tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Nostalgia


Tällä kertaa Ravelryn runsauden sarvi arpoi minulle neulottavaksi Xale Lilaen (ravel-link). Pari kanssaneulojaa oli löytänyt mallin ja päättivät alkaa neuloa sitä - portugaliksi. Minä tietenkin innostuin lähtemään leikkiin mukaan. Enhän ole koskaan aikaisemmin neulonut portugaliksi yhtään mitään.

Ensilukemalla ohje vaikutti kovin monimutkaiselta ja työläältä. Minulle tuli jotenkin mieleen brasilialaisten kakun leipominen, jossa tuntui olevan monen monta työlästä, mutta turhaa työvaihetta. Onneksi tämä neuleohje ei sitten ollutkaan sellainen.

Huivin rakenne poikkeaa aiemmin neulomistani. Se aloitetaan keskeltä ja ensin neulotaan yläreunaan. Sitten poimitaan silmukat ja tehdään reuna. Ohjeessa oli hyvät ja selkeät kaaviot ja niiden merkit olivat samoja kuin, mihin olen tottunut.Vain kerran jouduin purkamaan, kun en ihan ymmärtänyt, pitikö päätellä vai neuloa rivi loppuun. Huomaisin virheeni aika pian, eikä tarvinnut kauheasti purkaa (ja jos yhtään olisi siinä kohtaa pysähtynyt ajattelemaan, ei olisi tarvinnut purkaa ollenkaan).

Huivia neulottiin Brasiliassa KALina ja hyppäsinkin keskusteluryhmään mukaan. Huivin suunnittelija oli koko ajan neuvomassa ja tsemppaamassa muita ja vertaistukea oli saatavilla. Itse nautin lähinnä siitä iloisesta kälätyksestä. Korvissani kuulin iloisen brasilialaisen puheen. Suunnitteilla on jo seuraava KAL ja siihenkin varmaan osallistun ihan vain kielen käyttämisen ilosta.


Neuloin huivini  lankakorista löytyneestä Ren Ny Ullista. Se vastasi vahvuudeltaan ohjeen lankaa ja kiire aloittaa oli kova. Valitettavasti en voi osallistua KALin palkinnon arvontaan, kun en ollut käyttänyt järjestäneen langanvalmistajan akryylilankaa. Palkintona on korillinen sitä samaa, joten menetys ei ole suuri :-). Otin tämän akryyli-villa vastakkainasettelun esille keskusteluryhmässä. He kuulemma kovin mielellään käyttäisivät villaa, jos sitä vain olisi saatavilla. Tarjontaa on lähinnä akryyli- ja efektilangoista.


Pela primeiran vez tricotei em português. Graças a receita super bem explicada, não tive problemas (bem fiz um erro, mas isso foi principalmente só por falta de atenção). Adorei o xale e adorei o TJ. Com certeza voi particiar no próximo só para "ouvir" o pessoal falar. Obrigada Grace!

18 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Kunnioitettava suoritus neuloa portugaliksi! Ja vielä kun lopputulos on noin upea.

mustakissa kirjoitti...

Tosi kaunis ja samalla kielitaitoakin tuli hiottua=D

-maria- kirjoitti...

Huivi-innostus ei näytä loppumisen merkkejä! :) Kaunis lopputulos.

mummeli kirjoitti...

Kaunis on huivi prtugalissakin.

Hepsi kirjoitti...

Wau, mikä saavutus! Upea huivi!

Pia kirjoitti...

Huh mitä kieliakrobatiaa, ei onnistuisi minulta kun haastetta on välillä ymmärtää suomenkielistäkin ohjetta. Hieno huivi!

Ingi kirjoitti...

Hyvin kaunis erikoinen kuvio!

Lea P kirjoitti...

No just, nyt sitten munkin varmaan pitää tehdä tuo huivi kun koira on portugalilaista rotua ja isinsä ensimmäisestä pentueesta Suomessa. Toi koirulityttö ei onneksi osaa lukea ja ei siten osaa hoputtaa minua. Pitänee kuitenkin pistää asia oman korvan taakse.

alarwyn kirjoitti...

On kyllä ihana huivi ja kaunis malli! Toivottavasti tästä tulisi englannin tai suomenkielinen käännös pian...

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kaunis! Kiitos linkistä ohjeeseen!

hillanen kirjoitti...

Oi, upea!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno huivi "portugaliksi".
Vieläköhän minulta sujuisi ohjeiden lukeminen portugaliksi? kyselee äitimuori

Anonyymi kirjoitti...

Hieno huivi "portugaliksi".
Vieläköhän minulta sujuisi ohjeiden lukeminen portugaliksi? kyselee äitimuori

Akustiina kirjoitti...

Hieno eritoten portugaliksi neulottuna:)

Akustiina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sulotar kirjoitti...

Mahtava! Kaunis! Ihana!

Mallaviri kirjoitti...

Onpa kaunis! On tää netti ihmeellinen... ompeluseura ulkomaaksi :-)

Neulisti kirjoitti...

Aika huikeaa. Oma kielitaito riitti lähinnä tuohon lopun obrigadaan! :D