tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Purppuraselleri


Koska itselläni ei ole tarpeeksi lankaa, on hyvä välillä päästä kurkkimaan kaverin lankavarastoa. Neuleystävä oli päättänyt luopua ihanista puppuranvärisistä Handun kashmirsukkista ja yllättäen ne päätyivät minulle. Tällä kertaa päätin neuloa langat saman tien, sillä ne eivät yhtään kauniimmiksi lankalaatikossa muutu.

Olen jo jonkin aikaa katsellut tätä Veera Välimäen Celery-cardigania (ravel-link) sillä silmällä. Nyt se osoittautui juuri sopivaksi malliksi näille langoille suuren kauluksensa vuoksi. Yksi ostamistani neljästä vyyhdistä oli selkeästi vaaleampi kuin muut, joten sille piti löytää sopiva paikka. Hieman epäillen katselin lankaa ja ohjeen vaatimaa metrimäärää, sillä en voinut mitenkään uskoa, että saisin neulottua itselleni pitkähihaisen vaatteen 400 grammasta lankaa.


Lanka kuitenkin osoittautui yllättävän riittoisaksi ja vartalon ja hihojen jälkeen minulla oli vielä jäljellä se vaalemapi vyyhti ja vähän päälle. Neuloin hihat täyspitkiksi, vaikka ohjeessa oli vajaamittaiset, sillä en vieläkään ole ymmärtänyt lyhythihaisten villavaatteiden käyttötarkoitusta. Leveä kaulus veikin sitten yllättävän paljon lankaa eikä vaalea vyyhti riittänyt ihan loppuun asti. Mutta olen oikeastaan ihan tyytyväinen siihen, että kaulukseen tuli vielä tummempi reunus. Ihan suunniteltu juttu siis.


Lopulta lankaa jäi jäljelle 12 grammaa eli neuletakki painaa 388 grammaa. En vieläkään voi uskoa tätä unelman kevyttä vaatetta. Kashmir on vähän liian lämmintä minulle tähän vuodenaikaan, mutta muilta osin Sellerini on ihana. Ennen loppuhöyrytyksiä, tosin epäilin, sopiiko tämä minulle ollenkaan, mutta hyvinhän tuo näkyy passaavan.

Jäin tämän värin pauloihin ja olenkin hankkinut varastoihini kilon (!) silkkivillaa (sekin kaverin varastoista) ja vyyhdillisen kimallesukkista aikalailla samassa sävyssä. Katsotaan, missä vaiheessa saan ne neulottua.

12 kommenttia:

TiiQ kirjoitti...

Oi se on IHANA ja sopii sinulle aivan täydellisesti!

Simpura kirjoitti...

Oijoijoi, kuinka upea!!!!

Raitalammas kirjoitti...

Upean neuleen olet tehnyt. Lanka on paitsi kauniin väristä, niin myös hyvin riittoisaa.

Sude kirjoitti...

Sinulle käy kauniisti tuo väri ja malli. Onnittelut onnistuneesta työstä ♥

mummeli kirjoitti...

Ihana! ja varmasti käytössä yksi mielivaate, niin hyvän näköinen se on!

KristiinaS kirjoitti...

On tosi hieno ja nätti, just sun oloinen neule.
Mulla on kans violetti ruvennut kiehtomaan silmää, tai oon mä siitä aina tykänny mutta on jääny taka-alalle.

Pitsisukka kirjoitti...

Ihana kertakaikkiaan!

Neulisti kirjoitti...

Tää on niiin ihana! Mäkin olen suunnitellut tämän neulomista. Ajattelin, että jos pitsivahvuisella langalla saisi niin kepeän, että voisi kesälläkin käyttää.

kirjoitti...

Uau!!! que show de blusa!!! Adorei o modelo e como fica bem no corpo! Parabéns:)))

bjinhos

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tuli!
totesi äitimuori

Kisa kirjoitti...

Ihana villatakki!

Katju kirjoitti...

Tää on upee. Livenäkin nähty. wau. vois mennä munkin to-do listalle.