Välillä mietin itsekin, missä sitä on tullut oltua ja mentyä. Siellä, täällä ja tuollakin. Kuntoa on rempattu, Tallinnassa rampattu ja töitäkin on tehty.

Olen käsitöitäkin tehnyt, vaikka jokseenkin hiljakseen. Neuleinto ei ole ollut parhaimmillaan ja tuntuu, että samoja neuleita on joutunut neulomaan moneen kertaan ennen kuin niistä on tullut sopivia. Kehruuintoa ei ole näkynyt tänä vuonna ollenkaan. Muutaman kuituletin olen saanut hankittua, samoin kuin uuden nyörin katkenneen tilalle.

Yltiöpäisenä yllytyshulluna olen asettanut itselleni tavoitteeksi neuloa ja virkata 14 kg lankaa tämän vuoden aikana. Saldo on toistaiseksi vähän reilut kaksi kiloa, joten kiire taitaa tässä tulla. Huivit yhä edelleen innostavat eniten ja niitä onkin tullut jo neulottua jo yhdeksän kappaletta. Ajatuksissa oli myös neuloa huivi tai muu kaula-asia per viikko, mutta se taitaa jäädä vain haaveeksi.

Mutta tämän vuoden sukat olen saanut neulottua. Sain joululahjaksi kaksi vyyhtiä ihanaista Väinämöinen sportia ihanilta ystäviltä. Se oli kavala suunnitelma saada minut neulomaan sukkia ja suunnitelma tuotti kuin tuottikin tulosta. Ja kun kerran sukkia ryhdyin tekemään, niin tein sitten polvisukat. Sukat on neulottu ystävien neuvojen avulla, kuka nyt milloinkin sattui lähietäisyydellä olemaan. Lankaa näihin meni huimat 165 grammaa.

Josko tämä kirjoittaminen tästä taas alkaisi. 

Hauskaa alkavaa kevättä!

Keltaisen nälkä

En tiedä, mistä puskistatämä iski. Tampereen messuilta oli aivan pakko ostaa Kraft Hand-Dyed sukkalankaa värissä kumquat eli kiljuvan kirkkaankeltaista. Vyyhti oli huudellut minulle jo aiemmin Villavyyhdin hyllystä, mutta kun näin viimeisen kappaleen messuosaston hyllyllä, oli se vaan pakkko saada.

torstai-ilta

Omituisinta koko hommassa oli se, että siitä oli pakko neuloa jotain itselle. Ja niin sitten neuloin. Suorastaan maanisesti. Torstai-iltana aloitin ja lauantaina sain valmiiksia. Muistaakseni kävin töissäkin perjantaina. Ehkä...

lauantaipäivä

Malli on Shore shawl (ravel-link). Tässäkin jouduin vähän lopussa oikomaan mutkia, kun lanka uhkasi loppua kesken (tällä kertaa olisi metrien pitänyt riittää, mutta ei sitten kuitenkaan). Huivin aloitetaan kuitenkin alareunasta eli neulotaan pitsiosuus ensin ja ainaoikein-osuudessa onkin sitten helppo soveltaa. Huivi on enemmän kaulaliina kuin huivi ja pidinkin sitä pari viikko putkeen. Yllättävän hyvin se istui turkoosiin värimaailmaani. Punaisenkin kanssa meni, mutta pinkin puseron kanssa en enää voinut laittaa.

En ole koskaan osannut ajatella, että keltainen sopisi minulle, mutta eipä ole kukaan pakoon juossut kauhusta kirkuen. Yksi työkaveri tosin huusi muutaman sekunnin viiveellä perään "Mitä sulla oli kaulassa?" ja tuli vierestä katsomaan, kun luuli nähneensä väärin.

Ja ihan pakko oli ostaa lisää keltaista lankaa.

Huivi, huivimpi, huivein

Kuten olette ehkä huomanneet, pidän kovasti huivien neulomisesta. Pipot tulevat hyvänä kakkosena, mutta parilliset neuleet kuten sukat ja lapaset eivät oikein innosta. Mikäköhän siinä oikein on?

Ja vaikka lankaa on kotona kaapit väärällään, pitää silti aina yllyttyä muiden toimesta. Kuten tämä sinisävyinen 100Farbspielen UnterWasser. Muutamaan kertaan olin sitä käynyt hipelöimässä retriitin myyntipöydässä, mutta tyytynyt vain hipelöintiin. Olin rinta rottingilla ja itsestäni ylpeä, kun onnistuin hillitsemään himoni ja palaamaan kotiin ilman lisälankaa. Mutta sitten joku pätti, että lanka kuuluu minulle ja kävi sen käteen tyrkkäämässä. "Tää on ihan sun värinen!" "Tässä on puuvillaakin!" Enkä voinut enää vastustaa.

Onneksi en voinut enää vastustaa langan neulomistakaan, sillä aloitin siitä huivin heti kotiin päästyäni univelasta huolimatta. Lanka alkoi heti alkuhetkiltä huudella haluavansa pilveksi ja sellaiseksi se sitten pääsi. Malli on siis Martina Behmin Nuvem ja se löytyy Ravelrystä (ravel-link). Aloituksen jälkeen neulominen on ihanan meditatiivista, kun ei tarvitse neuloa kuin oikeita silmukoita ja muistaa lisätä välillä. Huivi kulki reissuneuleena ja valmistui parissa viikossa. Siitä tuli ihanan suuri. Lanka oli säikeistä, mutta se ei haitannut neulomista, kun se oli selkeästi säikeistä. Tämä ominaisuus antoi aivan uuden näkökulman varastoista löytyville ohuille koneneulontalangoille ja niistä toivottavasti kuulette myöhemmin lisää.

Vieläkin on jokunen kesän KYHäily esittelemättä. Neuloin käsinkehräämästäni langasta Imagine When -huivin (ravel-link). Tai ainakin melkein, sillä lanka loppui harmillisesti kesken ja viimeinen sektori jäi neulomatta. Lanka oli jo jonkin aikaa kuiskinut työkaverin nimeä ja hän on onneksi niin pikkanen, että pärjää vähän vajaammallakin huivilla. Aloitin neulomisen niin innoissani, etten huomannut laskea ollenkaan langan metrimäärää ja näin siinä sitten kävi. Tästäkin mallista pitää ottaa revanssi jossain vaiheessa.

Toinen KYHäilty huivi oli On the hill (ravel-link). Tähän käytin ihanaisen Maijan kehräämään kauniin pinkkiä lankaa, joka hänen mielestään oli juuri minun väristä. Niin onkin! Ohjeessa oli välillä jotain hämärää, mutta sain huivin kuitenkin neulottua. Kunnon kuvia en vain ole siitä puoleen vuoteen saanut otettua, joten saatte tyytyä tähän hätäotokseen viime kesältä.

Kukaan ei varmaankaan ylläty, jos kerron, että tämän vuoden kaikki huivit eivät vielä olleet tässä...

Mustaa ja valkoista

Sain viime kevään retriitissä kanssaneulojalta pussillisen puuvillalankoja, kun "Sähän tykkäät virkkaamisesta ja puuvillasta". Olen niitä sitten tässä vähitelleen virkkaillut ja tämän mustavalkoinen yhdistelmä on aina niin toimiva ja raikas.

 

Ensimmäisenä virkkasin kaverille tupaantuliaislahjaksi Tyynen patalaput. Ei ole tokikaan enää kenellekään yllätys, että täältä näitä putkahtelee. Olen vain itse vakuuttunut siitä, ettei parempaa patalappumallia ole olemassa. Olen virkannut näitä jo niin monta, ettei yhtään tarvitse miettiä, mitä tekee. Voi laittaa aivot narikkaan ja pistellä menemään. Saatte siis jatkossakin näitä täällä katsella :-).

 

En ole kuitenkaan niin kaavoihini kangistunut, ettenkö olisi joskus kokeillut jotain muutakin vaihtoehtoa. Kesän KYHäilyihin virkkasin tämän Pikkukokki-patalapun. Täytyy kuitenkin tunnustaa, etten ole patalappumalliani vaihtamassa. Idea tässä patalapussa on hyvin kudontamainen, kun virkattuun pohjaan pujotellaan ketjusilmukkaketjua. Pujotteleminen oli kuitenkin jokseenkin työlästä ja ainakin ohuehkosta puuvillalangasta virkattuna patalapusta tuli aika ohut ja lerppu. Ei varmaankaan suojaa sormia kuumuudelta. Yritin kuitenkin.

Törmäsin Ravelryssä ihanaan Seepra-unileluun. Malli oli mielestäni erittäin kaunis ja suloinen. Oli ihan pakko päästä kokeilemaan. Onneksi sain kutsun tapaamaan lapsuudenystävää ja hänen pesuettaan. sieltä löytyi juuri oikean ikäinen vastaanottaja unilelulle.
 
Ohje on maksullinen Zany Zeebra Lovey (ravel-link). Ohje oli kirjoitettu erittäin hyvin ja sen avulla seepran kokoaminen sujui hyvin. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Nyt vaan mietin, kuinka monta seepraa voi maailmaan päästää. Mietin myös, voiko seepra olla muuta kuin mustavalkoinen.



Lankana näissä kaikissa oli Madame Tricot Almina. tyynet ja Seepra lähtivät maailmalle niin vauhdilla, etten huomannut niitä punnita. Arvioisin, että Tyyneihin meni vajaa kerä kumpaakin väriä ja Seepraan vähän reilu kerä molempia. Pikkukokki pyörii vielä täällä kotosalla ja painaa 23 grammaa. Pitää ryhdistäytyä näiden muistiinpanojen kanssa.

Ja kaikille niille, joiden mielestä virkkaaminen on kryptoniittia: Virkkaaminen on kivaa. Siihen voi vain jäädä pahasti koukkuun.

Elämänlanka

 

Osallistuin Mummoilta mummoille tempaukseen. Ajatuksena on ilahduttaa palevelutalossa asuvia mummoja ja pappoja neulomalle heille joululahjoja. Alkuperäinen toive oli sukille ja minua harmitti, kun en vain saa niitä neulottua. Ehdottelin tempauksen järjestäjälle, josko sieltä löytyisi tarvetta huiville tai peitolle. Hetken päästä saimme myös huivitoiveita ja valitsin itselleni Tuula-mummon vaaleansinisen toiveen. Neuloessani ajattelin lämmöllä Tuula-mummon lisäksi myös tätiäni Tuulaa.

Selailin aikani ravelryn huivivalikoimaa, mutta mikään ei oikein innostanut. Päässä alkoi vähitellen kyteä ajatus omasta mallista. Villavyyhdistä tarttui mukaan ihanan vaaleansinistä ja pehmeää Adriafil Genziana -lankaa. Huivin muoto rakentuu reikärivien ja lyhennettyjen kerrosten vuorottelusta. Huivin muoto toi mieleeni elämänlanka-kukan ja siitä se sitten sai nimensä.

Lankaa huiviin meni 300 grammaa. Ohjetta on helppo sovittaa myös muille langoille.

Tämän huivin ohje on julkaistu juuri ilmestyneessä Ullassa (3/13). Käykääpä kurkkimassa, mitä kaikkea muuta mukavaa siellä on neulottavaksi ja luettavaksi.

 

Saippuaooppera

Olen pitkään haaveillut saippuan tekemisestä. Olen päässyt tässäkin asiassa niin pitkälle, että varastosta löytyy Tiimarin saippuantekopaketti. Valmiin saippuamassan sulattaminen ja uudelleen kovettaminen eivät kuitenkaan ole tuntuneet riittävän haasteellisilta ja homma on jäänyt.

Olen joskus käynyt lukemassa ohjeitakin saippuan tekemiseen aidoista aineksista, mutta kynnys aloittaa on ollut liian korkealla. Siksi innostuinkin, kun sain kutsun saippuabileisiin. Mukana oli konkari, joka opasti meitä muita. Eikä se niin kauhean vaikeaa sitten ollutkaan. Reseptikirjana meillä oli Saara Kuhan Käsintehtyä saippuaa, josta on valitettavasti painos loppunut.

Näin se menee:

Ensin valitaan resepti ja sen perusteella käytettävä rasva. Sulatellaan rasva, jos se sattuu olemaan kovaa kuten kookosrasva.

Seuraavaksi punnitaan lipeä ja lisätään se oikeaan määrään vettä.

Sitten huljutellaan vettä ja lipeää rauhallisesti. Ja huljutellaan. Ja huljutellaan. Ja huljutellaan. Ja huljutellaan. Sitten hermostutaan ja lisätään hieman vettä, että saada viimeinenkin lipeämurunenkin liukenemaan.

Seuraavaksi lisätään lipeäseos rasvan joukkoon ja surautellaan sauvaskottimella kiisseliksi. Tässä vaiheessa voi joukkoon lisätä väriä ja tuoksua, jos niin haluaa. Tai kahvinporoja. Saippuamassa on niin herkullisen näköistä, että pitää oikein keskittyä siihen, ettei pistä sormeaan suuhun.

Seos kaadetaan maitopurkkeihin ja ne kääritään pyyhkeeseen, jotta pysyvät lämpiminä. Saippuoitumisreaktiokin vapauttaa lämpöä ja purkit ovat aluksi todella kuumia.

Saippuan annetaan kovettua purkissa yön yli. Seuraavana päivänä maitopurkki revitään ja saippua leikataan sopivan kokoisiksi paloiksi.

Vieläkään ei ole valmista, vaan saippuoiden pitää kypsyä pari kuukautta ennen käyttöä pimeässä hyvin tuuletetussa tilassa.

*************

Päivä meni kuin siivillä. Tarjolla oli hyvää seuraa, ruokaa, juomaa ja herkkuja. Saippuanteon lomassa tuli maailmaa paranneltua ja ikääkin lisättyä. Voitte vain kuvitella, minkälaisia juttuja tulee, kun paikalla on kahdeksan naista ja yksi kuumana käyvä sauva.

Nanook

Palataan vielä hetkeksi Vikkingin maisemiin. Karoliina sai napattua minusta näinkin edustavia kuvia. Kiitos! Tällä kertaa esittelyssä on myöskin KYHäilynä valmistunut Nanook (ravel-link). Pitkään ihailin tätä mallia ja mietin, sopiiko se minulle. Pari kanssaneulojaa neuloi tämän ja yhä vain ihaillen katselin.

Sain Äitiltä toissa jouluna lahjaksi puoli kiloa Gjestal Bris -lankaa. Fiksuna tyttönä ostin heti parisataa grammaa lisää, kun tajusin, ettei puolesta kilosta tule minulle takkia tai puseroa. Langat olivat jo ehtineet hautautua lankakorin pohjalle ja mietin jo niiden antamista eteen päin. Kaivoin ne esille ja lanka olikin paljon kauniimpaa kuin muistinkaan. Hieman epäilytti, miten raidallinen lanka toimisi suurissa kappaleissa, mutta ystävän kannustuksella päätin kokeilla.

Näin siis lanka ja malli taas löysivät toisensa.

Villatakista tuli oikein mukava ja se onkin jo päässyt lämmittämään syksyn viilentyvissä aamuissa. Ei se minun päälläni ihan istu niin kuin suunnittelija on sen suunnitellut. Etukappaleiden tulisi asettua somasti päällekkäin kaulan alle. Minulla ne viipottavat navan korkeudella ja halutessaan ne saisi niskan taakse solmuun. Suunnittelijalla on hieman vähemmän eroa kaulan ja rintamuksen ympärysmitoissa, joten lopputulos on erilainen. Mutta toimiihan tämä näinkin. Malli oli hauska neuloa ja pidän erityisesti selän lisäyksistä (olisihan niistäkin sitten voinut kuvan laittaa).

Ujouskohtauksen sattuessa on helppo mennä kauluksen taakse piiloon.

Kameran edessä ja takana

Vietin kesäloman viimeisen viikonlopun Villingin idyllisissä maisemissa. Osallistuin Villavyyhdin kesäakatemian valokuvauskurssille, jonka opettajana oli Tuulia. Tiesin jo etukäteen, että kurssi olisi hauska ja antoisa. Oikeassa olin.

Perin jo vuosia sitten miehen vanhan järjestelmäkameran, mutta en ole koskaan oikein oppinut käyttämään sitä. Olenkin tähän asti käyttänyt sitä vain automaattiasennossa enkä ole jaksanut sitä kantaa mukana, kun pokkari kulkee kevyemmin mukana. Vähitellen ovat kuitenkin pokkarikuvien tasapaksuus alkanut kyllästyttää ja olenkin jo jonkin aikaa haaveillut, että oppisin ottamaan sellaisia kuviaa, joissa yksi kohta on tarkka ja tausta on epätarkka.

Ja tässä se on. Ensimmäinen bokeh-kuvani. Neulemaailmassa nämä kulkevat myös nimellä Jared-kuvat, sillä suunnittelija Jared Flood käyttää tätä tyyliä omissa kuvissaan. Tämä kuva onnistui vanhalla putkellä, mutta sain kokeilla myös Tuulian 50 mm:n putkeä ja siitähän sitten syntyi tarpeita. Mies on todella taitava valokuvaaja, mutta katselemme maailmaa niin eri näkökulmista (mies kuvaa paljon taivasta ja pilviä), ettei hän aina oikein ymmärrä, mitä mä haen ja kun en ole tähän mennessä osannut edes auttavasti selittää. Yhdessä kävimme sitten neuleasiantuntevan kamerakauppiaan luona ja sain itselleni tuon lyhyen putken. Ja pitihän sitten tilata myös uusi pieni taivaansininen kameralaukkukin sen ison vanhan maastonvihreän tilalle.

Olo oli kyllä luontevampi kameran takana kuin edessä, mutta kurssikaverini Karoliina sai minustakin ihan kivoja kuvia otettua. Tarkoitushan oli harjoitella nimenomaan neulekuvaamista. Kyllä siinä olikin miettimistä, kun piti ensin tarkistaa kameran säädöt (en aina muistanut) ja sitten vielä tarkkailla, että neule ei ole rutussa tai napa näy. Nyt ymmärrän, miksi muotikuvauksissa on valokuvaajalla assistentti jos toinenkin ja stylisti vielä kaupan päälle.

Eivätkä ne teknisesti epäonnistuneet kuvat aina ole epäonnistuneita. Pidän itse tästä kuvasta todella paljon.

Tämän puseron neuloin Kesäyön hullutukseen aikana. Projektinimenä sillä on Ei helppo vaan varma. Ostin viime syksyn TikkiTäkki-myyjäisistä puolen kilon paketin Creative cotton -lankaa. Villavyyhdin Jenni ojensi pussin minulle, kun lähestyin pöytää ja tuumasi "Tää on varmaan sulle?". Enkä voinut vastustaa.

Mallinkin Jenni minulle ystävällisesti kaivoi eli Rusted Root (ravel-link). Tosin muokkasin pääntietä enkä tehnyt pussihihoja. Tein tissitilaa ja kavensin selkäpuolella vyötärön kohdalla. Mietin, miten paljon mallia pitää muokata, että se on jo uusi malli. Perusidea kuitenkin säilyi, kun pitsikuvio on jokseenkin samassa kohdassa kuin alkuperäisessä ohjeessa. Tähän kului koko puolen kilon paketti lankaa. Pidän kovasti langan neuletuntumasta. Vähän se tosin nukkaa jo neuloessa ja jonkin verran myös käytössä. Toivon, että kyse on irtonukasta, joka lähtee pois ensimmäisessä pesussa.

Elämä on ollut viime aikoina niin turkoosia, etteivät töissä meinanneet tunnistaa, kun oli pinkki paita päällä. Pitääköhän vaihtaa väriä?

Mökille

Jossain vaiheessa viime keväänä sain istuttua kangaspuidenkin ääreen. Asukastalolla oli kaunis kaitaliinaloimi ja kotoa löytyi yllättäen sopivaa pellavalankaa siihen. Tai ei se ihan suoraan ollut sopivaa, mutta kaksinkertaisena oikein passelia. Kaksinkertaisella langalla kutominen on kuitenkin vähän tylsää, kun eivät ne langat koskaan tulee samaan tahtiin sukkulalta. Päätin sitten pyörräyttää langat rukin kautta kaksisäikeiseksi ja sain aikaan aivan loimen paksuista lankaa. Vihreää pellavalankaa oli 300 grammaa ja liinasta tuli aikalailla 180 cm pitkä. Eli juuri sopiva mökin ruokapöytään.

Tarkoitus oli blogata tästä kaitaliinasta jo sen valmistuttua. Sillä tapahtuipa kerrankin sellainen ihme, että tein sen valmiiksi siltä istumalta, kun löysin sen puista irrotettuna asukastalolta. Harvoinpa pääsee tällaista tapahtumaan. Siinä vaiheessa kevättä ilta hämärtyi kuitenkin sen verran aikaisin, että en saanut kuvia otettua. Kuvat antoivat odottaa itseään monta kuukautta, mutta loppukesästä viimein tuli sekin homma hoidettua.

Isä rakensi jo viime kesänä mökille uuden huussin ja äiti pyysi virkkaamaan verhon huussin ikkunaan. Tarkoitus olikin virkata se KYHinä, mutta syystä tai toisesta jäi tekemättä. Tartuin asiaan uudestaan tänä kesänä ja tällä kertaa sain verhon valmiiksikin. Ostin alkukesän Espanjan reissulta paikallisen reunapitsilehden (Muestras y Motivos) ja sieltä löytyi tämä kukkamalli. Kukan olisi voinut kääntää toisin päin, niin olisivat kasvaneet alhaalta ylös, mutta kun asia tuli mieleen vasta verhon valmistuttua, saavat nyt tällä kertaa olla roikkuvia kukkia. Lankana on lankalaatikosta löytynyt virkkauslanka, jota kului n. 70 grammaa.

Huussissa kuvaaminen oli myöskin haasteellista, kun ulkona oli valoisaa ja sisällä pimeää. Valokuvaaminen onkin yksi käsityöharrastuksen haasteellisimmista osioista. Siihenkin sain onneksi apuaja viime viikonlopun valokuvauskurssilta. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Uusi vuosi uudet kujeet

Meillä on töissä kaikilla samanlaiset kalenterit. Tänä vuonna ovat vielä tylsääkin tylsemmät mustat. Eihän sellaista voi joka päivä katsella. Asialle piti siis tehdä jotain.

Menin perjantaina asukastalolle Anua tapaamaan ja muistin mennessäni, että minulla on siellä jemmassa turkoosia samettikangasta. Kun pääsin perille, löysin Anun selvittelemässä matonkuteita tuskastuneen oloisena. Kaivoin kankaan palaset esille ja aloin tuskastella niiden kanssa. Mikään pala ei ollut yksinään riittävän kokoinen. Siinä me sitten hetken tuskastelimme eri puolilla pöytää. Ehdotin Anulle, että vaihtaisimme hommia. Hän, kun tykkää ompelemisesta ja minä taas selvittelen mielelläni. Sitten tuskastelimme yhdessä saumurin kanssa jonkun tovin, mutta vihdoin saimme sen toimimaan. Minun urakkani jäi vielä kesken, kun Anu sai kannet ommeltua.

Minulta löytyy muutama nappi(kilo) ja päätinkin koristella kalenterini kannet vielä napeilla.Eipä tähän tarvitse edes nimeään kirjoittaa. Eiköhän se löydä minulle takaisin, jos sen jonnekin unohdan.

Hauskaa alkavaa lukuvuotta kaikille opettajille, opiskelijoille, oppilaille ja kaikille näiden kanssa tekemisissä oleville.