tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Uusi vuosi uudet kujeet



Meillä on töissä kaikilla samanlaiset kalenterit. Tänä vuonna ovat vielä tylsääkin tylsemmät mustat. Eihän sellaista voi joka päivä katsella. Asialle piti siis tehdä jotain.

Menin perjantaina asukastalolle Anua tapaamaan ja muistin mennessäni, että minulla on siellä jemmassa turkoosia samettikangasta. Kun pääsin perille, löysin Anun selvittelemässä matonkuteita tuskastuneen oloisena. Kaivoin kankaan palaset esille ja aloin tuskastella niiden kanssa. Mikään pala ei ollut yksinään riittävän kokoinen. Siinä me sitten hetken tuskastelimme eri puolilla pöytää. Ehdotin Anulle, että vaihtaisimme hommia. Hän, kun tykkää ompelemisesta ja minä taas selvittelen mielelläni. Sitten tuskastelimme yhdessä saumurin kanssa jonkun tovin, mutta vihdoin saimme sen toimimaan. Minun urakkani jäi vielä kesken, kun Anu sai kannet ommeltua.


Minulta löytyy muutama nappi(kilo) ja päätinkin koristella kalenterini kannet vielä napeilla.Eipä tähän tarvitse edes nimeään kirjoittaa. Eiköhän se löydä minulle takaisin, jos sen jonnekin unohdan.

Hauskaa alkavaa lukuvuotta kaikille opettajille, opiskelijoille, oppilaille ja kaikille näiden kanssa tekemisissä oleville.

14 kommenttia:

alarwyn kirjoitti...

Onpa ihana kotelo! Omat kalenterinkannet hajosivat äskettäin, pitäisikin yrittää etsiä, jos jostain löytäisin uudet. Hauskaa koulunalkua sinnekin! :)

MariL kirjoitti...

Ihana kalenterinpäällinen! :)

Meillä on myös sama juttu, että työnantajan puolesta tulee joka vuosi tietynlaiset kalenterit, tosin saadaan itse valita musta, sininen tai punainen, sekä kalenterin sisälehtien "ulkoasu" (toiset tarvitsevat työn luonteensa puolesta enemmän tilaa viikonlopulle, toiset arkipäiville). Mutta muuten samanmalliset kalenterit siis. Olen itsekin ajatellut tehdä kalenterin päälliset, mutta täytyy nyt ensin selvittää tämä minun työkykyni, voinko vielä palata työhöni. Toivon kyllä, että tulee vielä aihetta tehdä ne päälliset, eli että kalenterillekin tulisi käyttöä! :)

Mukavaa uutta lukuvuotta, työn iloa! :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tosi kaunis ja napit on kuin piste iin päälle. Mukavaa päivää sinulle.

TiiQ kirjoitti...

Ihanan pirteät kalenterinkannet! Ja kiitos toivotuksista, meillä on tänään yksi ekaluokkalainen, yksi vitosluokkalainen ja yksi nelosvuosikurssilainen lähdössä pitkän loman jälkeen opin tielle, toiset innokkaampina kuin toiset ;-).

Kisa kirjoitti...

Kaunis kalenterinpäällinen :)

Anonyymi kirjoitti...

Siitä tuli hieno! Onneksi ihmiset tykkää vähän eri asioista ja toisen tylsä homma on toisen mielestä kiva. Kiitos kuteiden selvittelystä :-) t. Anu

Sude kirjoitti...

Kaunis tuo nappilista kannessa. Täytyypä hyödyntää itsekkin ideaa jossakin, nappeja kyllä löytyy meiltäkin muutama(-kilo) :)
Meiltäkin häipyi jo koulukas ja hiljaista on. Seinän taakse on kyllä tulossa joku opiskelija asumaan, toivottavasti ei pidä ihan kamalan äänekkäitä bileitä. Välillä täällä "mummomäelläkin" raikaa disco-musa niin että talot melkein tutisee.

Marle kirjoitti...

Oivallinen tapa tehdä rumasta kaunista. Nappikoristelu on hauska yksityiskohta.

Lankakeiju kirjoitti...

Hieno kalenterinpäällinen. Tuo napeilla koristelu on tosi kiva idea.

Kati kirjoitti...

Tuota kyllä kelpaa selailla! Ja taatusti löytää kotiinsa jos jonnekkin jää. =)

Hyvää lukuvuotta vaan sinullekkin!

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa lukuvuotta Tintti!

T. se entinen kurssikaveri jostain pohjoisemmasta

Anonyymi kirjoitti...

Tulihan tosi "tinttimäinen" kalenteri!
totesi äitimuori

kirjoitti...

Oi Tintin!! fazia tempo que não te visitava... está com trabalhos lindos!! Amo suas indicações de xales:)

bjinhos

Päivi kirjoitti...

Ihanat! Sama ongelma näköjään täällä muillakin :) Minun kansiani voit ihailla täällä:
http://sinisentalontouhut.blogspot.fi/2013/08/idea.html