tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

perjantai 31. joulukuuta 2010

Viimeiset silmukat

Mutta vain tälle vuodelle :-)
Joulukuu on ollut uskomattoman kiireinen. Bloggaaminen on jäänyt vähän vähemmälle, mutta käsitöitä toki olen tehnyt. Monet niistä ovat lähteneet joululahjoina maailmalle ennen kuin valokuvaan pääsivät.

Lupasin Ravelryssä palkita jämälankakuukauteen osallistuvat ja katseltuani pari viikkoa otsikkoa Jämälankaporkkana, minun oli ihan pakko virkata sellainenkin pakettiin.

Sytyck-neule on yhä vain ajatuksen asteella, mutta senkin aion toteuttaa joskus.

Viimeisin Sny-pakettikin on tullut. Osa siitä on syöty (toinen suklaanappirullista), osa (turkoosit rautalankapallot) on jemmattu niin tarkkaan, ettei kuvaan saatu, mutta pääasia eli ihana lankakerä on tässä esillä.

Uuden vuoden lupauksia sen verran, että yritän blogata useammin, tehdä itseäni miellyttäviä töitä ihanista langoista ja kankaista ja jättää kaikki halvat langat kauppaan, jos niille ei ole akuuttia tarvetta. Jos vaikka tuo lankavarasto hieman vielä pienenisi. Osaisinpa vain luopua puhuttelemattomista langoista...

Innostavaa käsityövuotta kaikille!

11 kommenttia:

TiiQ kirjoitti...

Tykkään edelleen tuosta kaulahuivin ideasta, väritkin on kauniit. Ja tuo porkkana on aivan huippu! Luovaa ja tuottoisaa käsityövuotta sinullekin!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihania töitä. Porkkana on syötävän herkullinen. Toivotan Sinulle Halauksien kera Onnellista Uutta Vuotta.

-maria- kirjoitti...

Porkkana on mainio! :)

Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

MariL kirjoitti...

Hauska porkkana! :) Hyvää uutta vuotta!

KristiinaS kirjoitti...

Kauniita paketteja olet tehnyt! Ja tietysti porkkana on ihan huippu.
Hyvää alkanutta vuotta Sinulle, olkoon se hieman rauhallisempi kuin mennyt.

Eija kirjoitti...

Oikein mukavaa uutta vuotta ja paljon uusia silmukoita toivotan tälle vuodelle. Tuo porkkana oli niiin ihastuttava:)

Tilkunviilaaja kirjoitti...

Kiitos blogivierailustasi! Oli kiva lukea kommenttisi. Hyvää uutta vuotta! Ja ihailla täytyy upeaa lahjakasaasi. Katsoin Tilkkutyö-aiheiset postauksesi läpi ja ihailin akvarellityötäsi. Ihan turhaan tuomitsit sen epäonnistuneeksi! Mutta hieno pussukka siitä tuli.

juuli kirjoitti...

Innostavaa käsityövuotta sinullekin!
Porkkana on mainio idea, jämälankakuukaudesta en ole kuullutkaan, mutta se kuulostaa inspiroivalta!

PikkuUnelmia kirjoitti...

Kiito samoin, innostavaa käsityövuotta myös itsellesi! Ehdottomasti tavoittelemisen arvoista tuo halppislankojen ostamatta jättäminen... vaikka ne on halpoja, ne saattaa pyöriä nurkissa seuraavat 10 vuotta...!

sirimi kirjoitti...

Mainio tuo jämälankaporkkana!

kirjoitti...

Embrulhos lindos! E a cenoura? adorei:)

Achei maravilhosa a cor desse fio, vamos evr o que vem por aí!

bjinhos