Kultainen

Kultainen on tämä Ultimecia, joten ansaitsi jotain ihanan kultaista itselleen. Olin jo jonkin aikaa sulkenut korvani kauniin oranssin Kimallesukkiksen seireenilaululta. Se kuitenkin vain jatkoi laulamistaan ja viimein keksin, kenelle se sopisi paremmin kuin hyvin. Eikä Ultimeciakaan vastustellut, kun kysyin, haluaisiko hän siitä jotain itsellen.

Yhdessä valitsimme malliksi Kristel Nybergin Less is more -kaulurin (ravel-link). Kauluri oli mukavan nopea ja helppo neuloa, mutta samalla sopivan mielenkiintoinen. Kimallesukkiksen bling bling tuntui vähän karhealta käteen, mutta kauluri on kuulemma ihan mukavan tuntuinen kaulalla. Tämä lanka ei edes lankakoriin asti ehtinyt, sillä se oli hallussani muutamaa tuntia vaille viikon. Vaihteeksi hieman nopeampaa toimintaa siis.

Oikeasti tämä oli ikään kuin vaihtari, kun Ultimecia oli juuri neulonut minulle tällaisen vaatimattoman ja pienen neuletakin. Ostin viime vuoden lopulla langat uuteen turvatakkiin, mutta mustan langan neulominen ei oikein innostanut. Satuin juuri sopivalla hetkellä ottamaan asian puheeksi ja suureksi yllätyksekseni Ultimecia tarjoutui neulomaan minulle villatakin. Voitteko kuvitella?

Ja näin hieno siitä tuli! Lankana on Geilskin Bomull und ull ja reilun pituiseen ja levyiseen takkiin meni vain 370 grammaa lankaa (kyllä mun on vähitellen uskottava, että en tarvitse kiloa lankaa neuletakkiin). Malli on Walpole (ravel-link). Tämä on niin paras turvatakki ikinä ja olen pitänyt sitä liki päivittäin. Koska lanka on puuvilla-villasekoitetta, siinä on molempien kuitujen hyvät puolet. Sen lisäksi takki on ihanan kevyt.

Olenhan muistanut jo kertoa teille, että minulla on maailman parhaat ystävät!

Jokaiselle jotakin

"Ootko sä ottanut tavoitteeksi neuloa meille kaikille jotain?" kysyi työkaveri yhtenä päivänä. En tiedä, miten tietoinen tavoite se on, mutta kummasti on tullut ihania työkavereita neuleilla lahjottua. Osa on ollut pyydettyjä ja osa pyytämättömiä. Onneksi kehtaavat sanoa, jos tarjoan jotain täysin sopimatonta. Pääasiassa kuitenkin neulomukseni kelpaavat hyvin.

Neuloin tämän huivin jo vuodenvaihteessa ja se unohtui viimeistelemättömänä käsityökoriin. Osa langoista huutelee jo vyyhdillä, kenelle haluavat, mutta osa nähtävästi odottaa valmiiksi neuleeksi pääsyä ennen kuin alkavat ilmoittaa oman osoitteensa. Tämä huivi alkoi huutaa kovemmalla ja kovemmalla äänellä haluavansa ihanan kollegan kaulaa koristamaan.

Lanka on Handun erikoissukkalankaa, jossa on ihanasti blingiä mukana. Sain langan neuleystävältä ja se oli aivan ihana neuloa. Malliksi valikoitui Crescent (ravel-link). Ihan koko vyyhtiä en saanut kulutettua ja jäljelle jäi 18 grammaa. Näitä kimallelangan jämiä alkaa kertyä ja vähitellen alkaa olla ajatusta siitä, mitä niistä voisi tehdä. Pidän kovasti näistä puolikuun muotoisista huiveista ja varsinkin alareunasta aloitetut valmistuvatkin ihanan vauhdikkaasti. Haaveissa olisikin suunnitellla oma huivimalli ja sekin muhii jossain taka-aivoissa.

Ja jos surette sitä nuorta miestä, joka ei saanut lapasiaan, voin päästää teidät piinasta. Hän on saanut lapasensa. Ihana ystäväni Anu tuli apuihin, kun hänen tehtaastaan lapasia syntyy. Oli tosin sitä mieltä, ettei kenelläkään voi olla niin isoa kättä kuin mittaukseni antoivat ymmärtää. Lapaset ja uusi omistaja eivät ole vielä kohdanneet, joten lopullinen sopivuus on vielä kokeilematta.

Vuoroin vieraissa.

Mummon silmukanjäljissä

Tällä kertaa ei tosin oman mummon vaan kaverin. Hän tuli yksi päivä myssy kourassa ja kyseli vienosti, voisiko mummonsa neulomaa pipoa mitenkään jatkaa. Olisi niin kiva pitää mummon rakkaudella neulomaa pipoa, mutta sen malli oli aivan väärä. Voisinko mitenkään auttaa ja neuvoa, mitä pitää tehdä.

Hetken tutkailin pipoa ja totesin, ettei modaaminen kovin vaikeaa ole. Seuraavaksi kävimme keskustelun siitä, kuka sen modauksen tekisi. Lupasin neuvoa, jos hän haluaa itse sen neuloa, mutta tarjouduin myös neulomaan sen. Viimein päädyimme siihen lopputulokseen, että homma todennäköisesti tulee helpommin ja nopeammin hoidettua, jos minä sen teen.

Ryhdyin siis tuumasta toimeen. Ei ollut selvyyttä siitä, mitä lankaa pipo oli, mutta Vuorelman Veto tuntui sopivan paksuiselta ja väriseltä. Purin pipon päälaen parin kerroksen päähän kirjoneuleesti ja neuloin sille reilusti pituutta lisää. Lankaa tähän meni kuitenkin vain vaivaiset 20 grammaa.

Olin saanut mittatikuksi kaverin toisen pipon, joka rehellisesti sanottuna oli parhaat päivänsä nähnyt. Päätin siis palauttaa hänelle kaksi pipoa ja neuloin ylijäämälangasta Wurmin (ravel-link). Vähän jouduin kikkailemaan kavennusten kanssa, mutta se ei onneksi tässä mallissa ole kovin vaarallista. Musta pipo tuntui jotenkin ankealta ja päätinkin ommella siihen muutaman napin koristeeksi. Olen kovin ylpeä itsestäni, kun olen vihdoin raaskinut alkaa käyttää nappivarastoni ihanuuksia.

Kaveri oli hyvin ilahtunut uudesta pipostaan. Ainoa ongelma on se, että hänen tyttärensäkin pitää piposta kovasti. Sain vienon pyynnön neuloa tyttärelle oman. Joku keväinen olisi kiva... Pyyntöä ryhditti nippu suklaapatukoita ja hierontalahjakortti. Toiset ovat taitavia neulomaan ja toiset hieromaan. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Ja tyttärenkin kevätmyssy on jo valmiina :-)

Purppuraselleri

Koska itselläni ei ole tarpeeksi lankaa, on hyvä välillä päästä kurkkimaan kaverin lankavarastoa. Neuleystävä oli päättänyt luopua ihanista puppuranvärisistä Handun kashmirsukkista ja yllättäen ne päätyivät minulle. Tällä kertaa päätin neuloa langat saman tien, sillä ne eivät yhtään kauniimmiksi lankalaatikossa muutu.

Olen jo jonkin aikaa katsellut tätä Veera Välimäen Celery-cardigania (ravel-link) sillä silmällä. Nyt se osoittautui juuri sopivaksi malliksi näille langoille suuren kauluksensa vuoksi. Yksi ostamistani neljästä vyyhdistä oli selkeästi vaaleampi kuin muut, joten sille piti löytää sopiva paikka. Hieman epäillen katselin lankaa ja ohjeen vaatimaa metrimäärää, sillä en voinut mitenkään uskoa, että saisin neulottua itselleni pitkähihaisen vaatteen 400 grammasta lankaa.

Lanka kuitenkin osoittautui yllättävän riittoisaksi ja vartalon ja hihojen jälkeen minulla oli vielä jäljellä se vaalemapi vyyhti ja vähän päälle. Neuloin hihat täyspitkiksi, vaikka ohjeessa oli vajaamittaiset, sillä en vieläkään ole ymmärtänyt lyhythihaisten villavaatteiden käyttötarkoitusta. Leveä kaulus veikin sitten yllättävän paljon lankaa eikä vaalea vyyhti riittänyt ihan loppuun asti. Mutta olen oikeastaan ihan tyytyväinen siihen, että kaulukseen tuli vielä tummempi reunus. Ihan suunniteltu juttu siis.

Lopulta lankaa jäi jäljelle 12 grammaa eli neuletakki painaa 388 grammaa. En vieläkään voi uskoa tätä unelman kevyttä vaatetta. Kashmir on vähän liian lämmintä minulle tähän vuodenaikaan, mutta muilta osin Sellerini on ihana. Ennen loppuhöyrytyksiä, tosin epäilin, sopiiko tämä minulle ollenkaan, mutta hyvinhän tuo näkyy passaavan.

Jäin tämän värin pauloihin ja olenkin hankkinut varastoihini kilon (!) silkkivillaa (sekin kaverin varastoista) ja vyyhdillisen kimallesukkista aikalailla samassa sävyssä. Katsotaan, missä vaiheessa saan ne neulottua.

Halaus

Olen tänä vuonna iloinnut entistäkin enemmän kaikista niistä ihanista ystävistä, joita olen elämääni saanut. Minulle helpoin tapa osoittaa arvostusta, kiitollisuutta ja rakkautta on neulomalla. Kaikkein parasta on neuloa neulovalle ystävälle, kun tietää, että hän osaa lahjaansa arvostaa.

Perin jokunen vuosi sitten äitini koneneulontalangat. Nämä langat ovat hyvin marinoituneita, sillä äiti luopui neulekoneestaan jo parikymmentä vuotta sitten. Tämä lämpimän viininpunainen lanka alkoi jossain vaiheessa huhuilla, että on odottanut jo riittävän kauan ja haluaa päästä maailmalle. Samalla hän kertoi haluavansa Marian hartioita lämmittämään. Kyselin vähän vihjeitä, minkälaista huivia hän haluaisi ja toiveena oli saada suuri kietoutumishuivi, johon voi kunnolla kääriytyä.

Koneneulontalanka oli aika ohutta ja kertasinkin kaksi lankaa yhteen, jotta neulominen sujuisi sutjakammin. En laittanut kovinkaan paljon kierrettä, mutta hyvä moli kerrattua lnakaa neuloa. Malliksi valikoitui Ravelryn uutuuslistalta Embrace (ravel-link). Ohjeen lanka oli ohuempaa kuin omani, mutta en malttanut alkaa laskemaan uusia silmukkamääriä, vaikka siihenkin oli ohjeistus. Innoissani aloin neuloa, vaikken oikein edes tiennyt, minkälainen huivin malli onkaan. Huivi levisi vauhdilla ja suureni suurenemistaan. Loppuvaiheessa meinasi tulla uskon puute ja alkoi tuntua siltä, että työn alla on puolijoukkueteltta. Jouduin kaivamaan vielä viimeisenkin lankavyyhdin laatikosta (sitä en viitsinyt edes kerrata, vaan neuloin vain kaksinkertaisena).

Valmis huivi on todella suuri. Siipiväli lähentelee kolmea metriä. Huivi herätti aikamoista hilpeyttä läsnäolijoissa, kun sen Marialle annoin. Mutta se osoittautui sittenkin juuri sopivan kokoiseksi eli riittävän suureksi. Siihen on kuulemma mukava kääriytyä katselemaan saksalaisia dekkareita. Eikä ainakaan tule kylmä!

Painoa huivilla on 452 grammaa ja lykkäsin loppunöttösen samaan pakettiin eli varastoista väheni 500 grammaa lankaa. Ikävä kyllä langan ostaminen käy paljon nopeammin kuin sen tuhoaminen. Viime viikollakin onnistuin kotiuttamaan 600 grammaa. Enkä ostanut edes kaikkea sitä, mitä mieli olisi tehnyt.

Ruusa

Olen täällä blogissakin useaan kertaan todennut, että suurin osa pipoista ja päähineistä on vallan sopimattomia. Ainakin minun päähäni. Joulun jälkeen aloin pyöritellä ihanaa vyyhtiä Hopeasäikeen Aadaa ja aloin taas etsiä sopivaa päähineohjetta. Ei lieni suurikaan yllätys, ettei sellaista löytynyt. Ohjeita selatessani alkoi kuitenkin jossain aivojen perukoilla hahmottua kuva täydellisestä päähineestä. Ei auttanut muu kuin ottaa puikot ja lanka käteen ja ryhtyä hommiin.

Syksyllä jo pohdiskelin pipoa, jossa olisi kaksinkertainen reuna. Se jäi toteuttamatta, muuta ajatus palasi mieleeni. Ohjeita selatessani syntyi ajatus lierihatusta, jossa on kaksinkertainen lieri. Sitä sitten lähdin neulomaan. Ensimmäisestä lieristä tuli liian pieni, mutta toisella yrittämällä näytti jo paremmalta. Vähän lisäyksiä ja kavennuksia ja minulla oli hattu valmiina. Innoissani virkkasin loppulangasta kukkasen ja ompelin siihen rakastamiani nappeja.

Epätoivo meinasi iskeä, kun aloin mallailla hattua päähäni. Lieri oli liian pieni ja muutenkin hattu näytti tyhmältä. Onneksi en ole kovin nopea liikkeissäni, muuten olisin purkanut koko hökötyksen. Äiti tuli seuraavana päivänä kylään ja jatkoimme yhdessä mallailua. Sitten yhtäkkiä ja yllättäen sain lierin käännettyä juuri sopivaan asentoon ja hattu sujahti päähäni oikein päin.

Olin niin innoissani aikaansaannoksestani, että kirjoitin tästäkin ohjeen uusimpaan Ullaan. Hattuni ohje löytyy sieltä nimellä Ruusa. Nimeen ei liity sen kummempaa tarinaa, kunhan piti keksiä r-kirjaimella alkava nimi. Aakkoshaaste lähenee loppuaan ja ohjeiden löytäminen on koko ajan haasteellisempaa.

Nyt odottelen, innostuuko kukaan Ruusastani ja saako sitä ohjeellani edes neulottua.

Mutta mulla on ihana ja lämmin itseneulottu hattu. Vihdoinkin!

Omia polkuja

 

Ensimmäinen rukkikehruuni alkoi jo viime syksyllä huudella haluavansa huiviksi ystävälleni. Ensin hän kieltäytyi vastaanottamasta sitä, sillä minun pitäisi laittaa ensikehruu vain vitriiniin ihailtavaksi. Lanka ei kuitenkaan lopettanut huuteluaan, joten otin vuoden vaihteessa asian uudelleen puheeksi. Kysyin, millaisen huivin hän haluaisi (olin valmistautunut neulomaan jonkun ihanan pitsihuivin). "Joku lenkkihuivi tai yksinkertainen kaulaliina", oli vastaus. Voihan pöh!

Aloin etsiä sopivaa ohjetta, enkä oikein löytänyt. Halusin saada koko langan käytettyä niin, ettei jäisi mitään jäljelle. Koska lanka oli käsinkehrättyä, piti mallin kestää myös langan epätasaisuutta. Olen suuri symmetrian ystävä ja ohjeita tutkiessani alkoi ahistaa se, että joku mallikerta jäisi vajaaksi tai toisesta reunasta tulisi leveämpi, tai...

Päätin sitten lähteä kulkemaan omia polkujani ja neulomaan sellaista huivia, jossa ei ole mitään mallikertoja tai tarkkoja sääntöjä. Huivissa vuorottelevat ainaoikeinneule ja erilaiset reikärivit. Niitä voi sitten yhdistellä fiiliksen mukaan erilaisiksi yhdistelmiksi ja tehdä huividta niin leveän kuin huvittaa tai mihin lanka riittää.

Lopputulos oli sen verran kiva, että päätin kirjoittaa siitä ohjeen ja se löytyykin uusimmasta Ullasta nimellä Omia polkuja. Työn nimeämiseen ei mitenkään vaikuttanut se, etten löytänyt aakkoshaasteeseen sopivaa o-ohjetta.  Ullasta löytyy kaikkea muutakin kivaa, joten kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.

Retriitin viime hetkillä sain kanssaneulojalle täysin puhuttelemattoman, hänen mielestään kamalan ruman värisen vyyhdin lankaa. Turha teille on kertoa, etten nähnyt langassa mitään rumaa ja se kaukaa jo huuteli minulle. Kun sain tämän pehmeän alpakka/merino- ihanuuden käsiini, se kertoi heti haluavansa kauluriksi minulle. Kauluri valmistuikin reissuneuleena alle viikossa ja on lämmittänyt kaulaani siitä lähtien. Lanka on siis The Thylacinen Heemskirko sock, jota ei valitettavasti enää valmisteta.

On se vaan jännää, miten langat välillä ihan itse kertovat, mihin haluavat päästä. Valitettavasti nekin ovat ailahtelevaisia ja kaupassa kovaan ääneen huutanut vyyhti meneekin kotona ihan mykäksi. Toiset taas mekkaloivat niin kovasti, että pääsevät heti puikoille, vaikka laatikossa olisikin aiemmin hankittuja lankoja. Ne vaan ovat ujoja ja hiljaisia ja saavat odottaa vuoroaan pitkään. Viime aikoina olen tosin päätynyt siihen lopputulokseen, että itselle puhumattomat langat kannatta pistää kiertoon. Ne yllättäen juttelevat jollekulle muulle ja pääsevät ehkä niin nopeammin käyttöön.

Kai langat juttelevat teille muillekin?

Kukkakukka-ro

Hulluilla on halvat huvit, vai miten se nyt menikään?

Olin viime viikonloppuna kaveriporukalla Tallinnassa. Löysin laivalta ihanat pikkulaukut (kyllä, niitä oli kaksi) ja ostin ne. Kaveri näki siinä samassa parhaat päivänsä jo nähneen Marimekon kukkaroni ja totesi, että meidän pitää löytää jostain minulle uusi kukkaro. Vanhaa ei voi uuteen söpöön laukkuun kuulemma laittaa.

Kävin pienemmällä joukolla pikaisesti pyörähtämässä Karnaluksissa. Mukaan sattuneiden miespuolisten henkilöiden ilme oli näkemisen arvoinen, kun törmäsivät bussilastilliseen Marttoja ja Karnan laajaan vetoketjuvalikoimaan. Hyvin nopeasti he hakeutuivat alakerran biljardibaariin odottamaan. Sisäänkäynti sinne on muuten viereisestä rapusta, jos jonkun joskus tarvitsee sinne päästä.

Kaikkea pientä enemmän ja vähemmän suunniteltua tarttui mukaan. Yhtenä joukossa oli pieni ommeltava kukkaronkehys. Enkä ostanut yhtään lankaa!

Hotellille takaisin päin kävellessä sitten se hulluuskohtaus iski. Yhtäkkiä keksin, että voisin ihan itse virkata uuden kukkaron. Ongelmana vaan oli se, että lanka jäi ostamatta. Onneksi Liann Löngad sattui vielä matkan varrelle ja sieltä ostin kerän Katian Sevillaa, kun se vaikutti riittävän nopeasti virkattavalta.

Huonekaveri oli liuennut omille teilleen, enkä jaksanut lähteä muiden perään Vanhaan kaupunkiin ostoksille. Sen sijaan aloin virkata kukkaroa tavoitteena saada se illaksi valmiiksi. Aikaa oli siinä vaiheessa kolmisen tuntia ja päätin haastaa itseni.

Aloitin virkkaamisen pohjasta ja työn edetessä pohdin kuumeisesti, miten saan yläreunan tehtyä. Päädyin kokeilemaan puolikaaren virkkaamista ja se osoittautui ihan toimivaksi ratkaisuksi. Toisella yrittämällä osui silmukkamääräkin kohdilleen.

Hankalimmaksi osoittautui kehyksen ompelu. Virkkauslanka oli liian paksua ompelemiseen, mutta onneksi mukana oli ihan tavallista ompelulankaa. Väri ei tokikaan ole paras mahdollinen, mutta sain kuin sainkin kehyksen kiinnitettyä. Aikaa jäi vielä kukkasen virkkaamiseen ja ompelurasiasta löytyi sopiva nappikin koristeeksi.

Vähän oli pöljän ylpeä olo, kun esittelin muille uutta kukkaroani.

Pöhkö, mikä pöhkö.

Minkäs tälle tekee?

Sekalaista satoa

Kaikenlaista pientä on jäänyt esittelemättä. Nyt pitää yrittää saada tuo lankatase näyttämään vähän paremmalta, joten tulee monta pientä työtä samaan postaukseen.

Tämän vauvan nutun oli tarkoitus olla yllärilahja lapsuudenystävän vauvalle, mutta jäi kesken ja vauva ehti kasvaa siitä ohi. Anu onneksi kelpuutti tämän omalle lahjottavalleen ja se pääsi hyvään kotiin. Malli on Seamless yoked baby sweater. En pitänyt ohjeesta, kun sen mitat perustuivat täysin kerrosten ja silmukoiden määriin, eikä missään ollut edes tiheyttä mainittuna. Onneksi sain kanssaneulojan avulla kaivettua jonkinlaisia mittoja ja luulisin, että nuttu on ihan sopusuhtainen. Tähän meni 111g Maijaa.

Matleena ehdotti sytomyssyjen neulomista, jos en mitään muuta keksi. Siinä vaiheessa olin jo neulonut nämä kaksi myssyä juuri siihen tarkoitukseen. Sinisen myssyn viimeistely vain antoi odottaa itseään.

Malli on Quest for a man ja sekin valikoitui lähinnä nimen alkukirjaimen perusteella. Kiva nopea malli neuloa. Lanka on Lankamaailman alelaarista joskus kokeilumielessä ostettu Flox magic. Molempiin myssyihin meni koko 50 gramman kerä ja sininen jäi jopa pari kerrosta lyhyemmäksi, vaikka molemmat kerät olivat täysiä.

Olen saanut sukatkin neulottua. Näiden haasteena oli neuloa sukat itselle vieraan paksuisesta langasta. Näihin valikoitui lankalaatikossa pyörinyt kertaalleen jo värjätty vyyhti, joka on paksuudeltaan Isoveli-langan luokkaa. Paksusta langasta oli nopea neuloa, vaikka jouduinkin kertaalleen aloittamaan alusta. En kuitenkaan itse tarvitse useampaa paria näin paksuja sukkia, joten täytyy taas harkita niitä lankalaatikon ohuempia vaihtoehtoja.

Esittelenpä vielä nämäkin sukat, vaikka menivät ihan ajallaan pukinkonttiin. Käly jossain vaiheessa heitti puolitosissaan, että haluaisi itselleen junasukat. Pitihän sellaiset sitten neuloa koossa 37 (onneksi vain). Langaksi valikoitui Nalle Colori ja silmukoita sukassa on muistaakseni 52. Varteen tein yhden makkararyhmän enemmän ja jalkapöydän päälle pelkkää joustinneuletta. Enpä ole tullut kysyneeksi ovatko olleet käytössä ja hyvät. Lankaa näihin kului 108 grammaa.

Tällaista sillisalaattia tällä kertaa.

Sitä ei saa, mitä tilaa

  

Työkaverini pyysi minua neulomaan itselleen lapaset. Siitä on jo yli puolitoista vuotta. Hövelisti toki lupasin ja vähän väliä olen lupaukseni jopa muistanutkin. Viime syksynä sain langatkin ostettua. Mutta ei, ei vaan synny lapasia tästä tehtaasta. Kaikkea muuta sitten putkahtelee. Pääasiassa huiveja ja pipoja.

Työkaveri ei siis saanut lapasia, mutta kelpuutti kyllä tämän setin. Huivi on Veera Välimäen Simple Sprinkle (ravel-link). Varastoista löytyi kudotusta huovasta yli jäänyttä Esiton huopalankaa valkoisena ja harmaana. Huiviin meni 154 grammaa.

Kun olin kerran päässyt raitojen makuun ja lankaakin oli vielä, niin neuloin kaupan päälle piponkin. Malliksi valitsin ihan vain nimen perusteella (tarvitsin aakkoshaasteeseen t-kirjaimen) Tychus-pipon (ravel-link). Pidän kovasti tästä mallista ja sen pystyraidoista. Se on myös todella nopea neuloa. Lankaa meni huimat 39 grammaa.

Pipo ja kauluri kelpasivat hyvin ja olemme yhä puheväleissä, vaikka työkaveri on yhä tumputon. Ehkä ensi talveksi.

Alkuvuoden hyvin sujunut langanhallinta hieman horjui viime viikolla, kun retriitin mainingeissa tulin kotiuttaneeksi 400 g kashmir-sukkista, 100 g blingbling-sukkista, 1000 g ColourMartin silkki-villaa, 100 g muuten vaan ihanaa sukkalankaa ja kaupan päälle lykättiin vielä 700 g puuvillalankaa ja 110 g kashmir-merino kuitua. Eikä kyllä harmita yhtään.

Sain onneksi poistojakin tehtyä ja talosta pois on muuttanut 1250 grammaa lankaa ja keskeneräinen neule. Huh helpotusta.

Blogi on yhä jäljessä neulottujen osalta. Päivitin tabletin selaimen toiseksi ja näyttää siltä, että tällä blogaaminen onnistuu joten kuten. Toivossa on hyvä elää!