tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kukkasia ja Revontuli


Kiitokset kaikille ihanista kommenteistanne! Enää ei yhtään harmita tuo kassin muuttuminen koriksi :-)

Virkkasin eilen muutaman vuodenaikaan sopimattoman heijastinkukan. Näitä tein myös ennen joulua, mutta katosivat käsistä ennen kuin ehdin niistä kuvaa ottaa. Nämä menevtä sekä Lankahamstereihin että Virkkausringin Virkkaa vihreää -tempaukseen. Keskusta on virkattu heijastinnauhasta ja reunat sekalaisista langan jämistä. Kulutus yhteensä huimat 62 g, jsta heijastinnauhan osuus 28 g. Äitille tiedoksi, että olen ommellut kaikkiin hakaneulatkin paikoilleen :-).

Olen päättänyt osallistua sytomyssykampanjaan. Valitettavasti asia koskettaa hyvin läheisesti hyvän ystävän kohtalon kautta. Tarjouduin tekemään hänelle sytomyssyn, mutta hän ei oikein innostunut ajatuksesta. Pyysi kuitenkin suurehkoa villahuivia suojaamaan talven kylmyydeltä.

Malliksi valitsimme Revontulen, joka on jo pitkään ollut tehtävien töiden listalla. Tannoisella Tallinnan reissulla ostin langat huiviin ja tikuttelin sen viikossa valmiiksi. Malli oli alun pähkäilyjen jälkeen helppo ja looginen. Totesin vain, että tavalliset kutosen pyöröpuikot ovat aika kömpelöt kavennuksissa ja hidastivat työn etenemistä. Olikin sitten hyvä syy ostaa Tampereen Taikasormet -messuilta Lankaluolan Marikalta Addin pitsipuikot. Messut olivat hintaansa nähden aikamoinen pettymys, mutta ei niistä sen enempää.

Huivin sain pingotettua melko hyvin Asukastalon kankaanpainanta-alustalle. Käsityökoulun pojat olivat kuulemma ihastelleet huivia ja todenneet sen muisttuttavan hämähäkinseittiä ja lepakkoa. Maailma on erilainen pienen pojan silmin :-) Huivi on jo tovin ollut vastaanottajallaan ja on mieluisaksi todettu.

Lisätietoja sytomyssykampanjasta löytyy Matleenan ja Seijasiskon blogeista. HUS:n alueella kampanjaa luotsaavat Kristiina, Sanna ja LeenaH. Kiitos kaikille meidän muiden aktivoimisesta ja käytännön järjestelyistä.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuo heijastinkukat ovat kauniita!
Hyvä, kun on hakaneulatkin samantien paikallaan.
Myös iso huivi on upea, totesi äitimuori

miumu kirjoitti...

Todella hauskoja heijastinkukkia! Revontuli on kaunis, olen yhden tehnyt ja aion tehdä toistekin.

Eila kirjoitti...

Hienot heijastinkukat ja todella UPEA huivi!!!

Mari kirjoitti...

Kaunis Revontuli ja ihania kukkasia!

LankaLuolan Marika kirjoitti...

Ihania kukkia ja Upea Huivi!

Ateliê do Crochê kirjoitti...

Amei sua visita em meu Blog.Vim conhecer o seu e achei tudo belíssimo.Beijos com carinho p/ você!!!

Kissaemo kirjoitti...

Kauniita kukkasia ja upea huivi! Kieltämättä sen ulkonäössä on jotain hämähäkinseittimäistä. Minuakin kiehtoisi kokeilla Revontulta, mutta vähäsen jänskättää että miten suuritöinen ja vaikea se mahtaakaan olla.

Fernanda kirjoitti...

Olá,
passei para conhecer o teu cantinho.
Bjinhos.

Worsted Knitt kirjoitti...

Onpa ihana tuo Revontuli! Ja kyllä se minustakin hiukan hämähäkinseittiä muistuttaa :)

kirjoitti...

As florzinhas estão lindas e esse xale, demais!! Amo esse modelo; a cor é perfeita:)
bjos

Aava kirjoitti...

Erikivoja nuo kukkaset. Minkä kokoista koukkua olet käyttänyt? Ja Revontuli-huivi on aivan ihana!

Tintin kirjoitti...

Aava: En koskaan itsekään muista, enkä muista koskaan kirjoittaa ylöskään :-). Olisko 2 tai 2,5.

Aava kirjoitti...

Testasinpa sitten minäkin tuommoista kukkasta. =) Kiitos koukunkokoarviosta. Laitoin linkkiä blogiini tähän sinun tekstiisi.

Kitsune kirjoitti...

Kiitos vielä kerran ihanasta huivista, se on palvellut sekä päässä että hartioilla ja herättänyt paljon ihastusta.