tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Lukuvuoden päättyessä


Heräsin taas viime tipassa siihen, että Pojan opettajaa ja kerhotätejä olisi kiva muistaa jotenkin lukukauden päättyessä. On ollut suuri ilo ja etuoikeus, kun on ollut niin hyvä ja toimiva aamu- ja iltapäiväkerho tuossa koululla. Olisi meidän vanhempien elämä ollut huomattavasti hankalampaa, jos niitä ei olisi ollut. Hyvillä mielin on voinut pienen eskarilaisen jättää koululle ja luottaa siihen, että päivä menee hyvin. Kiitos kaikille tätä arvokasta työtä tekeville!


Onneksi minulla on fiksuja ystäviä ja itse tajuan pohtia pulmiani ääneen. Manailin pari päivää sitten Anulle, etten keksi mitään kivaa nopeasti valmistuvaa lahjaa ja hän ehdotti, että virkkaisin pesuhanskat. Ensin ajattelin virkata hanskat eri värisistä puuvillalangoista. En vain oikein osannut päättää, minkäväristä kenellekin. Pengoin vielä lankalaatikoitani ja löysin paksuhkoa pellavalankaa (jonka olemassaolon olin aivan unohtanut). Päätin, että kaikki lahjottavat saavat samanlaisen paketin.


Pesuhanskan malli on pitkälti sama kuin anopille ja Pojalle alkuvuodesta virkkaamani pesimet. Lanka oli paksumpaa, joten valmistakin tuli onneksi nopeammin. Koukku oli 3,5 mm ja lankaa kului 159 grammaa.

Ensin suunnittelin pakkaavani lahjat sellofaaniin, mutta päätinkin laittaa pelkän pellavasta virkatun koristenauhan ja kortin. Tällä kertaa voin  puolustella laiskuuttani ympäristöystävällisyydellä :-)

En päässyt aloittamaan Kesäyön hullutus -projekteja vielä eilen ja tämä projekti onkin KYH#1. Onhan tässä toki kuusi työtä, mutta päätin kuitenkin niputtaa ne yhdeksi. Toivottavasti en kadu sitä myöhemmin...

9 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Kiva lahjaidea. Eikä varmaan tule toista samnlaista. Hyvää viikonlopun alkua!

Marifetane hobi kirjoitti...

merhaba, çok güzel sabun kapları.tebrikler..

Zzz kirjoitti...

Oikeinkin hieno ja ekologinen lahjaidea :).

Kivaa viikonloppua.

Anonyymi kirjoitti...

Hienot niistä tuli

t. Anu

Eija kirjoitti...

Hienot lahjat! Varmaan kiva lanka tähän käyttöön:)

susamaria kirjoitti...

Kiva ja kaunis lahjaidea! Mä en koskaan saa tarpeeksi ajoissa aloitettua, että ehtisin itse tekemään opeille ja avustajille lahjat. Tänä vuonna lahjottavia kahdeksan kappaletta.

jansku kirjoitti...

mukavan idean oot toteuttanut, varmasti mieluisat :)

Lila kirjoitti...

Kiva lahja idea:)
Pitääkin muistaa tuo ensi keväänä;)
Mukavaa viikonloppua!

Katju kirjoitti...

Kiva idea. Mun piti tehdä pesuhanskoja jo joululahjoiksi, mutta (silloinkin) vaan jäi tekemättä.