tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

lauantai 25. helmikuuta 2012

Puolimatkan krouvi


KauluriKAListelussa olen jo voiton puolella. Tämä on sarjan kolmas kauluri eli Weeble Wooble cowl. Ohje oli tälläkin kerta muutamassa kohdassa monitulkintainen, mutta malli itsessään on sellainen, että yksi silmukka sinne tai tänne ei menoa haittaa. Rakenne on pitkälti samanlainen kuin peruslenkkikaulahuivissa, mutta lyhennetyillä kerroksia tehdään kolme kuplaa rikkomaan reunan suoruutta.


Jälleen kerran totesin, että lankavalinnalla on merkitystä. Regian Hand Dye effect on väreiltää juuri sopiva, mutta joku tiukkakierteisempi ja tasaisempi lankalaatu olisi ollut kauniimpi. Vaikka väri onkin kaunis ja väriliuút tasaiset, ei tämäkään kauluri ole minun väriseni, joten kiertoon lähtee tämä kaveri. Varastoista on kuitenkin taas poistunut yksi reilu kerä eli 113 grammaa ja olen yhtä kauluria kekeneempi.

Olen taas läpikäynyt lankavarastoni ja kyllä sieltä kaikenmoista löytyy. Yritänkin nyt ensisijaisesti neuloa kotoa löytyviä lankoja ja kääntyä lankakauppojen puoleen vain viimeisimmässä hädässä. Se hätä ei tosin kovin äkkiä tule :-)

3 kommenttia:

Auli kirjoitti...

idea lyhennetyistä kerroksista kaulurissa tuntuu kivalta. Minullakin on tuota lankaa, taidan kutoa siitä sukat?

mummeli kirjoitti...

Olet sinä uuttera kutomaan tai neulomaan, miten vain! Omat kutimet olleet nyt tauolla hetken aikaa.

Zzz kirjoitti...

Mukavan näköiset värit joka tapauksessa :).