tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

tiistai 10. tammikuuta 2012

Pipo, jos toinenkin


Kaveri kysyi viime vuoden lopulla, voisinko neuloa muutaman pipon hyväntekeväisyyteen. Ennen joulua oli muita kiireitä, mutta päätin ryhtyä hommiin heti vuoden alusta. Olisin saanut projektia varten lankaakin, mutta Aloitin kuitenkin oman lankavaraston "aarteilla".

Ensimmäisenä puikoille pääsi jo poistopussissa ollut Novitan Aino.Siitä valmistui ensimmäisenä Mario-myssy (ravel-link). En ollutkaan vielä tätä mallia kokeillut. Neuloin niin innokkaasti, että korkeutta tuli hieman liikaa, mutta en kuitenkaan lähtenyt purkamaan vaan annoin olla. Lapset ja teinit pitävät isoista pipoista, eikö vain?


Seuraavaksi Ainosta valmistui Jacques Cousteau -pipo ja perusribbipipo vähän erilaisella kavennuksella. Jälkimmäiseen piti hakea jatkoa Isovelilangasta. Onneksi oli juuri värimaailmaan sopivaa lankaa varastossa.


Mario-myssyn ohjeissa mainittii Novitan Mambo ja muistinkin, että minulla on jossain korin pohjalla yksi kerä sitäkin. Tämä Mario jäi puolestaan hieman lyhyeksi. Lanka olisi riittänyt pariin lisäkerrokseen, mutta en viitsinyt purkaa, joten tein loppulangasta tupsun. Tämä myssy tuo mieleeni Where's Wally -kirjat, joten nimesin sen Wallyksi. Tosin huomasin juuri, että Wallyn pipossa on valkoistakin.


Anu löysi jostain Capucine-myssyn mallin ja niin minäkin siitä innostuin. Nyt pääsi puikoille hyvin marinoitunut Gjestalin Cortina-lanka (Lankamaailman aloittaessa tuli ostettua yhtä ja toista, kun kerran halvalla sai). Ihan eivät ole mittasuhteet kohdallaan, mutta piposta tuli kuitenkin kouluikäisen päähän sopiva, joten saa lähteä myös tällaisenaan matkaan.


Cortinaa oli myös valkoisena, mutta en viitsinyt tehdä toista Capucinea. Enkä jaksanut kaivella pipomallejakaan, joten päätin tehdä omasta päästä. Olen joskus jossain nähnyt tällaisen päälaelta kurotun pipon jossain ja päätin kokeilla. Olisi ehkä sievempi ohuemmasta langasta, mutta omasta mielestäni tästä tuli ihan hauska. Anu ja Poika eivät ole asiasta samaa mieltä, mutta saapi tämäkin Jauhosäkki-pipo lähteä maailmalle.


Nyt meni päällimmäinen pipotus ohi, mutta saatan vielä palata aiheeseen, kunhan saan palautetta siitä, millaiset pipot parhaiten tekevät kauppansa (toim. huom. menevät hyväntekeväisyyteen, vaikka kauppa-ilmaisua käytänkin). Lankaa näihin pipoihin kului aika lailla puoli kiloa. Tämän projektin suurn nautinto oli saada pitkään nurkissa pyörineitä ei niin ihania lankoja liikenteeseen.

Nyt voin hyvällä omallatunnolla jatkaa virkkausprojektiani.

Nautinnollisia talvipäiviä!

16 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Sullehan iski oikein pipotus! :)

kirjoitti...

Que coleção de gorros, hein? Um mais bonito que o outro. Gostei muito:)

bjinhos

-maria- kirjoitti...

Oothan ollut ahkera, vaikka arki onkin alkanut. Mä aloitan tammikuun parilla tentillä, niin neulomisaika on harmillisen vähissä... :/

KristiinaS kirjoitti...

Kivat pipot, eikä siinä jauhopussissakaan mitään vikaa ole, noita kurottuja on näkynyt ihan kaupoissakin, niih.
Jaa, että virkkuuta välillä;)

Matleena kirjoitti...

Onpa siellä tosiaan syntynyt myssy poikineen! Moni pää saa lämmintä. :)

TeSa kirjoitti...

Komiat pipat!

Pinni kirjoitti...

Hauskoja pipoja. Itsekin olen suunnitellut tuollaista jauhopussia, tosin en noin vaaleana. Vaan saattaa valmistua sitten joskus kymmenen vuoden päästä, kun olen kaikki muut suunnitelmat laittanut puikoille. :) Ja, saanut valmiiksikin.. kröhöm.

Jaana kirjoitti...

Mukavia pipoja.

Anonyymi kirjoitti...

No johan on tullut pipoa!
totesi äitimuori

Mari kirjoitti...

Kiva pipopläjäys :) Hyvä idea käyttää vajaat, marinoituneet kerät pipoihin.

Zzz kirjoitti...

No jopas onkin ollut pipotehdas käynnissä :)

TiiQ kirjoitti...

Hyvin on hatuttanut, ymmärrän täysin tuon ei-niin-kivoista langoista eroon pääsemisen nautinnon (kun vielä joku vähempiosainen saa niistä iloa itselleen pipon muodossa).

Neulisti kirjoitti...

Hyväntekeväisyys onkin hyvä kohde saada käytettyä laatikon pohjille unohtuneet langat!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita ja ihanan värisiä pipoja olet neulonut.

Pitsisukka kirjoitti...

Sinulla onkin ollut täällä käynnissä varsinainen pipotehdas,olet ollutkin ahkera. Pipot ovat komeita!

Katja81K kirjoitti...

Pipoja jokaiselle ilmeisestikin, mutta todellakin nättejä malleja kaikki! Olet todella ahkeroinut!! :D
Ei voi kuin sanoa: KAUNISTA; KAUNISTA!!