tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

lauantai 14. syyskuuta 2013

Saippuaooppera



Olen pitkään haaveillut saippuan tekemisestä. Olen päässyt tässäkin asiassa niin pitkälle, että varastosta löytyy Tiimarin saippuantekopaketti. Valmiin saippuamassan sulattaminen ja uudelleen kovettaminen eivät kuitenkaan ole tuntuneet riittävän haasteellisilta ja homma on jäänyt.

Olen joskus käynyt lukemassa ohjeitakin saippuan tekemiseen aidoista aineksista, mutta kynnys aloittaa on ollut liian korkealla. Siksi innostuinkin, kun sain kutsun saippuabileisiin. Mukana oli konkari, joka opasti meitä muita. Eikä se niin kauhean vaikeaa sitten ollutkaan. Reseptikirjana meillä oli Saara Kuhan Käsintehtyä saippuaa, josta on valitettavasti painos loppunut.

Näin se menee:

Ensin valitaan resepti ja sen perusteella käytettävä rasva. Sulatellaan rasva, jos se sattuu olemaan kovaa kuten kookosrasva.


Seuraavaksi punnitaan lipeä ja lisätään se oikeaan määrään vettä.


Sitten huljutellaan vettä ja lipeää rauhallisesti. Ja huljutellaan. Ja huljutellaan. Ja huljutellaan. Ja huljutellaan. Sitten hermostutaan ja lisätään hieman vettä, että saada viimeinenkin lipeämurunenkin liukenemaan.


Seuraavaksi lisätään lipeäseos rasvan joukkoon ja surautellaan sauvaskottimella kiisseliksi. Tässä vaiheessa voi joukkoon lisätä väriä ja tuoksua, jos niin haluaa. Tai kahvinporoja. Saippuamassa on niin herkullisen näköistä, että pitää oikein keskittyä siihen, ettei pistä sormeaan suuhun.

Seos kaadetaan maitopurkkeihin ja ne kääritään pyyhkeeseen, jotta pysyvät lämpiminä. Saippuoitumisreaktiokin vapauttaa lämpöä ja purkit ovat aluksi todella kuumia.


Saippuan annetaan kovettua purkissa yön yli. Seuraavana päivänä maitopurkki revitään ja saippua leikataan sopivan kokoisiksi paloiksi.

Vieläkään ei ole valmista, vaan saippuoiden pitää kypsyä pari kuukautta ennen käyttöä pimeässä hyvin tuuletetussa tilassa.

*************

Päivä meni kuin siivillä. Tarjolla oli hyvää seuraa, ruokaa, juomaa ja herkkuja. Saippuanteon lomassa tuli maailmaa paranneltua ja ikääkin lisättyä. Voitte vain kuvitella, minkälaisia juttuja tulee, kun paikalla on kahdeksan naista ja yksi kuumana käyvä sauva.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Nanook


Palataan vielä hetkeksi Vikkingin maisemiin. Karoliina sai napattua minusta näinkin edustavia kuvia. Kiitos! Tällä kertaa esittelyssä on myöskin KYHäilynä valmistunut Nanook (ravel-link). Pitkään ihailin tätä mallia ja mietin, sopiiko se minulle. Pari kanssaneulojaa neuloi tämän ja yhä vain ihaillen katselin.


Sain Äitiltä toissa jouluna lahjaksi puoli kiloa Gjestal Bris -lankaa. Fiksuna tyttönä ostin heti parisataa grammaa lisää, kun tajusin, ettei puolesta kilosta tule minulle takkia tai puseroa. Langat olivat jo ehtineet hautautua lankakorin pohjalle ja mietin jo niiden antamista eteen päin. Kaivoin ne esille ja lanka olikin paljon kauniimpaa kuin muistinkaan. Hieman epäilytti, miten raidallinen lanka toimisi suurissa kappaleissa, mutta ystävän kannustuksella päätin kokeilla.

Näin siis lanka ja malli taas löysivät toisensa.


Villatakista tuli oikein mukava ja se onkin jo päässyt lämmittämään syksyn viilentyvissä aamuissa. Ei se minun päälläni ihan istu niin kuin suunnittelija on sen suunnitellut. Etukappaleiden tulisi asettua somasti päällekkäin kaulan alle. Minulla ne viipottavat navan korkeudella ja halutessaan ne saisi niskan taakse solmuun. Suunnittelijalla on hieman vähemmän eroa kaulan ja rintamuksen ympärysmitoissa, joten lopputulos on erilainen. Mutta toimiihan tämä näinkin. Malli oli hauska neuloa ja pidän erityisesti selän lisäyksistä (olisihan niistäkin sitten voinut kuvan laittaa).

Ujouskohtauksen sattuessa on helppo mennä kauluksen taakse piiloon.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kameran edessä ja takana


Vietin kesäloman viimeisen viikonlopun Villingin idyllisissä maisemissa. Osallistuin Villavyyhdin kesäakatemian valokuvauskurssille, jonka opettajana oli Tuulia. Tiesin jo etukäteen, että kurssi olisi hauska ja antoisa. Oikeassa olin.

Perin jo vuosia sitten miehen vanhan järjestelmäkameran, mutta en ole koskaan oikein oppinut käyttämään sitä. Olenkin tähän asti käyttänyt sitä vain automaattiasennossa enkä ole jaksanut sitä kantaa mukana, kun pokkari kulkee kevyemmin mukana. Vähitellen ovat kuitenkin pokkarikuvien tasapaksuus alkanut kyllästyttää ja olenkin jo jonkin aikaa haaveillut, että oppisin ottamaan sellaisia kuviaa, joissa yksi kohta on tarkka ja tausta on epätarkka.


Ja tässä se on. Ensimmäinen bokeh-kuvani. Neulemaailmassa nämä kulkevat myös nimellä Jared-kuvat, sillä suunnittelija Jared Flood käyttää tätä tyyliä omissa kuvissaan. Tämä kuva onnistui vanhalla putkellä, mutta sain kokeilla myös Tuulian 50 mm:n putkeä ja siitähän sitten syntyi tarpeita. Mies on todella taitava valokuvaaja, mutta katselemme maailmaa niin eri näkökulmista (mies kuvaa paljon taivasta ja pilviä), ettei hän aina oikein ymmärrä, mitä mä haen ja kun en ole tähän mennessä osannut edes auttavasti selittää. Yhdessä kävimme sitten neuleasiantuntevan kamerakauppiaan luona ja sain itselleni tuon lyhyen putken. Ja pitihän sitten tilata myös uusi pieni taivaansininen kameralaukkukin sen ison vanhan maastonvihreän tilalle.


Olo oli kyllä luontevampi kameran takana kuin edessä, mutta kurssikaverini Karoliina sai minustakin ihan kivoja kuvia otettua. Tarkoitushan oli harjoitella nimenomaan neulekuvaamista. Kyllä siinä olikin miettimistä, kun piti ensin tarkistaa kameran säädöt (en aina muistanut) ja sitten vielä tarkkailla, että neule ei ole rutussa tai napa näy. Nyt ymmärrän, miksi muotikuvauksissa on valokuvaajalla assistentti jos toinenkin ja stylisti vielä kaupan päälle.


Eivätkä ne teknisesti epäonnistuneet kuvat aina ole epäonnistuneita. Pidän itse tästä kuvasta todella paljon.


Tämän puseron neuloin Kesäyön hullutukseen aikana. Projektinimenä sillä on Ei helppo vaan varma. Ostin viime syksyn TikkiTäkki-myyjäisistä puolen kilon paketin Creative cotton -lankaa. Villavyyhdin Jenni ojensi pussin minulle, kun lähestyin pöytää ja tuumasi "Tää on varmaan sulle?". Enkä voinut vastustaa.

Mallinkin Jenni minulle ystävällisesti kaivoi eli Rusted Root (ravel-link). Tosin muokkasin pääntietä enkä tehnyt pussihihoja. Tein tissitilaa ja kavensin selkäpuolella vyötärön kohdalla. Mietin, miten paljon mallia pitää muokata, että se on jo uusi malli. Perusidea kuitenkin säilyi, kun pitsikuvio on jokseenkin samassa kohdassa kuin alkuperäisessä ohjeessa. Tähän kului koko puolen kilon paketti lankaa. Pidän kovasti langan neuletuntumasta. Vähän se tosin nukkaa jo neuloessa ja jonkin verran myös käytössä. Toivon, että kyse on irtonukasta, joka lähtee pois ensimmäisessä pesussa.

Elämä on ollut viime aikoina niin turkoosia, etteivät töissä meinanneet tunnistaa, kun oli pinkki paita päällä. Pitääköhän vaihtaa väriä?