tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Abyssal


Pidin kovasti Anniksen neulomisesta. Erityisen mukavaa siinä oli se, että suuritöisin vaihe tehdään ensin ja loppuaika sitten vaan lasketellaan. Lähdin etsimään Ravelrystä samantapaista huvia ja löysin tämän Abyssal-nimisen. Se onkin saanut innoituksensa Anniksesta, joten sopi mitä parhaiten omiin innostuksiini. Hassua sinänsä se, että siinä oli reunassa sama pitsikuvio kuin edellisen postauksen kaulurissa.


Langaksi valikoituivat lankalaatikossa majailleet Tynn Alpaka (pinkki) ja Drops Alpaca (lila). Etsin siis juuri näihin lankoihin sopivaa mallia.  Milloinkohan sitä ymmärtäisi sen, että vartin matkan päässä on iso lankakauppa, joka on auki joka päivä? Että voisi oikeasti ensin valita mallin ja sitten lähteä hakemaan juuri siihen lankaa. Tällä hetkellä työskentelyni on päinvastaista. Yritän epätoivoisesti löytää sopivaa mallia lankalaatikon langoille.


Abyssalin ohje on alunperin ranskaksi ja siitä löytyy myös englanninkielinen versio. Käännöksessä oli muutama pieni huolimattomuusvirhe, mutta alkuperäiseen vertaamalla selvisin niistä. Pitsikuvio oli tuttu kaulurista, joten se ei tuttanut ongelmia. Tein suuremman silmukkaluvun mukaan ja neuloin kuusi pitsimallikertaa, sillä halusin saada pinkin langan mahdollisimman tarkkaan käytettyä. Sitä jäi kolmisen grammaa ja violettia vähän vähemmän. Aika onnistunut tuhoamisprojekti.

Ihanaa oli myös oppia uusi asia: wrap and turn. Sen voisi vaikka suomentaa pyöräytä ja käännä (tekniikalle on varmaan ihan virallinenkin nimi olemassa). Abyssalin sileä osuus tehdään lyhennetyin kerroksin ja välillä on vaikea saada käännöskohta siistiksi ja huomaamattomaksi. Tällä tekniikalla se onnistuu.

Lyhykäysyydessään homma menee näin: a) kun tule käännöskohtaan, siirrä lanka työn eteen, b) nosta seuraava simukka neulomatta oikealle puikolle, c) siirrä lanka takaisin työn taakse ja d) nosta silmukka takaisin vasemmalle puikolle ja käännä työ. Lanka kiertää siis ensimmäisen neulomatta jäävän silmukan ympäri. YouTubesta löytyy monta videota aiheesta hakusanalla wrap and turn.

Käyvät nämä käsityötkin aivojumpasta, kun välillä täytyy miettiä ja pohtia, kokeilla ja vihdoin lukea ohje kunnolla. Ja koko ajan oppii jotain uutta :-)

Tämä on siis KYH#9 ja HHV10.

14 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Hieno tuli!

Muistelen joskus tuskailleeni tuon wrap and turn -tekniikan kanssa, enkä kyllä silloin tajunnut googlettaa videovinkkiä netistä. Seuraavan kenrran muistan sitten taas näiden ihanasiten virtuaalituutoreiden olemassaolon ;)

Anneli kirjoitti...

Kaunis on taas uusinkin huivisi. Jännät värit !

Zzz kirjoitti...

Hyvän näköinen malli ja mahtavat värit.

Täytyypä tutustua wrap and turn jutskaan.

Mari kirjoitti...

Jälleen hieno huivi, vau! Kiitos, kun jaoit tuon käännöstekniikan!

Sari kirjoitti...

Hienon huivin olet saanutg aikaan! Ihan olisi minun värinen... Joskus on pakko yrittää kuluttaa pois niitä ns. heräteostoslankoja tai siis eihän meistä kukaan osta lankoja ihan tuosta vain kun sattuu näkemään,eihän?

Auli kirjoitti...

Kaunis. Minulla ei edelleenkään yhtäkään huivia tekeillä...

Lila kirjoitti...

Todella kaunis huivi:)
Mukavaa viikkoa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Aivojumpaksi tosiaan neulominen ja virkkaaminen välillä täälläkin menee.. :)
Mutta on ihana huomata, että kokeilet ja kehittelet itse tekniikoita. Se on sitä luovuutta, joka puskee väkisinkin esiin käsillä tehdessä!

Pinni kirjoitti...

Kaunis huivi. Itse olen opetellut lyhennetyt kierrokset vasta ihan vähän aikaa sitten. Ja hassua, olen opetellut tekemään ne juuri noin wrap and turn-tekniikalla. En edes tajunnut, että sen voisi tehdä ilmankin sitä.
Ja nyt mietin kovasti, mistä otin mallia lyhennettyihin kierroksiin.?

PikkuUnelmia kirjoitti...

Ihana huivi! Lankojen tuhoamista parhaimmillaan!

Mammutti kirjoitti...

Aivan mahtavan hurmaava huivi!

kisa kirjoitti...

Kaunis huivi :)

kirjoitti...

Maravilhoso!! As cores são lindas!
bjinhos

ArualMaria kirjoitti...

Pirteän värinen Abyssal. Nuo lyhennetyt kerrokset ovat tosiaan näppäriä ja monikäyttöisiä, mm. puseroiden muotoiluissa ja sukissa olen noita aiemmin käyttänyt, mutta huiveissa ekan kerran vasta tuossa Abyssalissa.