitan kuitenkin, ettei paluuta normaalielämään enää ole. Sattumankaupalla näitä mielenkiintoisia malleja sitten tulee vastaan. Tämäkin punottu pallo pulpahti jossain vaiheessa esille pyytämättä ja yllättäen, kun en olisi osannut tällaista edes etsiä. Laitoin ohjeen heti talteen, etten hukkaisi sitä. Malli on Gevlochten bal (ravel-link). Onnekseni ohje oli saksan lisäksi myös englanniksi.


Neulontaosuus on ihan helppo, kun ei tarvitse neuloa kuin kuusi suikaletta. Aivojumppaa tarvitaan pallon kokoamiseen. Kankaankudonnasta on siinä hommassa hyötyä, kun osaa ajatella suikaleet loimina ja kuteina. Kahden viimeisen suikaleen ompeleminen vaatii myös hieman voimaa ja sorminäppäryyttä. Saumat saa onneksi piilotettua muiden suikaleiden alle, joten niiden siisteys voi olla mitä vaan. Tällainen näpertely ja pujottelu viehättää minua ja sen takia tällaiset mallit aina tarttuvat matkaan.

Muutama tunti menee suikaleiden neulomiseen ja kokoamiseen menee noin tunti. Tämä on erittäin hyvä jämälankojen tuhoamisprojekti ja alimmainen pallo on ensimmäinen jämätyöni tälle vuodelle. Yhteen palloon kului 76 grammaa jämäseiskaveikkaa. Ja kyllä niitä palloja on kaksi. Toinen pyörii täällä kotona ja toisen vein veljentytölle tuliaisiksi.

Muu elämä on nyt häirinnyt pahasti tätä blogaamista. Saan jopa aikaiseksi neuloa ja virkata, mutta valmiiden töiden saaminen blogiin ei sitten niin nopeasti onnistukaan. Minulla on myös muutama suurempi työ kesken ja olen yrittänyt saada niidä valmiiksi. Pieniä jämätöitäkin toivottavasti alkaa ilmaantuaa.

Hauskaa alkavaa viikkoa!

11 kommenttia:

Simpura kirjoitti...

Onpas hauskoja, noihin saakin hyvin jämiä tuhottua:)

Hepsi kirjoitti...

Hauskoja palloja!

Lezzie kirjoitti...

Hieno malli! Tuota täytyy kokeilla :)

Altocumulus kirjoitti...

Nuo on niin makeita, pistin itsekin ohjeen talteen kun huomasin sun projektin ravelryssä.

Zzz kirjoitti...

Oikein näpsäkän näköinen, vaikkakin omat aivot näyttävät varmaan lähelle tuolta, jos pitäisi koota tämä :D.

santra kirjoitti...

Violetin villalangan kautta Jämäblogiin ja sieltä tänne, näin 'iltapäiväblogilenkillä' ja kahvitauolla.

Ihanan näköinen palleroinen ja kivat värit.

Milukka kirjoitti...

Onpas kiva pallo! Tuohon saakin hyvin upotettua jämälangat:)
Mitenköhän kestäis pikkukoirien leluna...

Maikki kirjoitti...

Sinulla on aina näitä hauskoja neulomuksia - niin tämäkin!

Marika kirjoitti...

Hieno punottu pallo!
Hauska :)

Aava kirjoitti...

Onpas herkullisen näköinen pallo! Virkatuin suikaleinkin tuo varmaan onnistuisi. Mukavan oloista näpertelyä :) Hauskaa keskiviikkosta!

Anonyymi kirjoitti...

Hih, tuo olisikin hauskaa aivojumppaa! :)