tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

torstai 28. huhtikuuta 2011

Huhtikuun paketti


Snyn paketista kuoriutui tällä kertaa Lahjoja rakkaudella -kirja. Siinä esitellään helppoja ja nopeita itsetehtyjä lahjoja, jotka ovat pelastaneet kirjan tekijän pulasta kerran jos toisenkin. Sny on ilmeisesti huomannut, että usein viime tipassa lahjojenikin kanssa :-).

Sny tuumasi kortissaan, että minulla on paljon uusia ihania lankoja ja siksi hän lahjoi minua kirjalla.  Alankin epäillä, että mieheni on ollut salaisesti yhteydessä salaiseeni ja kehottanut häntä olemaan lähettämättä kotiimme enempää lankaa. Ja juuri tänään menin lankakauppaan ostaakseni sukkalankaa ja muistin lankakaupan ovella (onneksi jo sisään mennessäni), että kotoa löytyy projektiin oikein sopivaa lankaa. Enkä siis ostanut yhtään mitään :-)

Kiitos Sny!


Itsekin laitoin tänään yhden omista vaihtopaketeistani postin vietäväksi. Olen nyt viritellyt ompelukonettani ja harjoitellut ompelemalla projektipussukoita. Täytyy vaan todeta, että ruostuu tämäkin taito, jos ei harjoittele. Aikamoista räpeltämistä oli, mutta onneksi vuori peittää suurimmat kuprut. Mutta eikös olekin ihanaa kangasta?

Toivottavasti saan viikonlopun aikana kuvattua muitakin postin tuomia. On ollut posteljoonilla hommaa, kun on tunkenut postiluukustamme milloin minkäkinlaista pakettia.

Iloista vapun odotusta kaikille!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Palapeliä


Nämä palat ovat menossa useamman ihmisen yhteisprojektiin. Varmuuden vuoksi en kerro asiasta vielä yhtään enempää :-) Haasteellisinta koko hommassa oli saada tilkuista edes sinne päin oikean kokoisia (15 cm X 15 cm).Ehdoton lempparini on tuo hirsimökki, kun tuota tilkkuiluakin ainakin teoriassa harrastan. Tällä tekniikalla saisi aika kivat sohvatyynytkin aikaan. Lankana on SeiskaVeikan jämiä 63 gramman edestä.

Suurin työ oli taas päättelemisessä. Vinkkaapa, jos tiedät jotain hyviä sivustoja tai muita ohjeita, joissa kerrotaan, miten päättelyt tehdään a) siististi, b) helposti ja c) nopeasti.


Osallistun myös Ravelryssä koko vuoden kestävään peittoblokkien yhteisvirkkaukseen. Uusi blokki ilmestyy aina jokaisen kuun alussa ja yllätys on, millainen peitosta sitten lopulta tulee. Olen valinnut paloihin muutaman värin, joilla sitten yritän saada koko peiton tehtyä. Nämä palat olen myös virkannutSeiskaVeikan jämistä.


Maaliskuun blokki oli SmoothFox's Starburst Flower Square. Kiva malli, jota oli kiva virkata. Lopputulokseenkin olen erittäin tyytyväinen. Tällä mallilla voisi virkata vaikka kokoainen peiton. Lankaa kului 48 grammaa.


Huhtikuun blokki oli Lace Petals Square. Tämä puolestaan aiheutti hieman päänvaivaa lähinnä sen takia, etten ole tottunut kirjoitettuihin ohjeisiin varsinkaan englanniksi. Ravelryssä on onneksi tälle peittoprojketille oma ryhmänsä, josta siten löytyi apua kuvallisessa muodossa. Lankaa kului 53 grammaa.

Olen onnistunut piilottamaan tammikuun ja helmikuun blokit, niin en pääse vertailemaan näiden kokoja keskenään. Toivottavasti saan nämä joulukuussa sovitettua kaikki yhteen. Onneksi neliöitä on helppo suurentaa. Lopullinen peiton sijoituskohdekin on vielä mietinnässä. Olen pohtinut, että tämä voisi olla kiva autopeittona. Ajatuksissa on kuitenkin, että tämä jäisi itselle tai ainakin tähän talouteen (Pojalla on taipumus omia kaikenlaisia asioita).

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pylly vasten pyllyä pum pum!

Siinä sitä jotakin on! Ja niin on näissä Pyllykukissakin. Bongasin ensin kuvan ja sitten onnekseni myös ohjeen Neulovan nartun blogista ja pakko oli kokeilla. Enkä voinut laskea koukkua kädestäni ennen kuin sain pannunalusellisen valmiiksi. Ensiksi en malttanut lukea ohjetta kunnolla ja ensimmäiseen kukkaan tuli erilainen keskusta. Luettuani ohjeen uudestaan ja ajatuksella, sain oikean näköisiä kukkia aikaan. Aika koukuttavaa puuhaan on ja hyvin taas kului SeiskaVeikka (40 g).

Nyt sain euroviisun korvamadoksi, mutta tämä on aina ollut yksi ehdottomista suosikeistani. Tulen aina hyvälle tuulelle, kun kuulen sen. Toivottavasti sinäkin :-) Vaihtoehtoinen otsikko olisi ollut Pyllykukkia pöydälle. Niin kun ajattelin, että tämä voisi olla pannunalunen, kun ainakin minun pyllyni on sen päälle liian iso.

Jämälangoista eroon

 Kiitokset kaikille mukavista kommenteistanne! On niin kiva kirjoitella näitä juttuja, kun niitä käy joku lukemassakin. Olen löytänyt myös monia uusia kivoja tuttavuuksia.

Olen täällä tämän kuun aikana yrittänyt saada jämälankavarastoani hieman pienemmäksi. Tässä muutamia pieniä töisä, jotka ovat valmistuneet kuluneen viikon aikana.

Tiskikukkkaset neuloin vaaalituloksia jännittäessäni. Piti olla käsille jotain riittävän yksinkertaista tekemistä, kun ei jouten voinut olla. Lankana on Novitan Bambu, joka alkaa onneksi olla aikalailla käytetty. Onneksi! Ei ole minun lankaani tämä. Kukkaset painavat yhteensä 36 grammaa. Tein ihan ohjeen mukaisilla silmukoilla, joten näistä tuli aika pienet. Pitää sotkea siis vain vähän.



Olen jo pitkään ihaillut African Flower -mallia ja suunnitellut tekeväni siitä yhtä ja toista. Päätin kokeilla mallia näihin patalappusiin. Malli on aika helppo ja nopea ja mielestäni erittäin kaunis. Patalaput eivät tosin pärjää tositoimissa ja varmaan päätyvät veljentyttöjen leikkimökkiin. Lankana on tiskikukista jäänyttä Järbon Soft cottonia ja valkoiset ovat jotain puuvillalankaa. Paino sama kuin kukkasilla eli 36 grammaa.


Sitten vielä pari sytomyssyä. Nämäkin ovat sopivan aivotonta tekemistä niihin hetkiin, kun ei jaksa miettiä yhtään mitään. Sininen lanka on Schachenmayrin Micro Bamboo Sprayta, jota ostin viime keväänä Tallinnasta ihan sytomyssyja varten. Valkoinen lanka on oletettavasti Novita Alabamaa, jota sitäkin vielä löytyi varastosta. Nyt harmittelenkin, etten ole aiemmin yhdistänyt tuota sinistä valkoisen kanssa, kun yhdistelmä on ihanan raikas. Onneksi tässä viimeisessä sitten. Painoa myssyllä on 42 grammaa.


Punainen lanka on samaista Schachenmayrin Micro Bamboo Sprayta samaiselta Tallinnan reissulta. Tämäkin sai seurakseen luonnonvalkoista Alabamaa ja leikitelin raidoissa kohopylväillä. Pitää vähän olla vaihtelua välillä, ettei ihan tylsisty. Lankaa kului yhteensä 53 grammaa.


Valmiina on myös muutama peittopala, josta kuulette myöhemmin lisää. Keskeneräisiäkin jämätöitä on ainakin kaksi (onko niitä todellakin vain kaksi??). Nyt täytyy siirtyä välillä ompelukoneen ja kangaspuiden ääreen. Kunhan vain saisin päätettyä kummasta aloitan.

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Lankalauantaina

  Hauskaa lankalauantaita 
ja iloista pääsiäistä kaikille!


Meillä on tänään kovasti mietittyänyt tuo lankalauantain nimi. Marjut ystävällisesti kertoi, ettei nimellä ole mitään tekemistä langan kanssa, vaikka minä täällä jo mietin pellavan tekovaiheita. Joulun aikaan toivotaan, että olisi joulu ikuinen. Meillä täällä kotona on miehen mukaan ikuinen lankalauantai, kun lankakeriä on siellä, täälä ja tuollakin.


Kokeilinpa minäkin tätä Lucyn tipu-ohjetta. Nyt voi sanoa, että tulipahan tehtyä. Alunperin ajattelin, että olisin virkannut niitä enemmänkin, mutta aikamoiseksi näpertelyksi tuo viimeistely osoittautui. Ei synny näitä täällä enempää. On liian aikaaviepää jämlankojen tuhoamista, kun tuntivauhti on mitään sanomaton. Lankaa tipusiin kului 19 grammaa :-).

torstai 21. huhtikuuta 2011

Harjoitussukat


Jokunen aika sitten, saattaa olla yli vuosikin, törmäsin käsitteeseen helical knitting. Suomeksi se tarkoittaa suljetun neuleen tai neuloksen spiraalimaista rakennetta; kerrokset jatkuvat spiraalimaisina toistensa päälle ilman tarkaa saumakohtaa.

Tätä rakennetta voi käyttää hyödykseen raidallisia tuotteita tehdessä. Grumperinan sivuilta löytyy hyvä tietopaketti tekniikasta, englanniksi tosin. Kuvat ovat kuitenkin hyvät ja niiden avulla aika hyvin pääsee perille siitä, mitä pitää tehdä.


Olen viime aikoina neulonut pääasiassa pyöröpuikoilla, joten sukkapuikot tuntuivat aluksi ihan ihmeellisiltä kapistusksilta. Tallinnasta ostamani 15 cm:n bambupuikot osoittautuivat kuitenkin oikein käteviksi sukkien neulontaan. Alussa meinasin mennä langanvaihtokohdan yli huomaamattani, mutta vähitellen homma lakoi sujua. Minulla vielä näkyy tuossa langanvaihtumiskohdassa muutaman silmukan tiukempi osuus. Siitä pääsee varmaan vähitellen eroon, jos jatkaa harjotuksia.


Harjoittelin samalla myös tiimalasikantapääntekoa. Seuraaviin sukkiin tosin kokeilen ihan perinteistä, kun uskoisin senkin toimivan. Sukan ohjeessa neuvottiin käyttämään short-row heel -kntapäätä ja näillä hakusanoilla sain eteeni monia tiimalasikantapään teko-ohjeita. Vihreä-valkosiin sukkiin tein katapään Ullan hyvän ohjeen mukaan. Ongelmaksi osoittautui vain katapään keskellä neulottava kokonainen kierros. Sen aikana jouduin neulomaan lankojen vaihtumiskohdan yli ja se aiheitti ongelmia kantapään jälkeen: vihreä ja valkoinen lanka olivat väärässä järjestyksessä puikoilla ja langan vaihtumiskohtaan tuli lankalenkki. Neuloin kantapään muuten ohjeen mukaan, mtta jätin välikierroksen pois. Ensimmäisen kantapään tein kolme kertaa ennen kuin olin edes jokseenkin tyytyväinen. Suosittelen Ullan ohjetta. Se selkeä ja havainnollinen ja sillä saa tehtyä kauniin kantapään.

Puna-valkosiin sukkiin kokeilin sitten tällaista ohjetta. Vähän jouduin vääntämään ja kääntämään noiden yhteenneulomisten ja silmukoikden nostamisen kanssa, mutta tuli se kantapää kuitenkin valmiiksi. Kärjessä en sitten enää jaksanut kokeilla mitään uutta vaan tein useimmiten käyttämäni sädekavennuksen.


Kriittinen silmäni ei tosin ollut kovinkaan tyytyväinen kumpaankaan sukkaan niiden päästyä puikoilta. Näyttivät niin epätasaisilta ja ruttuisilta. Laitoin ne likoamaan hetkeksi huuhteluaineveteen ja levittelin kylppärin lattialle kuivumaan yön yli. Ja kas kummaa aamulla sukat näyttivät paljon paremmilta, Kyllä nämä kehtaa laittaa Ilmastosukkakeräykseen ja ehkä ne päätyvät lämmittämään jonkun kansanedustajan jalkoja.

Langat löytyivät jämälankakorista. Valkoinen on Nallea, punainen on oletettavasti Nallea ja vihreän nimeä en muista. Siitä olen neulonut itselleni musta-vihreän raitapuseron joskus 80-luvun lopulla. Jo oli sen aikakin päästä käyttöön. Vihreäraisalliset sukat painavat 65g ja punaraidalliset 69 g. Sukat ovat n. kokoa 39, kun ovat minulle hieman reilut.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kanaemon kukot

Monissa blogeissa ylpeät äidit esittelevät lastensa aikaansaannoksia, mutta minäpä esillen äitini tekeleitä. Äiti vietti viime viikon meillä ja tullessaan mietti, mitä seuraavaksi virkkaisi. Olivat omat ideat vähän hakusessa. Olin paria viikkoa aikaisemmin saanut Krisiinalta ihanat pääsiäiskukot ja ohjeenkin niihin. Siispä lykkäsin äitille ohjeen ja jämäpuuvillalankapussini.

Äiti sitten virkkasi yhden jos toisenkin kukon sillä aikaa, kun me Pojan kanssa olimme poissa (ja vähän toki silloinkin, kun olimme paikalla). Vajaassa viikossa valmistui 17 kukkoa, joista kaksi hän otti mukaansa. Lopuista osa menee ystävän perheeseen, mutta aikamoinen parvi jää meidänkin pääsiäistä värittämään. Lankaakin kului pari sataa grammaa :-). Kiitos Äiti!



Postiluukusta on tullut kaikkea kivaa viime viikkojen aikana. En vain saanut valokuvia otettua. Toistaiseksi ei vielä riitä valo enää siihen aikaan illasta, kun olisi aikaa näitä juttuja miettiä ja kirjoitella. Olen toki kaikenlaista täällä itsekin väkerrellyt, mutta ihan valmiiksi asti en ole saanut. On jotenkin niin levoton olo, että tekee vähän sitä stten vähän tätä ja lopulta innostun aloittamaan taas jotain ihan uutta...

Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne tuparilahjasta ja saksikotelosta.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Tuparilahja


Ystäväni uudisti keittiönsä ja vietti eilen illalla uuden keittiön avajaisia. Täytyy sanoa, että muutos vanhasta on hyvin suuri ja erittäin onnistunut.

Tein lahjaksi keittiön tummiin sävyihin sopivat patalaput, tiskirätin ja hankaimen. Viimeksi mainittu on englanniksi scrub, mutta en ole ihan varma siitä, mikä olisi paras nimitys suomeksi. Paketiksi virkkasin pienen korin, jossa voi säilyttää keittiön tasoilla pyöriviä kodittomia tavaroita.

Patalaput virkkasin Tyyne-mummon mallilla. Langat kaivoin jämälankakorista. Musta on Kotiväkeä, valkoinen on jotain tuntematonta merseroimatonta lankaa. Painoa lapuilla on yhteensä 89 grammaa. Virkkuukoukku oli 2,5 mm.


Tiskikukka on neulottu samaisesta valkoisesta mysteeripuuvillasta, joka sai seurakseen yhtä salaperäistä mustaa lankaa. Molemmat ovat merseroimatonta puuvillaa.  Neuloin kukan 3,5 mm puikoilla ja siitä tuli mukavan ohut ja imukykyisen tuntuinen. Painoa tiskikukalla on 26 grammaa.


Olen monessa blogissa lukenut hyvistä kokemuksista akryylisistä hankaimista ja päätin sellaisenkin lahjaan lisätä. Halusin pitäytyä mustavalkoisissa väreissä ja neuloin kahta eri akryylilankaa yhdessä. Ensin minulla oli 3,5 mm puikot, mutta vaihdoin ne pian 4,0 mm. Jos en olisi ollut niin laiska, olisin vaihtanut vielä isompiin. Lankaa tähän meni 18 grammaa. Lanka ja puikot nitisivät ja natisivat ja päätinkin, että akryyliä ei tähän taloon enää tule. Katsotaan saanko noitakaan järkevästi tuhottua vai pistänkö poistoon. Jos jotain neulontarangaistusta joskus tarvitsen, niin olkoon se akryylilangan neulominen liian pienillä puikoilla.

Korin virkkasin matonkuteesta ja koristeeksi virkkasin kukan pellavalangasta. Tämä lanka on äitini jämiä ja on vanhempaa kuin minä. Todellista vintage-lankaa siis :-). Matonkudetta meni 144 grammaa ja kukka painaa 5 grammaa. Lopuksi pujotin vielä matonkuteesta kantokahvat, jotka voi halutessaan helposti ottaa pois. Tosin voihan tuon korin laittaa vaikka roikkumaan jostain.

Äiti oli taas huolissaan lahjan valmistumisesta, mutta tällä kertaa se ehti ihan ajoissa valmiiksi ja mukaan erittäin hauskoihin juhliin.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Saksille pesä


MaMa-haaste 7 on kivi, paperi, sakset. Olipas hankala aihe tällä kertaa! Ensimmäinen ideani oli tehdä pelikortit, jolla voi tätä tuttua peliä pelata. En saanut kuitenkaan itselleni perusteltua, miksi korttipeli olisi ollut parempi kuin perinteinen tapa, joten jäivät kortit tekemättä.

Seuraavaksi ajattelin, että kaivan kivikuosisen kankaan laatikosta ja ompelen siitä pussukan. Haasteeseen olisin osallistunut kuvalla, jossa olisi ollut kaava kankaalla ja sakset valmiina leikkaamaan. En sitten toteuttanut sitäkään.

Minulle sakset ovat tuiki tarpeellinen työkalu ja tarvitsen niitä päivittäin. Taloudestamme löytyy toki useat sakset, mutta silti ne tuntuvat aina olevan hukassa, kun niitä tarvitsee. Harvoin ne ovat kovin kaukana. Aika usein istun niiden päällä tai ne ovat piiloutuneet sohvatyynyjen alle.

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Muistin, että minulla on arkkitolkulla käsintehtyä paperia, joka varmasti kestäisi tällaisessakin käytössä. Korupussista kaivoin esille virattoman kiviriipuksen (sekin on siellä odottanut esille pääsyä kohta kolmekymmentä vuotta). Vihreä lanka on täyttä muovia ja löytyi kirpparilta jokunen vuosi sitten. Sirkat ja kiinnityssysteemit olen ostanut jossain vaiheessa edulliseen hintaan, eikä niitäkään ole kovin monta kertaa käytetty. Täällä on siis todella myllätty Mahtavia Materiaalivarastoja oikein kunnolla tällä kertaa. Liimaakin tarvittiin vähän ja virkkuukoukkua.


Tällainen saksikotelo näistä sitten syntyi.

 Asia erikseen on se, tuleeko tuota pussukaa koskaan roikotettua kaulassa. Pitää ainakin yrittää. Lopputulos on mielestäni hauska ja pidän siitä, että siinä ovat kaikki kolme - kivi, paperi ja sakset - somasti yhdessä.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Kuningattaren jämät


Nikolai-huivista jäi yli pieni nöttönen lankaa. Koska tykästyin kovasti huivin pitsimalliin, päätin tehdä lopusta langasta ranteenlämmittimet. Ensimmäisestä versiosta tuli liian pitkä (tai leveä, miten päin sen nyt ajattelee) ja arvelin, että lanka olisi loppunut kesken. Neuloin aloituksen taannoisella Tallinnan reissulla, joka ei langan tuhoamisen kannalta ollut mitenkään erityisen onnistunut. Kaiken, minkä matkan aikana neuloin, purin myöhemmin.


Uusi aloitus pienemmällä silmukkamäärällä onnistui paremmin ja sain pieniin käsiini sopivat lämmittimet tehtyä. Jätin saumaa ommellessani peukaloille reiät ja ranteenlämmittimiä voikin pitää molemmin päin. Kevät alkaa tosin täällä etelässä olla sen verran pitkällä, ettei näillekään enää kauheasti käyttöä ole. Mutta ovatpa valmiina odottamassa syksyä. En ole varmaan koskaan ollut näin hyvissä ajoin varautunut tulevaan syksyyn (vai onkohan kuitenkin kyse myöhästyneistä viime talven töistä).

Lankaa kului huimat 20 grammaa ja pienen pieni nöttönen jäi vielä. Sitä tässä pyörittelen ja voipi olla, että näette vielä Kuningattaren jämien jämät. Toivottavasti saan myös noita muita keskeneräisiä viimeisteltyä ja postattua.
 
Aurinkoista viikonloppua kaikille!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Se neljäs


Sain jokunen aika sitten Sirimiltä tällainen haasteen. Nappasinpa sitten tämän hymiönkin mukaan !

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se blogissasi.
3 Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama. 

Ja yllä on kuva.

Haaste oli vaikea, sillä omat kuvani eivät ole mitenkään erityisen hyvin kansioituina järjestyksessä. Suurin osa on vain isossa käsityöt-kansiossa. Perheen tärkeät kuvat ja mielenkiintoiset maisemat löytyvät miehen kuvatiedostoista (tuhansien pilvikuvien joukosta). 

Sinänsä hauskaa, että juuri tämä kuva tupsahti sieltä kansioista neljäntenä, kun on viime vuoden jämäkuun aikaansaannoksia. Nythän vietämme taas jämäkuuta. Idean tämän tekemiseen sain YouTubesta. Siellä brasilialainen täti kertoi, miten tekee iltalaukkuja cd-levyistä. Hieman muutin rakennetta ja tein tällaisia pussukoita/lahjarasioita. CD-levyjä on purkillinen ja nyt voisikin olla sopiva hetki tehdä taas muutama. Tästä höpsötyksestä kerroin noin vuosi sitten. 

Olen nyt niin tylsä ihminen, etten haasta ketään (tämäkin on jo pyörinyt aika monessa blogissa). Voit vapaasti ottaa haasteen mukaasi, jos haluat. 

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Hama-helmipussukka


Alkuvuoden Taito-lehdessä oli ohje pussukkaan, johon oli neulottu mukaan hama-helmiä. Oli pakko ottaa ohje talteen, kun noita helmiä on jossain vaiheessa tullut ostettua isompikin purkki. Aulikin on tätä kokeillut ja pitihän minunkin.

Tällä kertaa tein juuri niin kuin ohjeessa sanottiin. Ihan alkaen siitä, että käskettiin käyttää 18-säikeistä kalalankaa. Kaikkia muita paksuuksia olisi löytynyt läheltä, mutta ei tätä. Ostin sitten 500 gramman rullan kalalankaa. Nyt sitä on jäljellä 508 grammaa... En tullut punninneeksi kerää ennen kuin aloitin sen tuhoamisen, mutta arvioisin, että rulla painaa n.50 g.

Koko homman juju on se, että helmiä ei pujoteta etukäteen lankaan niin kuin usein on tapana. Ne koukataan virkkuukoukulla silmukan päälle ja sen jälkeen silmukka neulotaan ihan tavallisesti. Ei ollut kauhean sujuvaa neulomista ja hermi meni aika nopeasti. Neulepinnan valmistuminen vei viikon jos toisenkin, kun en jaksnut muutamaa kerrosta enempää kerralla tehdä. En suunnitellut kuviota erityisen tarkasti, yritin vain katsoa, ettei samaa väriä tule ihan vierekkäin.

Haasteellisin vaihe oli silittäminen. Hamahelmiä oli todella vaikea silittää niin, että olisivat sulaneet tasaisesti. Aloitin varovaisesti viileämmällä raudalla, mutta lämpöä oli pakko lisätä, että helmet sai sulamaan. Eri väriset helmet myös sulavat eri tavalla. Lopputuloksesta ei tullut ihan niin tasainen kuin olisin toivonut. Taito-lehden kuvassa helmet näyttivät sulaneen aivan tasaisesti ja samanmuotoisiksi.


Sitten pussukka odottelikin muutaman viikon ompeluinnostusta. Se iski tänään. Ompelin pussukan sivureunat ja vetoketjun käsin. Vuorin reunat ompelin koneella, mutta kiinnitin sen käsin pienin pistoin. Siinä ährätessäni mietin, että homman olisi voinut tehdä helpomminkin.

Aika pieni tuosta tuli (23 cm x 13 cm), mutta eiköhän sillekin jotain käyttöä löydy. Onhan se ainakin söpö. Kai... Ripustuslenkin siihen voisi vielä vaikka virkata.

Nyt pitäisi vaan keksiä, mitä tuosta lopusta kalalangasta tekisi. Lasketaankohan se jämälangaksi?

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Vispipuuro


Joku ehkä muistaa joulun jälkeisen hattuongelmani (kun lempilippikseni piilotteli pikkuveljen vaatekomerossa). Silloin tuli selailtua kaikenlaisia lippisohjeita ja silmääni viehätti taas tämä Novitan Syksy 2008 -lehden malli. Olin unohtanut sen kokonaan, kun silloin ei ollut siihen sopivaa lankaa. Suosituslanka Mambo ei oikein inspiroinut. Nyt muistin kuitenkin viime keväänä ostamani käsinkehrätyn villalangan ja arvelin, että paksuus saattaisi olla aika hyvä.

Lanka on Ingeborg Michels Gernbash Naturwolle Handgesponnen ja se on odottanut sopivaa käyttökohdetta melkein vuoden. Lanka on hieman ohuempaa kuin ohjeen Mambo, joten lisäsin silmukoita aloitukseen ja tein muutaman kerroksen enemmän. Virkkuukoukkuni oli 7,0 mmm. Aloitan virkatut hatut ja myssyt yleensä päälaelta ja olikin outoa virkata väärään suuntaan. En myöskään ollut tyytyväinen päälaen kavennuksiin, kun ne ainakin minulla jäivät jotenkin reiällisiksi. 200 grammasta lankaa jäi pieni nöttönen, josta virkkasin ympyrän ja ompelin sen päälaelle kavennusosaa peittämään. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Tällainen runsas lippis sopii päähäni oikein mainiosti.


Lankaa oli sitten jäljellä 100 grammaa ja halusin saada settiin myös kaulaliinan. Hetken mietin, olisinko ostanut lisää lankaa, mutta luovuin ajatuksesta. Totesin, että tällainen käsinehrätty hieman epätasainen paksu lanka sopii oikein hyvin skotlantilaiseen huiviin. Lankakorista sattui löytymään sopivan väristä Maijaa ja siitä lähdin virkkaamaan pohjaverkkoa. Aloitin perusmallilla pylväs-ketjusilmukka, mutta totesin, että ruudukosta tulee liian tiivis. Seuraavan ruudukon tein kaksoispylväillä ja kahdella ketjusilmukalla ja se näytti hyvältä. Kerroksella on 15 ruutua (pariton määrä tekee sen, että päät ovat valmiina symmetriset ja se miellyttää omaa silmääni).


Tämän huivimallin ainoa miinuspuoli on se, että pohjaverkon virkkaaminen on tappavan tylsää, mutta tarkkaavaisuutta vaativaa. Jouduin loppuvaiheessa purkamaan yi 20 cm, kun huomasin hukanneeni yhden ruudun. Tässä mallissa moinen virhe näkyy eikä sitä pysty peittämään, joten oli pakko tehdä uusiksi. Kahdesta kerästä (100 g) Maijaa sain riittävän pitkän huivin. Käsinkehrättyä lankaa meni n. 70 g.


Lopuksi pujottelin koukkuamiskoukun avulla kaksinkertaisen villalangan verkkoon. Verkkoon olisi mahtunut kolminkertainenkin lanka, mutta muutama metri jäi puuttumaan. Kaksinkertaisena huivista tuli ohuempi ja laskeutuvampi, mikä ei ole ollenkaan paha. Loppulangasta virkkasin jättikukan. En tiedä vielä tuleeko siitä rintakoru vai laukunkoriste. Halusin vaan saada kaiken langan käytettyä. Muutama metri tosin päätyi lankakorin pohjalle. Kukkaan meni 28 g.

Ensi talvea odotellessa :-)

tiistai 5. huhtikuuta 2011

PPP eli punainen projektipussukka

Ravelryssä on kaiken muun kivan lisäksi innostuttu projektipussukoiden ompelemisesta. Eihän se hauskaa ole itselleen tehdä, joten lähettelemme näitä toisillemme. Tällainen pussukka on tänään lähtenyt postissa uuteen kotiin. Toivottavasti se ilostuttaa saajaansa. Oman pussukani saan ensi viikolla :-).

Kaavan piirsin tilkkukurssilla opettajan avustuksella. Ajattelin, että olisi kiva, jos pussiin mahtuisivat pitkäkin puikot tarvittaessa. Valmiina pussukka näyttää kuitenkin liian pitkulaiselta. Seuraavasta teen varmaan hieman lyhyemmän. Pitääkin nyt ommella näitä pussukoita muutama, että pysyvät opettajan opit hyvin mielessä. Eilen kurssilla tosin oli sellainen olo, ettei olisi koskaan aikaisemmin koneella mitään tehnytkään. Olen viime aikoina keskittynyt ihan liikaa lankatöihin ja ompelukone on jäänyt aivan paitsioon. Tähän täytyy tulla parannus.

Pientä viimeistelyä vailla olevia töitäkin on useita pitkin ja poikin, mutta en vaan saa aikaiseksi tehdä niitä loppuun, kun koko ajan tulee uusia ideoita. Pitää varmaan keksiä itselleen jotain keppejä ja porkkanoita. Langan haalimisen voisi nyt ainakin hetkeksi lopettaa...

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Onneksi on se viime tippa



17.40 "Pöh! Jäi tämänkertainen MaMa-haaste toteuttamatta :-("


 17.45  Idea!

17.47 Langat ja virkkuukoukku otettu esille.
         Pontevaa virkkaamista


18.30 Ketjusilmukkaketju valmis. Kaksipuoleinen teippi oli onneksi omalla paikallaan. Innokasta teipin ja ketjusilmukoiden pyörittelyä. Varmuuden vuoksi pienet liimatipat alkuun ja loppuun.


19.04 Purkki ja kansi valmiina valokuvattavaksi

19.15 Kuvien siirto koneelle ja postauksen kirjoittaminen.



19.30 Postauksen linkittäminen 37 tuntia vuorokaudessa blogiin
MaMa6-haasteen alle.

19.43 LÄTTYJÄ :-)


PS: Lankaa kului 36 g ja tämä on ensimmäinen työni jämäblogiin.

Tallinnasta tarttunutta


Onneksi ei ole kuitenkaan kyse mistään ikävästä taudista tai loisesta :-)

En ole Tallinnassa käynytkään sitten viime kesän, joten muutamia tarpeita oli jo ehtinyt tulla mieleen. Ostokset olivat pääsääntöisesti suunniteltuja ja heräteostoksetkin olivat hyvin perusteltuja. Muutamia juttuja tuli ostettua ihan sen takia, kun kaveritkin osti. Aika maltillinen olin kuitenkin tällä kertaa ja jätin esimierkiksi Karnaluksin nappiputkilot ja nauharullat ihan rauhaan.
 

Lankojakin toki ostin, vaikka niitä kotona pursuilee joka nurkasta. Turkoosista Brilliantista on tulossa neuletakki ihan itselleni (sitä on enemmän kuin tuo kuvan neljä kerää). Aloitin jo kertaalleen BomUllista Joustineuletakkia (Suuri Käsityö), mutta jouduin purkamaan sen, kun lanka olisi todennäköisesti loppunut kesken ja oli muutenkin ko. malliin liian painavaa. Voi olla, että malli ei sovi tällekään langalle, mutta jotain sen tyylistä ajattelin kuitenkin tehdä. Vaaleanpunaisesta Katian Candysta olisi tarkoitus neuloa ystävälle kesähuivi. Turkoosi versio samasta langasta huuteli niin kovasti, että oli pakko ottaa sekin mukaan. Mukaan tarttui myös kaksi pötkylää Latvian villaa. Ryppyhuivilangaksi ajattelin, mutta ulkona väri ei ollutkaan ihan sellainen kuin miltä sisällä näytti. Eiköhän niillekin joku suunnitelma löydy.

Minulla oli matkaneuleena mukana edellä mainitusta BomUllista kesken oleva Lady February sweater. Oli hyvä tilaisuus sovittaa tekelettä, kun oli useampi asiantunteva silmä tarkistamassa, että koko on oikea. Harmi vaan, että olin lukenut ohjetta huonosti. Nyt joudun purkamaan taas muutaman kerroksen ja aloittamaan pitsineuleen alusta. Onkohan tässä langassa jokin kirous, kun ei ainakaan helposti suostu muotoutumaan miksikään käyttökelpoiseksi.


Parasta koko reissussa oli hauka seura. Kiitokset Kristiina, Maria ja Anu! Eivätpä loppuneet puheenaiheet kesken ja taisipa jokainen meistä oppia jotain uuttakin. Ihana Kristiina vielä kaiken muun hyvän lisäksi lahjoi meitä näillä ihanilla pääsiäiskukoilla. Äiti-kukot oli hän tehnyt jokaiselle ihan ajatuksella, mutta loppuperheen saimme itse valita *. Kiitos, kiitos, kiitos!

* Kuten huomaatte värivalintani on hyvin yllätyksetön. Tosin ajattelin, että näiden avulla voisi lapselle opettaa genetiikkaa. "Kun äiti-kukko on turkoosi ja isi-kukko on valkoinen, tulee lapsi-kukoista turkoosi-valkoraidallisia..."

Tyyne-potholder


Tyyne was the name of my grandmother and she taught me this potholder pattern when I was a teenager. I haven´t seen this pattern anywhere else and I happen to love it. As I loved my granny very much.

I have to thank Flia for this English version. Without her help it wouldn´t have been done, at least not as quickly. 

Please inform me if you have any problems with the pattern. Please leave a comment if you make one, so I can take a look at it. Have fun!

Tyyne potholder


Any 100% cotton dk yarn in two matching colours 100 - 150 grams and a hook to match (2,0 mm - 3,0mm).

With colour A (the darker one in the pictures)
Row 1: chain 56, or until you get the desired length + 10
Row 2: (all rows must start with the ch 1 hole and end with 3 dc)
chain 4, dc in the next 3 ch, (ch 1, dc in the next 3 ch) repeat (-) to your desired width, ending the row with 3 dc.
Row 3: ch 4, (3 dc in the next chloop of previous row, ch 1), repeat (-) ending the row with 3 dc.
Repeat row 3 until you’ve reached the desired length. For an equal sided square make 2 rows more than the double of dc groups.


Change to colour B (the lighter colour in the pictures).
Row 1: Ch 4, 3 dc in the chloop of previous row.
Row 2: Chain 2 (this is the start of row two)


Lay down the work on a table, the row you just made facing you. Fold this row, down underneath the last row of colour A.




Make the ch from row 1 (color B) visible through the hole of the colour A square. (the last picture above).
Dc 3 in that chain, working through the hole.
Row 2 continues: Ch 1, dc 3 in the next chloop of colour B, through the next hole of colour A until the end of the row.
Row 3: Ch 2, dc 3 in the next hole of colour A, (ch 1, dc 3 in the next hole of colour A), repeat (-)
Continue as in row 3 until you’ve filled all the holes of the colour A square. Do not cut.

Suggestion for edging:
Continue with the same yarn from the corner: (ch 3, dc 3 in the same st), repeat(-), join to the edge start with a sl st . Do not cut.

Hanger: ch 40, attach with a sl st either to the ch of the row below or to the last ch of the ch40), turn and fill up the ring with sc´s, push the sc together so the ring becomes stiff. Cut.

Weave in ends.