tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Aamupuuhia


"Äiti, gorillalla on päässä reikä!"

Näihin sanoihin heräsin tänä aamuna. Tarkastin gorillan vammat ja totesin ne vaarattomiksi ja korjattaviksi. Puolitokkurassa kävin vessassa ja kun tulin takaisin, Poika istui sohvalla virkkaamassa. "Ei ollut muutakaan tekemistä, niin ajattelin virkata vähän."


Ekaluokkalaiset ovat koulussa opetelleet virkkaamista ja hyvin on tuo oma lapsikin oppinut. Poika tuli perjantaina aivan innoissaan koulusta kotiin ja halusi vielä isälleenkin näyttää taitonsa juuri ennen nukkumaan menoa. "Ensin tehdään aloitussilmukka. Sitten työnnetään koukku silmukan läpi ja otetaan kynäote. Käden puolelta otetaan lanka koukulle ja vedetäään silmukan läpi. Jos tuntuu hankalalta saada koukkua silmukasta, voi kääntää koukkua alaspäin." Hyvin on oppi mennyt perille.


Siinä me sitten istuttiin sunnuntaiaamuna vierekkäin sohvalla. Minä neuloin sukkaa ja Poika virkkasi ketjusilmukoita. Hän valitsi jämälankalaatikosta kaikkein hienoimman jämälankani; Laikan käsinvärjäämän ihanan vihreän villalangan. Hetken jo harkitsin pelastavani langan parempaa tarkoitusta odottamaan, mutta en sitten tehnytkään niin. Ei ole parempaa tarkoitusta kuin lapsen ensimmäiset ketjusilmukkakokeilut.

11 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Lanka menee juurikin oikeaan tarkoitukseen!Ihana poika <3

Kangaskasa kirjoitti...

Ihania aamupuuhia teillä!

- H - kirjoitti...

Hyvä, että pojalla on tuollainen oikeita käsitöitä opettava opettaja koulussa. Tänä syksynä juuri pojan opettaja sanoi, että hän ja koulun toinen alkuluokkien (1.-2.) opettaja opettavat sitten oikeita käsitöitä eivät kuvaamataitoon kuuluvaa askartelua. Vielä eivät ole virkanneet, mutta varmasti pian. No meillä poika on ennakkoluuloton ja aloitti tänään kanavatyön ompelun, koska siskotkin sellaisia tekevät.

Sude kirjoitti...

Minäkin pelkään täällä jo kauneimpien lankojeni puolesta , kun ekaluokkalainen Liisa tulee viikonlopun viettoon ensi viikolla :) Liisa soitti yhtenä iltana: "mummo, mä katoin telkkaria ja virkkasin vahingossa koko kerän". Sielläkin koulussa oli juuri opeteltu ketjusilmukoita :)

Omppu-pomppu kirjoitti...

Hyvä poika! Hienoista ketjusilmukkariveistä voi vaikka pyöritellä onnittelukortin päälle upeita omenoita yms koristetaidetta. Liimalla kiinni vaan. Meillä kans ekaluokkalainen teki tuhoa seiskaveikka langasta pitkän aikaa, tosin vain sormivirkkauksella :)

mummeli kirjoitti...

Ihana poika ja viisas äiti, kun annoit langan mennä pojan työhön, olisi varmaan ollut pettynyt jos juuri hänen valitsemansa lanka olisikin otettu piiloon.
Niin se on, että oppia ikä kaikki ja silloin tehdään kun innostus valtaa.

KristiinaS kirjoitti...

Hieno lankasi on just nyt hienossa ja arvoisessaan käytössä, niih;)

Outi kirjoitti...

Hei! Googlettamalla joululahjaideoita (neulottuja tiskirättejä ajattelin) päädyin blogiisi, ja selasin sitä pitkät pätkät heti kerralla taaksepäin. Ihania ideoita ja ihania valokuvia! Lisäsin sinut kirjanmerkkeihini. Olet todella ahkera!

Terveisin Outi Porista

Neferi kirjoitti...

Hyvin menee:)

Auli kirjoitti...

Munkin mielestä oikeaan tarkoitukseen menee lanka, jos pieni poika sitä virkkaa!

mustakissa kirjoitti...

Oikein, parempaa tarkoitusta ei lienee olemassakaan...:)