tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

perjantai 30. joulukuuta 2011

Pukinkontista


Joulupukki on ollut antelias myös minulle. Yllättäen aika monet lahjat liittyvät tavalla tai toisella käsityöharrastukseeni. Sain pari kaunista muistikirjaa, joista toisessa oli kannessa neulepintaa, lahjakortin lankakauppaan ja varmuuden vuoksi ostin itse itselleni vaihtopäiden säilytyspussukan. Ihanaa on saada myös muiden tekemiä käsitöitä. Tänä vuonna sain villasukat, itsetehtyä kuorintavoidetta, nappeja ja ihanan kirjaillun puseron. Viimeksi mainittu on äitini käsialaa ja minulla on useampi kirjottu paita ollut ahkerassa käytössä vuosien ajan.


Napit sain Anulta. Miten yllättävä värivalinta :-)



Pukinkontista löytyi myös lankaa, ettei vaan loppuisi kesken. Molempia olen pyöritellyt, mutta en ole tullut ostaneeksi. Tinde päätynee kauluriksi uuden talvitakkini kaveriksi (tulis vaan se talvi) ja Brisistä teen varmaan jonkun neuletakin. Malli on vielä hakusessa.


Kävin viimein tutustumassa Tampereella Lankaideaan, eikä sieltä voinut tyhjin käsin lähteä. Tämän ihanan langan valmistus on kuulemma lopetettu, joten enempää ei ole saatavilla. Arvelin kuitenkin saavani huivin neulottua yhdestä vyyhdistä.


Hopeasäikeen Pirre toi viimeisiin Viltamiin puodin pitäjille aivan ihanan väristä lankaa ja kysyin, olisiko sitä olemassa lisää. No olihan sitä ja sain vyyhdillisen eilen. Sukkalankaahaan tämä Hopeasäie Basic on, mutta en tiedä raaskinko siitä sukkia neuloa.

Yltiöpäisesti uhkasin lopettaa langan ostamisen jo marraskuun puolessa välissä. Sen jälkeen taloon on tullut lankaa 1,5 kg. Niinpä.... Ensi vuonna olisi tarkoitus pienentää varastoa vähän reilummin. Tänä vuonna se on kutistunut reilun kilon verran (tarkat lukemat tulevat heti alkuvuodesta, sillä täällä on vielä muutama melkein valmis työ, joka saattaa ehtiä tämän vuoden kirjanpitoon).

Kaikille oikein mukavaa äitini syntymäpäivää!

12 kommenttia:

Peikkotyttö kirjoitti...

Voi ei!!! Onko hummingbird oikeesti lopetettu? :O tarttee sit ÄKKIÄ hamstraa sitä jostai! :O

Ihania lahjoja olet saanut! ^^ mielettömän kauniit kirjailut paidassa!

-maria- kirjoitti...

Kivoja paketteja olet sinäkin saanut. Mietinkin jo vähän, mihin lankakauppaan se sun lahjakortti on, mutta tuolta varmasti löytyy mieleistä :)

Hienoa, olet joka tapauksessa miinuksen puolella!

Zzz kirjoitti...

Hienot lahjat ja kirjailtu pusero on kyllä mahtava ♥

Auli kirjoitti...

Onpa hienoja lahjoa!

TiiQ kirjoitti...

Aika herkut lahjat! Olet selvästi ollut oikein kilttinä :-D.

Karoliina kirjoitti...

Mä himoitsen edelleen sitä Lankakauppiaan joulukukkaa... Toi puksunkin on ihana väri!

Pirjo kirjoitti...

Olet ollut kiltti, kun noin paljon ihania lahjoja on tullut =) Itse jouduin ostamaan itselleni pari vyyhtiä lankaa, kun ystäväni ei niitä minulle suotu ostamaan ;)Tuota vaihtopäiden säilytyspussukkaa olen itsekin katsellut sillä silmällä.

Pörrö kirjoitti...

Hauska paita! Ja ihan mielettömiä noi Anun napit. Anun pitäis kyllä ruveta blogamaan <3

Kisa kirjoitti...

Kauniita lankoja ja nappeja olet saanut! Hyvää uutta vuotta!

KristiinaS kirjoitti...

Mikä on Viltamat?
Mitens sä tossa kirjotat, että kuluts on ollut 1.5 kg vai luinks mä nyt pilkkuvirheen?

Pusero on ihan huippuhieno.

Oikein hyvää ja lankaisaa uutta vuotta.

KristiinaS kirjoitti...

sorry, se olikin taloon tullut määrä.

ArualMaria kirjoitti...

Ihania lankalahjoja, ja miten hienosti kirjaillun paidan sait!