tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Ei tullut reppua vaan penaali


Lupasin esitellä kahta hamsterityötäni tarkemmin. Tässä jälkimmäinen.

Kokeilin ensimmäistä kertaa koukkuamista. Olen joskus nähnyt jonkun koukkuavan ja minulla oli jonkinlainen käsitys siitä, miten se tapahtuu. Pari viikkoa sitten oli Tikatassa koukkuamis-ilta ja poikkesin siellä. Ensin katsoin vierestä, kun ohjaaja näytti ja sitten pyysin hänen työtään kokeiltavaksi (olin jotenkin ajatellut, että tarjolla olisi ollut kokeiluvälineitä, enkä kunnon hamsterina ostanut lankaa kokeiluja varten). Muistelin, että kotona on pari ohuehkoa koukkua ja ostin paksuhkon koukun.

Olin jo päättänyt ottaa ihanan Katia Bombay -langan koukulle, joten sillä sitten aloitin kokeiluni. Suuruudenhulluna päätin ryhtyä tekemään itselleni reppua. Teknikka osoittautui vain kovin hitaaksi ja Oulunkylän neuletapaamisessa Maria ehdotti, että penaali voisi varmemmin valmistua hamsterikuun aikana. Penaali onkin ollut työlistalla jo pitkään, kun ihanat kynäni ovat viime ajat majailleet rikkinäisessä muovipenaalissa.

Mies ei sattunut koskaan olemaan valoisaan aikaan kameran linssin takana, joten työvaihekuvat jäivät ottamatta. Novitan sivuilta löysin ohjeen (jota en siis lukenut kuin vasta nyt). Puolessa välissä työtä aloin ihmetellä, kun oikea reuna liekottaa niin kovasti. Jätin ohjeessa mainitun ketjusilmukan virkkamatta poimintakerroksen alkuun ja se auttoi työtä pysymään suorassa.

Kun arvelin työn olevan riittävän korkea, virkkasin langan toisesta päästä pyöreän rinkulan penaalin päädyksi. Neljällä pylväskerroksella sain jo riittävän ison rinkulan. Seraavalla kerroksella virkkasin rinkulan koukuttun kappaleen suoraan reunaan kiinteillä silmukoilla. Onneksi en ollut katkaissut koukkuamisosuuden lankaa, sillä jouduin jatkamaan muutaman kerroksen, jotta sain rinkulan sopimaan.

Kun koukuttu kappale oli sopivan kokoinen, vahvistin reunan vielä piilosilmukoita virkkaamalla. Toinen pääty olikin haasteellisempi, kun siellä oli puolikas liekottava reuna. Muutaman kerran purkamisen jälkeen sain päätyrinkulan jokseenkin nätisti pakotettua koukuttuun reunaan.


Lopuksi ompelin vetoketjun ompelulangalla käsin koukutun kappaleen reunoihin. Ensimmäiseksi kokeiluksi tämä on oikein kelpo. Jos koukkuaminen olisi ollut nopeampaa, olisin purkanut puolikkaan työtä ja aloittanut alusta välttääkseni liekottavn reunan. Nyt en kertakaikkiaan vain viitsinyt. Pinnasta tuli mielestäni erittäin kaunis ja se onkin ainoa syy koukuta jatkossa.

Tämän päivän suurin urotyö käsitöiden saralla oli miehen housujen lyhentäminen. Mä en tykkää näistä pienistä korjausompeluhommista ja aina vetkuttelen niiden kanssa. Tulipahan sekin nyt tehtyä ja mies on tyytyväinen.

10 kommenttia:

sirimi kirjoitti...

Nätti ja värikäs penaali. Kyllä siinä kelpaa kyniä säilyttää.

MariL kirjoitti...

Kaunis penaali! Mulla on kans koukkuamiskoukku odottamassa, että innostuisin kokeilemaan. Teoriassa olen tiennyt miten koukkuaminen tapahtuu jo ihan pikkutytöstä saakka, kun lueskelin siitä äidin käsityökirjoista, jossa on kuvalliset ohjeet. Olisin varmaan jo silloin sitä kokeillut, jos olisi ollut välineet lapsuudenkodissa. ;) Tulee kyllä kaunista pintaa!

Eila kirjoitti...

Aivan upea väri ja niin siisti jälki! Kaunis!!!

MinskuH kirjoitti...

Tosi nätti penaali. Langan kauniit värit korostuu koukkuamalla tehdyssä pinnassa hyvin.

Marle kirjoitti...

Kauniit värit penaalissasi. En ole kokeillut koukkuamista, mutta kaunista jälkeä siitä näyttää syntyvän.

kirjoitti...

Ficou super bonita, original:)
bjinhos

-maria- kirjoitti...

Nätti tuli! Kiitos tosta ohjevinkistä, jää yksi yritys-erehdys-kierros ehkä tekemättä, kun/jos itse koukkuun joskus tartun :)

Anonyymi kirjoitti...

Tulihan hyvä lopputulos!
terveisin äitimuori

- H - kirjoitti...

Tuo lanka näyttää sopivan todella hyvin koukkuamiseen. Penaalista tuli kaunis.

tia kirjoitti...

Mahtavan hienot värit ja niin tasaista on työsi.