tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

torstai 13. toukokuuta 2010

Tempauksesta toiseen


Olen nyt ihan sekaisin kaikkien ihanien tempausten kanssa.

Olen osallistunut Virkkausringin Teemasana-tempaukseen, joka jatkuu toukokuun loppuun. Sanoina ovat valo, meri ja nostalgia. Tähän tempaukseen on tähän mennessä päässyt jo ensimmäinen Flapper hat, muta saa nähdä tuleeko muutakin.

Olen mukana myös Jämälanka-tempauksessa. Virkamiehen arkihuivi meni tähän tempaukseen ja toinenkin isohko työ on aluillaan. En tiedä ehtiikö valmiiksi ennen kuun loppua. muutama pienempi idea on myös, joista yksi jo toteutusvaiheessa.

Kesäkuun loppuun asti jatkuu myös Fufo-tempaus. En ole päässyt sen suhteen vielä edes alkuun, kun kaikki ufot ovat vielä visusti kaapissa. Niitä on kuitenkin muutama ja ainakin kaksi on sellaista, jotka olivat jo viime vuoden tempauksessa mukana ja ovat yhä kesken.

Viimeisenä vielä kaikkein hulluin tempaus eli Kesäyön hullutus. Tavoitteena on aloittaa kesäkuussa joka päivä uusi työ (onneksi vain juhannukseen asti) ja tehdä ne valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Tämä on hieman ristiriidassa samaan aikaan meneillään olevan fufoilun kanssa, mutta katsotaan kuinka käy. Pitää vaan yrittää pysytellä kohtuudessa ja valita riittävän pieniä töitä.

Viimeisin tempaus oli hyvä tekosyy päästää itsensä irti lankakaupoissa toissapäivänä. Priimasta tarttui mukaan Malabrigo sock yarnia ja Araucania Ranco multya molempia yksi vyyhti. Vihreässä vyyhdissä olivat käsinkehrätyt langat tarjouksessa ja ostin kolme vyyhtiä Naturwollea. Päivän värisävyt kiteytyivät vielä Kotipuodista ostetussa Kaffe Fassetin suunnitelemassa kankaassa, jota tarttui mukaan 50 cm.

Olen huomenna menossa vielä Tallinnaan, joten lankakoriin tulee lisää täytettä sieltäkin. Ehkä...

3 kommenttia:

juuli kirjoitti...

Niin, näissä tempauksissa menee heikomman pää sekaisin. Fufoilu ja jämistely jäi tältä vuodelta, mutta viime kesän Hullutus oli niin hauska, että mietin olisiko rahkeita osallistua uudestaan. Viime vuonna juhannus oli aikaisemmin, joten töitäkin oli vähemmän. Mutta toisaalta tässä voisi tehdä jo joululahjat sun mut lahjukset varastoon odottamaan, kyllä 26 pikku työtä kahdessa kuukaudessa on ihan mahdollista.
Ihanasti olet lankavarastoasi kerryttänyt. Tosi kivoja uusia löytöjä!

-maria- kirjoitti...

Ihania ostoksia!

Tuo kangaskauppa oli minulle ihan uusi tuttavuus.

tia kirjoitti...

Olet sinä ahkerasti osallistunut ja kyllä silloin täytyy tarvikkeita hankkia ;-)