tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Saksille pesä


MaMa-haaste 7 on kivi, paperi, sakset. Olipas hankala aihe tällä kertaa! Ensimmäinen ideani oli tehdä pelikortit, jolla voi tätä tuttua peliä pelata. En saanut kuitenkaan itselleni perusteltua, miksi korttipeli olisi ollut parempi kuin perinteinen tapa, joten jäivät kortit tekemättä.

Seuraavaksi ajattelin, että kaivan kivikuosisen kankaan laatikosta ja ompelen siitä pussukan. Haasteeseen olisin osallistunut kuvalla, jossa olisi ollut kaava kankaalla ja sakset valmiina leikkaamaan. En sitten toteuttanut sitäkään.

Minulle sakset ovat tuiki tarpeellinen työkalu ja tarvitsen niitä päivittäin. Taloudestamme löytyy toki useat sakset, mutta silti ne tuntuvat aina olevan hukassa, kun niitä tarvitsee. Harvoin ne ovat kovin kaukana. Aika usein istun niiden päällä tai ne ovat piiloutuneet sohvatyynyjen alle.

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Muistin, että minulla on arkkitolkulla käsintehtyä paperia, joka varmasti kestäisi tällaisessakin käytössä. Korupussista kaivoin esille virattoman kiviriipuksen (sekin on siellä odottanut esille pääsyä kohta kolmekymmentä vuotta). Vihreä lanka on täyttä muovia ja löytyi kirpparilta jokunen vuosi sitten. Sirkat ja kiinnityssysteemit olen ostanut jossain vaiheessa edulliseen hintaan, eikä niitäkään ole kovin monta kertaa käytetty. Täällä on siis todella myllätty Mahtavia Materiaalivarastoja oikein kunnolla tällä kertaa. Liimaakin tarvittiin vähän ja virkkuukoukkua.


Tällainen saksikotelo näistä sitten syntyi.

 Asia erikseen on se, tuleeko tuota pussukaa koskaan roikotettua kaulassa. Pitää ainakin yrittää. Lopputulos on mielestäni hauska ja pidän siitä, että siinä ovat kaikki kolme - kivi, paperi ja sakset - somasti yhdessä.

12 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Hieno idea ja kiva toteutus. Aika vaikea aihe, en olisi varmaan keksinyt oikein mitään järkevää aiheesta.

Unknown kirjoitti...

Varsin erikoinen ratkaisu! Meilläkin on sakset aina hukassa, mutta niin muuten olisi tuo pussukkakin, joten se ei ratkaisisi asiaa...:P Kauniisti toteutettu, kiitos osallistumisesta!:)

KristiinaS kirjoitti...

Toi on tosi hyvä idea ja toteutus! 10 pistettä ja papukaijamerkki:)

Mari kirjoitti...

Hieno oivallus ja kertakaikkisen upea toteutus!

Sirpa kirjoitti...

Hyvä idea ja lopputulos on kaunis!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpas kiva idea,

Anneli kirjoitti...

Kiva saksien kotelo !
Minäkin istun usein saksien päällä ja etsin, että missä ne nyt taas ovat :D

liinu kirjoitti...

Mahtavasti ideoitu, kaunis. Eikä yhtään väkisin tehdyn oloinen, niin kuin helposti voisi tulla kun aihe on määrätty.

Jokke kirjoitti...

Minä onnistuisin varmasti hukkaamaan sekä kotelon että sakset! Ihan toivotonta välillä.

Rentukka kirjoitti...

Sama täällä; tavarat aina hukassa. Hienosti toteutettu työ!

kirjoitti...

Que porta tesouras mais original! Adorei a simplicidade e beleza.

bjinhos

ArualMaria kirjoitti...

Onpa hauska idea ja näppärän näköinen toteutus. :D