Ompelemisen ihana rentous

Taas lähdin tilkkukurssille ryytyneenä, myöhässä ja sillä asenteella, ettei mikään huvita. Muutaman keskeneräisen työn otin kuitenkin mukaan, jos vaikka saisi joskus jotain valmiiksikin. Opettaja oli kuitenkin varannut materiaaleja kortteja varten. Aikaisemmin oli jo ollut puhetta vapaasta konekirjonnasta ja silkkikukkien terälehdistä ja silloin ajattelin, että ei ole minun juttuni. Mutta koska kassissa lymyävät keskeneräiset työt eivät houkuttaneet senkään vertaa, päätin kuitenkin kokeilla tätäkin hirvitystä.

Mutta se olikin hauskaa ja innostavaa. Pitäisi useammin harrastaa vapaata konekirjontaa, kun se ei ole niin tarkkaa hommaa, Voi antaa mennä vaan fiiliksen mukaan. Joskus joku kiekura ei mene ihan siihen , mihin sen oli ajatellut, mutta ei se mitään. Viereen voi tehdä toisen. Ja kolmannen, ja... Olin itse hyvin tyytyväinen lopputulokseen (kuva tosin on aika huono, kun keskellä yötä oli vaikea löytää riittävän valoisaa kuvauspaikkaa). Ja aivan erityisen iloinen olin siitä, että jalka nousi kotimatkalla huomattavasti paljon keveämmin kuin kurssille mennessä.


Matkakäsityönä kulkeneet sukat Fame-langasta ovat nyt valmiit. Tavoilleni epäuskollisena, otin taas neulan käteen heti puikkojen irrottua ja päättelin sukat samoin tein. Tämä on poikkeuksellinen raitalanka, kun siinä ei ole yhtään sellaista väriä, josta en pitäisi. Kaikissa pätkävärjätyissä langoissa on yleensä vähintään yksi väri, joka tökkii. Ajattelin, että tästä voisi vaikka kutoa itselleen huivin. Lankaa jäi sen verran, että siitä saa Pojun sukkiin ainakin varret.

Mutkalta mutkalle

Längelmäveden aallot ovat jo puolessa välissä ulappaa. Sain tänään mukavan seurustelun lomassa kudottua saalia yli puolen välin. Tämän jälkeen lointa on onneksi enää yhteen saaliin. Neljä saalia putkeen oli ehkä ylimitoitettu urakka.

Välillä miettii, onko näissä touhuissa mitään järkeä. Jostain oli kaappiin pesiytynyt epämääräinen ja sotkuinen kuparilanka "vyyhti". Nappasin sen mukaani perjantaina töihin enkä saanut mielenrauhaa ennen kuin lanka oli siististi kerittynä vessapaperirullan päälle. Neuroottisena ihmisenä jatkoin selvitystyötä myös yhteisessä illanvietossa. Homma oli ilmeisen hauskaa, sillä sain illaan mittaan useita apureita projektiini. Kiitos kamut!
Seuraavana päivänä siisti kerä piti sitten laittaa uudelleen mutkalle. Malli on jokseenkin sama kuin edellisessä kruunussakin. Ja taas on muutama gramma epämääräistä materiaalia muuttunut joksikin. Käyttökelpoisuudesta ei ole niin väliksi. Materiaali on siis jotain kuparilankaa ja muovisia fasettihelmiä. Olen pujottanut helmet valmiiksi kuparilankaan ja poiminut ne tasaisin välein kiinteiden silmukoiden lomaan. Metallilangasta virkkaaminen on aika hauskaa, kun pääsee alkukankeudesta eroon.


Kaapista pulpahti esiin myös laatikollinen tietokoneen prosessorin jäähdytysripoja. Ovat joskus tarttuneet matkaan, kun olivat mielestäni niin kauniin värisiä ja muotoisia. Muutaman vuoden ovat odottaneet neuloja, mutta tänä aamuna sekin ihme koettiin. Jokunen näitä vielä on ja niihin liimailen neulat heti kun Poika suostuu luopumaan niistä. Koko eilisen päivän höpötteli jotain resoreista ja ihmettelin, mistä se puhuu. Näistä.

Pojasta puheen ollen. Pisti äidillensä aikamoisen haasteen. "Äiti tee mulle pehmometeoriitti. Tai yksi iso ja yksi pieni. Langan pitää olla harmaata. Ja sitten vielä pehmomusta-aukko." Ei pääse aivot rapistumaan, kun yrittää miettiä, miten lapsen toiveet toteutetaan.

Lopuksi vielä pistetään hyvä kiertämään (vaikka onkin pienellä pränttättyä):

Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka kommentoivat (ja sitä haluavat), saavat jotain tekemääni. Minun valintani. Sinulle. Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia: Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni, tekemäni juttu on vain sinua varten, se tehdään tämän vuoden aikana. Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä! Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvin omituista. Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain.

Ei ole pakko osallistua, jos ei halua. Saa jättää pelkkiä kommenttejakin.

Tämä tarttui mukaan täältä.

Kahtakymmentäviittä vaille valmis

Rantakivikko alkaa olla valmis. Nyt pitäisi saada inspiraatio lopuista langoista, sillä lointa on vielä kahteen peittoon. Auringonpaisteessa kauniin vaaleanhaarmaan langan vieressä viininpunainen lankakin alkoi näyttää ihan houkuttelevalta. Jaksan yhä edelleen yllättyä siitä, miten nopeaa saalin kutominen on. Kutominen on myös erittäin rentouttavaa, kun on päässyt siihen pisteeseen, ettei tarvitse enää miettiä ja suunnitella vaan voi vain kutoa. Väsymys kaikkosi ja mielenrauha palasi hetken puiden ääressä istuttuani.


Kudontasession reipastuttamana nappasin yhden ikuisuusufoista (joka on niin ufo, että on unohtunut listalta) mukaani tilkkukurssille ja ompelin sen seuraavaan vaiheeseen. Työ oli jo ehtinyt muuttua sisustuselementiksi ja ilmoitustaulun alaosa huusi tyhjyyttään, kun otin sen sieltä pois. Tämä akvarellityö on aloitettu kolmisen vuotta sitten. Ei oikein ollut mun juttuni ja monet työssä olevat kankaat ällöttävät tällä hetkellä. Ajattelin, että tästä olis saanut tehtyä tilkkukansion päällisen, mutta pala on siihen aivan väärän muotoinen. Nyt odotellaan seuraavat kolme vuotta, että keksin mikä tästä tulee. Ideoita saa heittää (tosin tyyny ja seinävaate on jo poissuljettu).

Omistamisen sietämätön keveys...

Harmaa-valkoista saalilointa on vielä jokunen metri jäljellä ja tarkoituksenani olisi tuhota lankavarastoja kutomalla niitä mutkalle. Kaivoin lapsen huoneen vaatekaapista villalankalaatikkoni. Kauhukseni totesin, että laatikoita olikin kaksi. Olin täysin unohtanut puolet varastostani. Tosin olen aivan vakuuttunut siitä, että ainakin matonkudekerät lisääntyvät säilytyksessä. Aina, kun kurkkaan matonkudearkkuuni, siellä on aivan uusia pieniä keriä...

Ensimmäisenä mutkalle pääsivät muutama vuosi sitten Käsityön ystävien poistomyynnistä ostamani sini-vihreät langat. Minun pitäisi välttää poisto-, alennus-, ystävä- tai mitä tahansa myyntejä, joista saa tavaraa muka edullisesti. Kaapin perukoille ne päätyvät ja sinne unohtuvat vuosiksi. Ja jostain kumman syystä kaapista löytyvät langat eivät koskaan ole yhtä ihania kuin kaupan hyllyillä koreilevat uudet kerät.

Työn alkuun päästyäni alkoi rantakivikko rakentua ja pääsin puoleen väliin. Loppumatkan voikin sitten jo miettiä seuraavaa saalia. Nämä ovat ykkösosoitteettomia, joten nyt on hyvä aika mennä naimisiin tai täyttää pyöreitä lähipiirissäni.

Aranzi Aronzo

Rakastan japanilaisia pikkusöpöjä väkertelyjä. Jokunen aika sitten törmäsin Aranzi Aronzon sivuihin nettiä selatessani ja ihastuin ikihyviksi. Ilahduin kovin, kun törmäsin Aranzi Aronzon Söpöä-kirjaa kirjakaupassa. Ihan on suomeksi käännetty ja oli vielä mielestäni kohtuuhintainen (alta 20 e). Nyt täytyy selailla rauhassa ja ryhtyä söpöilemään. Esiteiniraati ihastui kirjaan, joten siitä saattaa olla hyötyä myös työmaalla.

Tämä aamu onkin mennyt dinosauruksen kaavoja leikellessä. Vuosi sitten tutustuin Claire Garlandin Toys to sew -kirjaan ja sekin upposi hyvin. Koska kotonamme asuu pikkuinen dinosaurusasiantuntija, viehättivät minua erityisesti pehmodinosaurukset. Kirjailija saa asiantuntijaltamme varmasti kiitosta siitä, että Tyrannosaurus Rexillä on vain kaksi kynttä (se on tarkkaa). Olen kopionut kaavat dinoihin jo aikoja sitten, mutta ennen tätä aamua eivät ole inspiraatio ja kaavat kohdanneet. Nyt on kaavat siis leikattu ja pitäisi seuraavaksi kumota huopatilkkulaatikot lattialle ja etsiä sopivia paloja. Ohjeissa neuvotaan ompelemaan käsin kaikki, mutta taidan ainakin osan saumoista hurauttaa koneella. Katsotaan, mitä tulee ja missä vaiheessa. Kirja löytyy muuten ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista.

Ja mullahan ei ole yhtään keskeneräistä työtä, jonka voisin tehdä loppuun ennen uuden projektin aloittamista...

Purku-uhan alla

Sain vihdoin valmiiksi poncho-puseroni, josta tulikin liivi.
Eipä tämäkään sovi vartalolleni (olisikohan vartalossa jotain vikaa), mutta on kuitenkin vähemmän epäsopiva, kuin alkuperäinen malli.

Väri on aivan ihana ja lanka suloisen pehmoista. Ainoa ongelma on se, että liivimallisenakin se on hieman liian kuuma tällaiselle kuumaveriselle tyypille. Neuloin lopuista langoista irtohihat, jotka voi laittaa takin alle ulkoilun ajaksi. Niitä ei kuitenkaan voi pitää sisällä, ellei halua paistua. Ne ovat myös visuaalisesti liikaa ja tekevät vielä paksumman vaikutelman.

Lanka on Marks&Kattensin punainen Iceland. Malli on muunnelma parin vuoden takaisessa Suuressa Käsityölehdessä olleesta Lehtiponchosta.

En ole itse täysin tyytyväinen lopputulokseen, mutta Fashion-poliisit työmaalla vakuuttelivat, että asua voi vallan mainiosti pitää. Kesän tullen sille ei oikein ole käyttöä ja voinkin yrittää etsiä uutta mallia ja purkaa sen vasta sitten.

Voit kertoa minulle mielipiteesi. Puretaanko vai ei?

Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti

Näin ainakin toivon tämän tarinan jatkuvan. Morsian oli jumalaisen kaunis ja sulhanen komea ja juhlat mukavat ja makoisat.

Saalia kutoessani tuli mieleeni sille sopiva nimi "Harmonia". Kuvaa hyvin värimaailmaa ja sitä tunnelmaa, mitä sillä yritin tavoitella. Kunnollinen höyrytys tekee kyllä ihmeitä kaikille kudonnaisille ja erityisesti villatöille. Taas saa kiittää ihanaa ystävää avusta. Paketistakin tuli kaunis, mutta en saanut aikaiseksi ottaa siitä kuvaa. Kortin kanssa meinasi iskeä ahdistus. Oli kovin vaikeaa löytää sopivaa runoa, sillä suurin osa ainakin kotimaisten runoilijoiden rakkausrunoista on sellaisia, joissa lopulta käy onnettomasti.


Kymenlaaksossa on kuulemma tapana lahjoittaa morsiammelle häissä kaulin. Pyynnöstä toteutin DeLux-mallin pehmusteinen. Malli Classic olisi ollut sulhaselle ehkä liian tyly :-). Kaulin on hyvin pikkuinen, kun ei suurestakaan marketista löytynyt suurempaa perinteista puista kaulinta. Oli muovista, marmorista, täytettävää ja muuten vaan käännettävää. Mutta ei puista. Mutta ehkä tämä pikkuruinenkin toimii muistutuksena keittiön seinälle ripustettuna.

"Ihanteellinen aviovaimo on jokainen nainen, jolla on ihanneaviomies."

Suunnan muutos

Sain punaisen poncho-puseron kappaleen neulottua. Kuten alunperinkin epäilin, puseron malli ei ole missään määrin vartalolleni sopiva. Sovituksessa pusero onneksi pyörähti toisin päin ja siitä tuleekin lyhytlihainen neuleliivi-pusero. Vasemmasta hihasta tulikin etukappale ja takakappale toisesta hihasta. Pituus on juuri passeli peittämään kriittiset kohdat. Eikä napa palele. Lankoja jäi sen verran, että niistä saa neulottua irtohihat ;-) Projekti jatkuu siis vielä tovin.


Poika sai Regian loppulangoista neulotut sukat. Toivottavasti ovat vielä ensi talvena sopivat, kun nyt ovat liian suuret. Silmukoita oli yhteensä 52.

Matkakutimena on taas sukat. Ihastuin Marks&Kattensin sinisävyiseen Fame-lankaan ja tietysti se oli pakko saada. Olen sen verran nipo luonteeltani, että haluan raitojen olevan samassa järjestyksessä molemmisaa sukissa. 100 gramman kerä oli pakko keriä kahteen osaaan. Äiti on niin taitava, että osaa tehdä sisältä päin purkautuvia keriä. Se taito pitäisi kyllä itsekin opetella. Sukkien neulominen rinnakkain pyöröpuikoilla alkaa jo sujua ja työtä on todella helppoa kuljettaa mukana. Ja sen voi aika turvallisin mielin jättää myös sohvalle, vaikka saattaakin joutua dinosauruslauman tai robottien jalkoihin.