Tilaustyö

Kaikenlaista olen täällä väkerrellyt, mutta mitään valmista en ole oikein saanut aikaan.

Tiistai-iltapäivänä naapuri soitti ja kysyi, olenko kovin kiireinen illalla. Olin menossa asukastalolla käymään, mutta muuten ei ollut mitään erityistä. Hän kysyi, voisinko neuloa hänelle lapun. Yritin kysellä, millaista ja mistä langasta. Hän lupasi tuoda minulle mallin ja langan asukastalolle. Sen verran joutui vyötettä tutkailemaan, että sain varattua oikean paksuiset puikot mukaan (lanka oli Smart).

Talolle mennessäni mietin, minkäköhänlaisen mallin pääsisin tekemään. Meinasin tikahtua nauruun, kun näin tämän vaativan mallin :-) Tummempi on siis mallikappale ja vaalean neuloin siinä kahvitellessani ja jutellessani. Eikä tarvinnut tehdä reikääkään.

Saattaapa luvassa olla jonkinlainen korvaus huippusuorituksesta ja menetetystä vapaa-ajasta. Mielenkiinnolla odotan myös tietoa siitä, mihin tämä huima käsityöllinen riemuvoitto päätyy. Niitä odotellessa :-)

Ystävälle

Neuloin hyvälle ystävälleni huivin syntymäpäivälahjaksi. Hän toivoi puuvillaisen tai pellavaisen tuntuista huivia kesällä käytettäväksi. Oli meillä puhetta Harunistakin, mutta jotenkin unohdin sen saman tien, kun se pitää mielestäni tehdä villalangasta.

Langat ostin jo taannoiselta Tallinnan reissulta. Väri oli kertakaikkisen täydellinen ystävälleni ja juuri oikealla tavalla kesäinen. Lanka on liukuvärjätty Katian Candy (100 % puuvilla), jota ostin 150 grammaa. Mallia sitten etsikelinkin vähän pidempään. Harkitsin Annista ja selasin monen monta Ravelryn mallia. Viimein muistin, että minulla on hyllyssä Knitted lace of Estonia -kirja ja aloin selata sitä. Viimein malliksi valikoitui Peacock Tail and Leaf Scarf.

Ainoa ongelma oli se, että mallissa on nyppyjä (ja Anniksen nyppiminen on vielä tuoreessa muistissa). Mietin hetken, josko tekisin huivin ilman nyppyjä, mutta päätin kuitenkin edes kokeilla. En tiedä, onko kyse harjoituksesta vai lankalaadusta, mutta tällä kertaa nypyt eivät nyppineet. Ne syntyivät vaivattomasti ja kaikki seitsemän langankiertoa sujahtivat puikolle nurjalla yhteen neuloessa (ainakin melkein joka toinen kerta). Keskiosan mallikertakin oli looginen ja helppo muistaa ja kirja kulki mukana vain varmuuden vuoksi.

Huivin alkuun tuli reunamalli kertaalleen ja keskiosassa toistui toinen malli. Huivin loppupää neulottiin erikseen ja kiinnitettiin silmukoita jäljitellen huiviin. Huomasin vasta jälkimmäistä reunaa tehdessäni, että olin lukenut ohjetta väärin, mutta en antanut sen haitata. Kuten äitillä on aina tapana sanoa: "Hullu ei huomaa ja viisas ei virka mitään". Yritin saada kaiken langan kulumaan eikä sitä jäänyt kuin pienen pieni nöttönen jäljelle. Kerien vaihtumiskohdatkin sattuivat juuri sopivasti.

Kastelin huivin huuhteluainevedessä ja levitin lakanan päälle kuivumaan. En pingottant tai edes kiinnittänyt sitä nuppineuloilla. Puuvilla oli märkänä sen verran painavaa, että huivi pysyi mitoissaa ilman kiinnitystä. Huivi on juuri sopivan kokoinen harteilla pidettäväksi kesämekon kaverina. Kaksinkerroin taitettuna se menee kaulaliinasta.

Ilmoittauduin sitten viimein Mammutin Hulluun HuiviVuoteen ja tämä on tämän vuoden kuudes huivini eli HHV6. Enpä usko, että saa kirittyä alkuvuotta ihan Mammutin tahtiin eli huivi viikossa. Jos tyytyisi hieman vähempään ja tavoittelisi vaikka huivia kuussa. Eikä sitä vielä tiedä, miten tässä innostuu :-)

Pieniä paketteja

Tällaista pientä vielä nimetöntä nyyttiä pääsin katselemaan, sylittelemään ja nuuhkimaan viime viikolla. Luonto on kyllä iskostanut hoivavietin syvälle, kun vauvat herättävät useimmissa ihmisissä vahvoja tunteita. Vierailua edeltävänä päivänä työkaveri kävi esittelemässä omaa pienokaistaan ja siinä me sitten ringissä ihailimme, huokailimme ja lepertelimme pikkuiselle. Eikä tarvinnut äitin vauvaansa sylissä pitää kuin sen hetken, jolloin ruokki hänet.

Muistelin lukeneeni tai kuulleeni ihan hiljattain siitä, miten tärkeä rooli isoäideillä on ihmiskunnan kannalta. Erityisen merkittävää ovat vaihdeuvuodet. Ihmiskunnan kannalta on merkityksellistä se, että isoäidit auttavat hoivamaan lapsenlapsiaan sen sijaan, että itse lisääntyisivät. Lähdetietoni olivat hieman hatarat, kun asiasta ystävilleni kerroin. Onneksi löysin netistä hyvin nopeasti sen väitöskirjan, jossa asiaa on tutkittu - ja se on ihan suomalainen: Ihmisen pitkän eliniän evoluutio (Väitös: FM Mirkka Lahdenperä). Tämä ajatus lohdutti kovasti kuumista aalloista kärsivää ystävääni, siksi haluan jakaa sen myös teidän kanssanne. Mutta ovat nuo vauvat vaan niin ihania :-)

Tämä pienoikainen sai Käsityölehden ohjeella (2/2011) neulotun Baby Surprise Jacketin (Rav-link). Elizabeth Zimmermanin neuleideologia on kerrassaan nerokas ja täytyykin jossain vaiheessa perhtyä siihen paremmin. Nutussa ommellaan ainoastaan olkasaumat, muut muodot tulevat kavennuksilla ja lisäyksillä. Sen verran tarkkana niiden kanssa saa olla, ettei tämä aivan aivoton tv-neule ole. Kiva ja nopea tehdä kuitenkin. EZ:n Knitter´s Almanac on tilauslistalla, kunhan vaan saan aikaiseksi. Lankana on viime kesän KYHäilyistä voittamani Sukka-Puffaa ja sen kaverina Viking Baby Ullia ja painoa on 161 grammaa.

Myssy on vanha tuttu Norwegian Sweet Baby cap. Viimeiset lisäykset jäivät hieman pullottamaan ja mietinkin, olenko taas humpsinut menemään niin kovalla vauhdilla, että on jäänyt ohjeesta jotain oleellista lukematta. Eiköhän tuo vauvan päässä sitten muotoudu ihan nätiksi (toistaiseksi on vielä aika reilun kokoinen). Myssyyn käytin pelkkää Sukka-Puffaa ja sitä kului 22 grammaa. Nauhoiksi ompelin äitin tunikasta irroitetut puuvillanyörit, jotka olivat sopivan ohuet ja pehmeät.

Sukatkin ovat vanhat tutut Tuulan junasukat. Kaikki, joille olen tällä ohjeella neulotut vauvansukat antanut, ovat kehuneet mallia erittäin paljon. Taidan siis jatkossakin neuloa junasukkia. Lankana Viking Baby Ull ja painoa 29 grammaa.

 Äiti, nää vaatteet on ihan liian isot! Ja kuumat!

Aikaisemmin esittelemäni imetystyyny meni samaan osoitteeseen. Sain jo seuraavana päivänä onnellisen ja helpottuneen viestin tuoreelta äidiltä. Ihanaa, kun vauva voi olla sylissä ja kädet jäävät vapaiksi. Suosittelen lämpimästi imetystyynyä kaikkiin vauvaperheisiin :-)

Keltainen toukokuu

Snyn toukokuun paketti tuli viime viikolla (en vain ole ehtinyt aiemmin kuvata ja blogata).
 
Paketista löytyi kaksi kerää Novitan Luxus cotton -lankaa, kettukarkkeja, aurinkorasvaa, betakaroteenitabletteja ja sinappijauhetta reseptin kera. Aurinkoa selvästi on parini tässä ajatellut :-) Teemaan liittyen voisi noista langoista tietysti virkata hellehatun, mutta taitavat kuitenkin päätyä tiskikukiksi.

Nyt paljastui myös, että paketteja minulle on lähettänyt Nata.

Kiitos!

Kesäyön hullutus

Teroittakaa puikkonne! 

Kerikää lankanne!

Listatkaa suunnitelmanne!

Kesäyön hullutus tulee taas!

Käy katsomassa ilmoittautumisohjeet ja hyppää hullutukseen mukaan.

Emoja ja pikkuisia

Lähipiiriin on taas ilmiintynyt uusi ihmisen alku ja ompelin imetystyynyn hänen (ja äitinsä) eloa helpottamaan. Aika moni ystävä on tällaisen tyynyn minulta saanut, kun on helppo, nopea ja tuiki tarpeellinen tuliainen vauvaperheeseen.

Imetystyyny oli itselleni yksi tärkeimmistä ellei tärkein vauvan hoitoväline. Pojan ensimmäisen vuoden aikana vietin päiväni kädentaitojen asukastalolla, jossa oli aina muita ihmisiä paikalla. Oli ihanaa, kun sai jutella aikuisten kanssa ja välillä joku muukin piti lasta sylissä. Imettäminen ei kuitenkaan minulta sujunut vasemmalla kädellä muita hommia tehdessä, vaan tarvitsin siihen kunnollisen asennon. Siinä imetystyyny oli oivallinen apuväline. Pitkän aikaa kuljetin tyynyä mukanani asukastalolle ja sieltä takaisin kotiin. Kunnes sitten eräänä päivänä  yhtäkkiä hoksasin, että ihmisellä voi olla kaksikin imetystyynyä.

Eipä ihan hirveästi tullut käsitöitä sen vuoden aikana tehtyä. Tosin yhdessä innostuksen puuskassa tuli rakennettua ja kudottua kaksi saalikangasta - viikossa. Enää ei moista taitaisi irrota. Kaikkea ne hormonit saa aikaan :-)

Imetystyynyn ohje ja kaava on ollut Suuressa käsityölehdessä. Muistaakseni numero on 3/2001. Maaliskuussa ja vuosituhannen alussa kuitenkin, kun ensimmäisen tyynyn olen tehnyt 2003. Täytteenä on styrox-palleroita ja koko homman haasteellisin osuus on saada liukkaat ja sähköiset pallerot pussista tyynyyn - kulkematta puolen asunnon kautta. Ystävän avustuksella sekin osuus sujui tänään oikein mallikkaasti. Kiitos Anu!

Perussukat

Onpa muuten hassua, miten vaalituloksen jälkeen, etuliite perus on saanut ihan uuden lisävivahteen. Mutta enpä mene tähän aihepiiriin sen enempää, kun tämä on kuitenkin käsityöblogi ja sellaisena pysyy.

Neuloin miespuoliselle työkaverille villasukat. Ihan tavalliset, samanlaisia olen neulonut jo monen monta paria. Kolmen kerroksen raidat, mummon opettaman kantapää. Eipä tarvinnut ihan hirveästi miettiä tehdessä. Laittoi vaan automaattiohjauksen päälle.

Ainoa uusi asia oli, se että neuloin SeiskaVeikkaa 3,5 mm puikoilla. Olen havinnut, että aika monet neulovat SeiskaVeikkaa tämän paksuisilla puikoilla, jotkut jopa 3,0 mm puikoilla. Itse olen neulonut 4,0 mm puikoilla, joskus puikkojen koko on ollut jopa 4,5 mm. Olen jo jonkin aikaa pohtinut, ovatko sukkani olleet liian löpsöjä, vaikka olen itse ollut iihin oikein tyytyväinen. Pitihän sitä siis kokeilla.

Sukat tuntuivat aika napakoilta ja olettamukseni siitä, että pidän löpsöistä sukista sai vahvistusta. Päätin kuitenkin kysyä muiltakin neulojilta, kun sukat sattuivat olemaan mukana Menitan neuletapaamisessa. Kaikki olivat sitä mieltä, että sukat eivät ainakaan ole liian löpsöt, enemminkin liian napakat. Voin siis jatkossa kaikessa rauhassa neuloa Seiskaveikkasukkani nelosen puikoilla.

Kerroksen vaihtumiskohdasta käytiin kiivasta keskustelua. Minulla se sattui olemaan pohjassa, mikä oli oman pöytäkuntani mielestä ihan hassua. Viereisestä pöydästä onneksi huudeltiin minulle vahvistusta. Lopputulema oli se, että kaipa nämä sukat jollekulle kelpaavat.

Ja hyvinpä kelpasivat. Olisitte nähneet työkaverin onnellisen ilmeen, kun vein hänelle sukat sovitettavaksi. Hän ihasteli kantapäätä: "Tää on kuin mummon tekemä" ja joustinta jalkapöydällä: "Nää sopivat niin hyvin, kun tässä on tällainen hieno." Onnellisena pakkasi sukat reppuunsa eikä yhtään valittanut jalan alla olevasta kerroksen vaihtumiskohdasta. (Myöhemmin tosin kaivoimme ne uudelleen esille, että sain kuvat otettua.)

Ja kyllä tulin minäkin iloiseksi, kun tavallistakin tavallisemmat perussukat saivat jonkun hymyilemään kuin Naantalin aurinko. Toisinaan yksinkertaiset asiat ovat kaikkein parhaimpia.

Kiitos!

Sain tämä ihanan tunnustuksen Aulilta Virveriikka-blogista. Kiitokset vielä kerraan! Auli ehdottomasti ansaitsee tämän takaisin, kun hänellä on niin ihana blogi.

Tämä on siitä kiva tunnustus, ettei tarvitse kaivaa olemattomia kuvia varastoista, tai miettiä jotain fiksua kerrottavaa itsestään :-). 

Ihanien blogien listaaminen on aina niin vaikeaa , kun mukavia, ajatuksia herättäviä, inspiraatiota ruokkivia ja muuten vaan hymyn huulille saavia blogeja on niin paljon.Olen viime aikoina löytänyt monia uusia ihania blogeja ja saanut uusia ihania blogiystäviä, vanhempia ihania blogiystäviä unohtamatta. Kiitos teille kaikille!

Päätin tällä kertaa valita listalle sellaisia blogeja, joille en ole ainakaan muistaakseni tunnustusta koskaan antanut.

• Käsityönopettajan päiväkirja: ihania töitä ja kuvia, syvällistä pohdintaa elämästä
• Lilan luomukset: elämän arkea iloisesti kerrottuna
• Neferi: niin kauniita virkkauksia ja hyviä ideoita
• Kun itse tekee, niin saa mitä sattuu: nimi kertoo jo kaiken.

Toukokuu mennä jolkotttaa ja ihan kohta on kesä. Hiirenkorvavaihekin meni melkein huomaamatta ohi ja nyt on puissa jo lehdet. Mihin tämä aika oikein menee?

Tsä Päroo

Kuten ehkä muistattte, Poika ilmoitti hyvin pontevasti, ettei  missään nimessä halua vapputukkaa. Kauhun sekaisin ilmein toisti sen monen monta kertaa. Vapun mentyä hän yhtenä päivänä keksi, että jos vapputukan tekisi kokonaan mustana, siitä saisi oikein hyvän Tsä Päroo tukan. "Äiti milloin sä teet mulle Tsä Päroo tukan?".

Muutaman hetken piti miettiä ja sitten lopulta kysyä, kuka tämä mystinen Tsä Päroo on. Kyseessähän on tietysti Karibian merirosvojen Jack Sparrow (kiitos tehokas mainonta ja Lego). Eilen, kun Poika oli äitinsä lahjonut ja hellinyt pehmoiseksi, hän alkoi kärttää tukkaansa. Eikä auttanut äitin muu kuin sellainen tehdä. Malli on sama kuin vapputukassa, mutta värimaailma hieman yksioikoisempi. Sainpahan taas tuhottua jämälankakorista kammottavaa mustaa mohairia ja inhaa akryyliä 54 grammaa yhteensä. Tukkaan piti ehdottomasti saada vielä muutama puuhelmi ja niiden oikeaa järjestystä Poika mietti todella tarkasti.

"Eiks ookki nopea? Ihan kuin oikea merirosvo!"

Täydelliseen lopputulokseen tarviittin vielä punaista kangasta huiviksi ja melkein meinasi usko mennä ennen kuin päästiin kangaslaarissa riittävän syvälle. Pisteeksi iin päälle vielä muovinen merirosvokapteenin lakki. Lopputuloksena onnellinen lapsi.

On tämä äitinä olo onneksi aikas hauskaa!

Äitienpäivänä

Aamuherätys oli hyvin varhainen, kun Poika oli niin innoissaan tuomassa lahjojaan. Kivoja lahjoja olivat koululla ja iltapäiväkerhossa tehneet. Huvittavin hetki tosin oli jo torstaina, kun poika toi lahjukset kotiin ja salakuljetti ne parvekkeelle: "Ethän äiti yhtään huomannut, että vein reppuni parvekkeelle ja piilotin sinne jotain, niin eihän mulla mitään salattavaa ole. Ei, ei." Ja silmät pyörii päässä ja viheltelee. Mistä nuo lapset oppivatkaan nämä kaikki klassiset elkeet :-D.

Tyynyn kuvassa on kissa ja korttikin on ihan minun näköiseni. Onneksi hymyilevänä.

Toinen lahja olikin sitten pakattu näin ihanaan pakettiin. Vihje kuului: "Tästä voi sitten juoda.". Sain tällaisen omin pienin kätösin koristellun mukin. Mukin pohjaan, sisäpuolelle siis, on maalattu pyhä pillerinpyörittäjä ja mukin reunassa oleva musta pallo on sitten se pillerinpyörittäjän kakkapallo. Jännittävää tämä poikalapsen äidin elämä... Hyvältä maistui aamukahvi kuitenkin.

Kukkakaupasta oli poika valinnut kauniin syklaaminpunaisen orkidean. Toivottavasti saan sen pidettyä kukassa mahdollisimman pitkään.

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille!

Erityisterveiset omalle äiti-kullalle!

Toiveiden täyttymys

Lapsena ihailin kovasti sellaisia penaaleja, jotka suljettiin vetoketjulla ja joissa oli kuminauhalenkki jokaiselle kynälle. Äitiltä sellaista joskus pyysin ja hän tuumasi, että osaa kyllä tehdä minulle vetoketjupenaalin. Hän ompelikin minulle farkkukankaasta penaalin jossa oli vetoketju ja ulotaskukin. Mutta se ei auennut, eikä siinä ollut kuminauhalenkkejä kynille. Käytin penaalia kuitenkin monta vuotta, yläasteella siihen oli hyvä kirjoitella ja piirtää kaikenlaista.

En ole sen jälkeen enää haaveillut kuminauhallisesta penaalista ja suurin osa niistä näyttääkin niin muovisilta, etteivät innosta. Avattavan vetoketjupussukan haave onkin siirtynyt käsitöiden puolelle. Olen ihaillen katsellut japanilaisissa tilkkukirjoissa olevia ompelutarvikekoteloita ja suunnitellut sellaisen ompelemista.

Ystäväni osti viime vuonna itselleen Cloverin virkkuukoukkupussukan ja siitä lähtien olen suunnitellut ompelevani ihanille Cloverin virkkuukoukuilleni vastaavanlaisen pussukan. Ompeluinnostus ei vain ole riittänyt niin pitkälle, että olisin päässyt tuumasta toimeen.

Virkkausinnostus sen sijaan jyllää yhä vaan ja päätinkin jämäkuun kunniaksi virkata itselleni virkkuukoukkujen säilytyspussukan. Aloitin äitin huivista yli jääneellä Gefidran Rubens -langalla. Se kuitenkin loppui ennen kuin kotelo oli tarpeeksi leveä. Jatkoin kolminkertaisella Kotiväellä, kunnes muoto oli tasapainoinen (en missään vaiheessa tietenkään mitannut mitään sen tarkemmin, vähän vaan mallasin, että virkkuukoukku mahtuu sisään).

Seuraavaksi virkkasin taskukappaletta yksinkertaisella Kotiväellä, kunnes sekin alkoi loppua. Piti siis jatkaa pinkillä Diamond Cottonilla. Vappuaattoiltana istuinkin parvekkeella ompelemassa osasia yhteen, jotta sain koteloni Jämäkuun laskuihin mukaan. Jätin kirjailut viimeiseksi, kun ajattelin, että on valmis ja käyttökelpoinen ilman koristuksiakin. Ehdin kuitenkin virkata muutaman kukkasen ja kirjoa vähän vartta ennen puolta yötä. Itseasiassa olin valmis jo hyvissä ajoin eli vähän jälkeen yhdentoista illalla :-).

Haasteellisin osuus oli vetoketjun kiinnittäminen ja sitäkin olisi helpottanut se, että olisi vähän edes käyttänyt mittanauhaa ja nuppineuloja. Ompeleet eivät ole kovinkaan kauniit sisäpuolelta, mutta ulkoa päin kotelo on oikein kaunis. Parasta on kuitenkin se, että siinä on vielä muutamalle virkkuukoukulle tilaa, jos jossain vaiheessa innostun täydentämään sarjaani.

Tällä työllä aloitin jämäkuuni ja se valmistui viimeisenä. Lankaa kului kaikkinensa 104 grammaa. Kotelosta tuli juuri sellainen kuin ajattelinkin, kaunis ja käyttökelpoinen.

Kiitokset taas kaikista mieltä piristävistä kommenteistanne! Aurinkoista viikonloppua!

Kummitytölle

Vanhimman kummityttöni syntymäpäiviä vietettiin toisena pääsisäispäivänä. Lahjatoiveita kysellessäni saan yleensä aina vastaukseksi a) jotain itsetehtyä tai b) jotain askartelu/käsityöpuuhaa. Koska perhe arvostaa myös kierrätystä, päätin tällä kertaa katsoa lahjan omista varastoistani (jossa tavaraa on pienen askarteluliikkeen verran).

Tuparilahjan jäljiltä olohuoneessa pyöri pieni kerä valkoista matonkudetta ja siitä sain idean virkata hänelle kassin. Tarkoitus oli täyttää kassi askartelujutuilla, mutta sitten keksinkin laittaa kassin täyteen matonkudekeriä ja pistinpä mukaan myös kasin virkkuukoukkuni (kun kaupat eivät tietänkään olleet auki).

Tyttö oli otti lahjan vastaan ja kiitti kohteliaasti. Emme siinä hetkessä sitten enempää asiasta puhuneet. Kesken juhlien tytön äiti tuli sanomaan, että tyttö oli häneltä vienosti tiedustellut, opettaisinko kassin virkkaamista. Kyllä on tyttö kummitätiinsä tullut, kun pitää kaikenlaisesta näpertelystä :-)

En tullut tarkemmin punninneeksi kassia tai sen täytteitä, mutta arvelisin, että puolisen kiloa matonkudetta on vaihtanut osoitetta. Tosin toiselle kummitytölleni kutomastani matosta jäi kuteita ihan reilusti yli, joten plussan puolella mennään tälläkin saralla...

Kiitos Annis-kommenteistanne! Taidan uskaltautua nyppyilyyn uudestaankin. Tai sitten en :-)

Voihan nyppy!

Olen jo jonkin aikaa suunnitellut neulovani Annis-huivin, kun kaikki muutkin ovat sen tehneet. Mutta eipä antautunut Annis minulle helpolla!

Jämälankakorista löytyi vironvillavyyhdin loppu ja muutama pieni kerä Any-sukkalankaa, joiden sävyt sopivat hyvin yhteen. Päätin niistä sitten lähteä tekemään ensimmäistä kokeiluversioita.

Viime viikolla heräsin yhtenä aamuna liian aikaisin ja päätin ryhtyä hommiin. Sain ensimmäisen kerroksen neulottua ja minulla oli yksi silmukka liikaa. Optimistina ajattlein, että olin huolellisesta laskemisesta huolimatta saanut aloitukseen yhden silmukan liikaa. Toisella kuiviokerroksella löysin sitten ekan kerroksen virheen ja purin koko homman. Aloitin uudestaan. Eikä vieläkään täsmännyt. Tässä vaiheessa piti jo lähteä töihin.

Päätin kokeilla vielä kolmannen kerran ja sitten luovuttaa, jos ei onnistu. Sain kuin sainkin aloituksen oikein ja pitsikuvio valmistuikin oikein nopeasti ja helposti.

Mutta ne nypyt! Hetken jo harkitsin, että jättäisin ne pois, kun olen nähnyt muidenkin niin tekevän. Päätin kuitenkin seurata tällä kertaa ohjetta ihan orjallisesti ja tehdä ne nypytkin. En ole koskaan nyppyjä tehnyt, kun ne eivät oikein vetoa minuun. Ensimmäinen kerta siis kaikelle.

Vaikka yritin tehdä nypyistä mahdollisimman löysiä, jouduin purkamaan ensimmäisen nyppykerroksen ja tekemään uudestaan. Vähitellen homma alkoi sujua. Välillä tosin jäi se viimeinen lenkki nulomatta yhteen muiden kanssa, mutta fuskasin sen verran, että neuloin sen vain tylysti yhteen viereisen silmukan kanssa ja kavennus jäi piiloon nypyn taakse.

Suora osuus olikin sitten mukavaa laskettelua ja valmistui nopeasti. On kiva neuloa huivia, jonka haasteellisin osuus on alussa ja loppu tulee vauhdilla. Suoran osuuden alussa vaihtui lankakin juuri sopivasti ja raidoitukset menivät oikein nätisti.

Pingotuksen jälkeen huomasin nypyissä vielä muutaman irrallisen lenkin, mutta taidan nekin vain piilottaa nurjalle puolelle. Lankaa työhön kului 74 grammaa ja lopputulos on kuitenkin aika kaunis. Huivi on toistaiseksi ykkösosoitteeton, mutta eiköhän tämäkin paikkansa löydä. Pitänee kuitenkin kokeilla uudestaan, jos vaikka saisi fuskuttoman yksilön aikaan :-)

Pen tuolta minua katselee ja lähettää kaikille terveisiä! Kiitos kommenteistanne!

Pen-penaali

 

Saanko esitellä teille Pen-penaalin. Pen valmistui jämäkuun innoittama siitä hamahelmipussukasta yli jääneestä kalalangasta ja äitin palauttamasta vihreästä muovilangasta. Vihreä lanka tuntuukin samalta kuin muovinen pyykkinaru, on vain reilusti ohuempaa. Väri on mielestäni vaan niin ihana ja siksi kai pakotin äitin sen kerran kirpparilta ostamaan. Hän tekikin siitä mutaman nukenvaatteen, mutta toi sen sitten minulle. Ilmeisesti väri ei miellytä äitin silmää yhtä paljon kuin tyttären.

 

Jämäblogissa joku mainitsi, että josssain on meneillään penaalikeräys ja siitä sain sitten idean lähteä tekemään penaalia. Aloitin pohjasta ja virkkasin reilun pituisen putken. Sitten virkkasin kannen ja ompelin vetoketjun väliin. Raidotus jo sai mielikuvitukseni liikkeelle ja mietin millaisen ötökän tästä saisi. Jossain välissä harkitsin jonkinlaisen harjan virkkaamista kerroksen vaihtumiskohtaa peittämään, ulokkeita päähän ja jalkoja. Vetoketjun hammastus toi vaan niin kovasti hirviön hampaat mieleen, että vähintään silmät oli saatava. Onneksi löysin ommeltavat silmät helposti ja sain ötökälle veikeän ilmeen. Eikä se sitten muuta enää tarvinnutkaan.

Kiinnitin penaalin taakse D-renkaan ja virkkasin kantolenkin, johon kiinnitin suurehkon papukaijalukon. Itseasiassa virkkasin kantohihnan lenkkinä ja lukko pyöri koko matkan mukana, niin ei tarvinnut sitten lenkkiä läheä erikseen ompelemaan yhteen. Musta lanka on siis 18-säikeistä kalalankaa ja vihreä tuntematonta muovilankaa kaksinkertaisena ja yhteensä niitä kului 76 grammaa. Tähänkin työhön kaikki materiaalit löytyivät omista varastoista.

Pen-penaalista tuli kyllä niin söpö, etten raaski siitä luopua. Eiköhän sille jotain käyttööä löydy täällä meilläkin, Pitää kuitenkin muistaa sen keräys ja tehdä sinne jotain muuta.

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!

Vapputukka

Jämäkuun, MaMa 8 - Kevään juhlat -haasteen ja vapun innoittamana esittelen teille vapputukan.

1. Valitaan jämälankakorin kaikkein kamalimmat langat: Palmaa, Hippya, Valo-Villeä ja Valo-Annia. (Tässä kohtaa ihan nolottaa tunnustaa, että tällaisiakin on joskus tullut hankittua).

2. Neulotaan paksuilla puikoilla aina oikein neuleella pään ympäri menevä panta (aluksi kannattaa pannan kiristää, kun ainakin tuosta Palmasta tehty löpsähti vähitellen). Ommellaan renkaaksi.

3 Virkataan renkaan reunaan kaksinkertaisella langalla sopivan pituisia lettejä sopiva määrä.

(Puolessa välissä lettien virkkaamista Poika lähti ulos leikkimään ja ilmoitti hyvin pontevasti, ettei missään nimessä halua vapputukkaa.)

4. Asetellaan tukka päähän parhaaksi katsomallaan tavalla. Jokin vappuinen päähine täydentää kokonaisuuden.

5. Ryhdytään vapun viettoon.

Tukka tosin oli päässäni sen kaksi minuuttia, kun vieraat tulivat ovesta sisälle. Sitten otin tukan hetkeksi pois ja Poika löysi sen illalla sohvatyynyn välistä. Tässä vaiheessa se muotoutui vappukauluriksi, joka olikin sitten oikein kiva ja vapputukka vaihtoi omistajaa.

Jämälankakorista katosi 94 grammaa hankalimmin käytettäviä lankoja ja tukan voi vaikka lahjoittaa koulun tai päiväkodin roolivaatevarastoon. Osallistun tällä myös MaMa 8 - Kevään juhla -haasteeseen. Olin suunnitellut tekeväni jotain hienostuneempaa, mutta tartuin Leenan kehotukseen alentaa rimaa :-)

Iloista vappua kaikille!