tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

torstai 7. heinäkuuta 2011

Jäätelökesä


En tiedä, miksi, mutta kudonnaiseni saavat yleensä aina nimen. Johtuukohan siitä, että kangaspuiden ääressä istuessa keskittyy siihen kutomiseen ja ehkä kuuntelee radiota tai juttelee samalla. Ei ole tuhat ja yksi asiaa pyörimässä ympärillä tai viihdyttämässä; kuten on kotisohvalla neuloessa televisiota katsellen ja Pojan touhuja seuraten. Olen vielä niin laiska lähtemään liikkeelle, että vietän asukastalolla kerralla pidemmän tovin, kun kutomisinto (tai -pakko) iskee.

Tämä matto on siis Jäätelökesä. Kudoin sen jossain vaiheessa keväällä nuorimmalle veljentytölleni. Olen kutonut hänen molemmille isosiskoilleen matot aikaisemmin. Kälyni kävi ostamassa kuteet ja minulle on aina yllätys, mitä sieltä tulee :-).  Tosin kahdessa jälkimmäisessä matossa on molemmissa ollut sekä vaaleanpunaista että mintunvihreätä. Kaikki kolme väriä tuovat mieleeni jäätelön: mintunvihreä on tietysti minttu, lila on mustikka ja vaaleanpunainen saa tällä ertaa olla vadelma. Sävytkin ovat kylmähköjä ja lisäävät jäätelön tuntua entisestään.


Maton sidos on siitä mukava, että poljentaa muuttamalla saa erilaista pintaa ja maton puolet ovat erilaiset. En lähtenyt kuitenkaan leikittelemään erilaisilla poljennoilla, vaan tein koko maton samalla ja ajatuksena, että kukkakuviot tulevat päälle päin. Sopii sekin tähän kesäiseen ja tyttömäiseen tunnelmaan.

Nyt mietinkin, saisinko itsestäni irti kutoa uuden maton myös Pojan huoneeseen. Edellisen kudoin juuri ennen hänen syntymäänsä ja siitä on jo seitsemän vuotta...

13 kommenttia:

Lila kirjoitti...

Kaunis matto:)

Zzz kirjoitti...

Hieno ja mahtavat värit :)

jansku kirjoitti...

ai kuinka onkaan kaunis matto:)
minua kiinnostaisi maton kutomisen oppiminen , mutta missä oppia???

Milukka kirjoitti...

Iiiihana matto! Kyllä tuolla passaa tepastella:) Ja tuo sidos on niin kaunis myöskin. Oot kyllä todella taitava!

kisa kirjoitti...

Kaunis matto ja kauniin värinen :)

Mari kirjoitti...

Voi miten hieno matto! Jäätelön värit, selvästi :)

Auli kirjoitti...

Ihana raikas sininen!

Nina / Kasoittain kirjoja kirjoitti...

Matto on tosi kaunis ja nimi osuva!

Janskulle: Matonkudontaa voi opetella ainakin meillä Salon seudulla kansalaisopistossa, uskoisin että muissakin kansalaisopistoissa on opetusta tarjolla. Ja aina voi toivoa, jos ei ole :)

Sari kirjoitti...

Osuva nimi kauniilla matolla!

Sari kirjoitti...

Osuva nimi kauniilla matolla!

susamaria kirjoitti...

Voi kuinka kauniin maton olet kutonut!

Anneli kirjoitti...

Nätti matto ja hyvin kuvaava nimi :)

Pia kirjoitti...

Sykähdyttävää kuulla, että kätesi tuotteilla on nimet. Miten hienoa! Onhan niiden parissa pakerrettu tunteja ja -voi- kunpa niihin saisi kirjattua kaiken sen ajatuksen, joka mieleesä on tuolloin ollut!