tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Sukkaa pukkaa

Kaiken muun ohella, olen mukana myös Sukkasadossa. Hiljakseen on valmistunut Pojalle perussukkapari. Lankana on Hjertegarn Bamboo Strömpegarn, 60% villaa, 25% bambua, 15% polyamidia. Sitä kului 52 grammaa, joten saan vielä toisen samanlaisen parin jäljelle jääneistä langoista. Nämä syntyivät kolmosen pyöröpuikoilla.

SYTYCK:ssä olen päätymässä perinteisiin kuvioneulemalleihin ja harjoitustahan tuo kirjoneule vaatii. Pienenä harjoituspalana neuloin Pojalle unisukat SeiskaVeikasta (63 g). Pääkallokuvioihin sain innoituksen Harras harrastus -blogista. Joustinneule nilkassa tuntui hyvältä ajatukselta, mutta ei sitten käytännössä ollutkaan. Kirjoneuleosuus vaati pientä vetämistä ja kiskomista ennen kuin asettui paikoilleen mutta täytyy sanoa, että olen iloisesti yllättynyt siitä, millaista siitä tuli. Harjoittelua tämä tanssityyli kuitenkin vaati vielä ja paljon.

SYTYCK ideat alkavat vähitellen hahmottua, mutta niistä saatte oman postauksen jossain vaiheessa alkavaa viikkoa.

Sitten onnistuin jossain mielenhäiriössä saamaan aikaan tällaisen päättelyrajoitteisen painajaisen. Nämä esittelen oikein päin, kunhan saan kaikki 88 langanpäätä pääteltyä seuraavien FUFO-tempausten aikana.

7 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa upeita sukkia.

MariL kirjoitti...

Miksi jätät noin pitkät langanpäät? Minä jätän ehkä noin 3 cm, sen päätteleminen ei kauaa kestä. Ja jos sama väri jatkuu muutaman kerroksen päässä, niin en katkaise lankaa, vaan se hyppää väliin jäävien kerrosten yli.

Tintti kirjoitti...

Mari: musta pitempiä päitä on helpompi päätellä. Näissä sukissa oli samanväristen raitojen välillä sen verran pitkä matka, etten viitsinyt jättää lankaa katkaisematta.

kirjoitti...

Que meias lindas!! Ainda não me aventurei nelas... E as listadas, que trabalhão depois arrematar os fios rss

bjinhos

tia kirjoitti...

Hienoja sukkia taas valmistunut, on siinä lanka poikineen pääteltävänä.

famu kirjoitti...

Kauniita sukkia.Minä olen tyytynyt seiskaveikkaan,mutta tykkään kyllä enemmän ohuista langoista.-Mukavia marrakuun päiviä Sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Eikö paketti ole tullut perille? Toivottavasti on... T: Sny