tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

lauantai 14. tammikuuta 2012

Tropiikin kukkia


Tämä projekti on alkanut aikalailla vuosi sitten, kun ilmoittauduin Ravelryssä Crochet Block a Month 2011 -ryhmään. Jaksoin tehdä tammi-huhtikuun palat suunnilleen oikeaan aikaan aina mallin ilmestyttyä. Touko- ja kesäkuun palat tein KYHäilyinä ja lopus palat oli tarkoitus tehdä KyJy-töinä, mutta toisin kävi. Yhden palan sain aloitettua ja siihen se homma silloin jäi.


Joulun jälkeen palat palasivat mieleen ja päätin tehdä peiton valmiiksi. Sainkin palat virkattua viime vuoden puolella, mutta suurin työ oli vielä edessä. Koska kaikki palat on tehty eri mallilla, ovat ne myös hieman eri kokoisia. Muutamaan jouduin virkkaamaan lisää ja taisinpa yhdestä purkaa kerroksen. Kesäkuun palan purin puoleen välin, kun reunat olivat niin kuperat, ettei niitä olisi saanut mitenkään nätisti ommeltua mihinkään.


Pitkään mietin, millä värillä ja miten palat yhdistäisin. Kaikkia muita vaihtoehtoja harkittuania päädyin virkkaamaan palat yhteen marttasinisellä langalla. Peitosta tuli aika pieni ja hetken harkitsin, että olisin virkannut paljoa vielä lisää. Ihastuin kuitenkin lokakuun palan värien kulkuun niin kovasti, että päätin tehdä koko peitolle reunuksen samalla tavalla. Viimeiset kerrokset olivatkin aika pitkiä :-)


Peitto on virkattu pääosin varastosta löytyneistä 7 veljestä -langoista. Oranssia jouduin ostamaan lisää, kun se loppui kesken, enkä malttanut odotella pääsyä kavereiden varastoille. Peitto painaa 1126 grammaa, joista 803 grammaa kirjaan tämän vuoden langankulutukseen (loput on kirjattu viime vuonna).

Aika ihana tuli!

Tässä vielä linkit ohjeisiin:
Tammikuu - Maggie's square
Maaliskuu - Starbust flower
Huhtikuu - Lace petals
Kesäkuu - The Efflorescent Window (ravel-link)
Heinäkuu - Yarn clouds
Elokuu - Nordic star
Syyskuu - Kata
Marraskuu - Remember me

27 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Tosi nätit värit, ihana peitto!

Toivottavasti vaan toi Seiska kestää vähän paremmin peittokäytössä kuin esim. lapasissa, mä olen taas perin juurin kyllästynyt ja tympääntynyt koko lankaan... :/

Tintti kirjoitti...

Tää olikin yritys päästä siitä eroon :-)

Simpura kirjoitti...

Ihanan pirtsakka peitto :)

susamaria kirjoitti...

Onpa kaunis peitto ja kivat värit!

Marika kirjoitti...

Kertakaikkisen Ihana!!Hurmaavat värit jotka pääsevät oikeuksiinsa lumea vasten kuvattuna!Kurkin noiden linkkien taakse ja sieltähän löytyikin montamonituista uutta ideaa neliöihin,kiitos! :)

Peikkotyttö kirjoitti...

onpas pirteä peitto! :)

Lammas kirjoitti...

Kylläpäs onkin kaunis peitto. Onneksi olkoon!

Mammutti kirjoitti...

Aivan mahtava, UPEA peitto!

Päivi kirjoitti...

Onpa hyvä idea tuollainen kuukausittain virkattava projekti. Vaikka erilliset laput poikkeavatkin toisistaan niin yhtenäinen väritys tekee peitosta kokonaisuuden. Hieno!

TeSa kirjoitti...

Onpa kaunis ja raikas väritys!

MariJ kirjoitti...

Mielettömän upea peitto! :) Suuni loksahti ammolleen peiton nähdessäni myös siksi, että olen itse haaveillut jostain tuon tapaisesta torkkupeitosta meidän makkariin. Ehkä laittaisin omaan peittooni hivenen enemmän sinistä, mutta muuten värimaailma on ihan sitä, mistä tykkään ja mitä haluaisin seuraavaan peittooni tehdä. On kyllä niin upea tuo sinun peittosi kaikenkaikkiaan! :)

Sude kirjoitti...

Kaunis on peittosi ja kauniisti käy värit yksiin.

Neferi kirjoitti...

Hieno väritys ja kaikin puolin komia :)

Mari kirjoitti...

Kaunis peitto, laittaa sormet syyhyämään :) Värit on kivat ja todentotta, reunus on tosi hyvän näköinen!

Pinni kirjoitti...

Ihanat värit ja kauniit palat.

Auli kirjoitti...

Ihana peitto ja värit tuovat mieleen meren ja kesän!

Nélia Botelho kirjoitti...

Cores lindas e um efeito fantástico! Adorei pois gosto de cores luminosas.
Um ano de 2012 ótimo com muitos e bonitos crochets!
Abraço
Nélia

Sirpa kirjoitti...

Aivan upea peitto! Värit just hyvät tähän kaamokseen!

Ingi kirjoitti...

Upea! Pirteät siniset tuovat kauniisti silmäniloa!

Erja kirjoitti...

Hieno peitto ja mukava idea tuollainen kuukausijutska. Mistä nuo mallit ilmestyivät? Ja minkä kokoinen peitosta tuli? (mikä oli yksittäisen palan koko, niitä on "vain" 12, joten taitavat olla melko isoja)

kisa kirjoitti...

Ihana peitto!Ja ihanan pirteän värinen, eihän tuota käyttäessä voi tulla kuin hyvälle tuulelle :)

Neulisti kirjoitti...

Kaunis peitto. Hauskaa, kun kaikki neliöt ovat eri mallilla tehty! :)

Aava kirjoitti...

Mielettömän kaunis peitto!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno peittohan siitä tuli!
TOTESI ÄITIMUORI

Matleena kirjoitti...

Siis aivan ihana peitto! Heti alkoi tuolla takaraivossa takoa ajatus, että minäkin...! ;D Mutta yritän hillitä sitä, ehkä.

Marle kirjoitti...

Tämä on ihana! Pidän tuosta värityksestä aivan erityisesti.

Mallaviri kirjoitti...

Tää on kyllä tosi hieno.Hauska idis, että jokaisen neliön ei tartte olla samanlainen. Vaihtelu virkistää :-)