Pari iltaa sitten kävin lukemassa muita käsityöblogeja ja huomasin, että neulotut tiskirätit ovat suurinta huutoa. Ajatus ei vieläkään innosta minua, mutta muistin, että pari vuotta sitten sain Amerikan tuliaisina juuri sellaisen. Sain pelkän rätin ja kehotuksen selvitää, miten rätti oli neulottu.
Sunnuntaiaamun ratoksi kaivoin tiskirätin esille ja aloin miettiä, miten se oli tehty. Aika nopeasti tuo hahmottui. Oma lankani oli esimerkkiä hieman ohuempaa, joten jouduin lisäämään silmukkamäärää.
Seuraavaksi sain jännittää langan riittävyyttä, mutta se riitti juuri ja juuri. Yllä olevassa kuvassa vihertävänruskea on malli ja pastellinsävyinen oma tuotokseni.
Kukkamallin ideana on se, että se näyttää somalta (?) kupissa tiskipöydällä. Amerikkalaisella kotirouvalla on tietysti näitä kymmenittäin ja hän vaihtaa aina rättiä käytettyään uuden ja kuivan kuppiin. Märkä rätti ei kuivu moneen päivään, jos sen noin asettelee. Mieheni ilmoitti heti, että meillä ei tuollaisia oteta käyttöön ja täytyy tunnustaa, että minäkin suosin mikrokuituliinoja.
Iloa tuotti kuitenkin se, että sain selvitettyä,miten rätti on tehty ja sain mielestäni aikaan jopa alkuperäistä kauniimman lopputuloksen ;-)
Edit joulukuussa 2009: Ohje on vapaasi käytettävissä. Jätäthän kuitenkin kommentin, niin näen, miten paljon ihania tiskikukkia Suomessa liikkuu :-).
Pyöreä tiskirätti Ameriikan malliin
Kokeilulankani löytyi lankakorin pohjalta eikä minulla ole aavistustakaan, mitä se on. Se on puuvillalangaksi paksuhkoa (ehkä jotain 7-veikan paksuutta). Mallissa oli vielä paksumpi lanka.
Puikot nro 4 (kaksi sukkapuikkoa riittää mainiosti). Halkaisija n. 25 cm.
Työ neulotaan aina oikein lyhennetyin kerroksin,
Luo 20 s.
1. krs Neulo kaikki silmukat oikein (tämä on nurja puoli lopullisessa työssä)
2. krs Neulo 5 o, langankierto, 13 o (vasemmalle puikolle jää 2 silmukkaa neulomatta). Käännä työ.
3. krs Neulo kaikki 19 s oikein
4. krs 5 o, lk, 12 o ( 4 s jää neulomatta). Käännä.
5. krs 18 s o
6. krs 5 o, lk, 11 o ( 6 jää). Käännä.
7. krs 17 o
8. krs 5 o, lk, 10 o (8 jää). Käännä.
9. krs 16 o
10. krs 5 o, lk, 9 o (10 jää). Käännä.
11.krs 15 o
12. krs Päättele viisi silmukkaa. Neulo kaikki loput 20 silmukkaa oikein.
Aloita mallikerta alusta.
Viimeisessä lehdykässä päättele kerroksella 12 kaikki silmukat.
Kiristä kukan keskusta aloituslangalla ja ompele sillä ensimmäinen ja viimeinen terälehti yhteen.
Lehdyköiden määrä riippuu langan paksuudesta ja käsialasta. Mallikappaleessa niitä oli 14, omassani 15. Pujotin aloituslangan sisäreunaan jo työn loppuvaiheessa, niin sain sovitettua lehdyköiden määrän sopivaksi. Mallissa oli 15 silmukkaa. Ennen langankiertoa 4 s, 4 langankiertoa ennen päättelyjä ja pääteltiin 4 silmukkaa. Lyhennettyjä kerroksia oli siis 4. Voisin kuvitella, että ohuemmalla langalla voisi olla 25 s, 6 s ja 6 lk.
160 kommenttia:
Onpa hauskoja kukkasia! Hieno ja ekologinen idea, vaan enpä tiedä oppisiko noita käyttämään. Meillä on ollut sideharsosta leikatut rätit käytössä lasten suun ja sormien pyyhintään, mutta sössiminen on välillä sitä luokkaa että kaikki rätit ovat yhtä aikaa pesussa, joten talouspaperiakin kuluu. Nyttemmin rätit ovat hiutuneet jo niin ohkaisiksi että ovat tainneet jäädä majailemaan pyykkikoneen rumpuun...
Meillä menee talouspaperia epäekologisesti rullatolkulla, mikä on enimmäkseen puoliskon syytä ;-)
Noita tiskirättejä pitäisi olla riittävän monta, että voisi tosiaan heittää pyykkiin aina käytön jälkeen. Voisikohan ne pestä tiskikoneessa? Se kuitenkin pyörii useammin kuin pesukone.
Haa, et heti hurahtanut.
Minä neuloin noita heti puolenkymmentä ja olen ihan tosissani käyttänytkin. Pyyhkivät hyvin, kuivuvat vain huonommin kuin ohkaiset sieniliinat.
Aluksi kyllä hymähdin niille, sillä pulaajan lapsena olen nähnyt, kuinka äiti teki noita vanhan flanelliyöpaidan tilkkuja virkaten reunustamalla tai sitten pylväitä virkkamalla.
ei mikään ole uutta auringon alla
Tiskirättiajatukseen en vielä hurahtanut, mutta noiden neulomiseen voisi kyllä hurahtaa.
Voihan niitä antaa lahjaksi pahaa-aavistamattomille kavereille ;-)
Huomasin vaan, että puuvillalankavarastoni on olemattoman pieni, enkä juuri nyt viitsisi uusia ostaa. Homman henkeen tietysti sopisi se, että purkaisi vanhoja puuvilla neuleita ja tekisi niistä.
Onpas hauska malli, ensimmäisen harjoittelin. Kiitos ohjeesta.
Kävin kopsaamassa tiskikukkasen ohjeen.Ensimmäiset rättini sain keväällä lahjaksi miniältäni ja senjälkeen hurahdin niihin täysin.Lähes kaikki vuosien ja vuosikymmenienkin aikana kertyneet puuvillalangan jämät,mieluiten merseroimattomat,on tullut käytettyä.Ja uutta vain pukkaa.Rättejä pitää olla paljon,että riittää,vaikka olisi monta pesussakin.Käytän näitä rättejä myös muihin kodin pesuihin:altaat,ovet,ikkunalaudat jne.Käteviä ,kestäviä ja aina puhtaita.
Famun opastamana tänne osasin ja kopsasin saman tien tämän tiskikukkasen ohjeen, kiitos sinulle siitä. :) Minäkin näitä olen tehnyt monenmallisia ja käytän säännöllisesti itsekin kuten Famukin. Lahjaksikin olen antanut ja saanut monia muita innostumaan tähän ekologiseen "rätteilyyn". Itse poesen pyykinpesukoneessa, mutta olen kuullut joidenkin pesevän astianpesukoneessakin.
olen hiljattainen ensimmäiset tiskirättini tehnyt ja koekäyttännyt....ne on kivat. Ja nyt löysin tämän kauniin mallin, näitä rupean tehtailemaan.
Mä oon tehnyt näitä kukkasia jo niityllisen. Saako tätä ohjetta jakaa eteenpäin?
Mä oon tehnyt näitä kukkasia jo niityllisen. Saako tätä ohjetta jakaa eteenpäin?
Saa jakaa, mutta olisi todella kiva saada jokin kommentti tänne "palkkioksi" :-)
Kivaa, että siitä on ollut iloa.
Kiitos tiedosta. Neuloin Tapiolle Tapion kauppaan pari kukkasta malliksi. Ajattelin, että voi sitten kertoa, jos joku kyselee ohjetta, että mistä se on peräisin.
Täytynee munkin pian kuvata ja blogata tuo kukkaniitty.
Otin ohjeen ja tein yhden tiskikukan. En ole vielä blogannut siitä, mutta tarkoitus on ihan lähipäivinä :) Kiitos ohjeesta!
Juuri löysin tämän ohjeen yhden novitalaisen avulla. Pitääkin kokeilla ja lahjoa sukulaisia.. :o)
Kiitos ohjeesta, minäpäs printtaan tämän itselleni ja kokeilen! :)
Olin katsellut tämän tyyppisiä tiskirättejä jo useaan otteeseen, mutta kaikki ovat olleet virkattuja. Kuten tunnettua on, niin minun ja virkkuukoukun suhde on tuhoontuomittu. Meillä ei ole suhdetta.
Kiitos neulotusta ohjeesta. Rakastan lyhennetyjä kerroksia.
Mukavaa ja rauhallista joulunaikaa!
Hei vaan! Käsityökahvilaamme tuli uusi jäsen, joka toi tuliaisiksi tämän hauskan mallin. Niitä nyt sitten tahtoo useampikin neuloa - minä muiden joukossa. Kohta, kohta kun nuo keskeneräiset villaneuleet saan pois alta :)
Iso kiitos ohjeesta! :) Sain lahjaksi tällä mallilla tehdyn tiskirätin, joka on ihan huippu. Nyt innostuin itsekin neulomisesta ja ilokseni löysin täältä tämän ihanan ohjeen!
Marzien sivujen opastamana löysin tänne, kiitos ihanasta ohjeesta =) Nyt heti puikkoja heiluttelemaan! Aurinkoista kevättä =)
Kiitos toimivasta ohjeesta! Nyt löytyy ensimmäinen tiskikukka minunkin keittiöstäni. :) Linkitin sinut blogiini kyseisen jutun kohdalle.
Sain juuri valmiiksi ensimmäisen tiskikukkaseni Bambu-langasta. Vaikuttaa onnistuneelta! :)Lisää teen ihan varmasti!
Kiitos ohjeesta! Kokeilu menossa bambulangasta.
Kiitos ohjeesta. Pesen yleensä rätit tiskikoneessa. Onnistuu ihan hyvin.
Kiitos kivasta ohjeesta. Yksi on jo valmis ja toinen puikoilla.
Hei otin ohjeen, tiskirätistä. Mutta en tiedä koska sen teen.
Heissan, minäkin kopioin ohjeen ja pizzan jälkeen alkaa kokeilu täälläkin..!
Näyttää tosi kivalta, kiitos ohjeesta!
Voihan tiskirätti! Enpä ole yhtään rättiä vielä tehnyt tähän tarkoitukseen, mutta tämä kukkanen on niin soma, etä kokeilen tuota malliasi. KIITOS PALJON jo etukäteen ohjeesta. On siinäkin ollut oma vaivansa ottaa selvää kuinka se on kudottu :)Sopivaa lankaa tuskin mulla on, mutta ei se mitään, tulkoon sitten vaikka pannulappu :)
Pistänpä ohjeen talteen,pitää sitä koittaa kun ehtii :) Neulotut tiskirätit on pop!
Kiitos hyvästä ohjeesta. Kauan olen miettinyt sen tekemistä, mutta vasta nyt uskalsin kokeilla ja olikin ihan helppo ohje.
Olen aikoinaan tottunut kankaisiin tiskirätteihin ihan astioidenpesussa ja pöytien pyyhkimisessä, mutta tätä en ehkä raski käyttää ennenkuin seuraava (aloitan tänään) on valmis.
Kävin minäkin kopioimassa ohjeesi.
Aloitin 1 kukkani ja tuntuu helpolta neuloa.
Malli näytti mielestäni paljon vaikeammalta.
Kiitos selkeästä ohjeesta!
Löysin ohjeesi ja kokeilin. Kukat koukuttivat minut täysin ja nyt olen niitä neulonut jo "muutaman".
Hei, löysin tänne Kerroskiisseli-blogin Anittan kautta. Kaunis kukkanen, kiitos ohjeesta! Aion kokeilla kunhan saan hommattua lisää bambu-lankaa.
Tällaisia löytyy jonkin ajan kuluttua Oravasaaresta..
Hei,
Olen näitä nähnyt monenkin tekemänä. Rättejä minulla on jo käytössä, mutta nyt haluan jotain kauniimpaa...
Ajattelin yrittää tätä kaksivärisenä intarsiana, ehkä kotvan kuluttua blogini kertoo kuinka kävi. Kiitos ohjeesta! :)
Hei,
ihana ohje, kiitos siitä!
Blogissani syntyvä tekele...
Kiitos taas ohjeestasi! Monta tiskikukkaa olen tehnyt ja tänään julkaisin kuvan viimeisimmästä blogissani, sekään tuskin jää viimeiseksi. Mainio malli. :)
Tosi kiva ohje, kaunis kiitos sinulle!
Tein kaksi kukkasta ja lisää on tulossa. :)
Kiitos ohjeesta.
Olen jo aikaisein tehnyt näitä lahjaksi ja nyt vallan käynnistyi "kukka" tehdas, että täälläkin näitä liikkuu.
Kiitos tästä ohjeesta! Meille myös on alkanut ilmestymään kukkasia tällä mallilla.
Kopsasin ohjeen, jos vaikka saisi muutaman tehtyä nyt hamstereiden aikaan. Iso kiitos ohjeen kirjoittamisesta!
Kiitos ohjeesta:) Pari kukkaa jo tehty. Ja äidille tulostin ohjeen, vien mennessäni viikon päästä hänelle sen.
Kiitos kivasta ohjeesta. Nyt niitä on sitten minunkin huushollissani. Ne vaikuttavat tosi kivoilta ja käteen sopivilta.
Kivan näkönen kukkanen.. kopioin ohjeen ja neulon sitteku kerkiän.. ;)
Kiva ohje, kiitos paljon! Neuloin kolme kukkasta meidänkin tiskipöydälle :)
Täälläkin ensimmäinen kukka tehty. Ja lisää tulee!! Blogista löytyy kuva ainakin ensimmäiseen. Kiitokset ihanasta mallista!
Kiitos ohjeesta, kukkia on kertynyt niin omalle kuin serkkujenkin tiskipöydille.Olen tehnyt sekä bambu- että hamppulangasta ja hyviä tulee.
Ohje otettu talteen ja kunhan saa noita muita töitä alta pois, tämä terstataan.. Jos maltan odottaa...
Taas syntyi pari kukkaa! Kuvat blogissa :) Ja kukkien saaja oli kovasti iloinen.
Kiitos kivasta ohjeesta, noita on nyt tullut tehtyä kaikenlaisista puuvilla- ja bambusekolangoista ja ovat sekä mukavia tehdä että käyttää, ja sitäpaitsi nättejäkin.
Kiitos ohjeesta =D Viisi jo valmiina ja lisää tulossa. Nyt loppui liika talouspaperin käyttö meillä ja siirrytään kukkais aikaan. Kuvaa löytyy blogista.
Innostuin lueskelemaan näitä käsityöblogeja, ja voipi olla, että TISKIRÄTTI on seuraava, mitä syntyy enemmänkin, jahka pääsen alkuun ja jos ohje on helppo, kuten moni kommentoi.
Pitää olla motivoitu, että jaksaa/viitsii tehdä. Aina ei jaksa sukkaa kutoa, jos ei oikein tiedä, kuka tarvitsee, mutta tiskirätti voisi olla IN :)
Kiitos jakamisesta!
jk. Itse pääasiassa kirjoittelen elämästämme MS-tautikuvioista ja muusta elämässäni, mutta käsityöt ovat suolana ohessa :)
Kiitos ohjeesta. :) Tiskikukka tuli tehtyä ja varmasti teen monta lisää tällä mainiolla ohjeella.
Kiitos ohjeesta. Löysin googlen kautta hakusanalla "neulottu tiskirätti". Malli on niin helppo muistaa ulkoa ja mittamistakaan ei tarvii tehdä joten helppo ottaa työ mukaan, kun ohjeenkin oppii nopeasti ulkoa. Espoossa päin on puikoilla nyt 4 tai 5 tiskikukka. Tiskikukista tulee kauniita esim tekemällä sileää neuletta, mutta 5ensimmäistä tekee aina oikein, ettei päättelyreuna rullaudu. Myös vuorottelemalla aina oikein ja sileää neulosta tai sileää ja nurjaa tulee kivan "kohokuvamainen" vaikutelma. Laitoin linkin tuohon blogi merkintään Facebookin neulonta ryhmään ja ainenkin yksi myös hurjahti näitä neulomaan minun lisäkseni. Seuraavaksi kokeilen miltä näyttää helmineuleella neulottu tiskikukka, jossa sileällä neuleella neulon odottamaan jätetyt silmukat, ettei helmineule näytä "epäonnistuneelta" siinä kohdin.
Ihana kukkane, ensimmäinen valmiina ja ei taatusti jää viimeiseksi! Kiitos siulle tästä ohjeesta!
Kiitos ohjeesta! Äitilleni ohjeen annoin kera lankakerän ja nyt ensimmäinen tiskikukka tuolla altaan reunalla komeilee! :)
Kiitos ohjeesta!! :)
Minäkin tein ensimmäisen tiskirätti kukkaseni tänään. Tulipas siitä nätti!
Lankana vaaleansininen Sirdar Just Bamboo (harmi, että viimiset kerät tuota jo menossa, eikä enää lankaa missään saatavilla). Taidanpa luoda uudet silmukat jo tässä joutessani..
Tehty :) Tuli aika kiva!
Tein jostain puuvillan jämästä pannunalusen ja sitten googlettelin tiskirätin ohjetta ja tämä vaikutti mielenkiintoiselta! Ensimmäinen lähentelee loppuaan ja todennäköisesti ei jää viimeiseksi, niin kiva tuo on neuloa.
Käytin Tiskikukkasen ohjettasi. Kiitos hyvästä ohjeesta. Laitoin blogiini myös linkin tähän ohjeeseen. Hyvää kesän jatkoa.
Minäkin kokeilin tiskikukkaa :)
Kiitos ohjeen jakamisesta.
Ohje lähtee kanssamme unkariin jossa aiomme talven viettää. En ole mikään "neulekone" mutta tämä ohjeesi tuntui selkokieliseltä joten uskaltautunen näitä ajankuluksi neulomaan. Ja jos syteen menee lohduttaudun sillä että siellä on langat todella edullisia.
Kivaa syksyn odotusta.
Pipsafi
Kiitos ihanasta ohjeestasi! Olen ottanut sen käyttööni ja jakanut omassa blogissani linkittäen sen myös sivullesi. Kiitos paljon!
t. piianpistot (kommentointini ei onnistu goolglen kautta..)
Heips! Minäkin tein tiskikukan ohjeellasi. Kuva löytyy blogistani.
Minäkin olen nyt käyttänyt ohjettasi :) Kuva blogissani. Niin ja linkitin omastani tänne :)
Olen nähnyt näitä ainakin saman tapaisia tiskirättejä ja nyt tulostin ohjeen itellekin. Kiitos!
-anita
Ihana kukkanen, täytyy testata (:
Sain tuollaisen tiskikukan lahjaksi keväällä ja olen käyttänyt sitä kesän mökillä, toin syksyllä sen kaupunkiin. Sillä on hyvä pestä sellaisia laseja ja astioita,joita en laita koneeseen. Tein kesällä itse yhden kukan mallin mukaan, jatkoin siihen virkaten pienisilmäistä verkkoa ja sain siitä ihastuttavan, ilmavan kesämyssyn.
Kiitos selkeästä ohjeesta, jota oli helppo seurata.
Löysin tiskikukka-ohjeesi ja kokeilin oitis hamppu-langasta. Helppo oli tehdä, valmista tiskikukkaa en ole vielä kokeillut käytännössä. Uusimmissa postauksissasi on AIVAN UPEITA nappi-kokeiluja!
Testaan ohjettasi. Saas nähdä millanen tulee. :)
Ihana ohje!
Kopsaan talteen ja ryhdyn toteutukseen.
Bongasin ohjeen ja laitoin talteen kun näytti niin kivalta.
Otin tiskikukan ohjeen ja nyt ekaa kudon,kiitos tv sj
Olen käyttänyt ohjettasi jo useampaan kertaan. Tuotokset löytyvät blogistani. Laitoin sieltä tänne linkin myös. Kiitos hyvästä ohjeesta!
Ihanan selkeä ohje. Ensimmäinen tuli tehtyä, vaikkakin reilummalla koolla. On meinään tiskirättinä tarkotus käyttää, ei tuolla alkuperäisellä tavalla. =)
KIITOS!
Otin ohjeen talteen, kiitos!
Mainio ohje, kiitos siitä. Postasin tänään omat tuotokseni blogiini, siellä on myös linkki tänne :)
Otin ohjeen talteen ja laitan samantien puikoille. :)
Kaunis kukkanen tuli ohjeellasi. Kiitos siitä!
Kiitos hyvästä ohjeesta, ensimmäinen kukka on puikoilla ja tuntuu mukavan helpolta.
Lankana mulla bambua.
Linkitin blogiini tämän ohjeesi ja kunhan saan kukkia valmiiksi teen postauksen niistä erikseen.
Kyllä on kauniita tiskirättejä :)
Kiitos Tintti tiskikukka ohjeesta,vihdoin löysin selvän ohjeen,tämä on kivan näköinenkin ja kiva antaa vaikka lahjaksi.
Laitoin linkin omaan blogiini. Ja minä en ole muita tiskirättejä enää vuosiin käyttänyt :)
Kiitos mukavasta ohjeesta! Tekaisin kolme nyt aluksi. Lisää tulee varmasti. Kuva löytyy blogistani unelmaullakko.blogspot.com
Mukavaa kevättä!
Onko kukaan tehnyt näitä puro batik langasta? tuleeko hyviä vai onko joku muu lanka parempi.Ohje todella kaunis ja tein jo pellava -langasta josta tuli todella toimiva rätti.
Puro batik -lanka on täyhttä tekokuitua, joten ei ole hyvä tiskirätiksi. Akryylilanka toimii hyvin pölyrättinä.
Kolme rättiä, kiitos ohjeesta! Huomasin, että tästähän saa kivan matkaneuleen, kun on oppinu mallin ulkoa.
Jämäblogin kautta tänne eksyin ja ihanan ohjeen bongasin. Jospa minäkin pääsisin nyt eroon jämälangoista.
Sainpas minäkin sitten vihdoin viimein hyödynnettyä ohjettasi, kiitos kovasti:)
Kiitos kivasta ohjeesta!
Kiitos ohjeesta! Näitä olen tehnyt jo kolme, joista kaikki ovat vähän eri silmukkamäällä tehty. Tämä on todella mukava ohje tehdä ja tempaa mukaansa nopeasti! Kiitos! :)
vitsin hieno rätti! mä taidan kuitenkin käyttää tätä pannulappuna... soveltuuhan se siihenki :)
Kiitos ohjeesta! Äitini ilahtui ikihyväksi, kun löysin hänelle tämän ohjeen. :)
Mulla oli vihdoin jonossa tämän työn vuoro :-) Kukkasesta tuli ihan onnistunut, bamburattejä olen käyttänyt jo pitkään.
Kysyisin teiltä nyt, että neulotteko työssä aina kaikki ensimmäiset silmukat? Niissäkin käännöksissä, kun osa silmukoista jää neulomatta toiselle puikolle?
Minä tykästyin tiskikukkaasi niin, että päätin laittaa sen osaksi joulukalenteriani.
Liityn ohjeesta kiittäjien joukkoon, tämä rätti on hauska ja helppo neuloa! Neuloin ekat silmukat niillä kierroksilla kun aloitettiin reunasta, mutta paluumatkalla nostin ensimmäisen neulomatta. Niin tuli kaunis sädekuvio myös kukan keskelle!
Minä myös neulon tiskikukkasia!
Oon tehnyt tän aiemminkin ja kerroin tästä mallista myös neulekerhossa jossa pari otti sen ylös. (Itä-Suomessa)
Hei! Paikallisessa käsityöliikkeessä myytiin ohjettasi 1,50 hintaan, kun ostin lankaa!!!
Täältä ohjeen saa ilmaiseksi.
Ei silti ole kivaa, jos joku tätä myy. Laittaisitko mulle tarkempia tietoja s-postitse (tintinluomukset@gmail.com). Kiitos.
Hei! Olen näköjään sadas kommentoijasi. Löysin Matleenan Lankapirtistä linkin ohjeeseesi. Otan sen itselleni kokeiltavaksi. Lämmin kiitos selkeästä ohjeesta!
Tiskikukkia olen taas muutaman neulonut. Kiitos hyvästä ohjeesta!
Hei, päädyin tänne tiskirätin ohjetta etsiessäni. Siis pakkohan tätä on kokeilla, vaikka tuntuu etten ymmärrä miten tää tehdään. Kokeillaan nyt mitä syntyy!
Miten lienenkin säästynyt tähän asti bambu-rätti villitykseltä :)
Tarkoitus on kokeilla tätä ohjetta bambu langalla :).
Hei! Nyt sain tiskikukkia valmiiksi, käyhän kurkkaamassa.
Tein Novitan Hanko langasta. 20 s liian paljon, tuli hervottoman kokoinen :D ens kerralla pienempi sitten :)
Moi, kiitos tosi kivasta ohjeesta, minäkin innostuin näitä tekemään. Tuotokset löytyy mun blogista: http://tuunaustauko.blogspot.fi/2013/04/tiskirattitehdas.html
Juu, kiitos vain ohjeesta. Onnistui hyvin omatkin tekeleet; ja malli toimii hyvin myös pesulapussa, jonka tein perheen pienimmälle ;-)
Aloitin hamppulangasta neulomaan, kiitos ohjeesta
Heippa!
Iso kiitos ohjeesta, aivan ihana malli.
Liitin linkin tänne sun sivuille blogiini.
Ihanaa kevättä :)
Kävin minäkin kopioimassa ohjeesi.
Tein tiskikukkia minäkin. Kiitos vinkistä.
http://hiluneuloo.blogspot.fi/2013/05/kevat-on-taalla-ja-kukkii-se.html
Ai Hilukin on täällä käynyt kopioimassa ohjeen! Kuten siis minäkin ja helppo oli tehdä! Linkitin blogiini tämän ohjeen tänne sivuillesi
Monta kertaa ohjetta käynyt katsomassa ja nyt vihdoin uskalsin kokeilla. Koitti iloinen yllätys että ohje onkin paljon helpompi kuin oletin :) Ensimmäinen mutta ei viimeinen kukka puikoilla :)
Kiitos ohjeesta!
Kiitos ohjeesta! Kaikki muut löytämäni tiskirättiohjeet vaikuttavat jotenkin tylsiltä, mutta tämä ei :)
Anni sanoi...
kiitos ohjeesta.
11. kesäkuuta 2013
Kun tuo ohje loppuu, niin pitääkö sen jälkeen vielä tehdä kaikki IHAN alusta vai vaan päätellä langat?
Tuo ohje tehdään 14-16 kertaa, sit vasta päätellään. Eli aloitat taas ihan alusta, eli aloitat sit vaan kutomaan niin huomaat sit. Sitä oli kyl mukava kutoa ja heti oppis ne ohjeetkin ulkoa.
Kiitti vinkistä, jospa sellainen tulisi nyt tehtyä :)
Kiitos ihanasta ohjeesta. Otin sen omaan blogiini.
http://kirsikkatytsyt.blogspot.fi
Blogin nimi on Kirsikankukkia, mutta osoite on vaan eri :)
Tintti, laitoin sulle sähköpostia tuonne profiilistasi löytyvään .iki-osoitteeseen.
Kiva on malli tiskikukkassa. Vielä erityisen mukava tehdä. Minun tekemät tiskikukat löydät Kyjy3013 blogista. t.Silmukka
nyt vasta löysin tiskikukan ja heti täytyy kokeilla sen verran hienolta näyttää =) kiitos
Ensimmäinen tiskikukka valmistui eilen, joskin ilman reikiä :) Kiitokset ihanasta mallista!
Kiva ohje ja helppo.Näkyy saaneen suuren suosion,ei ihme.Kiitos sinulle.
Minäkin kudon parhaillaan tätä " kukkasta" bambulangasta,samalla palautuu muistoja yliviidenkymmenen vuoden takaa koulun käsityötunnilta,kun kudoimme samalla tekniikalla patalappuja kahdella värillä.Minä "väkersin"sinisellä ja punaisella. Mielenkiintoinen käsityöohje.Kiitos Tintti!
Olen bamburättejä tehtaillut aiemmin, mutta nyt kyllä siirryttiin ihan uusiin sfääreihin, kiitos vinkistä!
Tsägällä ohje sattui silmiin tänään illalla ja nyt jo eka kukkariepu valmis... kaipasin nyhertelysukkien jälkeen jotain helppoa ja nopeaa valmistettavaa. Kiva oli tehdä. Ja mua ja tuo neulomalla tekeminen viehätti enempi kuin virkkaus
Hei, pahastutko jos teen ohjeellasi tiskirättejä joulumyyjäisiin, jossa kerätään varoja että lapinlapset pääsevät keväällä Helsinkiin?T.Marja
Hei, pahastutko jos teen ohjeellasi tiskirättejä joulumyyjäisiin, jossa kerätään varoja että lapinlapset pääsevät keväällä Helsinkiin?T.Marja
Kiitos mahtavasta ohjeesta! Löysin tämän "vasta" nyt.. :)
Hei Marja!
En pahastu.
T. Tintti
Kiitos ohjeesta, ensimmäinen kukka jo valmiina.
T. Marja
Kiitos ohjeesta,muutaman tehnyt ja ovat käytössä aivan verrattomat,lapsenlapseni innoistui kun huomasi että osaskin tehdä ja halusi tehdä kässänopelle joulujahjaksi kauniin punaisen kukkasen,tytär tykkää myös,iloa olet tuonut monelle ja SUUR KIITOS SINULLE:)ILOA SYKSYYSI
hei, miksi minulla ei jäänyt tuommoisia reikiä rätin langankierto kohtiin?en ilmeisesti osannnukkaan.
tv:Marjo
Heippa Marjo!
Oletkohan neulonut langankierrot kiertäen? Silloin ei jää reikää.
Tein ohjeellasi ensin tuollaisen pastellisen, ja sitten etsin lisää lankaa. Nyt niitä on jo toistakymmentä. Tein ne kesällä 2012. Sinisiä ja valkopohjaisia sinisillä ja punaisilla "tiploilla".
Morjesta, iso kiitos hilpeästä ohjeestasi! Olen muutaman rätin jo saanut aikaiseksi bambulangasta. Joku olikin jo kysellyt suhtautumistasi joulumyyjäisiin, mutta oletko yhä sitä mieltä, ettet pahastuisi, jos ohjeellasi tehtyjä rättejä myytäisiin joulumyyjäisissä? Veisin tuotokseni mielelläni myyntiin Salon seurakunnan Muurlan alueen joulumyyjäisiin, joista paikkamaksu menee Kirkon ulkomaanavun kautta hyväntekeväisyyteen. Liittäisin tietysti jokaiseen rättiin lähdeviitteen eli blogisi osoitteen. -Tiuhti
En pahastu :-)
Joululahjaksi naapureille. Kohta kymmenen valmiina. Tosi mukavia tehdä.
Tuula
Kiitos mukavasta ohjeesta. Ensimmäinen kukka puhkesi kukkimaan ja lisää varmasti tulee.
Maija
Ensimmäinen tiskikukkani pääsee hommiin. Kiitos sinun :)
Kiitos ohjeesta, täytyy heti kokeilla.
hips,tein tiskikukan ja mun kukkaan jäi keskelle ruma reikä en saanut tarpeeksi kireälle
Mikäköhän meni vikaan.tein novitan pirtelö langasta 3,5 puikoilla.
Moikka! Muutama kukkanen on siun ohjeella väsätty. Haluaisin jakaa tämän ohjeen myös blogini lukijoille, saisinko siis kopioida ohjeen (linkit siun blogiin ja alkuperäiseen tietenkin) sinne? :)
Täälläpäs olis myöskin kukkanen http://mehtapirtti.blogspot.fi/2014/06/aurinkoa-tiskipoydalle.html
Morjens!!
Täällä olisi kokonainen kukkakimppu ☺. Kiitos.
Kiitokset ohjeesta, tätä pitää kokeilla. Hyödyllinen pikkuylläri, joka mahtuu kirjekuoreen. :)
Heippa! Ihana tiskikukkanen! Saisinko ohjeellasi tehdä ja myydä eläinsuojelun hyväksi näitä jokusen? Mainitsen kyllä myynnissä ohjeen löytyvän blogistasi.
Kiitos ohjeesta. Vaihdoin luvun viisi kuuteen ja tein kukan bambulangasta 3,5 puikoilla.
Kas kummaa edessäni oli neuloa, joka oli kopio isoäidin liinasta.
Puikkojen suurentaminen teki reiästä ja kuvioista näkyvimmät ja sakaroista pidemmät.
Kiitos hyvästä ohjeesta, teen näitä pukin konttiin :)
Oliko tarkoitus tuossa kääntäessä vain kääntyä, eikä tehdä sitä wrap&turn-juttua? Muutenhan siihen tulee reikä. Onko muut saaneet aikaan reiättömän tuolla ohjeella?
Kiitos ohjeesta. Pöljiä neuleit -blogista löytyy nyt linkki tänne.
Oikein kiva ohje ja onnistui heti ekalla kerralla. Ensi kerralla taidan valita kuitenkin ohuemman langan. Kiitos tästä. T. Kati
Hei, Kiitos kivasta ohjeesta! Näitä tulikin tehtyä heti useampikin kappale =) Niitä voi käydä kurkistamassa blogissani tilkkujajalankaa.blogspot.fi
Heippa! Tekaisin tuossa yhden tiskikukan kaksivärisenä, eli joka toinen lehdykkä toisella värillä. Tulee aika kiva silläkin tavalla :)
Aivan loistava idea,kiitos siitä.minä sain tilaamala 100% bambulankaa,josta teen kaksinkertaisena.:)
Kiitos ohjeesta, näin pitkänkin ajan jälkeen! Näitä lähtee lapsenlapsen joulumyyjäisiin! Ovat kauniita ja kiva vaihtoehto niille neliön mallisille!
supreme clothing
nmd
balenciaga shoes
nike air max 97
golden goose
coach outlet store online
off white jordan 1
supreme
nike sneakers
vans
Lahjaksi olen saanut perinteisemmän mallisia neulottuja tiskirättejä ja halusin itse kutoa lisää ja löytyi näin kaunis malli! Täytyypä kutoa heti useampi viemisiksikin 😊
Lähetä kommentti