tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

torstai 6. lokakuuta 2011

Merentakaisia tunnelmia


Lähetimme kesällä Lilan kanssa paketin yhteiselle blogisystävällemme Ká:lle Brasiliaan. Jokin aika sitten esittelin hänelle neulomani sukat ja niiden lisäksi laitoin pakettiin muutaman kerän villaista vauvalankaa. Brasiliasta ei tahdo villalankaa saada ja minusta on harmillista, että hän joutuu tekemään kaikki ihanat vauvaneuleensa akryylilangasta (tosin akryyliallergia taitaa olla aika pohjoismainen ilmiö).

Aika pian oman pakettimme saapumisen jälkeen saimme Lilan kanssa yhteisen vastalahjan. Paketissa oli kaksi Ká:n sisaren tekemään tilkkutyökassia, luonnonsaippuaa ja lankaa - akryylilankaa. Eilen vihdoin tapasimme Lilan kanssa ja jaoimme paketin sisällön. Lila antoi minun valita kassin ensin ja valitsin tämän enkelikassin. Toinenkin oli kaunis, mutta ei niin hyvin minun väreihini sointuva. Lilakin vakuutti olevansa valintaani tyytyväinen, joten hyvä niin.


Täytyy tunnustaa, että minulla on hyvin vahva akryyliallergia ja langat eivät kauniista väreistään huolimatta oikein sykähdytä. Taidan laittaa ne lankakoriin odottamaan aikaa tulevaa, ei sitä koskaan tiedä, milloin niitä tarvitaan. Ehkä... (Desculpe Ká, vou tentar algum dia tricotar estas lãs de acrílico.. rsrsrs.)

Koko paketti tuoksui Brasilialta. En ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi asiaa, mutta huomasin, että jalkapallopoikienkin tavaroissa oli kesällä sama tuoksu. Tosin en osaa päättää, onko se tuoksu vai haju :-). Tutulta se kuitenkin tuntuu ja mieli palaa meren toiselle puolelle ja aikaan menneeseen. Hymyilyttää.


Obrigada Ká!


PS: Virveriikka-blogissa on arvonta meneillään ja on muutenkin vierailemisen arvoinen paikka. Tervemenoa kaikki!

5 kommenttia:

eevamummo kirjoitti...

No nyt saavat vauvat pehmeitä neuleita! Tilkkutyö on ihana!

Lila kirjoitti...

Minä olen oikein tyytyväinen valintaani :) Laittelen kanssa blogiini kuvia kunhan ehdin! :)

Rentukka kirjoitti...

Hieno tilkkutyö! Ihanaa, miten hajut tuovat mieleen mukavia muistoja.

mustakissa kirjoitti...

Hienoa kansainvälistä vaihtoa!
Ja kaunis kassi, kyllä tuon kanssa kelpaa kylillä kulkea;)
Mukavaa viikonloppua!

sirimi kirjoitti...

Ihana kassi!
Tuoksut/hajut tuovat tosiaan mieleen paikkoja ja tapahtumia :)