tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Lomatunnelmissa


Aika pian olen päässyt lomatunnelmiin mukaan. Ihanaa, kun ei ole pakko olla missään ja voi antaa elämän viedä. Eipä se tosin kovin kauaksi ole ainakaan vielä heittänyt :-)


Nyt on aikaa rauhassa keskittyä KYHäilyihin. Toisena projektina puikoille pääsi yllättäen tiskikukka, kun viime viikonlopun kiireissä ei jaksanut mitään monimutkaisempaa aloittaa. Lankana on Snyltä saatu Novitan Luxus cotton, jota kului 31 grammaa.


Lankaa oli kaksi kerää ja päätinkin lopusta tehdä Huivihatun (Ravelry), joka on jo jonkin aikaa ollut tehtävien listalla. Ei mennyt ihan heittämällä tämäkään malli, kun en malttanut lukea ohjetta huolellisesti (tosin luetun ymmärtämisessäkin oli hieman puutteita). Ensin purin muutaman kerroksen, kun aloin tehdä huiviosuuteen sileää neulosta aina oikein neuloksen sijaan. Seuraavaksi huomasin, että nostan reunasilmukan väärin, jolloin toisen puolen lisäysrivistä ei tule kaunista. Mutta kolmannella kerralla homma alkoi sujua. Paitsi, että tuntui todella vaikealta nostaa reunasilmukka nurin ja jatkaa oikeilla silmukoilla. Useamman kerran jouduin palaamaan rivin alkuun...



Lopputulos on kuitenkin kiva, mutta minulle liian pieni. En tosin tuollaista keltaista olisi voinut pitääkään, joten ei harmita. Veli perheineen poikkesi yllätysvierailulle ja sain huiville mallin. Lykkäsin huivin veljentytön matkaan, kun ei hän ainakaan kovin pontevasti kieltäytynyt kunniasta :-)  Kivalta näyttää tuo Huivihattu pitkähiuksise tytön päässä.

Tässä hulinasssa en sitten enää muistanutkaan, että ajattelin ommella kukkasen koristamaan tuota muuten niin pliisua huivia. Ompelen sitten seuraavalla kerralla, kun nähdään tai sitten ei. Lankaa huiviin kului aika tarkkaan 50 grammaa. Tein sen kuitenkin kahdesta kerästä, joten en ole aivan varma olisiko yksi kerä riittänyt, kun ei niissä juurikaan tuota täyttä määrää koskaan ole. Tämä on siis KYH#5. Aika hyvällä mallilla ovat KYHinäni tällä hetkellä.

Viimeiseen SNY-pakettiini neuloin tiskikukan lahjaksi (kuva aukeaa linkistä. Kiitos Kalliokeiju!). Kiireessä ei tullut siitä otettua kuvaa, muttta voit käydä sitä ihailemassa parini Kalliokeijun blogissa. Samalla voit kurkkia, mitä muuta olen tssä kevään aikaan matkaan laittanut.

Aurinkoista kesäpäivää sinulle!

5 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Tuo huivi on tosi kiva, voisi olla tarpeen näillä keleillä. Helteisiä kivoja päiviä sinulle!

susamaria kirjoitti...

Ihana tuo huivihattu! Täällä tyttö 9v kysyi heti mun olan takaa, että saiskos samanlaisen :)Mulla vaan meinaa mennä sormi suuhun noiden englanninkielisten ohjeiden kanssa...

susamaria kirjoitti...

Ja kun kurkkasin, olihan se ohje ihan suomeksi. Ehkäpä minäkin voisin kokeilla tai ainakin laittaa jonoon...

Zzz kirjoitti...

Huivihattu on tosi kiva.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita neuleita olet tehnyt- IHANAA LOMAA