tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

maanantai 11. toukokuuta 2009

Ensimmäiset ufot selätetty

Olen saanut pääteltyä kaikki päättelemättömät työni. Pienet kirjavat tumput menivät purkuun. Niitä pyöritellessäni muistin, miksi olivat jääneet kesken. Ne oli tarkoitettu todella pieneen käteen ja sellaisissa ei ole virkaa peukulle. Ohjeen mukaan tehty peukku vaikutti sen lisäksi liian kapealta ja oli väärässä paikassa.

Pariton huovutettava tossu on saanut parinsa ja molemmat ovat tulleet kootuiksi. Ovat käyneet jo kolme kertaa pesukoneessa, mutta en ole vieläkään tyytyväinen kokoon ja huopumiseen. Odottavat siis seuraavaa sopivaa koneellista.Villapaitaan suunnitelluista tilkuista tuli vauvan peitto (toistaiseksi ykkösosoitteeton). Keväänvihreä pitsireunus raikasti kokonaisuuden ja virkkasin muutaman kukkasen sitomaan reunan ja keskuksen yhteen. Pitsin kanssa meinasi tulla ongelmia, kun en omista kirjoistani ja lehdistäni löytänyt sopivaa kulmallista pitsimallia. Kävin kuitenkin kirpparilla ja sattumalta ainoa käsityöaiheinen kirja oli virkkauksesta ja siitä löytyi useampi reunapitsi, jossa oli ohje myös kulmaan. Peittoon tuli yksi kirjan malleista hieman sovellettuna.

14 kommenttia:

Emil kirjoitti...

Heii :) Tänne "eksyin" aamukahvikupin kera...Tosi kivoja töitä sinulla,tuo palapeitto on tosi hieno!! Ja vihreä piristää tosi kivasti :) Taidan eksyä toisenkin kerran :))
Hauskaa päivää sinulle.

Taija K kirjoitti...

Peitto on tosi upea! Hyvin sopii tuo vihreä reunus ja piristää peiton ilmettä, vaikka upea se olisi ilmankin. Onnea peiton valmiiksi saattamisesta!

Pikku Possu kirjoitti...

Todella hienon näköinen peitto :) Itse suunnittelen tilkuista neulottua peittoa, mutta en ole vielä ehtinyt aloittaakaan sitä. Yritän ensin niitä entisiä töitä saada vähän vähemmäksi, intoa fufoiluun sinullekin :D

Helmis kirjoitti...

Tositosikaunis peitto!! Siitä tuli aivan upea! Olihan se jo sopivasti marinoitunut ja vain odotti sitä pistettä iin päälle eli oikeanlaista viimeistelyään :).

Onnea valmistuneen ufon - ja noiden aikaisempienkin johdosta!!

-maria- kirjoitti...

Lisäkukat peitossa on tosi kiva idea!

Kissaemo kirjoitti...

Kerrassaan hieno peitto ja upeat värit! Sinulla on kyllä hyvä värisilmä.

Matleena kirjoitti...

Kiitos kommentista blogissani! Se minut opasti tänne ja vaikka olen eka kertaa, niin en viimeistä, tulen kyllä toistekin. :) Kivoja töitä sinulla enemmältikin täällä!

Eliisa kirjoitti...

Hei, tämä peitto on tosi suloinen ! Vihreä reunus on piristävä ja nuo lisätyt kukat. Kyllä kannattaa "ufoilla" :)

Neili kirjoitti...

Minäkin ihailen vihreää, ihanaa peittoasi. Se on niin keväinen.

MysteryKnitter kirjoitti...

Ihana peitto! Toivottavasti sille löytyy käyttäjäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Mieletön peitto!!! Itsellä saman tyylinen aluillaan, mutta tilkkuja saa virkata vielä ihan urakalla...

Tämä sun tekemä ihan todella todella kaunis <3

Tintti kirjoitti...

Kiitos!
Olen itseksin tyytyväinen :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
olisiko mahdolllista saada tuon reunapitsin virkkausohje? Se on todella kaunis....

yanmaneee kirjoitti...

air jordan
moncler
timberland boots
supreme new york
kd 12
nike air max
cheap jordans
converse outlet
retro jordans
lebron 17 shoes