tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Halaus


Olen tänä vuonna iloinnut entistäkin enemmän kaikista niistä ihanista ystävistä, joita olen elämääni saanut. Minulle helpoin tapa osoittaa arvostusta, kiitollisuutta ja rakkautta on neulomalla. Kaikkein parasta on neuloa neulovalle ystävälle, kun tietää, että hän osaa lahjaansa arvostaa.


Perin jokunen vuosi sitten äitini koneneulontalangat. Nämä langat ovat hyvin marinoituneita, sillä äiti luopui neulekoneestaan jo parikymmentä vuotta sitten. Tämä lämpimän viininpunainen lanka alkoi jossain vaiheessa huhuilla, että on odottanut jo riittävän kauan ja haluaa päästä maailmalle. Samalla hän kertoi haluavansa Marian hartioita lämmittämään. Kyselin vähän vihjeitä, minkälaista huivia hän haluaisi ja toiveena oli saada suuri kietoutumishuivi, johon voi kunnolla kääriytyä.


Koneneulontalanka oli aika ohutta ja kertasinkin kaksi lankaa yhteen, jotta neulominen sujuisi sutjakammin. En laittanut kovinkaan paljon kierrettä, mutta hyvä moli kerrattua lnakaa neuloa. Malliksi valikoitui Ravelryn uutuuslistalta Embrace (ravel-link). Ohjeen lanka oli ohuempaa kuin omani, mutta en malttanut alkaa laskemaan uusia silmukkamääriä, vaikka siihenkin oli ohjeistus. Innoissani aloin neuloa, vaikken oikein edes tiennyt, minkälainen huivin malli onkaan. Huivi levisi vauhdilla ja suureni suurenemistaan. Loppuvaiheessa meinasi tulla uskon puute ja alkoi tuntua siltä, että työn alla on puolijoukkueteltta. Jouduin kaivamaan vielä viimeisenkin lankavyyhdin laatikosta (sitä en viitsinyt edes kerrata, vaan neuloin vain kaksinkertaisena).


Valmis huivi on todella suuri. Siipiväli lähentelee kolmea metriä. Huivi herätti aikamoista hilpeyttä läsnäolijoissa, kun sen Marialle annoin. Mutta se osoittautui sittenkin juuri sopivan kokoiseksi eli riittävän suureksi. Siihen on kuulemma mukava kääriytyä katselemaan saksalaisia dekkareita. Eikä ainakaan tule kylmä!

Painoa huivilla on 452 grammaa ja lykkäsin loppunöttösen samaan pakettiin eli varastoista väheni 500 grammaa lankaa. Ikävä kyllä langan ostaminen käy paljon nopeammin kuin sen tuhoaminen. Viime viikollakin onnistuin kotiuttamaan 600 grammaa. Enkä ostanut edes kaikkea sitä, mitä mieli olisi tehnyt.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun sait vuosikertalangat kulutettua! Komea tuli!
totesi äitimuori

Sude kirjoitti...

Tuommoinen huivin juuri olla pitääkin. Ei tarvitse kiskoa ja venytellä että yltää kunnolla ympäri .

mummeli kirjoitti...

Upea siitä tuli, tuohon on helppo kietoutua! Mahtava, mutta on siinä saanut kerroksia kutoa.
Minullakin vielä on jäljellä lankoja jotka jäi konekudonnasta, olen myös kaksinkertaisena niitä kutonut, osa odottee vieläkin tekijäänsä.

kankuritar kirjoitti...

Huivi on juuri oikean kokoinen, siihen on varmaan ihana kääriytyä.

Katju kirjoitti...

Waltava huivi. Hyvin sait lankaa kulumaan.

Marle kirjoitti...

Ihana! Just nyt minulla on kylmä ja tuo huivi näyttää juuri sellaiselta johon tällaisella hetkellä mieluiten kääriytyisi. Huivitto´mana laitan villatakin ja -sukat jalkaan. Huivin värikin on kaunis.

KristiinaS kirjoitti...

Wau! Tuo on just Marian huivi,oikein näen silmissä kuinka on iloinen tästä lahjasta ja mielellään siihen kääriytyy. Oikea malli ja oikea saaja. Jezz.

Anonyymi kirjoitti...

Se on aivan ihana huivi! Todella mieluinen - KIITOS!

-Maria

Tuomontupa käsitöitä kirjoitti...

Hei, komea on huivi. Kylläpä saajan on mukava siihen kääriytyä, lämmitellä ja rentoutua sen pehmeydessä:)

Hepsi kirjoitti...

Ihailin tätä jo Ravelryssa, on se upea!

Lea P kirjoitti...

Ihana huivi ja ihana lahja saajalleen.

Kati kirjoitti...

Todellinen halaus! Tämähän on ystävälle fyysinen halaus sinulta joka kerta kun hän tähän kääriytyy. Kerrassaan upea!!!!