tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Herkkupurkki



Ostin itselleni ennen joulua tälläisen herkkupurkin. Laittaisinko siihen pipareita? Vai kenties suklaata? Hedelmätkin voisivat näyttää oikein kauniilta.

Täytin sen kuitenkin toisenlaisilla herkuilla.


Ensimmäiseksi silmäniloksi pääsivät ihana Handu-lanka, suloinen Hopeasäie ja muistutukseksi vyyhti Tindeä. Viimeksi mainitusta olisi tarkoitus neuloa äitille Lady February sweater.

Äitin kanssa lankojani järjestellessä tuli mieleen, miksi niitä kauniita lankoja tunkee sinne kaappiin piiloon. Monet ovat niin kauniita, että ansaitsevat päästä näytille. Vaikkei tämä mitään uusi idea olekaan olen iloinen, että sain sen aikaan.

Tarkkaavaisimmat lukijani ovat ehkä huomanneet, että olen aloittanut uuden vuoden lankakaupoilla. Kävin hakemassa lankaa jo mainittuun FLS:ään ja samalla täydensin joululahjaksi saamaani Brisiä (500 g ei ihan riitä neuleeseen minulle). Kaupanpäällisinä sain sitten ihanaista Raggegarnia (ja kaverin kaupanpäälliset myös). Siitäkin on peitto tekeillä ja päätin, että kunhan saan sen valmiiksi saavat tällaiset ilmaislangat jäädä kauppaan.

On täällä saatu valmistakin aikaan, mutta päivät ovat ehtineet mennä ohi ennen kuin olen saanut kuvia otettua. Jos vaikka huomenna.

11 kommenttia:

Heli / Neuleaddiktio kirjoitti...

Minäkin olen kaupassa ihastellut herkkupurkkeja, mutta miettinyt sitten, että niitä pitäis olla jatkuvasti täydentämässä ja että se vois olla pahaksi linjoille... Loistava idea siis täyttää langoilla! :)

Zzz kirjoitti...

Kyllä langat ovat ihan sataprosenttista herkkua :)

Simpura kirjoitti...

Itsekin olen ajatellut sisustusmielessä noita lankavyyhtejä. Sorrun aina ostamaan kaikenlaisia ihanuuksia, enkä raaski niitä neuloa. Pitäisi laittaa niitä jotenkin esille, että voisi iloita niistä jatkuvasti :)

mustakissa kirjoitti...

Todellakin herkullisen näköisiä herkkuja! Täydellistä!

TiiQ kirjoitti...

Haa, minäkin kävin tänään laatulankaostoksilla, onneksi ilman kylkiäisiä :-D. Raggegarn on kyllä ehkä maailman ainoa villainen lanka, jota kieltäydyn jatkossa neulomasta tahi virkkaamasta, vaikka joku vähän maksaisi...

Voisikin itselle tehdä tuollaisen herkkupurkin, vaikkapa pienemmän jämänöttösille, kun ei noista varastoista liikoja riitä katseltavaksi ;-).

jansku kirjoitti...

kivan purki oot herkuilla täytellyt.. ihastuin tuolla alempana myös äitisi huiviin :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että ideamme sai kauniin toteutuksen!
Näyttää herkulliselta!
totesi äitimuori

Lila kirjoitti...

Herkulliselta näyttää :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Ihana herkkupurkki!!Kiitos muistamisesta! Mukavaa päivää! terveisin Riitta Sinikka

KristiinaS kirjoitti...

Semmonen vitriinilankakaappi olis kyll ihan huippu.
Mä oon monet Ragget jättänyt kauppaan, ja jos joku tuttu on sopivasti ollu kassalla niin oon antanut ne sille.
Tallinnssa siellä Epin kaupassa oli yhteen aikaan iiisoja lankahalkoja ja vyyhtejä, 500g?, ne olis kans kivoja sisustukseen.

Anna kirjoitti...

Mainio idea :) Usein mietiskelen, että täyttäisin kirjahyllyn langoilla. Mutta sitten en kuitenkaan osaa päättää haluaisinko esille lankoja.. vaiko kauniita korkokenkiä?